Valittu kansa ja taistelu pahaa vastaan
"Amerikan asia on koko ihmiskunnan asia."
- Benjamin Franklin
"Vapaus on Jumalan lahja ihmiskunnalle, ja minä pidän huolen siitä, että tämä lahja tulee ihmiskunnan käyttöön", julisti Yhdysvaltain presidentti George W. Bush puhuessaan Irakin sodasta. Tällainen retoriikka ei ole uutta. Republikaanisenaattori Mark Hatfield argumentoi vuonna 1976 seuraavasti: "George Washington johdatti kansansa Mooseksen tavoin orjuudesta luvattuun maahan. Perustuslaki ja itsenäisyysjulistus ovat Jumalan luomia ja siunaamia. Luvatusta maastamme on kehittynyt lähes täydellinen, pyhää tehtäväänsä maan päällä toteuttava maa. Sotaakin käydessämme olemme erehtymättömiä, siksi yksinkertaisesti, että toteutamme jumalallista tehtävää."
Yhdysvaltojen kansallista identiteettiä on leimannut itsenäisyysjulistuksesta lähtien käsitys pohjoisamerikkalaisista valittuna kansana, jonka johtajat ovat erityisen läheisissä suhteissa Jumalaan ja yhteiskuntajärjestys ja kehitysaste inhimillisen sivilisaation huippua.
Näkemys yhdysvaltalaisista valittuna kansana ulottuu aatehistoriallisesti valtion syntyhistorian alkuvaiheisiin. Puritaanit omaksuivat rauhantutkija Johan Galtungin mukaan 1620-luvulla juutalaisten opin valitusta kansasta ja luvatusta maasta ja käyttivät sitä oikeutuksena luodakseen "Jumalan uuden Kaanaan maan". Tämän näkemyksen julkituominen oli niin raskauttava teko, että New Yorkin City University kieltäytyi siksi jatkamasta Galtungin professuuria, ja hän menetti myös useita vierailuprofessuurejaan Yhdysvalloissa.
Puritaanien keskuudessa uskottiin 1600-luvulla yleisesti "kadotettuun paratiisiin" ja mahdollisuuteen löytää se uudelleen. He katsoivat kaitselmuksen valinneen puritaanit valmistelemaan Jeesuksen uutta tulemista ja ihmiskunnan pelastamista Pohjois-Amerikkaan muuttamalla. He näkivät itsensä "kollektiivisena Mooseksena", joka johdattaa "kärsivän kansan" (protestantit) katolisesta Euroopasta (Egyptistä) kauas Atlantin (erämaan) tuolle puolen "luvattuun maahan".
Vanhatestamentillinen historia oli puritaaneille henkisen innoituksen lähde ja opas käytännön toimintaan. He lähtivät näkemyksestä, että heidän oma vaelluksensa idästä länteen noudatti jumalallisen opin leviämistä. Pohjois-Amerikka oli heidän käsityksensä mukaan "viimeinen toivo" ja sinne tulisi syntymään uusi Jerusalem, "kukkulalle rakennettu kaupunki", jossa "kansojen katse saattaisi kerran levätä", kuten asia ilmaistiin Massachusettsin siirtokunnan perustajan saarnassa. Vain tätä taustaa vasten on ymmärrettävissä myös Ronald Reaganin presidenttiehdokkaana julistama lupaus siitä, että "tulemme rakentamaan tuon loistavan kaupungin (uuden Jerusalemin) kukkulalle".
Amerikka ei merkinnyt uutta alkua ainoastaan puritaaneille; se nähtiin koko "eksyneen ihmiskunnan" uutena mahdollisuutena. Tästä näkemyksestä tuli keskeinen osa amerikkalaisten kansallista tietoisuutta. Käsite "uusi maailma" rajoittui aluksi ajatukseen maailmasta, jonne eivät ulotu feodaalisen maailman rajoittavat hierarkiat ja katolisen kirkon vaino. Amerikka näyttäytyi "luvattuna maana", joka tarjosi asujaimilleen aineellista hyvää, henkistä vapautta ja kuvitelman "rajattomista mahdollisuuksista". Tälle mielikuvalle antoi reaalista perustaa maan suuruus ja alkuperäisväestön kansanmurhan hinnalla aikaansaatu vapaiden alueiden ylitarjonta.
Kapitalismikin pääsi Yhdysvalloissa kehittymään ilman eurooppalaisen feodalismin kahlitsevia ja kehitystä estäviä piirteitä ja vailla vanhan maailman historiallisten ristiriitojen painolastia. Yhdysvaltojen yhteiskunnallis-poliittisen kehityksen ehdot olivatkin demokratian ja vapauden ulottuvuuksien näkökulmasta ainutlaatuisia. Feodaalisten hierarkioiden puuttumisen on tulkittu johtaneen luonnollisten hierarkioiden heikkouteen Yhdysvalloissa. Sosiologi Geoffrey Hawthornin mukaan tämän seurauksena "kukaan ei ole voinut koskaan lähtökohtaisesti olettaa jonkun olevan itsensä ylä- tai alapuolella", jolloin "jokaisen on ollut pakko nähdä itsensä yksilönä". Edellytys johtopäätökselle, että "luonnollisia hierarkioita" ei Yhdysvalloissa ole ollut, on kylläkin se, että mustat (orjat) ja alkuperäiskansojen edustajat (intiaanit) jätetään tämän tarkastelun ulkopuolelle.
