Mikä on elämän tarkoitus? Minun mielipiteeni se on yksinkertaisesti suvun jatkaminen, niin kuin muillakin eliölajella maapallolla on oman lajinsa liisääntyminen. On aivan käsittämätöntä, että vielä 2000-luvulla löytyy ihmisiä länsimaisista hyvinvointivaltioista etsimässä jotain "jumalaa", tai muuta hömpötystä, joka opastaisi oikealle tielle.
Usko kadoksissa(ko)?
Q
6229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jo Baabeli tornin aikoihin oli samanlaisia ajatuksia ja niitä on riittänyt joka vuosisadalle.
Kuitenkin juuri 2000-luvun alku on ollut kaikkien aikojen ennätys, mitä
tulee kristittyjen määrän lisääntymiseen.
Vastustavat omahyväiset kommentit haihtuvat avaruuden hiljaiseen sirinään ja vain vahvistavat uskovia
entisestään!
Juudas on puhunut!
>Kuitenkin juuri 2000-luvun alku on ollut kaikkien aikojen ennätys, mitä tulee kristittyjen määrän lisääntymiseen.
Annapa tilastotietoa. Mielenkiinnosta haluaisin tietää.
Kuinka voi olla mahdolista, että Juudas-nimimerkki, joka ilmeisestikkin uskoo kristillisin oppeihin, toteaa toisen mielipiteen vitsiksi, vain koska se eroaa hänen tulkinnastaan asiasta. Jos kerrankin otettaisiin hiukan vakavissaan. Ja en vastusta tai puolla uskontoa, oli henkilö sitten ateisti, kristitty, muslimi jne...
ateisti joka myönsi ateismin uskonnoks. Katsotaanpa mitä sun elämääs kuuluu 10 vuoden päästä jos lisääntyminen on vain sun ainoa tavoittees. Ihminen ei elä ilman Jumalaa, etkä sä pysty tekeen tässä poikkeusta vaikka kuinka yrittäsit.
Tietenkin ateismista on muodostunut uskonto siinä missä lähes kaikista muistakin ihmisen kyhäilemistä ajatusrakennelmista. Siinä vaiheessa kun toinen ihminen ryhtyy siteeraan jonkun toisen asittämiä ajatuksia ilman et hän on täysin ymmärtäny sitä mitä näitten ajatusten takana on, toisen ihmisen esittämät jutut rupee tuleen uskonnoks. Kun ihmiset ei ymmärrä mistä ne puhuu siirrytään yleensä uskonasioiden ja mielipiteiden pariin ja sit syntyy väittelyy, juupas - eipäs - tyyliin. Mitä uskomiseen tulee, tästä maailmast löytyy aina ja tulee löytymään asioita joita ihminen ei ymmärrä eikä pysty selittään. Tää vaan on fakta joka on itse kunkin hyvä itselleen tehdä selväksi. Mitä sitten tulee niihin asioihin, joita ei ymmärrä - ottaako uskosta apua vai yrittääkö räpeltää omin neuvoin - täysin henkilökohtainen valinta. On hyödytöntä yrittää löytää vastausta siihen, mikä usko on ainoa oikea tai parempi kuin joku toinen selvittämällä mikä on laajimmalle levinnyt, mikä leviää voimakkaimmin jne. jne. koska nämä asiathan vaan kertovat miten tehokkaasti ihmisen laatimat organisaatiot (kirkot) toimivat. Näillä jutuilla ei oo mitään tekemistä uskon kans sinänsä. Onx sit mieltä pohtii omas pikku päässänsä, et millaiset fiilikset mikin usko aikaansaa ja tätä kautta päästä selvyyteen uskon "oikeudesta"? Mun mielest hakoteillä ollaan taaskin. Kaikki ne tosiuskovaiset jotka silmät loistaen kertoo vilpittömästi uskovansa Herraan ja nyt vasta elävänsä todellista elämää varmaan ovat ihan oikeasti sitä mieltä. Heillä on OIKEA TUNNE siitä, että he ovat löytäneet oikean tien. Tunne on kuitenkin henkilökohtainen eikä sitä mitenkään voi jakaa niinkuin karkkia tms. Miten tää TUNNE poikkeaa sit sen henkilön tunteesta, joka on saman jutun löytäny jostakin muusta uskonnosta tai sit jostakin muusta elämän alueelle kuuluvasta ilmiöstä - musiikista, bodauksesta, tai - nyt tiedän tulevani alueelle jota aika harva pystyy ilman tunteenpurkauksia myöntään - jostaki huumeesta. Mä tiedän et miljoonilla ihmisillä on vastaväite tähän (ja kova semmoinen) - huumeet on vaan hetken huumaa, petostakin mut uskosta sä löydät ikuisen pelastuksen. Mun mielestäni kaikki nää on sama juttu - huumetta eri muodoissa ja tavoilla. Tietty on paljon ihmisii, jotka käyttää uskonhuumetta niin viisaasti, ettei niiden elämä pilalle mee.
sittenkin olemassa jotain aitoa?
Kyllä Jumala on sama nyt kuin 2000 vuotta sitten. Eikä Hänen asenteensa meitä kohtaan ole muuttunut. Minä en siis ihmettele yhtään jos vaikka kaiken tämän materiahuuman keskellä ihmisen luontainen jumalasuhteen kaipuu nostaa päätänsä. Kaiken tämän teennäisen keskellä ihminen ei voi olla kaipaamatta jotain aitoa. Ja mikäpä olisikaan parempi vastaamaan meidän kaipuuseemme, kuin Jumalan pyyteetön ja aito rakkaus.