Tässäkin taas räikeä esimerkki naisten vallankäytöstä lasten kasvatuksessa.
http://www.turkulainen.fi/blogit/lukijan-kirjoitukset/52954-huoltajalta-poistettiin-wilma-tunnukset
"Jäin kolmen lapseni yksinhuoltajaksi n. 8 vuotta sitten. Sain keskimmäisen lapseni koulusta ns. "Wilma-tunnukset" voidakseni asioida koulun suuntaan lapseni asioissa. Sittemmin sain vastaavat tunnukset myös nuorimpaan lapseeni, hänen siirtyessään yläasteelle.
Tänä keväänä lastemme toinen vanhempi päätti, lähes 8 vuoden jälkeen, kiinnostua nuorimman lapsemme asioista siten, että hän vaati itselleen koulusta myös "Wilma-tunnukset". Hän saikin ne, mutta sillä seurauksella, että minun tunnukseni sulkeutui ko. järjestelmässä välittömästi.
Eli en voi enää asioida huollossani olevan lapsen asioissa koulun suuntaan mitenkään. Korostan siis, että tämä toinen vanhempi EI siis OLE lapsemme huoltaja, mutta hän on nainen.
Yrittäessäni kirjautua Wilma-järjestelmään sisälle, järjestelmä ilmoittaa: "Käyttö estetty. Et voi lukea, lähettää, poistaa tai arkistoida viestejä"
Ilmoitus on sinällään mielenkiintoinen, sillä tuo toinen vanhempi ei todellakaan ole lapsen huoltaja, mutta voi siis omilla toimillaan estää huoltajaa saamasta tietoja omasta huollettavastaan. Olen lapsemme ainoa laillinen huoltaja, mutta en pääse kommentoimaan tai lukemaan lapsemme tietoja lapsen koulun järjestelmästä.
Soitin lapsemme koulun rehtorille, joka totesi, että he eivät halua minun, siis lapsen laillisen huoltajan, asioivan enää Wilma-järjestelmässä.
Yritin tiedustella miksi en voi saada lastani koskevia tietoja enää koulusta, olenhan kuitenkin lapsen ainoa laillinen huoltaja, mutta en saanut mitään järkevää vastausta. Ainoa konkreettinen selitys liittyi sukupuoleeni. Olen siis mies.
Koulun naiset katsoivat ilmeisesti tekevänsä "naisten työtä muiden naisten hyväksi". Vaikka olen ollut lasteni yksinhuoltaja jo lähes 8 vuoden ajan, minun ei enää tule saada mitään tietoja koulusta lastani koskien, koska olen "vain mies".
Se herätti kysymyksen, ketä varten tuo Wilma-järjestelmä onkaan luotu ? Naisia vai lapsia varten ? Mutta ei ainakaan miespuoleisia huoltajia varten ?
Yh-isä Turusta"
Miehiä sorretaan
18
766
Vastaukset
- 11
Älä puhu potaskaa, jos olet AINOA laillinen huoltaja noin ei edes koulun tai pankin virkailijakaan toimi."Olen lapsemme ainoa laillinen huoltaja" tällöin sinulla on oikeuden päätös asiasta ja saat altaaikayksikön homman haltuun jos haluat etkä "määki" kuin lammas. Käyttäydy kuin mies niin sinua kunnioitetaan!
- Ei ole tuon
Yh-isän lähettämä tänne, kopioitu lehdestä, kuten näkyy.
Minusta hän on yrittänyt hoitaa asiaa juuri niin kuin kuuluukin, mutta luulisi vaikka rikosilmoituksen auttavan, jos ei muu.
Sosiaalipuolen akkavalta voi ja usein myös vaikeuttaa tahallaan isien elämää, samoin näyttää toimivan ainakin tuossa koulussa.
Ihme, että on saanut huoltajuuden, ilmeisesti äiti ei ole halunnut tai on ollut vaikkapa vankilassa. Edes narkkariämmiltä ei ihan vähällä viedä lapsia. - yksSOSSU!!!!
Ei ole tuon kirjoitti:
Yh-isän lähettämä tänne, kopioitu lehdestä, kuten näkyy.
Minusta hän on yrittänyt hoitaa asiaa juuri niin kuin kuuluukin, mutta luulisi vaikka rikosilmoituksen auttavan, jos ei muu.
Sosiaalipuolen akkavalta voi ja usein myös vaikeuttaa tahallaan isien elämää, samoin näyttää toimivan ainakin tuossa koulussa.
Ihme, että on saanut huoltajuuden, ilmeisesti äiti ei ole halunnut tai on ollut vaikkapa vankilassa. Edes narkkariämmiltä ei ihan vähällä viedä lapsia.Kouluviranomaiset ja sosiaaliviranomaiset ovat ainakin vielä toistaiseksi olleet TÄYSIN eri viranomaisia. Virheen on tehnyt koulu, piruako sitä aina tarvii meitä sossuja joka helvetin vääryydestä syyttää. Niillä ole tuonkaan asian kanssa ollut jutun mukaan mitään tekemistä. Ja jos satuit huomaamaan niin YH-isä ei sanallakaan haukkunut sossuja asiasta, ei maininnut kertaakaan. Tuossa tapauksessahan nimenomaan SOSIAALIVIRASTO on lapsen huoltajuuden myöntänyt lasten isälle.
- Yhdistävä tekijä,
yksSOSSU!!!! kirjoitti:
Kouluviranomaiset ja sosiaaliviranomaiset ovat ainakin vielä toistaiseksi olleet TÄYSIN eri viranomaisia. Virheen on tehnyt koulu, piruako sitä aina tarvii meitä sossuja joka helvetin vääryydestä syyttää. Niillä ole tuonkaan asian kanssa ollut jutun mukaan mitään tekemistä. Ja jos satuit huomaamaan niin YH-isä ei sanallakaan haukkunut sossuja asiasta, ei maininnut kertaakaan. Tuossa tapauksessahan nimenomaan SOSIAALIVIRASTO on lapsen huoltajuuden myöntänyt lasten isälle.
molemmissa akkavalta.
Silloin harvoin, kun isä saa huoltajuuden - hj kl
Yhdistävä tekijä, kirjoitti:
molemmissa akkavalta.
Silloin harvoin, kun isä saa huoltajuudenTasa-arvovaltuutettukin (toimistossaan pelkkiä naisia) on tämän todennut ja julkisuuteen nostanut:
http://www.tasa-arvo.fi/nyt/tiedotteet/tiedote//view/1553622
"Moni valtuutettuun yhteyttä ottanut isä on myös epäillyt, että erotilanteissa sosiaaliviranomaiset suosivat naisia epäasiallisin perustein. Tunnetta on vahvistanut se, että enemmistö sosiaalityöntekijöistä on naisia ja että nykyään yhä useammin myös asiaa tuomioistuimessa käsittelevä tuomari on nainen.
- Mielestäni olisi paikallaan tehdä sosiaaliviranomaisten palvelujen osalta selvitys siitä, onko sukupuolella merkitystä ja suositaanko äitejä viranomaiskäytännöissä, kuten epäillään. Tuomioistuinten huoltajuusratkaisuista on jo olemassa vastaava tutkimus, Pirkko Mäkinen sanoi."
Toteutuuko tasa-arvo tuollaista selvitystä tehtäessä vai saako se sopivansuuntaisia painotuksia on sitten toinen juttu. Tasa-arvovaltuutetun toimistossa kun on vain naisia töissä ja Suomessa sukupuolentutkimus on oikeastaan vain naistutkimusta.
- .
Tuo nyt on kyrsiintynyt elatusvelvollinen ei muuta.
Valtaosa elatusmaksujen rästeistä menee ulosottoon
Turun Sanomat 5.12 . 2010
Suomessa noin 96 000 lasta saa Kelan elatustukea, ja yleisin syy on elatusvelvollisen laiminlyömä maksu.
Maksunsa laiminlyöneistä elatusvelvollisista alle puolet hoitaa velkansa Kelaan ajoissa. 60 prosenttia Kelan elatusapusaatavista menee ulosottoon.
–Ulosotto ei ole mitenkään poikkeuksellinen tai harvinainen menettely, vaan pääsääntö, vahvistaa toimistojohtaja Anne Tolonen Kelan Lounais-Suomen perintäyksiköstä.
Kelan saatava menee ulosottoon heti eräpäivän umpeuduttua, eikä minkäänlaisia maksumuistutuksia lähetetä. Näin halutaan turvata lapsen etu.
Elatustuen maksaminen siirtyi kunnilta Kelalle viime vuoden keväänä. Muutosvaiheessa elatusapujen perintään liittyvät tietojärjestelmät kangertelivat, ja ulosottoon meni selvästi tavallista vähemmän elatusapumaksuja.
Nyt Kela on saanut järjestelmänsä toimimaan, ja elatusapuvelkoja on mennyt tänä vuonna ulosottoon huomattavasti viime vuotta enemmän.
Valtakunnanvoudin tilastojen mukaan elatusapumaksuja on mennyt ulosottoon vuonna 2010 lokakuun loppuun mennessä yhteensä noin 8,6 miljoonaa euroa.
Viime vuonna vastaavana aikana summa oli noin 7 miljoonaa euroa.
Elatusvelvollisten liitto ry arvioi, että Suomessa on jopa 150 000 etävanhempaa, jotka on velvoitettu maksamaan elatusapumaksuja.
Elatusvelvollisten liiton puheenjohtaja ja myös yksityistä asianajotoimistoa edustava Ahti Hurmalainen saa päivittäin yhteydenottoja elatusvelvollisilta, jotka ovat joutuneet ahdinkoon. Työttömyyden kasvu näkyy selvästi yhteydenotoissa.- Mitä järkeä
olisi laittaa lehteen väärää tietoa, ei se asiaa auttaisi.
Ihmettelen, että noinkin moni mies hoitaa maksunsa. Mieshän menettää yleensä lähes kaiken erossa ja pitäisi vielä maksaa, vaikka ämmä olisi lähtenyt rikkaamman mukaan.
- KeijoKettu
Kun vituttaa niin kerro se Keijolle: www.vittukunvituttaa.org
- Onpa outoja
kommentteja. Taidatte olla naisia tai sitten todella tossun alla.
Tuohan on aivan asiallinen kirjoitus, eikä millään tavalla "vittuuntuneen" oloinen, omat kommenttini hiukan kärkevämpiä.
On se vaan aika käsittämätöntä, että huoltaja ei saa omaa lastaan koskevia tietoja koulusta. Jos olisi omalla kohdalla, veisin asian niin pitkälle, kuin tarvitsee. Ei tuollaista mielivaltaa voi hyväksyä.
Tietysti etävanhemmankin kuuluu saada tietoja, ellei sitten ole kyse häiriköinnistä tms.
- 19+13
Noin se toimii. Koulussa muuten ei vaitiolovelvollisuuskaan toimi naisopettajien keskuudessa, sen sijaan miehet pitävät asiat omana tietonaan kuten laki sanoo.
- tasa-arvoinen
Järjestelmä mättää. Itse en saanut lähivanhemmuutta, koska miehenä minua ei oteta vakavasti kertoessani ex puolison mielenterveydellisistä ongelmista. Sosiaalivirkailijat hyssyttelevät, eikä oikeuslaitos tee mitään. Vastuusta pidetään kyllä kiinni mutta oikeuksista vain puhutaan. Elatusmaksut on ulosoton uhalla maksettava, mutta kukaan ei mahda mitään, kun exä on estänyt määrätyt tapaamiset jo yli puoli vuotta. Lapsen etu unohtuu heti kun nainen avaa suunsa ja alkaa valehtelemaan.
- Järjestelmä valvoo
pelkästään miehen velvollisuuksien ja naisen oikeuksien toteutumista, lapsi on sivuseikka.
- M_ies?
Samassa tilanteessa ollut. Sain 2 vuoden tappelun ja nöyryyttämisen jälkeen lasteni lähihuoltajuuden. Sukupuolirasismi on julkisuudessakin tunnustettu ainakin espoossa. Järjestelmä ontuu todella pahasti. Ketään ei kiinnosta joten mitä voit? Itse olin yhteydessä sosiaali ja terveysministeriöön asti aikanaan.
- J-O-S
Eiköhän alkuperäisen tapauksen pointti ole lopulta se että koulu on tehnyt vakavan virheen siinä että on antanut Wilma-tunnukset jollekin muulle kuin lapsen huoltajalle. Niin ei saisi tehdä, oli tuo henkilö sitten mies tai nainen. Se on jo sinällään paha tietosuojarike. En jaksa uskoa että koulu ei joutuisi pikapikaa korjaamaan virheensä jos asiaa vie yhtään pontevammin eteenpäin. Pelkästään soiton paikalliselle koulutoimen johtajalle luulisi riittävän.
- Sekin on
luultavasti nainen.
- J-O-S
Sekin on kirjoitti:
luultavasti nainen.
Pakko hänen on silti asiaan joku kantaa ottaa. Ja jos ei tee asialle mitään, valitusta taas ylöspäin. Kyllä joltain on pakko lopulta saada joku lausunto siitä miksi noin on voitu tehdä.
Mutta alkuperäisestä viestistä jäi se kuva että asia oli jätetty sikseen kun rehtori ei ollut tehnyt asialle mitään. Eli sitten vain vikistään netissä kovaa kohtaloaan eikä ajeta asiaa pontevasti eteenpäin. Mitään ei kuitenkaan tässä maailmassa saa jos ei pidä kiinni oikeuksistaan. Sillä ne naisetkin ovat nykyiseen asemaan yhteiskunnassa päässeet että ovat pontevasti ajaneet oikeuksiaan ja valittaneet niin kauan että muutoksia on tullut.
- isät rakastavat
http://www.iltalehti.fi/sofiansohva/2011060913853256_ss.shtml
Tässä oiva esimerkki äitien vainoharjaisuudesta. - :P
Tee rikosilmoitus, laita lakimies ottamaan kouluun yhteyttä. Kyllä ääni kellossa muttuu! Laitontahan tuo on. Varmasti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773