Kummola vastuuseen

Klommola ulos

Kalervo Klommola pitäisi laitta vastuuseen kiekkojoukkueen sikailusta.

Nilkkatulehdus Jutila ja perhostyyli Nurminen olivat Kurrin ja Jalosen kanssa niitä vanhoja tyyppejä joiden olisi pitänyt myös huolehtia siitä, että joukkue hoitaa julkiset esiintymiset sponsoreille ja nuorisolle oikealla tavalla. Kävikin niin, että nuo vastuuhenkilöt olivat kaikkein eniten juubassa.Kurri, joka oli Jutilan kanssa tinannut ymmärsi sentään laittaa aurinkolasit naamalle ja pysyä taka-alalla.

Ei siitä pääse mihinkään, että on helvetin noloa, jos joukkueen johtaja on se joka menee medialle shönkhöttämään ja GM on Generally Missing. Mutta kaikkihan sen tietää, että Jutila ei osaa edes pitsaa tilata. 16 vuotta on tullut juhlittua mestaruutta.

Kurri ja Jutila ovatkin hommissaan siksi, että he ovat Suomen jääkiekon kasvot. Legendaarisia pelaajia. Kalervo Klommola on halunnut tällaiset kundit liiton näkyville paikoille. Hänen tulisikin kantaa sitten vastuu siitä, että he eivät osaa hoitaa hommia. Nyt kävi niin, että valmentaja Bart Simpsonilla ei myöskään kellot soineet, joukkueen kapteenilla Koivulla ei taas vielä auktoriteetti riittänyt, varsinkin kun sikailijat olivat lähinnä vanhempaa kaartia.Jääkiekkoilija Ville Nieminen oli oikeassa, että pelien ulkopuolella joukkueesta puuttui johtajuus. Saku Koivun tai Ville Peltosen osallistuessa johtajuuden puute olisi paikattu ja pahinta ördäystä ei olisi näytetty julkisuudessa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arvaa kuka ?

      HYVIN S ANOTTU LOPPUILTA VAPAATA --KIITOS---

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5200
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      126
      1670
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1579
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1530
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1255
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1200
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1080
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1047
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1008
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      847
    Aihe