Lähes koko maailma kannattaa USA:n presidentin B.Hussein Obaman ehdotusta, että Israel vetäytyisi v. 1967 rajojen taakse.
Voimmeko mekin pyytää Venäjää vetäytymään pois Karjalasta, Petsamosta, itä-Sallasta ja Suomelle kuuluneista Suomenlahden saarista?
Tosiasia on, että lopun aikoina koko maailma kääntyy Israelia vastaan, mutta sitä en osaa sanoa, onko tuo Osa...anteeksi... Obaman aloite ennusmerkki tuosta tulevasta ahdingon ajasta...
Mitä mieltä te muut lukijat olette tästä Israelille kipeästä asetelmasta?
Maailma kääntyy Israelia vastaan!
250
619
Vastaukset
- .
Israel ei anna mitään pois. Jos arabimaat haluavat nolata itsensä taas sotatoimilla Israelia vastaan, niin siitä vaan.
Taitavat tykätä häviämisestä.- Daavidin kilpi
Sadomasokisteja?
Ehkä arabit jotenkin nauttivat, kun Israel oikein heitä höykyttää?
Monta kertaa he ovat lyöneet päänsä Israelin näkymättömään muuriin ja monta kertaa se taitaa vielä uudestaan tapahtua. - Hitman-1
Israelilla on oikeus omaan maahansa.
Eihän mikään valtio ole luovuttanut pois alueita, joita se on sodassa itselleen vallannut, joten miksi piskuisen Israelin pitäisi vapaaehtoisesti pienentyä vieläkin pienemmäksi kuin se on?
Eivätköhän nuo muslimit mahdu ilman Israelin maaperääkin niille miljoonien neliökilometrien maa-alueille, jotka ovat heidän alueitaan?
Kunnon kristityt ovat tuossa asiassa ilman muuta Israelin puolella, mutta onko Obama kunnon kristitty? Hitman-1 kirjoitti:
Israelilla on oikeus omaan maahansa.
Eihän mikään valtio ole luovuttanut pois alueita, joita se on sodassa itselleen vallannut, joten miksi piskuisen Israelin pitäisi vapaaehtoisesti pienentyä vieläkin pienemmäksi kuin se on?
Eivätköhän nuo muslimit mahdu ilman Israelin maaperääkin niille miljoonien neliökilometrien maa-alueille, jotka ovat heidän alueitaan?
Kunnon kristityt ovat tuossa asiassa ilman muuta Israelin puolella, mutta onko Obama kunnon kristitty?No miksi sinä sitten olet vinkumassa Karjalaa takaisin?
- Tosimies.
Hyvyys on aina Israelin puolella ja hyvyys voittaa.
- H-mänkö USAtavastaan
Onko Hitmän kääntynyt venäjämieliseksi ja onko hänestä tullut jennkivihaaja.Onko kehitystä tapahtunut?
- raakkuna1
H-mänkö USAtavastaan kirjoitti:
Onko Hitmän kääntynyt venäjämieliseksi ja onko hänestä tullut jennkivihaaja.Onko kehitystä tapahtunut?
Haluan vastata Hitman-1,sen puolesta. Ja samalla vastaan omasta puolestani, koska jokainen todella asiallinen tiedoittaja haluaa säilyttää tarkkailu aseman joka arvioi tilanteita aina oikeasta näkökulmasta. Ja silloin ollaan valmis ilmaisemaan kantansa, vaikka oltaisiinkin länsimielisiä politiikassamme.
Lisäksi Hitmannilla on Raamatullinen näkemys asioihin. Ja tämän hetkinen tilanne on todella mielenkiintoinen, ja Raamatun ennusteen mukainen. - Hitman-1
Kairakettu kirjoitti:
No miksi sinä sitten olet vinkumassa Karjalaa takaisin?
Miksi palestiinalaiset vinkuvat Israelin maata itselleen?
Venäläiset ryöstivät meiltä laittomasti maa-alueita, mutta Israel syntyi YK:n yksimielisellä päätöksellä, johon arabitkin tyytyivät.
Eivätkö suomalaiset muka mielestäsi ansaitsisi maa-alueitaan takaisin?
Tunkeeko venäjämielisyytesi taas isänmaallisuuden edelle? Hitman-1 kirjoitti:
Miksi palestiinalaiset vinkuvat Israelin maata itselleen?
Venäläiset ryöstivät meiltä laittomasti maa-alueita, mutta Israel syntyi YK:n yksimielisellä päätöksellä, johon arabitkin tyytyivät.
Eivätkö suomalaiset muka mielestäsi ansaitsisi maa-alueitaan takaisin?
Tunkeeko venäjämielisyytesi taas isänmaallisuuden edelle?Israelhan perustettiin palestiinalaisalueelle ja sen jälkeen Israel on vallannut lisää alueita, joten ei ihme jos haluavat maitaan takaisin.
Kenellehän tämä Suomi oikeastaan kuuluisi, Venäjälle, Ruotsille, vai Saamelaisille?
Äläkä aina lässytä tuota samaa paskaa jostain vitun venäjämielisyydestä. Etkö sinä perkeleen löyhäpää opi muistamaan mitä sinulle on aiemmin sanottu?- keltahemppo
Tosimies. kirjoitti:
Hyvyys on aina Israelin puolella ja hyvyys voittaa.
No jaah. Sanomasi on kyllä poikkipuolin vanjaan suomalaiseen sanontaan: Röyhkeys maan perii.
- Hitman-1
Kairakettu kirjoitti:
Israelhan perustettiin palestiinalaisalueelle ja sen jälkeen Israel on vallannut lisää alueita, joten ei ihme jos haluavat maitaan takaisin.
Kenellehän tämä Suomi oikeastaan kuuluisi, Venäjälle, Ruotsille, vai Saamelaisille?
Äläkä aina lässytä tuota samaa paskaa jostain vitun venäjämielisyydestä. Etkö sinä perkeleen löyhäpää opi muistamaan mitä sinulle on aiemmin sanottu?Ota ihan iisisti vaan,"ex-shefu" kairakettunen.
Ei sinun pidä niin vakavamielisesti suhtautua venäjämielisyyteesi, sillä ei kai sellainen ihminen osaa arvostella omia mielenvääristymiään... - Tosimies.
keltahemppo kirjoitti:
No jaah. Sanomasi on kyllä poikkipuolin vanjaan suomalaiseen sanontaan: Röyhkeys maan perii.
Ei röhkeys vaan rehellisyys.
Ja mihin maanomistajuus pohjautuu??
Asiakirjoihin ja juutalaislla on asiakirjoista asiallisin, neljätuhatta vuotta vanha Torah.
Hallelujah. Hitman-1 kirjoitti:
Ota ihan iisisti vaan,"ex-shefu" kairakettunen.
Ei sinun pidä niin vakavamielisesti suhtautua venäjämielisyyteesi, sillä ei kai sellainen ihminen osaa arvostella omia mielenvääristymiään...Minä olen sinulle sanonut useita kertoja, että minä en ole venäjämielinen, enkä oikeastaan minkään valtion mielinen, etkö jo tajua ja muista?
Miksi ihmeessä muuten pitäisi edes olla jonkun valtion mielinen? Hah, minä en sellainen ole, eikä minusta sellaista tule. Sinä et vaan tyhmyyttäsi ymmärrä.- Sinivalkoinen!
Kairakettu kirjoitti:
Minä olen sinulle sanonut useita kertoja, että minä en ole venäjämielinen, enkä oikeastaan minkään valtion mielinen, etkö jo tajua ja muista?
Miksi ihmeessä muuten pitäisi edes olla jonkun valtion mielinen? Hah, minä en sellainen ole, eikä minusta sellaista tule. Sinä et vaan tyhmyyttäsi ymmärrä.Etkö ole edes suomalaismielinen?
Jos et arvosta edes Suomea, voi sunua pitää maanpetturina, sillä jokainen rehellinen suomalainen pitää Suomen etua kaikkein tärkeimpänä, ja Venäjä tulee vasta kaukana perässä.
Sinulla tuo järjestys on päinvastainen, mikäli olet puhunut totta lukuisissa Venäjää tukevissa viesteissäsi. - Itsenäisyys, Missä?
Daavidin kilpi kirjoitti:
Sadomasokisteja?
Ehkä arabit jotenkin nauttivat, kun Israel oikein heitä höykyttää?
Monta kertaa he ovat lyöneet päänsä Israelin näkymättömään muuriin ja monta kertaa se taitaa vielä uudestaan tapahtua.Sotateollisuuden lakeijoiden temput enää jaksa kiinnostaa, tärkeämpää olisi nyt saada maallemme oma valuutta vailla orjavelkakorkokytkyä finanssimaailman kasinopelureihin?
- Talousas:ntuntija
Itsenäisyys, Missä? kirjoitti:
Sotateollisuuden lakeijoiden temput enää jaksa kiinnostaa, tärkeämpää olisi nyt saada maallemme oma valuutta vailla orjavelkakorkokytkyä finanssimaailman kasinopelureihin?
Euro pitää valuutan vakaana.
Olemme euron ansiosta säästyneet jo monilta devalvaatioilta, koska inflaatio on saatu pidetyksi kurissa.
Suomelle on sekä taloudellisesti että turvallisuusnäkökohtiin perustuen järkevintä pysyä sekä EU:n jäsenenä että Euron käyttäjämaana.
Vielä Natoon liittyminen puuttuu, niin olisimme yhtä turvaliisessa tilanteessa kuin suurin osa Eurooppaa tällä hetkellä on, mutta ehkä Tarja Halosen väistyminen avaa meille myös Naton jäsenyyden. Sinivalkoinen! kirjoitti:
Etkö ole edes suomalaismielinen?
Jos et arvosta edes Suomea, voi sunua pitää maanpetturina, sillä jokainen rehellinen suomalainen pitää Suomen etua kaikkein tärkeimpänä, ja Venäjä tulee vasta kaukana perässä.
Sinulla tuo järjestys on päinvastainen, mikäli olet puhunut totta lukuisissa Venäjää tukevissa viesteissäsi.Hehheh taas. Näen asiat laajemmin kuin sinä ahdasmielinen, lyhytnäköinen ja suppeakatseinen.
Venäjästä on jo nyt suuri hyöty Suomelle ja suomalaisille yrityksille. Siitä voisi olla valtava hyöty, jos teidänlaisianne olisi vähemmän.- Ehdottelija
Kairakettu kirjoitti:
Hehheh taas. Näen asiat laajemmin kuin sinä ahdasmielinen, lyhytnäköinen ja suppeakatseinen.
Venäjästä on jo nyt suuri hyöty Suomelle ja suomalaisille yrityksille. Siitä voisi olla valtava hyöty, jos teidänlaisianne olisi vähemmän.Tuleekohan sieltä kohta taas savuhaittoja?
Suurin hyöty venäläisille olisi, jos he osaisivat hoitaa asiansa niin, ettei sieltä jatkuvasti tulisi kaikenlaista haittaa tänne Suomeen.
Karjalan kannaksella kanaloiden jäteliemet valuvat paraikaa vesistöihin ja sieltä Suomenlahteen ja sadat metsäpalot raivoavat taas ympäri laajan Venäjän maan!
Etkö voisi mennä sinne vapaaehtoistyöhön idolivaltiosi puolesta? Ehdottelija kirjoitti:
Tuleekohan sieltä kohta taas savuhaittoja?
Suurin hyöty venäläisille olisi, jos he osaisivat hoitaa asiansa niin, ettei sieltä jatkuvasti tulisi kaikenlaista haittaa tänne Suomeen.
Karjalan kannaksella kanaloiden jäteliemet valuvat paraikaa vesistöihin ja sieltä Suomenlahteen ja sadat metsäpalot raivoavat taas ympäri laajan Venäjän maan!
Etkö voisi mennä sinne vapaaehtoistyöhön idolivaltiosi puolesta?Siellähän metsien annetaan yleensä palaa, mikäli syttyvät ja en minä siinä mitään väärää näe. Joskus tuli ja savu voivat tietysti hieman haitata, mutta mitä siitä.
Kananpaskasta tuskin vesistössä juuri haittaa on, muutkin linnut paskantavat vesistöihin ja jopa kalatkin.
Venäjä ei todellakaan ole idolivaltioni.- Hyvämuistinen.
Kairakettu kirjoitti:
Siellähän metsien annetaan yleensä palaa, mikäli syttyvät ja en minä siinä mitään väärää näe. Joskus tuli ja savu voivat tietysti hieman haitata, mutta mitä siitä.
Kananpaskasta tuskin vesistössä juuri haittaa on, muutkin linnut paskantavat vesistöihin ja jopa kalatkin.
Venäjä ei todellakaan ole idolivaltioni.Etkö näe "mitään väärää"?
Et taida Kairakuttunen muistaa viime kesää, kun tuhansilta ihmisiltä paloi kotitalo ja useat kymmenet ihmiset menettivät henkensä noissa "metsäpaloissa"?
Katsotko aina maailmaa vain yhdellä silmällä? - qwr3eeqwERRUY76IO8
Sinivalkoinen! kirjoitti:
Etkö ole edes suomalaismielinen?
Jos et arvosta edes Suomea, voi sunua pitää maanpetturina, sillä jokainen rehellinen suomalainen pitää Suomen etua kaikkein tärkeimpänä, ja Venäjä tulee vasta kaukana perässä.
Sinulla tuo järjestys on päinvastainen, mikäli olet puhunut totta lukuisissa Venäjää tukevissa viesteissäsi.Taas H-man vastasi eri nikillä tukien omaa kantaansa. MIKÄ FAKE-MAN!
Hyvämuistinen. kirjoitti:
Etkö näe "mitään väärää"?
Et taida Kairakuttunen muistaa viime kesää, kun tuhansilta ihmisiltä paloi kotitalo ja useat kymmenet ihmiset menettivät henkensä noissa "metsäpaloissa"?
Katsotko aina maailmaa vain yhdellä silmällä?Mitä muutamasta mökkirähjästä, pääsevätpähän rakentamaan ehompaa tilalle ja palaneen metsän tilalle kasvaa uusi. Menihän noita taloja Japanissakin ja ihmisiä kuolee tulipaloissa Suomessakin, valitettavaa tietysti, mutta enpä minä niille mitään voi.
- Obama= erialinen.
ainoa turvamaa kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
"Chicago 1980 luvulla
Kahdeksankymmentäluvulla vuosiksi huumeisiin sortunut Barry Sotero a.k.a. Hussein Obama tavataan Chicagon poliittisessa elämässä. Kuinka hän sinne joutuikaan, sitä ei kerrota. Ystävystyy pommimies Bill Ayersiin ja muihin vasemmistoradikaali terroristeihin. Joku (?) maksaa hänelle huippukalliin Yalen yliopiston. Saa liittyä myös skull&bones kerhoon (edellytys presidentiksi pääsylle). "
youtube.com/watch?v=r7Qef8oPmag
"
http://erilainen.wordpress.com/2009/11/04/obama-acorn-seiu-lakimies/
http://erilainen.wordpress.com/2011/01/26/rooman-klubi-teki-tehtavansa/ - Tosiasiat painavat!
qwr3eeqwERRUY76IO8 kirjoitti:
Taas H-man vastasi eri nikillä tukien omaa kantaansa. MIKÄ FAKE-MAN!
Kenen kantaa sinä tuet?
Eihän maastopaloihin voi kenelläkään olla "omaa kantaa", oli sitten vaikka joku Hitmanni tai Kairakettunen!
Se joko on vaarallinen asia, joka tuhoaa ihmisten koteja ja tappaa ihmisiä ja kotieläimiä tai sitten se ei ole sitä.
Täällä pitää puhua ASIOISTA, ei kirjoittajista! - Onko sydämesi jäätä?
Kairakettu kirjoitti:
Mitä muutamasta mökkirähjästä, pääsevätpähän rakentamaan ehompaa tilalle ja palaneen metsän tilalle kasvaa uusi. Menihän noita taloja Japanissakin ja ihmisiä kuolee tulipaloissa Suomessakin, valitettavaa tietysti, mutta enpä minä niille mitään voi.
Entä jos kyseessä olisi oma äitisi tai babushkasi?
Olet aika kyyninen, kun vähättelet niitä ainutkertaisia ihmishenkiä, joita tulipalot Venäjällä nielevät pelkästään siitä syystä, etteivät johtajat siellä priorisoi palokuntien tarpeita tärkeämmiksi kuin tappovälineitten uusimiset puna-armeijalle. Onko sydämesi jäätä? kirjoitti:
Entä jos kyseessä olisi oma äitisi tai babushkasi?
Olet aika kyyninen, kun vähättelet niitä ainutkertaisia ihmishenkiä, joita tulipalot Venäjällä nielevät pelkästään siitä syystä, etteivät johtajat siellä priorisoi palokuntien tarpeita tärkeämmiksi kuin tappovälineitten uusimiset puna-armeijalle.Entä jos ja entä jos...
