Varoittava esimerkki yleisen sektorin paisuttamisesta on Swazimaan kohtalo: Valtion pussista puolet menee yleisen sektorin palkkoihin.
Tämä on vaarana Suomessakin jos yleiselle sektorille palkataan 100 000 työntekijää lisää kuten Urpilainen ehdottaa.
Toteututtaako Kataisen sosialistihallitus näin päättömän idean juuri kun porvarihallituksen ovat aloittaneet turhan byrokratian purun ja päässeet siinä hyviin tuloksiin?
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/05/maailmanpankki_swazimaalta_loppuu_rahat_2612405.html
Afrikan valtiolta Swazimaalta on Maailmanpankin mukaan loppumassa varat. Maan talousministeri totesi hiljattain radiohaastattelussa, ettei tohdi edes mainita ensi kuun palkanmaksua.
Lausunto nostatti sellaisen myrskyn, että jälkeenpäin talousministeri Majozi Sithole vannoi keksivänsä, miten valtion palkat saadaan maksettua.
Maailmanpankin mukaan Swazimaan pitää saada julkiset menonsa kuriin tai sen valuutta, lilangeni, on pakko devalvoida.
Swazimaa on maailman kärkeä valtionpalkan maksajana:
henkilöstömenojen osuus on lähes puolet hallituksen budjetista, kertoo Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Päättäjät eivät aiemmin tänä vuonna onnistuneet neuvottelemaan 4,5 prosentin palkanalennusta julkisen sektorin työntekijöille.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.