Statiinien käyttö aiheuttaa

se on myrkytystä

9

238

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin meitä "hoidetaa

      Oikeassa olet. Kun itse yritin kolesterolilääkettä väkisin pari kuukautta ahmia, sain vatsani vallan löysäksi ja turvonneeksi, kunnes sitten ne lihasoireet iskivät oikeaan jalkapöytään. Kuukauden päivät piti kyynärsauvoilla sinnitellä. Koipi tuli hyvin kipeäksi, turvonneeksi ja kuumaksi jalkapöydän päältä pääsiäisen tienoilla. Vasta nyt sen kanssa uskaltaa kävellä, vaikka lopetin statiinit heti, kun oireet alkoivat.

      • sama vielä

        Niinpä, sekin on outoa, ettei silloin illalla ollut mitään oireita, mutta aamulla ylösnoustessa koipi oli jo niin arka, ettei yhtään päälle arvannut astua. Niin se ilmeisesti aina alkaa, joten olkaa tarkkana.


    • ei kaikille

      Ja se se vasta kummaa on, että kaikki eivät noita lihasoireita tai muitakaan saa, vaikka isolla annostuksella vetelevät statiineja.

      80mg menee Lipitoria vuorokaudessa eli kait jo aika iso annos ja lihaskunto ei ole sen kummemmin muuttunut mihinkään suuntaan, kolesteroliarvot vaan parantuneet.

    • tappolääke

      Mieheni sai viime viikolla uudet kolestrolilääkkeet ja annostusta lisättiin myös puolella.
      Joka kerta lääkkeen oton jälkeen, hän on saanut vapinakohtauksia, mikään ei pysy käsissä, verenpaine ja syke nousee huimiin lukuihin, palelee ankarasti myös. Apteekissa eivät antaneet enää entisellä, voimassa olevalla reseptillä entistä statiinilääkettä.
      Hän ei tänään ota enää tuota tappolääkettä ja toivomme, ettei suurempaa vahinkoa ole tästä hänen elimistölleen tullut.
      Jos miehelleni tapahtuu nyt tämän vuoksi jotakin, niin lääkkeen määrännyt äijä saa minut niskaansa takuu varmasti.

      Olen aina ollut sitä mieltä, että lääkärit ne vasta ovat puoskareita. Mies uskoo lääkäreihin, mutta itse en tarvitse lääkäreitä koskaan. Niin ole päättänyt. Olen terve kuin mikä ja saanut sen aikaan omilla elämäntavoillani.

      Jos joku järkevä ja asiaa ymmärtävä ihminen lukee tätä ketjua, niin toivoisin selkeää vastausta statiinien haitallisuudesta tai hyödyllisyydestä.
      Tähän kysymykseen eivät osaa vastata lääkäriuskovaisert, sen tiedän. Toivon oikeaa tietoa, en tavallisten puoskarilääkäreiden vastauksia..

    • kummastelija

      Ja jos miehesi lopettaa lääkkeet ja hänelle tapahtuu jotain, niin taas on tietty vika noissa puoskareissa...kun eivät hoitaneet...

      Kait miehesi muuten heti noiden oireiden tultua otti yhteyttä lääkäriinsä ja kertoi niistä? Kuvaamasi oireet olisivat varmasti saaneet lääkärinkin muuttamaan lääkitystä jotenkin tai vaikka lopettamaan tietysti tietäen mihin ja millä perusteella ne lääkkeet oli määrätty.

      Te olette kyllä niin ihanaa seurakuntaa, että ei voi kuin päätään puistella.

      Jos et saa miestäsi uskomaan, ettei hän mitään lääkkeitä tarvitse, niin ei se ole lääkäreiden vika. Toki sinähän tiedät miehesi terveyden eli miksi hänen on edes tarvinut lääkärin puoleen kääntyä.

