Kysy Saatanalta, että miksi et ole saanut häneltä edes sen tietäjähenkeä, jotta tietäisit, ettei aloitus ole minun tekemäni.
0Äänestä
Turha edes kysyä
tms37 kirjoitti:
Kysy Saatanalta, että miksi et ole saanut häneltä edes sen tietäjähenkeä, jotta tietäisit, ettei aloitus ole minun tekemäni.
Turha tuohon on saatanaa vaivata. Kyllä se Sunin tekstit omikseen myöntää.
0Äänestä
Vapaus uskoa
Turha edes kysyä kirjoitti:
Turha tuohon on saatanaa vaivata. Kyllä se Sunin tekstit omikseen myöntää.
Ollaan iloisia, että aloittaja on saanut uskon. En minä ainakaan kadehdi kenenkään uskoa, tulkoon kukin uskollaan autuaaksi.
0Äänestä
Niko.
Jumalan Sana, Raamattu, pysyy iäti! Monia on historiassa ollut ihmisiä, jotka Sanaa vastaan puhuvat, sitä valheeksi ja eksytykseksi väittävät.
Hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää, huono puu huonoa.
Joka turvaa yksin Jumalaan, turvaa Hänen Sanaansa, ei eksy vaikka maailmassa olisi kuinka synkkä myrsy ja myllerrys tahansa. Heidän, jotka Kristuksessa ovat, tekevät Hänen tahtonsa ja seuraavat Häntä, heitä kyllä pilkataan, syytellään, tuomitaan ja heistä puhutaan kaikenlaista pahaa aivan kuten puhuttiin Herrastakin! Mutta joka Hänessä pysyy, pysyy elämässä ja joka Hänen tahtonsa tekee on perivä lupausten mukaan iänkaikkisen elämän!
Joka Kristuksessa pysyy on tekevä sitä hedelmää joka on lähtöisin Kristuksesta! Siksi Jeesus sanoi: "Hedelmistä te heidät tunnette" ( Matt. 7 )
Raamatun kirjoituksista Saatanan valheiden paljastaminen ei ole Kristuksen sanaa vastaan puhumista. Kristuksen sana tulee valituille tätä tietä:
"Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä."
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvä että sait uskon. nyt mene käymään Sunin luona esittäytymässä ja kerro kaikki hänelle itsestäsi, uskallatko?
Ilmoitettu on:
"Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.
Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."
Jumalan Henki ei ole pelkuruuden henki:
"Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa."
Ja Jumalan rakkaus tulee täydelliseksi vain niissä, jotka ovat tulleet totuuteen eli valoon.
Miten ihmisestä voi tulla niin kaheli kuin sinä olet, teuvo?
Aina se löytyy joukosta joku "järjen jättiläinenkin".
Näin se on nähtävä!
Puska-Suni aloitti itsensä kehumisen, heti kun hänestä on sanottu totuus, että millainen valehtelija ja pilkkaaja on kyseessä
Kysy Saatanalta, että miksi et ole saanut häneltä edes sen tietäjähenkeä, jotta tietäisit, ettei aloitus ole minun tekemäni.
Turha tuohon on saatanaa vaivata. Kyllä se Sunin tekstit omikseen myöntää.
Ollaan iloisia, että aloittaja on saanut uskon. En minä ainakaan kadehdi kenenkään uskoa, tulkoon kukin uskollaan autuaaksi.
Jumalan Sana, Raamattu, pysyy iäti!
Monia on historiassa ollut ihmisiä, jotka Sanaa vastaan puhuvat, sitä valheeksi ja eksytykseksi väittävät.
Hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää, huono puu huonoa.
Joka turvaa yksin Jumalaan, turvaa Hänen Sanaansa, ei eksy vaikka maailmassa olisi kuinka synkkä myrsy ja myllerrys tahansa.
Heidän, jotka Kristuksessa ovat, tekevät Hänen tahtonsa ja seuraavat Häntä, heitä kyllä pilkataan, syytellään, tuomitaan ja heistä puhutaan kaikenlaista pahaa aivan kuten puhuttiin Herrastakin! Mutta joka Hänessä pysyy, pysyy elämässä ja joka Hänen tahtonsa tekee on perivä lupausten mukaan iänkaikkisen elämän!
Joka Kristuksessa pysyy on tekevä sitä hedelmää joka on lähtöisin Kristuksesta! Siksi Jeesus sanoi: "Hedelmistä te heidät tunnette" ( Matt. 7 )
Järjen olet sinäkin kadottanut.
Raamatun kirjoituksista Saatanan valheiden paljastaminen ei ole Kristuksen sanaa vastaan puhumista. Kristuksen sana tulee valituille tätä tietä:
"Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä.
Minä ja Isä olemme yhtä."