Sinun äitisikö siellä Venäjällä on nyt ilman omaa mökkiään, vain piippu pystyssä palaneiden raunioiden keskellä?- Hitman-1
Kairakettu kirjoitti:
Entä jos ja entä jos...
Sinun äitisikö siellä Venäjällä on nyt ilman omaa mökkiään, vain piippu pystyssä palaneiden raunioiden keskellä?Jonkun pojan äiti se saattaa olla.
Etkö tunne mielipahaa, jos mökin Verushka menettää kotinsa piittamattomien johtajiensa laiminlyöntein takia? Hitman-1 kirjoitti:
Jonkun pojan äiti se saattaa olla.
Etkö tunne mielipahaa, jos mökin Verushka menettää kotinsa piittamattomien johtajiensa laiminlyöntein takia?Pojilla on yleensä äidit, taitaapa olla tytöilläkin.
- prian
Hitman-1 kirjoitti:
Miksi palestiinalaiset vinkuvat Israelin maata itselleen?
Venäläiset ryöstivät meiltä laittomasti maa-alueita, mutta Israel syntyi YK:n yksimielisellä päätöksellä, johon arabitkin tyytyivät.
Eivätkö suomalaiset muka mielestäsi ansaitsisi maa-alueitaan takaisin?
Tunkeeko venäjämielisyytesi taas isänmaallisuuden edelle?kestääkö työttömyyskassa vielä 300,000,,,,,eli oikeasti se tarkoittaa suur,,piir
200,000.000 eur kuukauden raha ,,,jos sitä löytyy yrkin lompparissa,,,siis kataisen yrkista puhutaan,,,,silloin voi olla melko varma ,,,,et pressaksi
tulee soinin timpa ja asevoimienkomentajaksi -hakkarais,,,hakaristinen poika. - prian
Tosimies. kirjoitti:
Hyvyys on aina Israelin puolella ja hyvyys voittaa.
kuusipäiväinen sota 1967.....rintamalla:
-juutalainen huuta juoksuhaudalta,,,hei hasan,,
-hasan nouse ylös ja sano --minä
-juutal,,,BUM,,,hasan kaatuu,,,,
seuraavana päivänä arabikenraali kutsu oma porukka ja antaa neuvon,,,älkään olla tyhmija,,,mut kutsuka tekin heitä,,,
ja seuraav, päivänä--
:-arabi huutaa,,,hei david,,,
-david pysy alas ja hänkin huuta,,,kuka kutsu minua,,
-arabi nouse ylös ja sanoo,,,minä,,
-david,,,,BUM,,,arabi taas kaatu,,, - Pyydä ihmeessä !
.....Voimmeko mekin pyytää Venäjää vetäytymään pois Karjalasta, Petsamosta, itä-Sallasta ja Suomelle kuuluneista Suomenlahden saarista?
TOKI VOIMME ...eriasia on sitten, mitkä on tulokset ! - naton hyökkäysliitto
Talousas:ntuntija kirjoitti:
Euro pitää valuutan vakaana.
Olemme euron ansiosta säästyneet jo monilta devalvaatioilta, koska inflaatio on saatu pidetyksi kurissa.
Suomelle on sekä taloudellisesti että turvallisuusnäkökohtiin perustuen järkevintä pysyä sekä EU:n jäsenenä että Euron käyttäjämaana.
Vielä Natoon liittyminen puuttuu, niin olisimme yhtä turvaliisessa tilanteessa kuin suurin osa Eurooppaa tällä hetkellä on, mutta ehkä Tarja Halosen väistyminen avaa meille myös Naton jäsenyyden.>>>ehkä Tarja Halosen väistyminen avaa meille myös Naton jäsenyyden.
Suurin osa vastustaa natoa. Eikö Suomessa ole demokratia? - gggiiideeooon
Pyydä ihmeessä ! kirjoitti:
.....Voimmeko mekin pyytää Venäjää vetäytymään pois Karjalasta, Petsamosta, itä-Sallasta ja Suomelle kuuluneista Suomenlahden saarista?
TOKI VOIMME ...eriasia on sitten, mitkä on tulokset !Ette voi. Se oli voittajan sanelema juttu. Niin kuin yleensä.
Mutta juutaloisten alueiden varastaminen ei ole missään hyväksytty. - missä Jumalan pelko?
naton hyökkäysliitto kirjoitti:
>>>ehkä Tarja Halosen väistyminen avaa meille myös Naton jäsenyyden.
Suurin osa vastustaa natoa. Eikö Suomessa ole demokratia?Israel on Jumalan silmäterä, jokainen joka siihen koskee tulee kärsimään:
Katastrofit jatkuu, jos koskemme Israeliin:
http://tv7.fi/vod/player.html?id=10551 - kiveliön tuttu eläin
Kairakettu kirjoitti:
Israelhan perustettiin palestiinalaisalueelle ja sen jälkeen Israel on vallannut lisää alueita, joten ei ihme jos haluavat maitaan takaisin.
Kenellehän tämä Suomi oikeastaan kuuluisi, Venäjälle, Ruotsille, vai Saamelaisille?
Äläkä aina lässytä tuota samaa paskaa jostain vitun venäjämielisyydestä. Etkö sinä perkeleen löyhäpää opi muistamaan mitä sinulle on aiemmin sanottu?Vastaus Kairaketun kysymykseen. Suuri osa Suomea kuuluisi oikeasti saamelaisille, joita osa asukkaista vieläkin on, mutta kadottaneina käsityksen alkuperästään.
On niin, että kansalliset herättäjämme kävivät imemässä käsityksen kansallisuuksista saksalaisten yliopistojen tisseistä. Se oli maitoa saksalaisille, jota halusivat yhdentyä pois sekalaisesta ruhtinasvallasta. Ilmankos meillä nyt on tätä kamalaa intoleranssi-vaivaa! Pieruja pääsee ja päästellään. Terveydeksi! - Jooseppi Kaivos Sa
Kairakettu kirjoitti:
No miksi sinä sitten olet vinkumassa Karjalaa takaisin?
Hinkman-1, hyvä, kuka on "ilman muuta Israelin puolella"? Tämä valtiohan on toisen kulttuurin päälle pudotettu, ja jos ne kauhistelevat heille pakotettua elämisen mallia, kuka siitä yllättyy, ja vielä minkä kaltainen aivokuurattu ihminen "ilman muuta" olisi sen päälle pudotetun puolella?
- Penjami kaivossa
missä Jumalan pelko? kirjoitti:
Israel on Jumalan silmäterä, jokainen joka siihen koskee tulee kärsimään:
Katastrofit jatkuu, jos koskemme Israeliin:
http://tv7.fi/vod/player.html?id=10551Vähän kyllä voisin pelästyä, jos yksikin jumala kävelisi vaikka Valtakadulla vastaan, ja häntä seuraisi joukko taivaallista sotaväkeä pasuunoihin puhallellen, mutta eipä ole vielä tapahtunut. Pari harppua olen nähnyt, enkä tiedä miten taivaallisia.
- Sivusta seuraaja.
Kairakettu kumppaneineen ei hyväksy ajatuksiasi.
Arvaan, että kohta saat kovan ryöpytyksen palstan venäjämielisiltä, joten valmistaudu Hitmanni puolustamaan Israelia taas kerran maailman antisemitististä vainoa vastaan! Kappas, sullahan on välillä hyviäkin uutisia täällä, nimittäin tämä: "Maailma kääntyy Israelia vastaan!"
Kyllä Israelin pitäisi jo vihdoin uskoa mitä sanotaan ja vetäytyä. Positiivista on myös se, että USA:n presidentti vaati tuota vetäytymistä, kun aikaisemmin USA ei ole juuri Israelia moittinut juuri mistään ja on YK:ssakin kaatanut vetollaan kaikki Israelin rikoksia tuomitsevat päätöslauselmat.
Ilman muuta voisimme pyytää Venäjää luovuttamaan meille takaisin Neuvostoliitolle menetetyt alueet, jotta tuo historiallinen vääryys korjaantuisi. Meillä vaan on ollut niin nössöt ihmiset johdossa, että heistä ei ole ollut sellaista aloitetta tekemään.
Sitten sulla menee taas tuttuun tapaan lööperiksi: "Tosiasia on, että lopun aikoina..." Hehheh, mikä tosiasia? Älä nyt taas ala satuilemaan.- Hitman-1
Miksi iloitset vääryydestä?
YK luovutti v. 1948 juutalaisten entisen kotimaan asuinpaikaksi niille vainoista hengissä selvinneille juutalaisille, joita me eurooppalaiset olimme petomaisesti vainonneet ja murhanneet.
Etkö nytkään soisi heidän saavan asua esi-isiensä maassa, Kairarepo? Hitman-1 kirjoitti:
Miksi iloitset vääryydestä?
YK luovutti v. 1948 juutalaisten entisen kotimaan asuinpaikaksi niille vainoista hengissä selvinneille juutalaisille, joita me eurooppalaiset olimme petomaisesti vainonneet ja murhanneet.
Etkö nytkään soisi heidän saavan asua esi-isiensä maassa, Kairarepo?Puhuttiin Israelin valtaamista alueista, joita sinäkin pidät laittomasti hankittuina, koska rinnastat ne mm. menetettyyn Karjalaan.
- Hitman-1
Kairakettu kirjoitti:
Puhuttiin Israelin valtaamista alueista, joita sinäkin pidät laittomasti hankittuina, koska rinnastat ne mm. menetettyyn Karjalaan.
Mitkä ovat mielestäsi niitä Israelin valtaamia alueita?
Jokainen suomalainen tietää, mitä alueita venäläiset ovat meiltä rikollisesti ryöstäneet, mutta kerro sinä, mitä alueita juutalaiset mielestäsi ovat arabeilta ryöstäneet? Hitman-1 kirjoitti:
Mitkä ovat mielestäsi niitä Israelin valtaamia alueita?
Jokainen suomalainen tietää, mitä alueita venäläiset ovat meiltä rikollisesti ryöstäneet, mutta kerro sinä, mitä alueita juutalaiset mielestäsi ovat arabeilta ryöstäneet?Täh, etkös sinä itse avauksessasi maininnut jotain vuoden 1967 rajoista? Sitäpaitsi Israel miehittää naapurivaltioiltaan valtaamia Länsirantaa, Gazaa ja Golanin aluetta, sekä Etelä-Libanonia.
- Hitman-1
Kairakettu kirjoitti:
Täh, etkös sinä itse avauksessasi maininnut jotain vuoden 1967 rajoista? Sitäpaitsi Israel miehittää naapurivaltioiltaan valtaamia Länsirantaa, Gazaa ja Golanin aluetta, sekä Etelä-Libanonia.
Etelä-Libanonia?
Kerro pian, millaisia alueita Israel miehittää Libanonissa!
Hyväksytkö muuten ollenkaan juutalaisten asumista esi-isiensä maassa? Hitman-1 kirjoitti:
Etelä-Libanonia?
Kerro pian, millaisia alueita Israel miehittää Libanonissa!
Hyväksytkö muuten ollenkaan juutalaisten asumista esi-isiensä maassa?Etkö tiedä? Periaatteessa voitaisiin kyllä sanoa, että tavallaan Israel miehittää koko Libanonia, vaikka on näennäisesti vetäynytkin.
Juutalaisten? Eikö siellä muita olekaan?- Asiantuntijan sana
Kairakettu kirjoitti:
Etkö tiedä? Periaatteessa voitaisiin kyllä sanoa, että tavallaan Israel miehittää koko Libanonia, vaikka on näennäisesti vetäynytkin.
Juutalaisten? Eikö siellä muita olekaan?Syyria miehittää Libanonia.
Ei Israelilla ole yhtäkään neliömetriä miehitettyä maata Libanonissa, joten sinä Kairarepo iskit jälleen kerran kirveesi kiveen. Asiantuntijan sana kirjoitti:
Syyria miehittää Libanonia.
Ei Israelilla ole yhtäkään neliömetriä miehitettyä maata Libanonissa, joten sinä Kairarepo iskit jälleen kerran kirveesi kiveen.Hi. Mihin ne Länsiranta, Gaza ja Golanin alue unohtuivat?
Israel marssii Libanoniin aina halutessaan, vaikkapa YK:n joukkojen läpi ja saartaa myös vaikka koko Libanonin maalta, mereltä ja/tai ilmasta, joten aivan perustellusti voidaan sanoa, että Israel miehittää Libanonia vaikka aidan takaa. Ammuskelee myös Libanonin alueelle. Palataan siihen miehittämättömyyteen, kunhan Israel on antanut Libanonin olla täysin rauhassa vaikkapa seuraavat parikymmentä vuotta.- Tarkkuutta,kairapupu
Kairakettu kirjoitti:
Hi. Mihin ne Länsiranta, Gaza ja Golanin alue unohtuivat?
Israel marssii Libanoniin aina halutessaan, vaikkapa YK:n joukkojen läpi ja saartaa myös vaikka koko Libanonin maalta, mereltä ja/tai ilmasta, joten aivan perustellusti voidaan sanoa, että Israel miehittää Libanonia vaikka aidan takaa. Ammuskelee myös Libanonin alueelle. Palataan siihen miehittämättömyyteen, kunhan Israel on antanut Libanonin olla täysin rauhassa vaikkapa seuraavat parikymmentä vuotta.Eikö Israel enää miehitäkään Libanonin alueita?
Eilen vielä väitit, että Israel miehittää Libanonia.
Nyt se vain ammuskelee sinne, mutta miksi?
Ei kai vaan siitä syystä, että sieltä ammutaan Israeliin tai yritetään tulla väkisin rajojen yli Israelin alueelle? Tarkkuutta,kairapupu kirjoitti:
Eikö Israel enää miehitäkään Libanonin alueita?
Eilen vielä väitit, että Israel miehittää Libanonia.
Nyt se vain ammuskelee sinne, mutta miksi?
Ei kai vaan siitä syystä, että sieltä ammutaan Israeliin tai yritetään tulla väkisin rajojen yli Israelin alueelle?Kyllä se on miehittämistä ollut vuosikymmenet jatkuvan aseuhan alla, toisen alueen jatkuvaa kontrollointia. Miksihän sieltä ammutaan Israeliin? Ettei vaan siksi, kun Israel pitää kansainvälisestä vastustuksesta huolimatta hallussaan valtaamiaan alueita?
Ehkä sieltä on yritetty tulla vain omille maille, joita Israel kuitenkin pitää hallussaan, joten laitonta on Israelin touhu (kuten myös taannoinen hyökkäys humanitaarista apua tuoville laivoille, sairaaloiden pommitukset ja tuhannet siviiliuhrit mm. suomalainen rauhanturvaaja YK:n bunkkerissa).- So, so,Kairanen!
Kairakettu kirjoitti:
Hi. Mihin ne Länsiranta, Gaza ja Golanin alue unohtuivat?
Israel marssii Libanoniin aina halutessaan, vaikkapa YK:n joukkojen läpi ja saartaa myös vaikka koko Libanonin maalta, mereltä ja/tai ilmasta, joten aivan perustellusti voidaan sanoa, että Israel miehittää Libanonia vaikka aidan takaa. Ammuskelee myös Libanonin alueelle. Palataan siihen miehittämättömyyteen, kunhan Israel on antanut Libanonin olla täysin rauhassa vaikkapa seuraavat parikymmentä vuotta.Ei Israel miehitä Gazaakaan.
Gazassa ei ole yhtäkään israelilaissotilasta, eikä sinne rosvoleiriin kukaan vapaaehtoisesti edes halua mennä, ellei sitten panemaan pahimpia tappajia vähän kuriin ja ojennukseen. - Logistikko
Kairakettu kirjoitti:
Kyllä se on miehittämistä ollut vuosikymmenet jatkuvan aseuhan alla, toisen alueen jatkuvaa kontrollointia. Miksihän sieltä ammutaan Israeliin? Ettei vaan siksi, kun Israel pitää kansainvälisestä vastustuksesta huolimatta hallussaan valtaamiaan alueita?
Ehkä sieltä on yritetty tulla vain omille maille, joita Israel kuitenkin pitää hallussaan, joten laitonta on Israelin touhu (kuten myös taannoinen hyökkäys humanitaarista apua tuoville laivoille, sairaaloiden pommitukset ja tuhannet siviiliuhrit mm. suomalainen rauhanturvaaja YK:n bunkkerissa).Saamme siis ampua Karjalaan?
Venäläiset ovat vuosikymmeniä miehittäneet Karjalan kannasta ja muitakin Suomelta anastettuja alueita, joten sinä hyväksyisit siis esim. rakettitulitusta Suomesta Karjalan kannakselle?
Logiikkasi heittää välilä aika vauhdikkaasti häränpyllyä! So, so,Kairanen! kirjoitti:
Ei Israel miehitä Gazaakaan.
Gazassa ei ole yhtäkään israelilaissotilasta, eikä sinne rosvoleiriin kukaan vapaaehtoisesti edes halua mennä, ellei sitten panemaan pahimpia tappajia vähän kuriin ja ojennukseen.Saarto kyllä merkitsee samaa avustuslaivojen pysäytyksineen, joiden kimppuun Israel on hyökännyt jopa kansainvälisellä vesialueella.
Logistikko kirjoitti:
Saamme siis ampua Karjalaan?
Venäläiset ovat vuosikymmeniä miehittäneet Karjalan kannasta ja muitakin Suomelta anastettuja alueita, joten sinä hyväksyisit siis esim. rakettitulitusta Suomesta Karjalan kannakselle?
Logiikkasi heittää välilä aika vauhdikkaasti häränpyllyä!Senkus menet minun puolestani ampumaan, itsehän sitä ehdotit, en minä. Neuvottelemisestahan minä olen puhunut Suomen menetettyjen alueiden osalta, joten se logiikka heittää kyllä sinulla. Vaan ei näytä suomalaisilla olevan edes kovin paljon halukkuutta saada alueita takaisinkaan, joten täällä ei ilmeisesti ole niin isoa kiistaa rajoista kuin tuolla kauempana.
- Hitman-1
Kairakettu kirjoitti:
Senkus menet minun puolestani ampumaan, itsehän sitä ehdotit, en minä. Neuvottelemisestahan minä olen puhunut Suomen menetettyjen alueiden osalta, joten se logiikka heittää kyllä sinulla. Vaan ei näytä suomalaisilla olevan edes kovin paljon halukkuutta saada alueita takaisinkaan, joten täällä ei ilmeisesti ole niin isoa kiistaa rajoista kuin tuolla kauempana.
Etkö tajunnut Logistikon kysymyksenasettelua?
Osoitit ymmärrystäsi Hamasin terroristeille,jotka ovat jakuvasti ammuskelleet rakettejaan Israelin siviilikohteisiin, mutta etkö sitten ymmärtäisi suomalaisia, jotka haaveilevat saavansa meiltä anastetut alueemme takaisin?
Mistä päättelet, etemme haluaisi niitä alueita meille takaisin?
Ovatko venäläiset tuttavasi niin kertoneet? - Hitman-1
Kairakettu kirjoitti:
Kyllä se on miehittämistä ollut vuosikymmenet jatkuvan aseuhan alla, toisen alueen jatkuvaa kontrollointia. Miksihän sieltä ammutaan Israeliin? Ettei vaan siksi, kun Israel pitää kansainvälisestä vastustuksesta huolimatta hallussaan valtaamiaan alueita?
Ehkä sieltä on yritetty tulla vain omille maille, joita Israel kuitenkin pitää hallussaan, joten laitonta on Israelin touhu (kuten myös taannoinen hyökkäys humanitaarista apua tuoville laivoille, sairaaloiden pommitukset ja tuhannet siviiliuhrit mm. suomalainen rauhanturvaaja YK:n bunkkerissa).Rauhanturvaaja siviiliuhri?
Luulisin, että 99% rauhanturvaajista on sotilashenkilöitä, ellei peräti 100%.
Saarto ei ole samaa kuin miehitys, sillä ei Leningradiakaan oltu miehitetty, vaikka Saksa sitä saartoikin sodan aikana.
Myöskään Gazaa ei voi pitää miehitettynä alueena. Hitman-1 kirjoitti:
Etkö tajunnut Logistikon kysymyksenasettelua?
Osoitit ymmärrystäsi Hamasin terroristeille,jotka ovat jakuvasti ammuskelleet rakettejaan Israelin siviilikohteisiin, mutta etkö sitten ymmärtäisi suomalaisia, jotka haaveilevat saavansa meiltä anastetut alueemme takaisin?
Mistä päättelet, etemme haluaisi niitä alueita meille takaisin?
Ovatko venäläiset tuttavasi niin kertoneet?Venäläiset tuttavani ovat kertoneet, että Venäjän pitäisi palauttaa Neuvostoliiton ryöväämät maat takaisin Suomelle.
- Hitman-1
Kairakettu kirjoitti:
Venäläiset tuttavani ovat kertoneet, että Venäjän pitäisi palauttaa Neuvostoliiton ryöväämät maat takaisin Suomelle.
Pitäisi ja pitäisi...
Tietenkin onmyönteistä, että edes Venäjän kansa ymmärtää, minkä rikoksen venäläiset tekivät meille ryöstäessään meiltä historiallisen Viipurin kaupungin ja koko Karjalan kannaksen ja muutkin pakkoluovutetut alueemme.
Sinä päivänä, kun Venäjä palauttaa alueemme meille takaisin, minustakin tulee hyvin myötämielinen koko Venäjää ajatellen!
- Tosimies.
Minun mielipiteeni moni jo tietääkin, ja se on että Obama saa haistaa pitkän paskan.
Mies on niin muslimi terroristien puolella että läpi paistaa.- .
Ilmeisesti Obama sanoi tämän islamilaiselle maailmalle suuntaamassaan puheessa(?)
Kuvittelee nuoleskelemalla saavuttavansa jonkinlaista hyväksyntää ja "rauhaa".
Islamissa Obaman käytös nähdään heikkoutena, joka ei ole koskaan toivottava asia ja Israelissa tämä tiedetään. - Hitman-1
Obama kerää tulisia hiiliä päänsä päälle.
Jos Obama kääntyy Israelia vastaan, kääntyy kohtalo Obamaa vastaan.
Niin se menee... - Tosimies.
Hitman-1 kirjoitti:
Obama kerää tulisia hiiliä päänsä päälle.
Jos Obama kääntyy Israelia vastaan, kääntyy kohtalo Obamaa vastaan.
Niin se menee...Tulisia hiiliä päällensä;)
Pää näyttääkin jo hieman "kärtsänneeltä". - raakkuna1
Hitman-1 kirjoitti:
Obama kerää tulisia hiiliä päänsä päälle.
Jos Obama kääntyy Israelia vastaan, kääntyy kohtalo Obamaa vastaan.
Niin se menee...Kyllä se totta on että Amerikan nykyinen johto on kääntymässä Israelia vastaan. Mutta silloin juuri nähdään Israelin selviytyminen Amerikasta huolimatta.
- Tosimies.11
raakkuna1 kirjoitti:
Kyllä se totta on että Amerikan nykyinen johto on kääntymässä Israelia vastaan. Mutta silloin juuri nähdään Israelin selviytyminen Amerikasta huolimatta.
Amerikan nykyinen johto ei ole pitkäikäinen, onneksi.
Oppivat v armasti kerrasta että eivät valitse "mätää" omenaa johtajakseen. - Keltahemppo
Tosimies.11 kirjoitti:
Amerikan nykyinen johto ei ole pitkäikäinen, onneksi.
Oppivat v armasti kerrasta että eivät valitse "mätää" omenaa johtajakseen.Joko salamurhasta on tehty diili?
- Nazze Setä
kyllä nyt kannattaa hakea vakavissaan lopullista ratkaisua, endliche lösung, edellisestä yrityksestä onkin jo tovi vierähtänyt.
- Mie, Haamu
Israelin Jumala pitää kyllä huolen omastaan ja näyttää suuruutensa lähettämällä erillaisia vitsauksia ja katastrofeja niiden kimppuun,jotka Israelia ahdistavat.Tämä on nähty.
En vain käsitä,miksi -kerta toisensa jälkeen-suurvallat, arabit ,eu yk ja co
iskevät päätänsä seinään.Ainoa järkeenkäypä selitys asialle mielestäni on se,että Jumala on paaduttanut heidän sydämensä,niinkuin silloin, kauan sitten Egyptissä,ennenkuin Hän ojensi käsivartensa ja pelasti Israelin.Luvassa on siis suuria tekoja.
Uskokaapa vain. - seppo_myllis_2.0
Vain henkisesti sairas uskoo jumalaan/jumaliin.
- Hitman-1
Sinulla on vielä suuria yllätyksiä tiedossa, myllis-parka...
- seppo_myllis_2.0
Hitman-1 kirjoitti:
Sinulla on vielä suuria yllätyksiä tiedossa, myllis-parka...
Tuskinpa on.
- raakkuna1
Kas kun ihmiskunnassa on aina ollut lähes kokonaisvaltainen usko Jumalaan, tahi sitten Jumaliin, kuten muinaisessa Kreikassa, johon koko länsimainen siviilisaatiomme perustuu. Ja Zeus oli virallinen valtion hallitseva ylijumala.
Niin voitaneenko katsoa että "seppo_myllis" edustaa vanhentunutta neuvostoaikaista poliittista käsitystä. Jep. Sellainen oli todella valtiollinen käsitys neuvostoliiton aikana. Ja sekin koki kohtalonsa epäonnistuneena valtiomuotona. - Peppu_Pyllis_3.5
seppo_myllis_2.0 kirjoitti:
Tuskinpa on.
uskooko Seppo luomakunnan syntynen muka itsestään ?
Kauhumaailma - Sepon mielen tuote. - Darwinisti
Peppu_Pyllis_3.5 kirjoitti:
uskooko Seppo luomakunnan syntynen muka itsestään ?
Kauhumaailma - Sepon mielen tuote.uskookos pyllis jumalan syntyneen muka itsestään? Jumala, jonninjoutava persläpi.
- Pro Kalevala
raakkuna1 kirjoitti:
Kas kun ihmiskunnassa on aina ollut lähes kokonaisvaltainen usko Jumalaan, tahi sitten Jumaliin, kuten muinaisessa Kreikassa, johon koko länsimainen siviilisaatiomme perustuu. Ja Zeus oli virallinen valtion hallitseva ylijumala.
Niin voitaneenko katsoa että "seppo_myllis" edustaa vanhentunutta neuvostoaikaista poliittista käsitystä. Jep. Sellainen oli todella valtiollinen käsitys neuvostoliiton aikana. Ja sekin koki kohtalonsa epäonnistuneena valtiomuotona.Niinhän siellä raamatussakin sanotaan miten jumalien pojat yhtyivät maan tyttäriin ja näin syntyivät muinaisten aikojen sankarit ja jättiläiset! HEEEEHHHHHHEEEEEEEEE!!!! Pitää kyllä olla todella vähä-älyinen jos vielä tänä päivänä uskoo jumalien olemassa oloon!
- raakkuna1
Pro Kalevala kirjoitti:
Niinhän siellä raamatussakin sanotaan miten jumalien pojat yhtyivät maan tyttäriin ja näin syntyivät muinaisten aikojen sankarit ja jättiläiset! HEEEEHHHHHHEEEEEEEEE!!!! Pitää kyllä olla todella vähä-älyinen jos vielä tänä päivänä uskoo jumalien olemassa oloon!
Aikoinaan oli todella sellainen käsitys että maapallolla oli jumalien poikia ja tyttäriä. Sellainen oli Kreikkalainen käsitys. Ja Alexanteri suuri oli nimetty yhdeksi jumalien pojaksi. Ja ihmetellä vaan täytyy Alexanteri suuren poliittista uraa, ja sotilastaitoja. Hän oli muunmuassa vahingoittumaton, vaikka oli aina eturintamassa hyökkäys hetkellä.
Ja todellakin tuo Raamatun kohta vanhassa testamentissa, ett "Jumalien pojat yhtyivät maan tyttäriin" on pidetty selityksenä eräissä tapauksissa antiikin historiassa oli todella suurikokoisia ja uljaita sotilaita.
- 112233
Kyllä taitaa B Netanjahu tänään kuunnella kiltisti,mitä Obamalla olis tarjolla,kiltisti nyökkäilee,että joo joo, asiat on ihan ok
Mutta takas kotirintamalle päästyään alkaakin sitten varustelu kolmanteen maailman sotaan ja seuraavat kuukaudet räiskitään kaikkea mikä liikkuu.
Yhdysvaltain yhtiö tietysti on ensimmäisten joukossa sohimassa muurahaispesää,velkaa on niin,ettei vyötä pysty enää kiristämään,dollari kelluu ennen kuin kesä on loppu.
Tähän soppaan pistävät vielä tikkunsa,nato maat,venäjä,kiina ja p-korea, taitaa taivaalla kohta viuhua muutkin kuin tähdenlennot ja tottahan toki ei pidä unohtaa irania ja intiaa
Näin sitä ajetaan eliitin tavoitteet,dollari tuhoutuu ja tilalle tulee sitten mitä on tullakseen,jos siellä nyt ketään kaiken tämän jälkeen on jäljellä.
Nyt poijaat ja tyttöset elätään " jänniä " aikoja..merkit on ollu ilmassa jo kauan..nyt vaan sitten odotellaan... - Hitman-1
Kolmas päivä on alkanut...
Meidän Herramme nousi kuolleista kolmantena päivänä, ja Jumalalle tuhat vuotta on kuin yksi päivä Raamtun mukaan, joten me olemme siirtyneet siihen ylösnousemuksen aikaan jo 11 vuotta sitten.
Milloin ne suuret asiat alkavat tapahtua, sen tietää yksin Isämme taivaassa.- bio looginen
olisit poika kuunnellut biologian tunnilla aikoinaan, olisi edes jonkinlainen käsitys isästäsi! (se oli se joka häntä koipien välissä juoksi ryssää pakoon kannaksella, ei taivaassa)
- Hitman-1
bio looginen kirjoitti:
olisit poika kuunnellut biologian tunnilla aikoinaan, olisi edes jonkinlainen käsitys isästäsi! (se oli se joka häntä koipien välissä juoksi ryssää pakoon kannaksella, ei taivaassa)
On maanpäällinen isä ja Taivaallinen Isä.
Kunnioitan tietenkin sekä fyysistä isääni, joka taisteli sekä Talvisodassa että jatkosodassa Suomen vapauden puolesta ja kunnioitan myös Taivaallista Isääni, joka on antanut minulle iankaikkisen hengen, joka haluaa palata Taivaallisen Isäni valtakuntaan. Hitman-1 kirjoitti:
On maanpäällinen isä ja Taivaallinen Isä.
Kunnioitan tietenkin sekä fyysistä isääni, joka taisteli sekä Talvisodassa että jatkosodassa Suomen vapauden puolesta ja kunnioitan myös Taivaallista Isääni, joka on antanut minulle iankaikkisen hengen, joka haluaa palata Taivaallisen Isäni valtakuntaan.Hehheh, niinkö luulet? Sinun hengelläsi ei ole mitään asiaa sinne valtakuntaan, sillä niin paljon olet täällä valehdellut, vittuillut muille kirjoittajille ja jopa herjannut ainakin kahta presidenttiä jne.
- Srk:n jäsen
Kairakettu kirjoitti:
Hehheh, niinkö luulet? Sinun hengelläsi ei ole mitään asiaa sinne valtakuntaan, sillä niin paljon olet täällä valehdellut, vittuillut muille kirjoittajille ja jopa herjannut ainakin kahta presidenttiä jne.
Kaikki me olemme erehtyväisiä.
Taivaan valtakunnassa ei muita ihmisiä olekaan kuin armahdettuja syntisiä, joten kyllä sinäkin mahtuisit vielä siihen joukkoon, mikäli osaat pyytää Taivaan Isältä syntejäsi anteeksi etkä niitä edelleen ainakaan tahallaan tee. Srk:n jäsen kirjoitti:
Kaikki me olemme erehtyväisiä.
Taivaan valtakunnassa ei muita ihmisiä olekaan kuin armahdettuja syntisiä, joten kyllä sinäkin mahtuisit vielä siihen joukkoon, mikäli osaat pyytää Taivaan Isältä syntejäsi anteeksi etkä niitä edelleen ainakaan tahallaan tee.No enhän kyllä ryhdy pyytelemään miltään satuhahmolta yhtikäs mitään, sellaiset pyytelijät kuuluisivat hourulaan.
Erehtyväinen sinä kyllä oletkin, siinä olet täysin oikeassa.- Srk:n jäsen
Kairakettu kirjoitti:
No enhän kyllä ryhdy pyytelemään miltään satuhahmolta yhtikäs mitään, sellaiset pyytelijät kuuluisivat hourulaan.
Erehtyväinen sinä kyllä oletkin, siinä olet täysin oikeassa.Erehtyväinen kuten sinäkin!
Maailmassa on monta miljardia Jumalaan uskovaa ihmistä, joten saatat taas olla erehtynyt tuossakin asiassa.
Muista kuitenkin pyytää apua, kun hädän päivä sinutkin kohtaa.
Toivon, että pyyntöösi vastataan. Srk:n jäsen kirjoitti:
Erehtyväinen kuten sinäkin!
Maailmassa on monta miljardia Jumalaan uskovaa ihmistä, joten saatat taas olla erehtynyt tuossakin asiassa.
Muista kuitenkin pyytää apua, kun hädän päivä sinutkin kohtaa.
Toivon, että pyyntöösi vastataan.Minä en erehdy yleensä missään asiassa, joten erehdyit tuossakin.
- Errare humanum est
Kairakettu kirjoitti:
Minä en erehdy yleensä missään asiassa, joten erehdyit tuossakin.