    • tappolääke

      Höpö höpö, saivartelija! En tarvitse hölmöjä, järjettömiä ja yhdentekeviä kommentteja, kuten jo aiemmin asian ilmaisin!
      Lääkäriuskovat, älkää vaivautuko! Ette tiedä, tai halua tietää mitään, sillä lääkkeiden on käytävä kaupaksi lääkeyhtiöiden taskuun. Ei ole väliä, kuoleeko ihminen vai kituuko ensin jonkin aikaa, kun vain rahaa tulee.

      No niin! Tämä tapaus osoitti, ettei mieheni statiineja tarvitse. Vihdoin hänkin uskoo lääkäreiden suureen tyhmyyteen, jonka itse olen tiennyt jo kauan.

      Tiedoksi vaan, että olen elänyt erilaista elämää kuin mieheni, sillä olemme olleet aviossa vasta muutamia vuosia. Minun terveyteni on loistava, enkä koskaan, en koskaan mene lääkäriin minkään muun vuoksi, kuin jos ehkä sattuisin joutumaan onnettomuuteen.

      Puistele vain päätäsi. Kevyesti se varmaan liikkuukin, sillä sen sisällä ei ole mitään tyhjää painavampaa!

    • voita.

      Strandberg, rasva ja kolesteroli
      25.5.2011

      Maaseudun Tulevaisuudessa oli 20.5. uutinen ”Kolesteroliteoriaa vaikea kumota”. Siinä viitattiin professori Timo Strandbergin esitykseen.

      ”Kolesteroliteoriaa”, tai kuten sitä kansainvälisesti kutsutaan ”rasvahypoteesia”, on tietyssä mielessä vaikea kumota, koska sitä ei koskaan ole tieteellisesti edes osoitettu oikeaksi.

      Esimerkiksi käy Strandbergin väite, että tyydyttyneellä rasvalla ja sepelvaltimotaudin välillä vallitsisi yhteys. Todistukseksi hän esittää 1960-luvulla tehdyn suomalaisen mielisairaalatutkimuksen.

      Strandberg on tällä hetkellä eräs harvoista, joka enää kehtaa viitata tähän tieteellisesti epäpätevään ja epäeettiseen tutkimukseen. Yksikään tutkimuslautakunta ei antaisi tällaiseen tutkimukseen enää edes lupaa.

      Strandberg toteaa myös, ”ettei päteviä tutkimuksia tiedetä tai muisteta”. Tämä todellakin pitää paikkansa, osuvasti ainakin hänen suhteensa. Hän ei tunne tuoreita, vuosina 2009 ja 2010 julkaistuja laajoja tutkimuksia. Niissä on kiistattomasti osoitettu, ettei tyydyttyneellä rasvalla ja sydän- ja verisuonitautitapahtumilla ole yhteyttä.

      Hän ei myöskään näytä muistavan kansanterveyslaitoksen ja Harvardin yliopiston huippupätevää, vuonna 1997 julkaistua Setti-tutkimusta. Siinä osoitettiin selkeästi, ettei tyydyttyneellä rasvalla ja sydäntautikuolleisuudella ole yhteyttä.

      Tutkimus on aktiivisesti unohdettu ja vaiettu meillä, mutta ei muualla.

      Johtavat asiantuntijat toteavat nykyisin kaikkialla, että vanha käsitys tyydyttyneen rasvan haitallisuudesta on virheellinen. Tieteellisen maineensa vuoksi Strandberginkin olisi nyt aika myöntää tosiasia.

      Suomalainen kolesterolikonklaavi, jonka keskeinen kellokas Standberg on, koettaa epätoivon vimmalla pelastaa kasvonsa ja puolustaa vanhentuneita käsityksiä rasvoista, kolesterolista ja sydänterveydestä.

      On valitettavaa, että juuri nämä kolesterolilääketeollisuuteen ja -kauppaan sitoutuneet henkilöt voivat yksinoikeudella sanella virallisen leiman saavat suositukset statiinilääkkeiden yhä laajemmaksi käytöksi.

