Palestiinassa ei tainnut Jeesuksen aikaan olla roomalaisten joukoissa germaanisia palkkasotilaita. Taisivat puhtaasti aito rasvalettiä olla Pilatusta myöten. Tuskin germaaneja osallistui myös Jerusalemin hävittämiseen vuonna 70.
Palestiinassa ei tainnut olla Jeesuksen aikaan
3
55
Vastaukset
- *****
Matti E. Simonahon mukaan muistaakseni ruotsalaiset (gootit) ristiinnaulitsivat Jeesuksen. Se ilmoitetaan kuulemma aakkosissa:
Q R S T = Kuka risti?
Vastaus: Å Ä Ö = kolme kruunua (aakkosten lopussa on kolme kirjainta, joilla kaikilla on "kruunu")
Nämä ruotsalaiset sitten pakottivat mm. suomalaiset uskomaan ristiinnaulittuun. - Germaanisia
palkkasotureita oli jo ajalta ennen Kristusta.
Oliko heitä sitten Juudean provinssissa, onkin toinen juttu.
Pääosa legioonalaisista oli vielä tuolloin Rooman kansalaisia eli kotoisin Italiasta tai Espanjasta tai muilta lähialueilta. - näin se meni
Kyllähän Rooma ja sen rajat luotiin silloin, kun legioonat oli Rooman omia asevelvollisia, siinä vaiheessa kun siirryttiin palkka-armeijaan, oli valtakunta jo huippuhetkensä ohittanut, alkoi hidas rappeutuminen ja loputon köyhtyminen, joka kai jatkuu tänäkin päivänä ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773