"..en erehdy yleensä.."
Siis erehdyt kuitenkin silloin tällöin.
Olet siis erehtyväinen, kuten tuossakin viestissäsi! Errare humanum est kirjoitti:
"..en erehdy yleensä.."
Siis erehdyt kuitenkin silloin tällöin.
Olet siis erehtyväinen, kuten tuossakin viestissäsi!Ehei, en minä sitä tarkoittanut, minä kyllä voisin olla erehtyväinen esimerkiksi lottonumeroiden valinnassa.
- Mikael85
Kairakettu kirjoitti:
Ehei, en minä sitä tarkoittanut, minä kyllä voisin olla erehtyväinen esimerkiksi lottonumeroiden valinnassa.
Mä kyl luulen et eniten erehtyy ne jotka väittävät etteivät koskaan erehdy...
Mikael85 kirjoitti:
Mä kyl luulen et eniten erehtyy ne jotka väittävät etteivät koskaan erehdy...
Luulo ei ole tiedon väärti.
- Hitman-1
Kairakettu kirjoitti:
Luulo ei ole tiedon väärti.
Et kai ole ylpeilijä?
Jokainen ihminen, jopa myös allekirjoittanut tekee joskus virheitä.
On ylpeyttä ja itsensä pettämistä väittää, että on erehtymätön.
Jopa USA:n presidenttikin tekee joskus virheitä, Venäjän kaksikkojohtajista nyt puhumattakaan!
- Lähi-idän x-pertti
Miksi meidän pitäisi pyytää Venäjää vetäytymään alueilta jotka sille kuuluu. Kukaan ei ole vaatimassa tämänlaista joten minkä vuoksi Venäjä vetäytyisi? Miksi ylipäätään samassa avauksessa kirjoitat kahdesta täysin eri asiasta joilla ei ole mitään yhteistä? Vai halusitko taas yrittää vaikka väkisin ympätä aloitukseen jonkiinlaisen venäjä-vastaisen jutun?
Tosiasia on, että Israel miehittää laittomasti länsirantaa. Asian tola ei ole laillinen. Kukaan ja mikään instanssi ei ole tunnustanut Israeilin minkäänlaisia oikeuksia länsirannan alueeseen ja Jerusalemiin.
Suurin osa maailmaa tunnistaa vääryyden, siksi Obaman ehdotusta kannatetaan. Tuo lopun hihhulointiyrityksesi on oikeastaan vähän surkea ja huvittava :)- Hitman-1
Eikö Israel saisi pitää pääkaupunkiaan?
Jerusalem on aina ollut ja on aina oleva juutalaisten pyhä pääkaupunki, josta aikanaan tulee koko maailman pääkaupunki, Raamatun lupausten mukaan.
Pimeä puoli maailman ihmiskunnasta ei sallisi Israelille sitä, mikä on sille kautta aikojen luvattu, koska pimeä osa maailmasta kuuntelee mieluummin Pimeyden Rutinasta kuin Iankaikkista Isäämme. - Tosimies.
Hitman-1 kirjoitti:
Eikö Israel saisi pitää pääkaupunkiaan?
Jerusalem on aina ollut ja on aina oleva juutalaisten pyhä pääkaupunki, josta aikanaan tulee koko maailman pääkaupunki, Raamatun lupausten mukaan.
Pimeä puoli maailman ihmiskunnasta ei sallisi Israelille sitä, mikä on sille kautta aikojen luvattu, koska pimeä osa maailmasta kuuntelee mieluummin Pimeyden Rutinasta kuin Iankaikkista Isäämme.Ikuinen!
- raakkuna1
Niin, nyt "Hitman-1" toi asian esiin, joka on mainittu Raamatussa, että tulee vielä aika jolloin lähes maailma kääntyy Israelia vastaan. Joop. Ja Israel pitää silti pintansa, ja sotii vaikka Naton joukkoja vastaan. Eikös vain sellainen ole tämänhetkinen tilanne mailmalla.
- ProKalevala
no itseasiassa raamatussa ennustetaan ydinpommien hävittävän israelin totaalisesti, mutta ole huoletta, raamattu on vain satua. Uskotko muuten Kalevalan tarinoihin?
- raakkuna1
Ei Raamatussa ennusteta Israelin totaalista hävitystä, ei todellakaan. Vaan Israel tulee selviytymään ahdingosta huolimatta. Ja jos sinä uskot että Raamattu on satua, niin sellainen on ateismia.
Ja kyllä Raakkuna tietää että Kalevala on suomen muinaista myyttistä historiaa. Ja sen esitystapa on runollista ja vertauskuvallista. - ProKalevala
raakkuna1 kirjoitti:
Ei Raamatussa ennusteta Israelin totaalista hävitystä, ei todellakaan. Vaan Israel tulee selviytymään ahdingosta huolimatta. Ja jos sinä uskot että Raamattu on satua, niin sellainen on ateismia.
Ja kyllä Raakkuna tietää että Kalevala on suomen muinaista myyttistä historiaa. Ja sen esitystapa on runollista ja vertauskuvallista.MITÄ??? kiellätkö Kalevalan?? Väitätkö suomalaisia ja suomensukuisia valehtelijoiksi??? Törkeä ihminen. kyllä Kalevala on paljon lähempänä totuutta kuin raamattu, kyseinen kirja on täynnään muilta kansoilta lainattua lööperiä, mutta Kalevala kertoo kansamme juurista ja historiasta.
Niin ja kyllä siellä raamatussa ennustetaan israelin totaalinen hävitys, etkö ole lukenut alkuperäisiä raamatun tekstejä? - Vauhtia masiinaan
me-262 kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=Hmzgcs6peu8
Toivottavasti Raamattu ei ole satua...Palestiinan suhteen käytännön raytkaisu voisi olla hyvin yksinkertainen. Rajat vuoden 1967 mukaan ja sillä selvä. Mielestään väärälle puolelle asettuneet israelilaiset olisivat sitten Palestiinassa maahanmuuttajia, niitähän on muissakin maissa eikä se yleensä mikään ongelma ole. Sopeutuisivat sitten elämään palestiinassa tai muuttaisivat muualle. Muuttoihin kun ovat kai tottuneet.
Samoin toisaalta ihmedtyttää että arabit eivät voi vapaammin asua ja toimia Israelissa vähemmistönä.
Ei kai näin yksinkertaisia järjestelyjä tekemään tarvita kuin yksi aliupseerikoulun käynyt henkilö, vaikkapa joku MAhtisaari. - raakkuna1
ProKalevala kirjoitti:
MITÄ??? kiellätkö Kalevalan?? Väitätkö suomalaisia ja suomensukuisia valehtelijoiksi??? Törkeä ihminen. kyllä Kalevala on paljon lähempänä totuutta kuin raamattu, kyseinen kirja on täynnään muilta kansoilta lainattua lööperiä, mutta Kalevala kertoo kansamme juurista ja historiasta.
Niin ja kyllä siellä raamatussa ennustetaan israelin totaalinen hävitys, etkö ole lukenut alkuperäisiä raamatun tekstejä?Ihmettelen vaan että mitäs hillut. Kyllä Raakkuna ilmaisi selkeästi että Kalevala on Suomen muinaista myyttistä historiaa. Ja tiedän että sen oikea tulkinta riittänee ihmiselle myös henkisenä oppaana. Kalevala on siinä mielessä myös pyhä kirja.
Raamatussa on useassakin kohdassa mainittu Jerusalemin hävityksestä. Ja niin on todella käynytkin. Mutta jos väität että Raamattu on ennustanut Israelin totaalisen hävityksen lopun aikoina. Niin sellaista ei ole mainittu koskaan. - Hitman-1
Ei Raamattu ennusta niin.
Olet lukenut huonosti raamattuasi, sillä oikea Raamattu kertoo, miten Israelin viholliset tuhoutuvat Jisreelin tasangolle eli Harmagedonin kentälle.
Israelin kansa tulee pelastumaan ihmeen kautta, kun Messias saapuu takaisin ja pelastaa oman kansansa tuholta. - Hitman-1
Vauhtia masiinaan kirjoitti:
Palestiinan suhteen käytännön raytkaisu voisi olla hyvin yksinkertainen. Rajat vuoden 1967 mukaan ja sillä selvä. Mielestään väärälle puolelle asettuneet israelilaiset olisivat sitten Palestiinassa maahanmuuttajia, niitähän on muissakin maissa eikä se yleensä mikään ongelma ole. Sopeutuisivat sitten elämään palestiinassa tai muuttaisivat muualle. Muuttoihin kun ovat kai tottuneet.
Samoin toisaalta ihmedtyttää että arabit eivät voi vapaammin asua ja toimia Israelissa vähemmistönä.
Ei kai näin yksinkertaisia järjestelyjä tekemään tarvita kuin yksi aliupseerikoulun käynyt henkilö, vaikkapa joku MAhtisaari.Ehkä arabit voisivat mielestäsi asua myös Suomessa?
Ota huomioon, että Israel on juutalaisvaltio, kuten Suomi on suomalaisvaltio.
Miksi arabien pitäisi asua kummassakaan maassa, kun heillä on maata ja mantua vaikka kuinka paljon Lähi-Idän alueella? - Nohihhuli
raakkuna1 kirjoitti:
Ihmettelen vaan että mitäs hillut. Kyllä Raakkuna ilmaisi selkeästi että Kalevala on Suomen muinaista myyttistä historiaa. Ja tiedän että sen oikea tulkinta riittänee ihmiselle myös henkisenä oppaana. Kalevala on siinä mielessä myös pyhä kirja.
Raamatussa on useassakin kohdassa mainittu Jerusalemin hävityksestä. Ja niin on todella käynytkin. Mutta jos väität että Raamattu on ennustanut Israelin totaalisen hävityksen lopun aikoina. Niin sellaista ei ole mainittu koskaan.Olet lapsen asteella, siksi en voi keskustella vakavasti kanssasi, hihhuli. Mene nukkumaan ja aamulla olet taas pirteänä hiekkalaatikolla kakkuja tekemässä, jookos.
- Antivainolainen
Minä kannatan ehdottomasti ja lämpimästi, että Venäjän ja Suomen 1939 rajat palautetaan.
Tai siis...Suomen ja Neuvos...hetkinen...eihän pahan valtakuntaa enää ole.
Mutta vainoalinen on yhä!- ????++++????
Sinua ei lasketa koska olet koko ajan paskat housuissa, häpeäisit edes.
RYSSÄ TULEEE!!! menikö ripulit pöksyyn? - Antivainolainen
????++++???? kirjoitti:
Sinua ei lasketa koska olet koko ajan paskat housuissa, häpeäisit edes.
RYSSÄ TULEEE!!! menikö ripulit pöksyyn?Kuka sinua laskee punikkiluuseri?
Sosiaalitoimi?
BROUHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAHAAA! - ????++++????
Antivainolainen kirjoitti:
Kuka sinua laskee punikkiluuseri?
Sosiaalitoimi?
BROUHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAHAAA!Kylläpä pojalta kesti kaun vastata ja saitkin oikein pitkän jutun aikaiseksi!
Olet kyllä mitätön ruikuli, HEEEEEEHHHHHHEEEEEEEEE!!!!
Kävit tietty ensin pyllypyykillä äitisi auttamana. no nyt on pojulla hetken taas puhdas pampero. - No niin
????++++???? kirjoitti:
Kylläpä pojalta kesti kaun vastata ja saitkin oikein pitkän jutun aikaiseksi!
Olet kyllä mitätön ruikuli, HEEEEEEHHHHHHEEEEEEEEE!!!!
Kävit tietty ensin pyllypyykillä äitisi auttamana. no nyt on pojulla hetken taas puhdas pampero."sosiaalitapaus" - kylläpä sinulla onkin aina asiaa viesteissäsi.
"Ei ihme että koulut kesken jäi..." - ????++++????
No niin kirjoitti:
"sosiaalitapaus" - kylläpä sinulla onkin aina asiaa viesteissäsi.
"Ei ihme että koulut kesken jäi..."Minulla onkin aina asiaa viesteissäni, olet oikeassa. Sinun viestisi kertoo alistumisesta. Alistunut ja nöyrä olet ollut koko ikäsi, anteeksi pyytelet olemassaoloasi ja on syytäkin, reppana.
- Kerropa
????++++???? kirjoitti:
Minulla onkin aina asiaa viesteissäni, olet oikeassa. Sinun viestisi kertoo alistumisesta. Alistunut ja nöyrä olet ollut koko ikäsi, anteeksi pyytelet olemassaoloasi ja on syytäkin, reppana.
"sosiaalitapaus" esimerkiksi edellisen veistisi "sanoma".
Nettihän on siitä mielessä mielenkiintoinen ilmiö, että me: sinä - kirjoitustaidoton, sivistymätön mistään mitään tietämätön punikkiparka - ja minä - tapaamme...muutenhan me emme normaalisti olisi missään tekemisissä.
Vai olisimmeko?
Scifoso? - ????++++????
Kerropa kirjoitti:
"sosiaalitapaus" esimerkiksi edellisen veistisi "sanoma".
Nettihän on siitä mielessä mielenkiintoinen ilmiö, että me: sinä - kirjoitustaidoton, sivistymätön mistään mitään tietämätön punikkiparka - ja minä - tapaamme...muutenhan me emme normaalisti olisi missään tekemisissä.
Vai olisimmeko?
Scifoso?En ole kaltaistesi vajaaälyisten kanssa onneksi tarvinnut olla missään tekemisissä netin ulkopuolella, se nyt tästä vielä puuttuisi! Teidänlaisistanne on ihan tarpeeksi harmia täälläkin. Pyrin olemaan tekemisissä vain normaalien ihmisten kanssa.
- Juonia touhua
Taas ihmisten kanssa leikitellään.Tyhmiä olette jos uskotte johtajia..Nytkin leikitetellään.Eliitti on suunnitellut taas kerran juonet.Ottakaa huomioon keitä Jenkkilässä on hyvissä asemissa.Koko ihmiseten elämä on peliä.Tavalliset ihmiset on vaan nappuloita joita pyöritetään median avulla ja eri propagandojen avulla.
- 654789
Mitähän toi Obama yrittää? Kovin vaatimus Israelille vuosikymmeniin?
Onko Obama pakotettu arabien kansannousujen takia vetämään Israelin kanssa kovempaa linjaa? Öljyhanat pitää ainakin pystyä pitämään auki, mutta hylätäänkö sen takia Israel? - öljy-1
israel on hyödytön, turha kaikenkaikkiaan, kukaan ei sitä tarvitse yhtään mihinkään. Turhin valtio koko maailmassa, joten joutaakin mennä, menkööt! israel on pieni hinta öljystä.
- Elävä Sana
Israel on Kaikkiavaltiaan silmäterä.
Et näköjään tajua Israelin valtavaa merkitystä ihmiskunnan historiassa.
Sen kautta ihmiskunta sai sydämiinsä ikuisen lain ja sen kautta ihmiskunta sanoo hyvästit tälle elämälle! - 6541958
Israel jos alkaa nukettamaan vaikka noita arabien öljykenttiä, niin se on sitten 10€/l bensaa.
Eikä Israelilaisista niin helpolla pääse. Yrittänyt on Babylonialaiset, Egytiläiset, Roomalaiset, Hitler jne. Taitaa olla se valittu kansa, kun on noista kaikista selvinnyt. - öljy-1
Elävä Sana kirjoitti:
Israel on Kaikkiavaltiaan silmäterä.
Et näköjään tajua Israelin valtavaa merkitystä ihmiskunnan historiassa.
Sen kautta ihmiskunta sai sydämiinsä ikuisen lain ja sen kautta ihmiskunta sanoo hyvästit tälle elämälle!israel on pieni persläpi lähi-idässä, maa on täysin merkityksetön ihmiskunnalle, joten joutaa mennä öljyn vastineeksi.
Tosin ajan myötä se hävinnee muutenkin mannerlaattojen liikkuessa, siihen tosin menee vielä jonkin aikaa. - nukenuke
6541958 kirjoitti:
Israel jos alkaa nukettamaan vaikka noita arabien öljykenttiä, niin se on sitten 10€/l bensaa.
Eikä Israelilaisista niin helpolla pääse. Yrittänyt on Babylonialaiset, Egytiläiset, Roomalaiset, Hitler jne. Taitaa olla se valittu kansa, kun on noista kaikista selvinnyt.ei se nuketa koska silloin israel nuketetaan ja se on lopullinen isku noin pienelle, kärpäsen paskan kokoiselle valtiolle.
- Eri Asia
Mitä historia tietää Suomen ja Venäjän suhteista - etenkin maa-alueitten osalta?
Juutalaiset ovat palestiinalaisilta varastamillaan alueilla.- Luojan ääni meissä!
Tai palestiinalaiset ovat juutalaislta varastamillaan alueilla...
Sana sanaa vastaan, mutta omatunnon ääni kertoo, kumpi kansa on oikeassa.
Et kai ole tukahduttanut omantuntosi ääntä? - historiikkinen
Luojan ääni meissä! kirjoitti:
Tai palestiinalaiset ovat juutalaislta varastamillaan alueilla...
Sana sanaa vastaan, mutta omatunnon ääni kertoo, kumpi kansa on oikeassa.
Et kai ole tukahduttanut omantuntosi ääntä?no kaikki suomalaiset onneksi tietävät Lutherin kertomana kummat ovat valhettelijoita ja varkaita.
Et kai yritä peitellä historiallista totuutta?
- rauha palestiinaan
Netanyahu pilasi Israelin suhteet Usassa.
62% Israelilaisita kannattaa v.1967 rajoja jos Israeliin saadaan rauha mm.Syyrian kanssa.
Netanyahun kannatusluvut Israelissa ovat 5/2011 35% kaveri puhuu omasta ja puolueensa puolesta ei Israelin kansan.
20.5. 2011 Israelin tv1:n toimittajat(valtiollinen) naureskeltiin Netanyahun lapsellisille komenteille ja sekavalle puheelle esim.Avi Dihter(ent.salaisen poliisin johtaja ja ministeri) kommentoi Netanyahun olevan joko humalassa tai eri planeetalla. - 112233
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/05/israel_obama_ei_ymmarra_todellisuutta_2611400.html
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/05/obaman_palestiina-kannalle_vahvaa_tukea_2611333.html
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/05/obama_penaa_rauhaa_israelin_ja_palestiinalaisten_valille_2608589.html
- Tuntuu siltä, että Washingtonissa ei ymmärretä todellisuutta. Siellä ei ymmärretä, mitä me joudumme kohtaamaan, Netanjahun edustaja kommentoi.
Netanjahu vaatii Palestiinan presidentti Mahmud Abbasia valitsemaan joko yhteistyön Hamasin kanssa, tai rauhan juutalaisvaltion kanssa.
- Israel on valmis tekemään avokätisiä kompromisseja rauhan tähden, mutta vuoden 1967 rajoihin se ei voi palata, sillä ne rajat ovat kestämättömiä, Netanjahu sanoi.
Lähi-idän kvartetti YK, EU, USA ja Venäjä, sekä Palestiina sen sijaan ovat tyytyväisiä Obaman ehdotukseen.
- Pyydämme Obamaa ja Lähi-idän kvartettia painostamaan Israelin pääministeri Netanjahua suostumaan vuoden 1967 voimassa olleisiin rajoihin.
Myös Palestiinan vapautusjärjestö PLO toivottaa Obaman ehdotuksen tervetulleeksi.
Hamas-liike sanoi tuoreeltaan, että Obaman tulisi tehdä konkreettisia tekoja puheiden sijaan.
Obama arvioi puheessaan myös, että arabimaissa kaatuu vielä lisää johtajia Egyptin ja Tunisian esimerkin mukaisesti.
Presidentti puolusti lisäksi kansainvälisen liittouman toimia Libyassa.
Rivien välistä voi lukea paljon.... - Truu*
Raamatun mukaan Israel tuhoutuu lopun aikoina, mitä sitä ihmettelemään?
- xxx xxxx
Siihen on liian pitkä aika, kukaan maailmassa ei jaksa odottaa niin kauan.
- Hitman-1
xxx xxxx kirjoitti:
Siihen on liian pitkä aika, kukaan maailmassa ei jaksa odottaa niin kauan.
MIstä tiedät, että siihen on pitkä aika?
Ehkä me olemme jo siirtyneet lopun aikoihin, joten kukaan meistä ei tiedä, miten kauan nykyinen maailmanmeno saa enää jatkua. - Höö hööö
Hitman-1 kirjoitti:
MIstä tiedät, että siihen on pitkä aika?
Ehkä me olemme jo siirtyneet lopun aikoihin, joten kukaan meistä ei tiedä, miten kauan nykyinen maailmanmeno saa enää jatkua.Niin kauan kuin apinoilla on banaaneja.Niin kauan jatkuu.
- 112233
Väärin.
Mutta Herra loppujen lopuksi pelastaa Israelin kansan ja hyökkäävät maat kokevat suuren tappion ja häviön..
Ja saat hieman lisää ihmeteltävää :
1.) Juutalaisten Siionisti Kongressi aloitti paluumuuton muinaiseen Israelin maahan vuonna 1896. Siitä vuoteen 1948 maailman juutalaiset keräsivät suunnattomat summat rahaa, että voivat laillisesti ostaa maan arabeilta. Tosiasiassa suuriosa maasta ostettiin hinnoilla, jotka olivat tuohon aikaan kohtuuttomia, paljon yli maan arvon. Arabimaanomistajat hihittivät kuinka he petkuttivat vihattua juutalaista myymällä hänelle melkein arvottoman maan paljosta rahasta. Tämä hihitys jatkui kunnes arabit huomasivat, että heidän jatkuva maanmyyntinsä Israelissa juutalaisille oli tuottamassa kansan uudelleen syntymisen 2000 vuoden jälkeen! Silloin arabien hihitys vaihtui kiukkuun ja vastustukseen kärjistyen massiiviseen hyökkäykseen 16.5.1948 päivä sen jälkeen kun Israel oli julistautunut valtioksi. Kun arabit kertovat, että juutalaiset varastivat heidän maansa, he kertovat suuren valheen!
2.) Juutalaiset eivät halunneet mitään muuta kuin asua rauhassa muinaisessa maassaan. He halusivat jokaisen niin arabin kuin juutalaisen menestyvän rauhassa ja turvallisuudessa. Sitä vastoin arabien verenvuodatus ja terrori on ollut päivästä päivään jatkuvaa. Juutalaiset ovat väsyneet jatkuviin hyökkäyksiin, sodan voittamiseen ja sitten rauhan menettämiseen! Toisin sanoen kun Israel voitti jokaisen sodan, johon arabit sen pakottivat, ainoa asia minkä he voittivat, oli väliaikainen ”rauha”, tilapäinen tauko ennen seuraavaa arabihyökkäystä. Nämä tauot olivat täynnä terroria viattomia siviilejä vastaan, kun arabit kylmäst laskelmoivat, että he pystyisivät tekemään elämän niin kuvaamattoman kauheaksi keskiverto juutalaiselle, että hän päättäisi muuttaa pois Israelista. Jos kyllin paljon juutalaisia tekisi tämän päätöksen, Israel sortuisi sisältä päin.
3.) 1990-luvun alkupuolella Israelin puolustus-strategit päättelivät, että vuosikymmenen lopulla arabeilla olisi ydinpommeja. Pieni Israelin valtio olisi loppu – piste - tarun loppu. Siksi IDF:n kenraalit päättivät, että seuraava sota olisi viimeinen, ja että heillä ei olisi muuta mahdollisuutta kuin tuhota arabivihollisensa, koskapa 4000 vuoden historia on osoittanut, että arabi ei milloinkaan hyväksy juutalaisten olemassaoloa.
Siten Oslon sopimukset synnytettiin keinoksi vetää palestiinalaiset arabit yhteen ahtaalle maantieteelliselle alueelle suunnitelmassa, joka on tekee karkeaa vääryyttä Israelille, että arabeilla olisi kiusaus hyökätä koko suunnitelman toteuduttua. Monissa tilanteissa kuluneiden 20 vuoden aikana, olen lukenut useiden Amerikan presidenttien lausuntoja Reaganista Clintoniin, että USA on sitoutunut pitämään yllä ”laadullista rajaa” (qualitative edge) aseteknologiassa Israelin hyväksi sen arabivihollisten vastaan. Useimmilla ihmisillä ei ollut mitään käsitystä siitä, että tämä sitoutuminen tarkoitti, että Israelille annetaan ”johtavan rajan” (leading edge) teknologiaa; kun ”kvanttihyppyjä” teknologiassa tehtiin, Israel sai aseet, joissakin tapauksissa jopa ennen kuin amerikkalaiset saivat niitä. Israelilla ei ole ainoastaan neutronipommia, vaikka presidentti Carter virallisesti ”peruikin” projektin, vaan sillä on ELF-aseita yhtä lailla. Seisomme käännekohdassa, tuossa vanhassa tienristeyksessä, kun historiaa aletaan tehdä Jumalan äärettömäksi kunniaksi.
Tästä tuhoamissodasta Israelille esitetään sen väärä Messias ja maailmalle esitetään Antikristus siinä samassa persoonassa. Me olemme hyvin lähellä. - Heh heh heeeeee!
Juuutalaiset asuivat alku-aikoina kaksoisvirran maassa, eli Babyloniassa lähellä Kuvaitin rajaa Irakissa.
Siinä sinulle eepposta.
Ja vain ne pelastuu jotka uskovat Jeesukseen, mutta uskovatko he?- Ajattelen -ja uskon!
Höpö höpö, iiro-rassukka!
Vain Abraham asui Kaksoisvirtojen maassa, mutta juutalaisuus syntyi Jaakobin poikien sukukuntien mukaan ja sai nimensä Juudan mukaan, joka oli ikäjärjestyksessä neljänneksi vanhin poika Rubenin, Simeonin ja Leevin jälkeen.
Juutalaiset pelastuvat kutsumuksensa takia, mutta kristityt pelastuvat Jeesuksen lunastustyön takia, jos uskoo Jeesukseen Vapahtajana.
Suurin osa juutalaisista uskoo Vanhan Testamentin sanomaan, mutta kuinka moni kristityistä uskoo Uuden Testamentin sanomaan?
- Suomi nousuun
Meillä pitäisi olla ainakin 1000 ydinpommia. Miksi muilla on kaikkee ja meillä ei mitään. Suomi vaan nuoleskelee joka paikkaa.
- Suomi paras
Pankkiirit ne vaan mellastaa ja ei välitä ketkä toisiaan tappaa ja politiikot puhuu paskaa aina ja esittävät ja naureskelevat pankkiireiden kanssa.
- Näin on näreet
Suomen Jumala on vahvin ja muiden maiden vaan pelkkä satuhahmo.Suomalaisten ei tarvii olla kokoajan nenä kiinni jossain propaganda teoksessa.Suomalaiset voi nauttia elämästä ja ei tarvii pelätä helvettiä ja saatanaa ja kaikkee sellaista turhanpäiväistä soopaa.Nyt toivon Suomalaisten käännyttävän näitä omia vääräuskoisia.Ennen kuin ne pilaa koko maan ja luopuu Suomalaisuudesta palvomalla muiden maiden jumalia.
- pagan66
arabit alotti sen sodan ja hävis, turha ruikuttaa alueita takasin...
- Faktatiedonantaja
Noin ovat faktat!
Jos palestiinalaiset eivät olisi omavalintaisesti lähteneet maanpakoon v. 1948, ei koko pakolaisongelmaa olisi olemassakaan.
Israelin valtion täysvaltaisia arabijäseniä elää Israelissa runsain määrin, ja he ovat menestyneet ja nousseet merkittäviin virkoihin Israelin valtiossa.
Vain nuo "tilapäisesti" pakoon lähteneet ruikuttavat nyt Gazassa ja Länsirannalla kovaa kohtaloaan, mutta miksi he eivät jäääneet Israeliin?
- UUUUUK
Parempi kun ei puututa heidän tappeluihin. Kyllä Jenkit auttaa Israelia. Nyt vaan on jostain haluttu että Obama sanoo jotain. Propagandasotaa harrastetaan. Todellisuus voi olla sitten ihan jotain muuta. Maailman historiassa on aina ollut kiieroa peliä ja juonittelua. Tämän vaan kun kaikki tajuaisi ja ei heti uskoisi kaikkea tuosta vaan noin.
- (a)siantuntija
Tässä ketjussa on 98 vastausta ja 104 lukukertaa ja se tarkoittaa, että hitman vastailee lukuisilla sivunikeillä itselleen aikaansaadakseen vaikutelman mukamas vilkkaasta keskustelusta.
Numerot eivät valehtele.- Voipi olla juu
Hitman on joka paikan höylä?Siltä se joskus vaikuttaa.
- Älä jaksa!
Oletko sinäkin Hitmanin sivunikki?
Mistä tiedät, että kaikki muut viestit kuin sinun omasi ovat Hitmanin kirjoittamia?
Eikö tärkeintä ole se, että keskustellaan kuin se, että kyylätään, sattuisiko joku käyttämään muitakin nimimerkkejä kuin niitä rekisteröityjä? - Fanitan fanitan
Älä jaksa! kirjoitti:
Oletko sinäkin Hitmanin sivunikki?
Mistä tiedät, että kaikki muut viestit kuin sinun omasi ovat Hitmanin kirjoittamia?
Eikö tärkeintä ole se, että keskustellaan kuin se, että kyylätään, sattuisiko joku käyttämään muitakin nimimerkkejä kuin niitä rekisteröityjä?Mä oon Hitman fani ainakin.
- Ryhdikäs Rauno
Fanitan fanitan kirjoitti:
Mä oon Hitman fani ainakin.
Mä myös fanitan Hitmania.Hän se vasta osaa keskustella.
- Valvonnan avustaja
Ei tarkoita.
Vastausten ja lukukertojen ei tarvitse korreloida keskenään, joten päätelmäsi on väärä.
- mitäkö mieltä?
Olemme sitä mieltä, että Israel saa sitä mitä tilaa. Vääryydellä perustettu valtio, jota voi perustella ainoastaan raamatulla. Onneksi kalevalassa ei ole suomalaisille luvattua maata, tai olisimme samassa tilanteessa.
- Mustaa valkoisella
Eikö Israelin olemassaolo perustu YK:n päätökseen?
Mitä vääryyttä siinä on, jos juutalaiset uskoivat v. 1948 YK:n lupaukseen, että he saavat perustaa uuden Israelin valtion esi-isienä maahan? - Tyhmämies.
Mustaa valkoisella kirjoitti:
Eikö Israelin olemassaolo perustu YK:n päätökseen?
Mitä vääryyttä siinä on, jos juutalaiset uskoivat v. 1948 YK:n lupaukseen, että he saavat perustaa uuden Israelin valtion esi-isienä maahan?Ketkä sen YK:n perusti?
- mitäkö mieltä?
Mustaa valkoisella kirjoitti:
Eikö Israelin olemassaolo perustu YK:n päätökseen?
Mitä vääryyttä siinä on, jos juutalaiset uskoivat v. 1948 YK:n lupaukseen, että he saavat perustaa uuden Israelin valtion esi-isienä maahan?YK:n päätös ei voinut perustua mihinkään muuhun kuin raamattuun. Mihinkään muuhun vedoten ei olisi voinut asuttaa israelilaisia juuri sinne. Vai tuleeko sinulla jokin syy mieleen, miksi juuri niille sijoille? Sitä maaplänttiä olivat asuttaneet historian saatossa kymmenet muutkin kansat. Usa-vetoinen järjestö sai haluamansa, ja sitä päätöstä ovat verellään kironneet kymmenien vuosien ajan ihmiset sillä seudulla puolin ja toisin. Kaikki satukirjan vuoksi.
- Lähimmäisesi?
mitäkö mieltä? kirjoitti:
YK:n päätös ei voinut perustua mihinkään muuhun kuin raamattuun. Mihinkään muuhun vedoten ei olisi voinut asuttaa israelilaisia juuri sinne. Vai tuleeko sinulla jokin syy mieleen, miksi juuri niille sijoille? Sitä maaplänttiä olivat asuttaneet historian saatossa kymmenet muutkin kansat. Usa-vetoinen järjestö sai haluamansa, ja sitä päätöstä ovat verellään kironneet kymmenien vuosien ajan ihmiset sillä seudulla puolin ja toisin. Kaikki satukirjan vuoksi.
Se perustui eurooppalaisten suorittamaan holokaustiin!
Maailmalla oli huono omatunto, kun kukaan ei pannut tikkua ristiin niiden siviilijuutalaisten puolesta, joita kuskattiin ympäri Euroopan tuhottaviksi natsien tuhoamisleireillä.
Hyvityksenä tuollaisesta petomaisesta käyttäytymisestä YK antoi hengissä selvinneiden juutalaisten muuttaa takaisin esi-isiensä maahan.
Mitä pahaa siinä näette? - Aronsavolax
Lähimmäisesi? kirjoitti:
Se perustui eurooppalaisten suorittamaan holokaustiin!
Maailmalla oli huono omatunto, kun kukaan ei pannut tikkua ristiin niiden siviilijuutalaisten puolesta, joita kuskattiin ympäri Euroopan tuhottaviksi natsien tuhoamisleireillä.
Hyvityksenä tuollaisesta petomaisesta käyttäytymisestä YK antoi hengissä selvinneiden juutalaisten muuttaa takaisin esi-isiensä maahan.
Mitä pahaa siinä näette?Mix maailma valehtelee?
- mitäkö mieltä?
Lähimmäisesi? kirjoitti:
Se perustui eurooppalaisten suorittamaan holokaustiin!