      Niiden hyödyistä sydänpotilaille, mutta myös haitoista niitä täysin tarpeettomasti käyttäville on keskusteltava avoimesti. Lienee niin, että maallikotkin jo tietävät haittavaikutukset paremmin kuin kolesterolikonklaavi.

      Todellista harvainvaltaa käyttävän konklaavin sitoutuminen lääkebusinekseen käy ilmi Duodecim-seuran netissä olevilta dyslipidemioiden Käypä hoito -sivuilta.

      On tragikoomista, että tämä pieni tieto-osio hävisi näiltä laajoilta sivuilta syksyllä kuuluisuutta saaneen MOT-ohjelman edellä. Huomautuksen jälkeen se palautettiin epäuskottavin selityksin ”tapahtuneesta ohjelmavirheestä”.

      Toistan jälleen useasti esittämäni ehdotuksen. Käypä hoito -suositus tulisi antaa virkamiesvastuulla sen sijaan,että nyt maineestaan kamppailevat yksityishenkilöt sitä varjelevat ja toistavat. Heidän tulisi antaa tilaa riippumattomille asiantuntijoille, jotka valmistelisivat ehdotuksen. Lopullinen suositus tulisi antaa sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla. Miksi näin ei voisi menetellä, pelätäänkö jotain?

      Kari Salminen

      http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/lukijalta/viestit/05/fi_FI/strandberg__rasva_ja_kolesteroli/


      Imperiumin vastaisku
      http://www.raikasweb.com/imperiumin-vastaisku

    • D3

      """Kjell Lindroos on YLE:n suomenruotsalaisen puolen toimittaja, joka teki loistavan ohjelman siitä, mitä diabeetikon ravintosuosituksista ajatellaan lahden eri puolilla. Ei ihme, että ollaan rajoittamassa FST:n toimintaa, sillä se häiritsee tavisten rauhaa.

      vimeo.com/24004754 (video)

      Ohjelmassa esiintyvät professori Fredrik Nyström Linköpingistä, lääkäri Andreas Eenfeldt, joka on kirjoittanut vhh:sta (LCHF), vanhempi diabetesta sairastava naispotilas, jonka vointi oli hiilihydraattirajoituksen jälkeen oleellisesti parantunut ja sitten sokerina (tai pitäisikö sanoa tärkkelyksenä) pohjalla meidän oma Mikael Fogelholm, joka ei ole edes lääkäri.

      Nautin toimittaja Lindroosin eleettömästä tyylistä tehdä yksinkertaisista elementeistä huippuluokan dekkari, jossa jo puhujien ilmeet kertoivat, mistä on kysymys. Nyström oli järkyttynyt kuultuaan, mitä nämä fogelholmit Suomessa kansalle tuputtavat. Kaikesta näkee, että Nyström on huippuluokan kliinikko, jonka rinnalla fogelholmit ovat mitättömyyksiä. Ohjelmassa Fogelholm selvästi valehtelee ja jää siitä vielä kiinni. Ruumiin kieli ja kasvot ovat paljonpuhuvia.

      Kaksi linkkiä aiheeseen, joissa Lindroos kertoo ohjelmanteon taustoista. Diabetesliitto hyppi seinille, kuten saattoi odottaa. Liittohan on yrittänyt systemaattisesti tuhota myös meikäläisen Pirkanmaan poliisin hiljaisella myötävaikutuksella. Establismentin väkivalta on olennainen osa tämän maan hallintomallia. THL:n pääjohtajakin jaksaa soitella jatkuvasti TV-yhtiön johtajille, että pankaa se Heikkilä helvettiin sieltä. Maa saa sitä, mitä haluaa. Pää pussiin, niin ongelmat häviävät, eikä tarvitse rasittaa päänuppiaan. Ajattelu tekee kipeää, ja oman uskomusjärjestelmän hajoaminen on kammottava asia. """

      http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=233

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe