Pakkohoito joopajoo

Okkipzeks

Jäi kaivamaan tuo muka mielipidepakkohoitoon joutuminen.

Ensinnäkin jos tyyppi olisi jollekin taholle oikeasti uhka laivalla on todella helppoa päästä eroon tällaisesta. Ei ole mitään tarvetta laittaa pakkohoitoon kun siellä laidan toisella puolen on loistava "säilö".

Ja toisekseen, 29 ei ole ollenkaan tavaton ikä paranoidisen skitsofrenian "luonnolliselle" ilmaantumiselle. Itseasiassa, juurikin 25-30 on tyypillinen ikä taudin puhkeamiseen.

Täysipäinen henkilö joka kirjoittaisi jostain yhteiskunnallisesti arasta aiheesta epäillen että jossain vaiheessa hänestä yritetään päästä ns. eroon havaitessaan juomassaan LSD:tä tai vastaavaa EI missään nimessä alkaisi höpöttämään jostain NWO:sta ja LSD:stä sekä "niistä" jotka häntä jahtaa millekään lääkärille.

Kaikillehan on itsestään selvää että se olisi viimeinen teko. Sen sijaan lekurille jutustellaan mukavia siitä kuinka joku pöljä narkkari tunki juomaan jotain outoa ja toivoen olon paranemista pikaisesti. EI MUUTA, turpa tiukasti tukossa.

Kun näin ei osaa toimia täytyy herätä siihen todellisuuteen että jotain isompaa ja luonnollista onkin päässä vialla. Terve ihminen osaa hallita puhumisiaan myös sekavassa tilassa.

Ei kai tää oo niin vaikeeta?

Unohtamatta sitäkään, terve ihminen osaa MYÖS esittää umpihullua sairasta niin halutessaan. Haluaako Teemu vain kohua ja itselleen sekä ajamalleen agendalle huomiota tällä "pakkohoidolla"?

4

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Salkkari123123

      Tätini on skitsofreenikko. Tauti puhkesi juuri tuossa iässä. Kuuli rappukäytävästä kaikenlaista ja pelkästi että häntä seurataan ja vakoillaan. Laitokseenhan se lopulta joutui, mutta nyt on kyllä jo ihan hyvässä kunnossa. En ole lääkäri mutta yhtäläisyyksiä löytyy.

    • Salkkari123123

      Niin ja vielä yksi seikka. Kuinka voi pitää todennäköisenä LSD:tä, jos ei sitä ole koskaan kokeillut tai sen vaikutuksia tunne? Se jos joku antaa aiheen epäillä koko juttua, kun tarinasta tiedetään liikaa ja sellaisia asioita, joita ei pitäisi tietää.

      • MUUMUU....

        Ompa "asiantuntioita" ! Tehkää niin kuin Teemu ja paljastakaa likainenpeli ympärillänne niin katsokaa viedäänkö teidät pakkohoitoon ?


    • Salkkari123123

      No mitäs se nyt tarkalleen ottaen on paljastanut? Minä en näe muuta kun harhaisen mielen tuottamaa kirjoittelua ilman asianmukaisia viittauksia luotettaviin lähteisiin. Ottaako joku nuo kirjoitukset tosissaan? Oikeasti?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      906
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      547
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe