Hei kaikki, jotka olette joutuneet tekemisiin nettihäirinnän kanssa. Miten pääsitte häiriköstä eroon? Vastasitteko häirikölle itse jotain? Käännyittekö poliisin puoleen? Kyselen kokemuksia lehtijutun taustaksi.
Miten pääsit eroon nettihäiriköstä?
laskdh
2
62
Vastaukset
- 15+15
ei oikein vakuuta. ettet vain olisi häirikkö. lehden tiedot tai omat tietosi olisi ollut asiallista antaa.
- laskdh
Teen juttua nettihäirinnästä Etelä-Saimaaseen, Kouvolan Sanomiin ja Kymen Sanomiin. Juttu ilmestyy ensi sunnuntaina tai maanantaina.
Käyttäisin kokemuksia jutun ohessa nimettöminä nettikeskusteluista poimittuina esimerkkeinä. Pari esimerkkiä olen jo vanhoista keskusteluista löytänytkin. On vaikea saada nettihäirinnän uhreja haastateltaviksi edes nimettömänä ymmärrettävistä syistä. Sen takia yritin tätä kautta.
Sanni Haikarainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2613175Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741234- 661173
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180978Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47866- 60819
- 47809
- 45732
- 40721
- 39688