Maailmalla oli huono omatunto, kun kukaan ei pannut tikkua ristiin niiden siviilijuutalaisten puolesta, joita kuskattiin ympäri Euroopan tuhottaviksi natsien tuhoamisleireillä.
Hyvityksenä tuollaisesta petomaisesta käyttäytymisestä YK antoi hengissä selvinneiden juutalaisten muuttaa takaisin esi-isiensä maahan.
Mitä pahaa siinä näette?Ei kukaan sitä kiistä, että hyvitykseksi ne sinne päästettiin. Mutta miksi juuri sinne? Vastaus löytyy raamatusta, ei mistään muusta. Se 'isien luvattu maa' kuuluu Yk:n päätöksellä, satukirjan juoneen perustuen, israelilaisille. Kukin miettiköön itse, onko se hyvä peruste. Onneksi Suomella ei ole samanlaista valtakamppailuja tukevaa kansallismytologiaa.
- omatunto-1
Lähimmäisesi? kirjoitti:
Se perustui eurooppalaisten suorittamaan holokaustiin!
Maailmalla oli huono omatunto, kun kukaan ei pannut tikkua ristiin niiden siviilijuutalaisten puolesta, joita kuskattiin ympäri Euroopan tuhottaviksi natsien tuhoamisleireillä.
Hyvityksenä tuollaisesta petomaisesta käyttäytymisestä YK antoi hengissä selvinneiden juutalaisten muuttaa takaisin esi-isiensä maahan.
Mitä pahaa siinä näette?Oletko saksalaisvastainen? se on rikos, kiihotat kansanryhmää vastaan, hyi!
Itseasiassa juutalaiset ovat tappaneet/tapattaneet enemmän kristittyjä kuin kristityt heitä, kellä siis pitäisi olla huono omatunto? - Mustaa valkoisella?
omatunto-1 kirjoitti:
Oletko saksalaisvastainen? se on rikos, kiihotat kansanryhmää vastaan, hyi!
Itseasiassa juutalaiset ovat tappaneet/tapattaneet enemmän kristittyjä kuin kristityt heitä, kellä siis pitäisi olla huono omatunto?Sinulla on tietenkin faktoja asiasta?
Voisitko antaa pari esimerkkiä siitä, miten israelilaiset ovat tappaneet enemmän kristittyjä kuin natsit juutalaisia? - omatunto-1
Mustaa valkoisella? kirjoitti:
Sinulla on tietenkin faktoja asiasta?
Voisitko antaa pari esimerkkiä siitä, miten israelilaiset ovat tappaneet enemmän kristittyjä kuin natsit juutalaisia?onkos lukihäirö haittaavana tekijänä nupissasi. Kirjotin juutalaisista, en israelilaisista. juutalaiset ovat häärineet tappokoneiston luojina ja itse tappokoneistona kaikkialla maailmassa iät ja ajat, yksi räikeimmistä esimerkeistä on juutalaisten junailema bolsevikivallankumous kansanmurhineen Venäjällä.
Myös saksalaisten totaalista hävittämistä vaadittiin juutalaisten taholta jo ennen toista maailmansotaa, tämän asian kiivaimmat eteenpäinviejät olivat amerikan juutalaisyhteisön jäseniä. - Asialinjalla!
omatunto-1 kirjoitti:
onkos lukihäirö haittaavana tekijänä nupissasi. Kirjotin juutalaisista, en israelilaisista. juutalaiset ovat häärineet tappokoneiston luojina ja itse tappokoneistona kaikkialla maailmassa iät ja ajat, yksi räikeimmistä esimerkeistä on juutalaisten junailema bolsevikivallankumous kansanmurhineen Venäjällä.
Myös saksalaisten totaalista hävittämistä vaadittiin juutalaisten taholta jo ennen toista maailmansotaa, tämän asian kiivaimmat eteenpäinviejät olivat amerikan juutalaisyhteisön jäseniä.Israel on juutalaisvaltio, joten jos puhutaan israelilaisista, puhutaan yleensä silloin myös juutalaisista.
Israelilla on itsenäisenä valtiona samat oikeudet puolustaa maataan ja kansaansa kuin kaikilla muillakin valtioilla, esim. Suomella.
Aika etäälle nykypäivästä joudut taas menemään, kun alat puhua viime vuosiadan alkupuoliskon tapahtumista! - 332211
Mustaa valkoisella? kirjoitti:
Sinulla on tietenkin faktoja asiasta?
Voisitko antaa pari esimerkkiä siitä, miten israelilaiset ovat tappaneet enemmän kristittyjä kuin natsit juutalaisia?mä voin antaa yhden juutalaisen nimen,ketä on tappanut ja paljon. Adolf Hitler , kiitos ja kumarrus
- Kesä ja kärpäset
Lähetetään Israeliin meidän koko omaisuus ja valtion varat.Mitä sitä omaisuudella tekee.Kesällä voi asua ulkona ja kunhan on juomaa ja naisia.Niin iloakin riittää köyhillä.Muutenkin joka paikkaa rahaa laitellaan.Niin laitetaan loputkin menemään Israeliin.Niin ne saa lisää ydinaseita ja apua Jenkkilästä.Kumminkin Israel on kaiken keskus.Niin mitäs tässä on pienellä kärpäsen paskan kokoisella Suomella väliä josta ei edes kaikki omat kansalaiset välitä.Kunhan vaan Israelista jauhetaan tai Jenkkilästä tai Ryssistä.
- Israelin ystävä
Israel on paljon pienempi ma kuin Suomi!
Kai kuitenkin tiesit, että koko Isralin valtio mahtuisi meidän Uudenmaan maakuntaan?
Se on tosi pieni, mutta myös tosi tärkeä valtio. Onneksi virallinen Suomi on pysynyt Israelin ystävänä! - Leijona Unto
Israelin ystävä kirjoitti:
Israel on paljon pienempi ma kuin Suomi!
Kai kuitenkin tiesit, että koko Isralin valtio mahtuisi meidän Uudenmaan maakuntaan?
Se on tosi pieni, mutta myös tosi tärkeä valtio. Onneksi virallinen Suomi on pysynyt Israelin ystävänä!Muutetaan me Israeliin ja Israelilaiset tulee tänne ja me tapellaan Arabien kanssa ja kun homma on hoidettu.Niin Israelilaiset menee takaisin maahansa ja silloin siellä on rauha kun meidän leijonat on tosiaan hoitanut homman.
- Oma maa mansikka!
Leijona Unto kirjoitti:
Muutetaan me Israeliin ja Israelilaiset tulee tänne ja me tapellaan Arabien kanssa ja kun homma on hoidettu.Niin Israelilaiset menee takaisin maahansa ja silloin siellä on rauha kun meidän leijonat on tosiaan hoitanut homman.
Venäjä voi tulla tuhomamaan maamme!
Jos Venäjälle selviäisi, että täällä asuisi juutalaisia, he tulisivat tänne ja ryöstäisivät tämän maan putipuhtaaksi.
Parempi siis on, että kaikki pysyvät omissa maissaan! - Isrealissa on
Israelin ystävä kirjoitti:
Israel on paljon pienempi ma kuin Suomi!
Kai kuitenkin tiesit, että koko Isralin valtio mahtuisi meidän Uudenmaan maakuntaan?
Se on tosi pieni, mutta myös tosi tärkeä valtio. Onneksi virallinen Suomi on pysynyt Israelin ystävänä!enemmän asukkaita kuin Suomessa, varsinkin nykyään kun "rikkaan ja vahvan" Venäjän juutalaisia on muuttanut pari miljoonaa Israeliin "lihapatojen äärestä" "köyhään" uuteen kotimaahansa.
- suhdetoiminta-1
Israelin ystävä kirjoitti:
Israel on paljon pienempi ma kuin Suomi!
Kai kuitenkin tiesit, että koko Isralin valtio mahtuisi meidän Uudenmaan maakuntaan?
Se on tosi pieni, mutta myös tosi tärkeä valtio. Onneksi virallinen Suomi on pysynyt Israelin ystävänä!Virallinen Suomi ei ole israelin ystävä, ei sieltä ole valtiovierailuja tänne, tuskin on ketään kutsuttukaan. Suomen suhde israeliin on lähinnä välttelevä, kyse lienee inhorealismista.
- Optimisti-julle
suhdetoiminta-1 kirjoitti:
Virallinen Suomi ei ole israelin ystävä, ei sieltä ole valtiovierailuja tänne, tuskin on ketään kutsuttukaan. Suomen suhde israeliin on lähinnä välttelevä, kyse lienee inhorealismista.
Mitä nyt Tuomioja vähän ryppyilee..
Suurin osa älykkäistä suomalaisista suhtautuu Israeliin myötämielisesti, ja varmaan seuraavan presidentin aikana suhteet Israeliin sen kuin paranevat! - suhdetoiminta-1
Optimisti-julle kirjoitti:
Mitä nyt Tuomioja vähän ryppyilee..
Suurin osa älykkäistä suomalaisista suhtautuu Israeliin myötämielisesti, ja varmaan seuraavan presidentin aikana suhteet Israeliin sen kuin paranevat!Tutkimukset eivät tue teoriaasi. ensinnäkin israeliin myötämielisesti suhtautuvat lähinnä hihhulit ja heidän älykkyysosamääränsä on tutkitun tiedon valossa alle yleisen keskiarvon.
Seuraava presidentti ei tee poikkeusta edeltäjiinsä, ellei se ole ben ja sitä pelkoa meillä ei ole. - Rauhaa Israelille!
suhdetoiminta-1 kirjoitti:
Tutkimukset eivät tue teoriaasi. ensinnäkin israeliin myötämielisesti suhtautuvat lähinnä hihhulit ja heidän älykkyysosamääränsä on tutkitun tiedon valossa alle yleisen keskiarvon.
Seuraava presidentti ei tee poikkeusta edeltäjiinsä, ellei se ole ben ja sitä pelkoa meillä ei ole.Suomalaiset ovat Israelin ystäviä.
Sinivalkoisten lippujen kansat ovat hyviä ystäviämme, mitä nyt muutama venäläismielinen iiroilija esittää antisemitistiä.
- Leijona Unto
Katos meillä ei olisi mitään hätää koska Venäjällä on juutalaisia.Ei ne hyökkäisi tänne sen takia.Leijonat kävisi hoitamassa Israelissa asiat.Se olisi yhtä ylvästä kuin talvisodassa ja jatkosodassa.
- Ana Lyytikko
Vladimir Zirinovski kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Hyvä, että Venäjälläkin on älymystöä!
Ilman noita älykkäitä ihmisiä (kuten juutalaisia)Venäjä saattaisi olla täysin sekaisin! - Joo kyllä
Ana Lyytikko kirjoitti:
Hyvä, että Venäjälläkin on älymystöä!
Ilman noita älykkäitä ihmisiä (kuten juutalaisia)Venäjä saattaisi olla täysin sekaisin!zhirinovski on varsinkin äärimmäisen älykäs:)
- Todisteet puhuvat
Joo kyllä kirjoitti:
zhirinovski on varsinkin äärimmäisen älykäs:)
Poikkeuksia on joka rodussa.
Esimerkkinä juutalaisten älykkyydestä voidaan pitää esim. sitä, että puolet shakin maailmanmestareista on ollut juutalaisia.
Kai muistat myös herran nimeltään Albert Einstein? - juutaloiset-1
Todisteet puhuvat kirjoitti:
Poikkeuksia on joka rodussa.
Esimerkkinä juutalaisten älykkyydestä voidaan pitää esim. sitä, että puolet shakin maailmanmestareista on ollut juutalaisia.
Kai muistat myös herran nimeltään Albert Einstein?Entäs BOBBY FISHER ?
Se sanoi aika asiallisia kommentteja Israelista.
- viimeinen taisto
Lukaisin ketjun ja voi voi... kyllä on tyhmää jaaritusta
Pienissä ympyröissä porukka tuntuu pyörivän...
Kyllähän Obaman ainoa syy Israelille asetettuihin vaatimuksiin on yritys saada arabimaailma taakseen. Se ei ole mahdollista ilman Israelin rajoihin pistämistä.
Nt kun Osama (tai feikkiosama) on upotettu salaperäisesti mereen niin on uuden vihollisen paikka. Hillary on jo määritellyt sen: Kiina. Usahan tarvitsee aina vihollisen, se on olemassa ja toiminnassa vain viholliskuvan kautta. Ilman sitä se luhistuu heti.
Kiinaa vastaanhan koko Libyan sotakin lopulta käytdään eli kiinalaiset pois Afrikasta. Jos islam saadaan (kuten Brzezinsky ajattelee) Usan taakse niin sota Kiinaa vastaan on mahdollinen. Kahden rintaman sotaan ei Obamalla ole varaa.
Mutta tuo sota voi olla viimeinen sota Usalle koska se ei selviydy siitä voittajana. - Queen of Finland
Täytyyhän sitä kieroilla.Tukea Israelia ja juksata Arabeja taakseen.
- king of finland
Niin, tekopyhyttähän se on... mielenkiintoista nähdä menevätkö islamistit halpaan eli 'valedemokratiaan' jota O nyt markkinoi.
Mikä sitten lienee todellinen suhde Israeliin ?
Ehkä siinä rajojen siirrossa jäädään samoihin kuvioihin kuin Palestiinalaisten kanssa eli mitään rauhaa ei synny koska sitä ei todellisuudessa halutakaan vaan edessä on jatkuva ja loputon 'neuvottelukierros' jonka tulos on jo päätetty.
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=24871
- Suomi Suomelle
Me voimme ystävällisesti pyytää Venäjää vetäytymään Suomen maaperältä, koska Suomi Voitti Venäjän, jopa kaksi kertaa, tässä aivan viime aikoina.
- Tässä on paljastunut
vain se, että kristittynä ja amerikan kansalaisena esiintyvällä Os..Obamalla. Tuolla Barack Husseinilla muhii mustassa pääkopassaan mullahien kiihkopropagandalla marinoidut aivot, jotka kehittelevät jo uusia juonia israelin tuhoamiseksi.
Onhan jo ennustettu, että nouseva on suuri johtaja, jota monet pitävät messiaanisena rauhan lähettiläänä. Jolle jo heti alkuun ennen tekojansakaan annetaan palkinnoksi rauhanruhtinaan kruunu (Rauhan-Nobel) Ja joka tulee eksyttämään ja itseään kumartamaan saattamaan kansat merien eri puolten. Hunajaisella kielellään ja lupauksillaan hän saattaa meidät toivomaan asioita jotka tiedämme mahdottomiksi, ja samalla hän virittää päätöksillään näkymättömiä ansalankoja, jotka vain valppaat saattavat erottaa. - Tutkijan arvio
Juutalaisvastaisuus leviää!
Onhan meillä Suomessakin lukuisia rasistisia henkilöitä, jotka piilottavat rasisminsa kutsumalla sitä antisionismiksi tai palestiinalaismyönteisyydeksi.
Lista on pitkä, tässä pari esimerkkiä: E. Tuomio-oja, elokuvaohjaaja Halonen, kitkerä professori J-P. Roos moni muu venäjän/ islamistisuuden myötäilijä.
Miten voivat jotkut älykkäätkin ihmiset sortua tuollaiseen alimittaisuuteen? - "Palestiinalaiset"
ovat pelkkä työkalu, jota juutalaisenvihaajat käyttävät peitelläkseen juutalaisvihansa todellisia syitä. Nämä ihmiset ovat rasisteistakin sitä kaikkein alinta ja halveksuttavinta kastia.
Kun "palestiinalaisten itsenäisyyttä" ah, niin moraalisista ja humanitäärisistä syistä kannattavien ja siitä propagoivien pintaa raaputetaan.. Niin alta paljastuu kitkerää rotuvihaa ja juutalaisten massatuhoa mielessään hautovia petomaisia olentoja, joilla ei tulisi olla sijaa modernissa yhteiskunnassa. Heidät tulisi eristää jonnekin ja varmistaa etteivät he pysty vahingoittamaan ihmisiä.
Sen palveluksen nämä juutalaisvastaiset propagandistit ovat tehneet, että he ovat paljastaneet todeksi nykyaikanakin useissa sairaissa aivoissa vellovan juutalaisvihan. Sen, ettei juutalaisviha todellakaan ole historiaan jäänyt ilmiö, vaan että tällaisia kuvottavia rasistikiihkoilijoita edelleenkin kulkee keskuudessamme.
Tähän tarvitsemme ratkaisun. Mielellään laillisen ja tehokkaan, ettei kenenkään tarvitsisi ottaa oikeutta omiin käsiinsä. - Ple!
Juutalaisviha loppuu heti, kun palauttavat varastamansa maat niiden oikeille omistajilleen!
Tietysti voisivat myös myöntää, että raamattu on yksi maailman suurimmista valeista!- Tuon valheen myöntö
Kuuluu kylläkin Martti Lutherin, tuon tunnetun irstailijan, valehtelijan ja juutalaisenvihaajan palvojien tehtäväksi.
Kysymyshän on hyypiöstä, jolla sairaat aivoitukset ja erisorttiset päihteet sekoittivat pään niin, että näki jopa piruja seinilläkin hyppimässä.
Lutherin, tuon Lusifeeruksen perseennuolijan oikea paikka olisi ollut laitoksessa jossa hänelle olisi annettu oikeaoppista hoitoa, mutta silloinen tiede ei valitettavasti kyennyt hänen taudinkuvaansa diagnosoimaan niin selkeästi kuin nyt.
Siksi nykyisten sukupolvien velvollisuus onkin myöntää, että Martin (lusifeeruksenpalvoja) Lutherin, opit ovat todellakin eräs maailman suurimmista valheista. Ja että usko joka tuon sairaan irstailevan näkyjänäkevän ja sairasta rotuvihaa potevan hullun oppeihin pohjaa, on uskoa vailla pohjaa ja irstas rikos itsessään Kaikkivaltiasta vastaan.
- Varokaa varokaa
Varokaa kaikkialla on Lucifer ja älkää ostako Mazdaa sillä se on yhden epäjumalan nimi ja varokaa omaa itseänne ja varokaa tosiaan kaikke.
- Vuorillasataa
Faktatietoa Israelista www.wp.me/sx1AT-528
- Kotimaan Kansalainen
Mikäkansamissä? Tätä faktaa varjellaan kuin sotasalaisuutta:
http://erilainen.wordpress.com/2009/05/24/kansa-joka-ei-ole-kansa-palestiinalaiset/- Info Sota Salaisuus
Vain YLEn aivopiesty ei tajua että on sota. Ristiryöstöretket vailla määrää.
- Ple!
Israel on jo kääntynyt maailmaa vastaan!:
Varastavat toisten maat, luovat pakolaisongelman, keskitysleirin, kansanmurhan, eivätkä kunnioita mitään kansainvälisiä lakeja!
Ei ihme, jos "metsä vastaa niin, kuin sinne huudetaan"!- Ihmeellinen Israel!
Sehän on pieni maa ja pieni kansa.
Aika ihmeellistä, että koko maailma kohisee tuon piskuisen kansan ja mitättömän pienen maan asioista vuosisadoista toiseen.
Jotain erikoista siinä maassa ja siinä kansassa on, ei sitä kukaan ajatteleva ihminen voi kieltää! - Ple!
Ihmeellinen Israel! kirjoitti:
Sehän on pieni maa ja pieni kansa.
Aika ihmeellistä, että koko maailma kohisee tuon piskuisen kansan ja mitättömän pienen maan asioista vuosisadoista toiseen.
Jotain erikoista siinä maassa ja siinä kansassa on, ei sitä kukaan ajatteleva ihminen voi kieltää!Terroristit ovat pieni ryhmä, ja silti niistä kohistaan.
Esimerkiksi USAkin perustaa koko nykyisen imperialisminsa ja luonnonvarojen ryöstönsä itse luomaansa terrorismiin!
- vastaanoton tietää
"Niin?Israel on vissiin jo maailmanvalloituksessaan kohta venäjän
kokoinen,pikkusenko jäitä jo hattuun?Lisääkö pitäs saada maata?
Huh,huh"
"antaisivat nyt köyhille arabeille edes sen verran maata että sais
perunaa vähän omiksi tarpeiksi"?
"tätä kyytiä arabikansa kuolee sukupuuttoon ja israelilaiset
valtaa koko maapallon"?
"valtava miljoonametropoli Jerusalem,joutaahan siitä puolet
muslimeille"?
Sanaleikki sikseen,käsittämätöntä kuinka koko maailma jaksaa
kuristaa noin pientä kansakuntaa kuin Israel.
Vastapuolelta ei vaadita minkäänlaisia myönnytyksiä,ei edes sitä,että
tunnustaisivat valtion olemassaolon,onko se nyt liian paljon vaadittu??
On se näköjään.Luulisi,että edes Yk asettaisi tai ehdottaisi sen ehdoksi
neuvotteluiden jatkon edistämiseksi,YK joka virallisti -48 Israelin
valtion valtioksi.
Tai,että lopettaisivat tuon jatkuvan rakettitulen siviilejä vastaan.Mutta ei.
Sitäkään ei tarvitse tehdä.
Kumma kun islam himoitsee itselleen tuota Jerusalemia vaikka sitä
ei mainita kertaakaan koraanissa.Se on totta,uskokaa tai älkää.
No,asiat menee niinkuin ne on Raamattuun kirjoitettu,siellä sanotaan,että
kaikki kansat kääntyvät Israelia vastaan.
Ihmettelen vain toisaalta tuota miksi hitman nostaa säännöllisesti
tämän aiheen tänne kysellen mielipidettä ja tietää tarkasti kuinka
tällainen aloitus otetaan täällä vastaan.
Ihan turhaan,miksi? - Strategiaa kaikki
Eliitti haluaa noudattaa raamattua ja se on heidän käsikirjoitus vallalle.Nwo:sta puhutaan ja yksi saavutus on globaali uskonto ja sen hyödyntäminen.Se on kristinusko ollut.Ajatelkaapa ketkä kaikki hyötyvät siitä että kristinuskoa on.Eliitti leikittelee kokoajan ihmisten uskomusten kanssa.Jos on liberaalia.Niin se nostaa taas vanhat arvot kunniaan.Ihmiset keskenään nahistelevat ja eliitillä ei ole mitään hätää.
- Ajattelen -ja uskon!
Kristinusko on elänyt jo 2000 vuotta, ja elää niin kauan kuin ihmiskuntaa on maan päällä.
Jos maailma eläisi kristinuskon moraalisääntöjen mukaan, ei täällä tapahtuisi rikoksia, homoliittoja, väkivaltaa eikä sotiakaan.
Pahuus on tätä hyvyyttä vastaan, ja moni kannattaa pahaa vihaamalla kristinuskoa ja sen meille lahjoittanutta kansaa, Israelia. - Ple!
Ajattelen -ja uskon! kirjoitti:
Kristinusko on elänyt jo 2000 vuotta, ja elää niin kauan kuin ihmiskuntaa on maan päällä.
Jos maailma eläisi kristinuskon moraalisääntöjen mukaan, ei täällä tapahtuisi rikoksia, homoliittoja, väkivaltaa eikä sotiakaan.
Pahuus on tätä hyvyyttä vastaan, ja moni kannattaa pahaa vihaamalla kristinuskoa ja sen meille lahjoittanutta kansaa, Israelia.Kristinusko on tyhmyys, pahuus ja rasismi!
Down with the christianity!
Kristityt on pelkkiä juutalaisten perseennuolijoita!
- Niin varmaan
Joopa joo.
- Sun liirum laarum
Kristinusko on ainakin tehnyt sen että ihmisistä ei ole harmia niille jotka ovat vallassa.Ei yhtään mitään harmia kun uskovaiset vaan odottaa Jeesusta ja antavat kaiken vaan tapahtua ja siunaavat hallituksia aina.
Kristinusko on muuttunut aikojen saatossa.Joskus oli noitavainoja ja alistettiin ihmisiä kristinuskon alle.Pelko on hyvä ase hallinoimiseen ja siihen että ihmiset pysyisivät kiltteinä.Mutta mitä enemmän ihminen yrittää olla kaikessa pidättyväisempi.Niin se purkautuu jossain vaiheessa ja saattaa tehdä pahaa jälkeä.Onhan tämä joissakin tapauksissa nähty uskovien kohdalla.Ihminen on se mikä se on.Ei uskonto tai usko muuta ihmisen perusluonnetta.
- Viesti on poistettu.
Näin aivope susi ulvoo:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9893485
Viesti on poistettu.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9893595
Viesti on poistettu.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9885556
Viesti on poistettu.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9893485
Viesti on poistettu.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9889992
Viesti on poistettu.
=soomifi 24/7/365 - valhetta: kaikki nuo ketjut satoinen luku/kommentteineen poistettu...
Arvaa mitä? Kohta on tämäkin viesti poistettu...- on poistettu on
julki jumalaton jesumode pelkää
- Viesti on poistettu.
Miksi? Rapparein valta romahtaisi jos ai vope-susi jäisi kiinni valheistaan: jokainen poistettu teksti olisi pilannut herkkusienistön kasvun.
Ja kukas sinua naruttavat viran omais rapp rit naruttaa?
http://wp.me/sx1AT-111
- tsillaillah
No jos noin on raamattu ennustanut niin ei sitä tule ihmisen estää. Lopun ajat tulee silloin kun on tullakseen. Ihminen ei saa päättää siitä.
- ossias
Tuolla kairakettu sano että israel miehittää libanonia, ja paskat sitä miehittää syyria, ja iranin hizbollah. Kyllä misrael pysyy visusti ulkona tuota paskasakista. Ja muuten tappaa ne arabitkin niitä yk miehiä, eikös nyt hyökätty italialaisten kimppuun, ja ainakin yksi kuoli. Kairakettu ei nyt puhu mitään, silloin kun kaksi suomalaista kuoli piti hirveetä haloota.
- Isänmaan etu nro 1
Kairakuttu ei ole aina niin perillä asioista.
Ei voi liikaa noilta venäjämielisiltä vaatia, koska jos joku pitää Venäjän etua tärkeämpänä kuin mitä oman maan, Suomen etu on, pitää ajatusmaailmassa olla jotakin aika pahasti pielessä!
- allikkoapuri
pelkurien tarina
www.maallikkoapuri.blogspot.com - Uhanalainen Suomi
Maailma on kääntynyt pientä Suomea vastaan. Nokia Windows kännykät valtaa kohta kaupat ja kaikki on Suomea vastaan ja kateellisia kun me voitettiin lätkässä kultaa. Suomalaiset hävitetään ja yritetään sulauttaa muihin kulttuureihin. Meitä yritetään sulauttaa EU:hun kiinteästi tai USA:nisteihin tai Ryssänisteihin tai johonkin muuhun. Me olemme uhanalainen laji nykyään.
- Itkettää perkele
Näin on.Ihan itkettää.
- Makkaraa ja sinappia
Itkettää perkele kirjoitti:
Näin on.Ihan itkettää.
Suomalaiset hävitetään melkein niin kuin biisonit tai inkkarit.Kohta joutuu syömään vaan jotain muuta kuin suomalaisia perinneruokia.
- Hulluus voittaa
Suomalaiset voi muuttaa kaiken.Mutta hulluutta tarvitaan ja luovaa hulluutta täytyy ylläpitää.
- Vempet
Voe helvata.Oikees oot.Uhanalaitsen listalle pitääs päästä.Rahaa tänne sen takii.
- Huolestuttavaa
Tällä menolla suomalaisten luita kaivetaan ja ihmetellään mitä ne oli. Tähän menee ehkä sata vuotta.
- Tosiasia....
Suomalaiset on kuin torakoita.Mitä enemmän viinaa ja tervaa saadaan sitä parempi.
- suuri ehkä
Hakkis ja Soini voi ehkä pelastaa meidät.
- No no no
Ei politiikot pelasta meitä.Itsepäisyys voi pelastaa.
- Vahvuutemme
Suomalainen mongoloidi on sukua itse Tsingis Kaanille. Tämä voi olla vajhvuutemme.
- Vahvuuttaa piisaa
Vahvuutemme on että olemme slaavilaista ja Ruottalaista alkuperää ja seassa on mm.tosiaankin Tsingis Kaanin verta.Seassa on vaikka mitä koska kaikki hullut muuttivat tänne pohjoiseen ja osa laitettiin kävelemään tai tulemaan tänne hulluuden takia ja luultavasti rikoksien takia moni pakeni pohjolaan.
- Hitman-1
Maahanmuutajat ovat siinä mielessä hyvä asia, että geenit saavat uutta perimää muualtakin maailmasta.
Minkään kansan ei pidä olla liian sisäsiittoista, siitä on ehkä meillä jo riittävästi esimerkkejä joissakin peräkylien peräkammareissa... - Kugelschreiber
Hitman-1 kirjoitti:
Maahanmuutajat ovat siinä mielessä hyvä asia, että geenit saavat uutta perimää muualtakin maailmasta.
Minkään kansan ei pidä olla liian sisäsiittoista, siitä on ehkä meillä jo riittävästi esimerkkejä joissakin peräkylien peräkammareissa...kerrankin puhut asiaa, pakko myöntää.
- Hitman-1
Kugelschreiber kirjoitti:
kerrankin puhut asiaa, pakko myöntää.
Yritän olla asialinjalla.
Kiva, että hyväksyit näkemykseni maahanmuuttajien tervehdyttävästä vaikutuksesta.
Yritän muutenkin ymmärtää asioita laajemmista näkövinkkeleistä kuin vain supisuomalaisesta perinnevinkkelistä...
- Harhainen eläkeläine
Hitman, jos ees yrittäisit leikkiä puolueetonta ajattelijaa niin olis kova sana, mutta Israelsympatiasi paistaa niin kauas,että jopa persu tajuaa sen. Seuraavan kerran kun tekee mieli olla fiksu, niin lukaiseppa joitain otteita miten Israel on perustettu. Ja sitäkin voisit pohtia, että miksi palestiinalaiset jaksavat räyhätä israelin suuntaan vuosikymmeniä. Vastaukseski ei hyväksytä vaikkapa, että tykkäävät sotia.
Kun olet tätä asetelmaa pohtinut niin kerro toki vastauksesi.- Hitman-1
Olen perehtynyt Israelin syntyhistoriaan.
Kai tiedät, mitä sionismi on?
Ilman sitä ei nykys-Israelia tuskin olisi olemassakaan, joten ilman omaa maata olevan kansan pelastaa vain sen kansallistunto, usko oikeuteensa esi-isiensä maahan ja luja luottamus siihen, että myös muu maailma hyväksyy sen oikeuden.
Palestiinasta aikoinaan pakoon lähteneet arabit ovat vain kateellisia juutalaisille siitä, että nämä ovat saaneet tuon pienen ja hylätyn maakaistaleen kukoistamaan ja kasvamaan Lähi-Idän ainoaksi demokratiakais ja vahvaksi sotilasmahdiksi.
Uskonnolliselta kannalta katsottuna lupaus Israelin uudestaan syntymiselle aikojen loppupuolella on tuttua kaikille aidoille kristityille, joten siitäkin syystä me toivotamme Israelille rauhaa ja menestystä! - Hitman-1
Hitman-1 kirjoitti:
Olen perehtynyt Israelin syntyhistoriaan.
Kai tiedät, mitä sionismi on?
Ilman sitä ei nykys-Israelia tuskin olisi olemassakaan, joten ilman omaa maata olevan kansan pelastaa vain sen kansallistunto, usko oikeuteensa esi-isiensä maahan ja luja luottamus siihen, että myös muu maailma hyväksyy sen oikeuden.
Palestiinasta aikoinaan pakoon lähteneet arabit ovat vain kateellisia juutalaisille siitä, että nämä ovat saaneet tuon pienen ja hylätyn maakaistaleen kukoistamaan ja kasvamaan Lähi-Idän ainoaksi demokratiakais ja vahvaksi sotilasmahdiksi.
Uskonnolliselta kannalta katsottuna lupaus Israelin uudestaan syntymiselle aikojen loppupuolella on tuttua kaikille aidoille kristityille, joten siitäkin syystä me toivotamme Israelille rauhaa ja menestystä!Korjaan kirjoitusvirheen.
Toiseksi viimeisen kappaleen loppupuolelle lipsahti näppäilyvirhe, joten loppuosan piti olla näin:
"... kasvamaan Lähi-Idän ainoaksi demokratiaksi ja vahvaksi sotilasmahdiksi."
- Harhainen eläkeläine
Jooh- on sulla harhaiset käsitykset maailmasta, jos tykkäät Israelin olevan demokratiaa ja muuta ihanaa. Ja että valtioiden ainoa tehtävä on olla sotilasmahteja.
Jos sinä tunkeutuisit minun asuntooni ja ajaisit minut parvekkeelle. Antaisit kuitenkin luvan käyttää huoneistoa läpikulkuväylänä rappukäytävään. Aika kuluisi ja syntyneet lapsesi kokisivat valtaamasi huoneiston omakseen, isänmaakseen koska ovat syntyneet siellä. Kun taas omat lapseni kokisivat asian toisin. He yrittäisivät saada isältään vallatun maan takaisin. Joka kerta kun kulkisin huoneiston läpi yrittäisin tappaa sinut tai lapsesi. Yöt ja päivät käyttäisin miettien uusia keinoja katkaista sinun ja lastesi kaulat. En antaisi ikinä periksi ja taistelisin kuolemaan asti tappaaksesi sinut.
Miksi Israel ei tee edes aloitetta rauhasta? Miksi he eivät koskaan neuvottele? Voisiko johtua siitä, että heillä ei ole neuvoteltavaa.- Pro Israel
Eihän Hitman niin sanonut!
Luin tuon Hitmanin viestin eikä hän sanonut missään, että valtioiden tehtävä olisi olla sotilasmahteja.
Israelin kohdalla se tosin on välttämätön asia, kun ympärillä velloo vihamielisten arabien valtiorypäs, jonka suurin halu on poistaa koko Israel maailmankartalta,
Jos Israel ei olisi nykyisen kaltainen sotilasmahti, ties kuinka monta sotaa olisi sodittu lisää niiden lukuisten sotien jälkeen, joita Israelin tuhoamiseksi on jo käyty.
Israelin alue on alunperinkin kuulunut juutalaisille, joten roomalaisten suorittaman juutalaisten maasta karkoituksen jälkeen sinne muuttaneet arabit eivät tuota maata ole koskaan omistaneetkaan.
Israel on siis Israelin maan ainoa ja alkuperäinen omistaja, halusivat arabit sitä tai eivät!
- ihmiset on
sairaita, mitään muuta ei voi sanoa. Kysyn vaan että miksi teette lapsia?
- Sellaist se on vaan
Ei kaikki sairaita ole vaan.Ihmiset on eläimiä.Ei sitä kannata ihmetellä.Ihmisen pahin kilpailija on toinen ihminen.
- Problem solve
Ihmiset vaan lisäntyy kuin torakat ja jossain vaiheessa ufot tulee ja extermonoi torakka-apinat.
- Jumala ratkaisee
Ongelma ratkeaa kun Jumala tosiaan puuttuu asiaan ja Arabit ja Kristityt häviää koska Juutalaiset voittaa aina ja Juutalaisia ei vedetä nenästä niin kuin muita.Heidän Jumala on Paras ja viisas.Sitä paitsi Jumala auttaa pankkiireita.
- Hitman-1
Jumala ratkaisee kirjoitti:
Ongelma ratkeaa kun Jumala tosiaan puuttuu asiaan ja Arabit ja Kristityt häviää koska Juutalaiset voittaa aina ja Juutalaisia ei vedetä nenästä niin kuin muita.Heidän Jumala on Paras ja viisas.Sitä paitsi Jumala auttaa pankkiireita.
Olet oikeilla jäljillä.
Noinhan ne faktat ovat, vaikka maailma ei tuota uskokaan.
Israel on ilmapuntari, jonka neula näyttää välillä hyvään suuntaan, mutta olosuhteiden muuttuessa se kääntyy näyttämään huononevaa tilannetta.
Nyt eräät asiat ovat saaneet neulan taas ennustamaan vaikeampia aikoja.
Saapas näkee, mistä kenkä puristaa...
- Tosiasia tämä
Juutalaisilla on kaikista paras huumorintaju muuten.Juutalaiset on monella rintamalla parhaita muihin verrattuna.
- Juutaloiset-1
>>.Juutalaiset on monella rintamalla parhaita muihin verrattuna.
Ainakin jos vastustajilla on aseenaan kivilingot.
- opa on sionisti
Opa on nahjus jota sionistit käskyttävät.
Turhaan spekuloit.
Toivotaan, että maailma kääntyy Opaa vastaan niin sitten asia saadaan kuntoon myös mitä sionistien mielivaltaan tulee.- Hitman-1
USA:n kannattaisi olla Israelin ystävä.
Historian aikana maailmalle on selvinnyt, että Israelia vihaaville käy huonosti (Rooma, Natsi-Saksa ym.), mutta sitä siunaaville käy hyvin (mm.Suomi).
Obaman kannattaa (oman itsensäkin takia) säilyttää hyvät välit Israeliin. - Obama on ystävä
Hitman-1 kirjoitti:
USA:n kannattaisi olla Israelin ystävä.
Historian aikana maailmalle on selvinnyt, että Israelia vihaaville käy huonosti (Rooma, Natsi-Saksa ym.), mutta sitä siunaaville käy hyvin (mm.Suomi).
Obaman kannattaa (oman itsensäkin takia) säilyttää hyvät välit Israeliin.Obama on juoni ja toki Israelia tukee.Mutta politiikka on laskelmoivien ihmisten peliä ja pidemmän päälle Obama on Israelin ystävä.Sanoisin että ei kannata pelästyä.
- Jumalan tahto
Siionistit omistaa Suomenkin. Se on Jumalan tahto.
- Trollifakta Leijuu
Näkyy säteilytrollit täällä taas kertaavaan pales tiinaa: kyseistä kansaa, valuuttaa, pääkaupunkia, historiaa, arkeologisia jäänteitä yms todisteita olemassaolosta ei ole olemassa - hah, ennen Bre zhnevin sadunhohtoista vuotta 1967. Se oli silloin se kun Yasser rosmo tavataan 1. kertaa m0sk0vassa...
Säteilytrolli: lukutaidoton joka kirjoittelee (!?) EUduskunta-kivitalon kauhiasta säteilystä. Siinä missä mutikainen ja svenssonni imaisee Fuku shiman kolmen aukinaisen sulan reaktorin kuplivasta, taivaille leijuttamasta pilvestä yhden mikrogramman syöpäsäteily hiukkasen, trolli imasee keuhkoonsa eduskuntatalon. Onko se ter r0rismia? No ainakin se kuol00 ja siten pääsee 72 neityen tykö...
Ja sitten faktat:
http://wp.me/px1AT-h - PALESTIINA
olipa typerää tarinaa linkissäsi. Ihan tiedoksesi, pian on Palestiinan kansa tosiasia sinullekin, nääs kun Palestiinan valtio muodostetaan.
en pitäisi aivan mahdottomana ajatuksena myöskään Ahvenanmaan kansaa tulevaisuudessa, vaikka sitä ei koskaan aiemmin ole ollutkaan. Jos ahvenamaalaiset haluaisivat itsenäistyä lopullisesti, voisiko sen estä se ettei ahvenamaa nimistä kansaa löydy historiankirjoista? no ei voi.
Aikoinaan syntyi jopa usa, vaikka sen nimistä kansaa ei ollut olemassakaan, eikä taida oikeastaan olla tänäkään päivänä, mutta eihän se olekaan este valtion muodostumiselle.- Hitman-1
Toivokaamme myös Kaukasuksen pienille kansoille itsenäisyyttä!
Ennen palestiinalaisvaltion syntyä pitäisi Venäjän sallia Kaukasuksen pienille kansoille oikean itsenäisyyden, jonka jälkeen iirotkin helpommin löytäisivät kartoilta Tshetshenian, Dagestanin ja Ingushian valtiot.
Venäläiset ovat muutenkin hiljalleen hiipuva kansa, joten heillä on todella lääniä muillekin jakaa, ja siinä ohessa Suomikin voisi saada takaisin pakkoluovutetut alueemme... - r00malainen kyntteli
Hitaammin, jos laittaa tunteet piiloon, faktat saattavat tulla esiin. Kiinnostaako?:
- Valtio on määrityskysymys. Pyrkimys on kova...
- Arabilauma pysyy arabilaumana vaikka Jordaniasta pois potkittaisiin.
- 'palestiinan' kansaa ei ole koskaan ollut eikä sellaista voi edes jesuiitat luoda
- alue sai nimen 'Palestiina' r00malaisen valloittajan toimesta
- mikään ei ole muuttunut Josephuksen ajoista. Näin tuo r00man kenraali asian ilmaisi:
http://erilainen.wordpress.com/2011/02/11/528/ - Rauhaa Israelille
r00malainen kyntteli kirjoitti:
Hitaammin, jos laittaa tunteet piiloon, faktat saattavat tulla esiin. Kiinnostaako?:
- Valtio on määrityskysymys. Pyrkimys on kova...
- Arabilauma pysyy arabilaumana vaikka Jordaniasta pois potkittaisiin.
- 'palestiinan' kansaa ei ole koskaan ollut eikä sellaista voi edes jesuiitat luoda
- alue sai nimen 'Palestiina' r00malaisen valloittajan toimesta
- mikään ei ole muuttunut Josephuksen ajoista. Näin tuo r00man kenraali asian ilmaisi:
http://erilainen.wordpress.com/2011/02/11/528/Lentääkö maailma palestiinalaisten ansalankaan?
Tuo höpinä "itsenäisestä palestiinalaisvaltiosta" on vain huonosti peitelty juoni ajaa Israelin kansa uudelleen diasporaan omasta maastaan.
Israelin ympärillä on miljoonia neliökilometrejä muslimiuskoisten maata, jonne palestiinalaiset uppoaisivat kuin sanonko mikä kamelin tuote Saharan hiekkaan.
Annetaan Israelin elää rauhassa omassa esi-isiensä maassa eikä kuunnella niin herkällä korvalla islamistien propagandaa! - Paavin Pannukakku
Rauhaa Israelille kirjoitti:
Lentääkö maailma palestiinalaisten ansalankaan?
Tuo höpinä "itsenäisestä palestiinalaisvaltiosta" on vain huonosti peitelty juoni ajaa Israelin kansa uudelleen diasporaan omasta maastaan.
Israelin ympärillä on miljoonia neliökilometrejä muslimiuskoisten maata, jonne palestiinalaiset uppoaisivat kuin sanonko mikä kamelin tuote Saharan hiekkaan.
Annetaan Israelin elää rauhassa omassa esi-isiensä maassa eikä kuunnella niin herkällä korvalla islamistien propagandaa!Herkät korvat on saudiöljyllä voideltu; ritarijohtomme kirstut kilisee kultakolikoita...
Voideltujen 24/7 kertaama alkuperäis satu perustuu vuoden 1967 runoon eli 'kansansatuun'. SodomaOYj:n kautta YLEn levitettynä tämäkin Satu on yhtä tehokas kuin 'taivas putoaa niskaan CO2-verosatu' - ja jopa suuri osa Israelin kansaa uskoo siihen.
Suomalinenkin haluaa maksaa mitä tahansa saadakseen jokapäiväisen valheensa.
- itiöitten maa ilma
Cordyceps - BBC wildlife http://www.youtube.com/watch?v=XuKjBIBBAL8
Luontovideo: Amazonilla erästä muurahaislajia vaivaa sieni. Tämän sienen ilmassa leijuvat, Fukushiman ydinsäteilyn lailla näkymättömät, itiöt leijuvat muurahaisten päälle saastuttaen yhteisön. Itiöt tunkeutuvat muurahaisen aivoihin muuttaen sen käytöksen. Luontovideolla näkyy kuinka ne alkavat kiinnostua omasta perä-aukostaan.
Myöhemmässä vaiheessa infektion levitessä näille tulee pakonomainen tarve kiivetä. Ne jättävät tehtävänsä kiiveten yhä korkeammalle. Jossain vaiheessa itiön syötyä koko aivon, se käpertyy kuolleena korkealle oksaan. Murkun silmä-aukosta puhkeaa sienen itiötorvi joka kaluttuaan muurahaisen sisälmyksetkin ja täysikokoiseksi kasvettuaan alkaa kylvää itiöitään muurahaislauman päälle.
Tässä mallia koko maailman yhteiskuntien näyttämöiltä: muurahaiset hurraavat kansakunnan kaapinpäälle nousseille murkuilleen. Eivät tahdo tietää valheista, kuulla itiöistä ja sisältä syödyistä idoleistaan, vaan imevät innolla keuhkot täyteen toivoen joskus pääsevänsä 'elämässään yhtä korkealle parrasvaloihin'.
Ime hesari ja ala kiivetä - tai anna YLEn. - Kovastipas meteliä
syntyy heti kun israel reagoi pommeja paukuttaviin terroristeihin ja ampuu muutaman murhamiehen.
Iran puolestaan massatuhoaa omaa vähemmistöään, kurdeja. Eikä ketään itseään "humaaniksi" kutsuvaa antisemiittiä kiinnosta, kun iran pommittaa summittaisesti kurdikyliä yhdessä turkin kanssa.- Punatähti alas!
Ja mitä tekee Venäjä Kaukasuksella?
Se kidnappaa, kiduttaa ja murhaa teini-ikäisä nuoria Tshetsheniassa, Ingushiassa ja Dagestanissa paikallisetn venäjämielisten johtajien myötävaikutuksella! - Kaksipäinen Tsaari
Punatähti alas! kirjoitti:
Ja mitä tekee Venäjä Kaukasuksella?
Se kidnappaa, kiduttaa ja murhaa teini-ikäisä nuoria Tshetsheniassa, Ingushiassa ja Dagestanissa paikallisetn venäjämielisten johtajien myötävaikutuksella!Homma jatkaa vanhaa rataansa.
Kuuluisassa journalisti Emil Ludwig (Cohen) haastattelussa, jesuiittakoulun käynyt Stalin kuvailee jesuiittoja: "He ovat päättäväisiä työssään saavuttaakseen häpeälliset päämääränsä. Heidän tärkein työtapansa on vakoilu, urkkiminen, luikerteleminen ihmisten sieluihin ja tunteiden kiihotus ja manipulointi. Esimerkkinä asuntolassa vakoilu: yhdeksältä kello soittaa aamuteelle - ja kun palaamme, kaikki tavaramme on läpikotaisin tongittu - mitä hyvää siinä on?". Katolisista vanhemmista syntynyt Josef Vissarionovich Dzhugashvili (12.18.1878 – 3.5.1953), - työnimeltään Joseph Stalin, kävi jesuiittakoulua Tiflis Orthodox Seminaarissa (Tbilisi, Georgia), Jesuiitta institutio - ja koulutettiin jesuiittapapiksi. Jesuiittahallinnon 147.000.000 mrhattua. (ref. Liternatuja Rossija 1992)
Onpa muuten samaa kaksipäiskotka rotua kuin Ilaskivi-Niinistö ja Porvoon kirkkoväki poliisijohtoineen 7.7.2011
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10019010
- seppo_myllis_2.0
hyvä kun kääntyy
- Huolestunut isä
Oletko sinäkin kääntänyt selkäsi Israelille?
Et kai tahallasi hanki itsellesi ikävyyksiä? - seppo_myllis_2.0
Huolestunut isä kirjoitti:
Oletko sinäkin kääntänyt selkäsi Israelille?
Et kai tahallasi hanki itsellesi ikävyyksiä?Olet psyykkisesti erittäin sairas!
- Huolestunut isä
seppo_myllis_2.0 kirjoitti:
Olet psyykkisesti erittäin sairas!
Oletko arvioinnut myös oman tilasi?
Moni häiriintynyt yksilö alkaa nimitellä toisia, kun itsessä onkin syy.
- Havaitsijamies
Myös palstan pro-terroristit ovat liikkeellä!
Palstalle vuotaa jatkuvasti joidenkin iiromielisten pro-terroristien älynväläyksiä, joissa herjataan yksinomaa juutalaisvaltiota vastaan syyllistämällä sen jopa Iranin uhoilun aiheuttajaksi. - roskapostirobotti.
Onpas omituista. Moderaattori on poistanut täältä lähes kaikki jalkainväleistä levinneet viestit. Nyt presidentti vihastuu varmasti...
- Tässä Pena
Avajäwvi - MOVO.
Minä ja Tavja olemma vain kavewia; meillä molemmilla on naisellinen sielu eli tajunta.
Avvaa kummalla on pawta? - Huvittunut:-)
Koita edes tajuta, ettei Suomea edes olisi, ellei itänaapurimme olisi antanut sille itsenäisyyttä. NL oli ensimmäinen, joka tunnusti Suomen. Usa oli sitäkin vastaan.
- tuo da ..
"NL oli ensimmäinen,"
Jos tarkkoja ollaan, niin eikös se ollut Neuvosto-Venäjä ?
- Onne Tadjalle
Palstanpitäjä täällä näemmä itse kirjoittelee presidentin kokoisia provoja, sitten itse pyyhkii ne ja väärentää ketjut mieleisekseen...
Paljon deletoituja kommentteja joita et enää näe mutta joiden vastaukset kytketty yhteen - asiasisältö kääntyy päälaelleen. Hyvä ohjeistus eikövaikka? Jopa parempi kuin sen suuri... - ketähän tuo
saa tanan homoporvari hitman-1 yrittää taas muka kusettaa?
- Utelias Unski
Mikä Hitmanin viestin kohta sinua eniten ärsyttää?
Usein suuttuvat Hitmanille ne palstalaiset, joiden sydämestä osa kuuluu Venäjälle.
Onko sinunkin kohdallasi kysymys siitä?
- Hitman-1
Pidetään peukkuja Israelille!
Todelliset kristityt voivat toki myös rukoilla Israelin puolesta.
Pääasia on kuitenkin, ettei Iran saa valmiiksi ydinaseitaan, sillä sehän on aiemmin uhannut pyyhkiä juutalaisvaltion pois maailmankartalta.
Ettei vai kävisi niin, että Venäjä menee Iranin avuksi, ja molempien armeijat kerääntyvät Haifan lähellä sijaitsevalle Jisreelin tasangolle tuhotakseen Israelin.
Se tasanko tunnetaan myös nimellä Harmagedon. - &
Puhalla vit tuus porvarispelle, sillä Israel tuhotaan ydinaseilla jo vuoden sisällä.
Hahha.
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769