Yhdysvaltain presidentti William McKinley julisti, että Jumala on antanut hänelle määräyksen pysyä Filippiineillä, sivistää saarivaltion asukkaita ja kastaa heidät kristinuskoon. Hän kertoi keskustelleensa Jumalan kanssa kävellessään keskiyöllä Valkoisessa talossa. Bushin puhe jumalallisen vapauttajan tehtävästä nojautuu pitkään aatehistorialliseen traditioon.
Kansakunnan ainutlaatuisuutta korostavan ideologian olettamus on Yhdysvalloissa "manifest destiny" eli ennaltamäärääminen. Sen taustalla on presidentti Monroen julistus vuodelta 1823, ja sen muuntuminen ekspansion oikeuttavaksi ideologiaksi. Monroen oppi rajasi Yhdysvaltojen ulkopoliittiset intressit läntiselle pallonpuoliskolle. Tämä oppi oli alkujaan isolationistinen ja perustui puolustukselliseen argumentaatioon. Myöhemmin se muuntui johtolauseeksi, jolla perusteltiin Yhdysvaltojen aggressiivista levittäytymistä Pohjois-Amerikan mantereella ja sen ulkopuolella. Diplomaatti John Louis O'Sullivan käytti ensi kertaa vuonna 1844 termiä "manifest destiny" Yhdysvaltojen alueellisista laajentumishankkeista. Yhdysvaltojen vaikutuksen ulottaminen Kanadaan, Alaskaan, Meksikoon ja Kuubaan ja muualle Länsi-Intian saaristoon oli hänen mukaansa "selvä ja ilmeinen, Jumalan säätämä tehtävä". Tavoitteeksi tulikin amerikkalaisen lähetystehtävän, amerikkalaisen lahjakkuuden ja amerikkalaisten instituutioiden levittäminen muualle maailmaan. Amerikan ja sen arvojen tuli olla tulevaisuuden malli maailmalle.
Messiaaninen henki yhdistyi 1800-luvun lopulla sosiaalidarvinistisiin ja geopoliittisiin konseptioihin. Protestanttinen lähetyssaarnaaja Josiah Strong julisti teoksessaan Our Country (1886), että Jumala on valinnut anglosaksisen rodun sivilisoimaan maailman. Samaan aikaan yhdysvaltalainen senaattori Albert J. Beveridge saarnasi rasistista sanomaansa amerikkalaisuuden ainutlaatuisuudesta: "Ei Jumala valmentanut germaanisia ja englantia puhuvia kansoja tuhatta vuotta vain joutavaan ja laiskaan itseihailuun. Hän on luonut meidät maailman parhaiksi organisaattoreiksi, jotta me toisimme järjestyksen sinne, missä vallitsee kaaos. Hän on antanut meille kyvyn hallita, jotta voisimme hoidella barbaariset ja vanhuudenheikot kansat. Jollei tätä voimaa olisi, maailma vajoaisi takaisin raakalaisuuden yöhön. Hän on nimennyt kaikkien rotujen joukosta Amerikan kansan valituksi kansakseen, joka johdattaa maailman lopulta uudestisyntymiseen." Beveridge kehitti myös oman rasistisen perustelunsa Yhdysvaltain 1800-luvun valloituspolitiikalle: "Me olemme valloittava rotu, meidän on seurattava veremme vaatimusta ja otettava haltuumme uusia markkinoita ja alueita silloin kun se on välttämätöntä." Theodore R. Roosevelt (1858-1919), joka valittiin Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1901 ja sai Nobelin rauhanpalkinnon viisi vuotta myöhemmin, totesi puolestaan: "Meidän kohtalonamme on maailman amerikkalaistaminen."
Yhdysvaltojen ulkopolitiikan uuskonservatiivisten arkkitehtien ajattelua siivittää edelleen ajatus Yhdysvaltojen erityisestä, ennalta määrätystä roolista maailmanpolitiikassa. Mutta Yhdysvaltojen ja sen väestön ainutlaatuisuuden korostus ei rajoitu vain konservatiiveihin. Tätä osoittaa Clintonin hallituksen korkea-arvoisen jäsenen, demokraatti David Rothkopfin lausunto Yhdysvaltojen ei-sotilaallisen hegemonian merkityksestä maailmalle: "Amerikkalaisten ei tule kiistää sitä tosiasiaa, että maailman kaikkien kansakuntien joukossa heidän mallinsa on tulevaisuutta ajatellen oikeudenmukaisin ja paras."
Uskonto on säilyttänyt sekularisaatiosta huolimatta vahvan sijansa kansakunnan poliittisessa elämässä. Kehitys on ollut jatkuvaa kamppailua maallistuneiden ja uskonnollis-fundamentaalisten näkemysten välillä. Uskonnollis-fundamentalistisen tietoisuuden erityisen äärimmäinen muoto on näkemys maailmasta hyvän ("uskovaisten Amerikka") ja pahan (kommunistit, arabifundamentalistit) taistelutantereena. Fundamentalistien dualistinen maailmankuva ei tunne harmaata aluetta eikä kompromisseja.
Uskonto ja politiikka sekoittuivat Yhdysvalloissa vuoden 1980 vaalien myötä uudella laadullisella tasolla toisiinsa. Taustalla vaikutti voimakkaasti vuonna 1979 perustettu "moraalinen enemmistö" (Moral Majority), konservatiivis-protestanttinen liike "Yhdysvaltojen henkiseksi uudistamiseksi". Sen johdossa oli tv-pappi Jerry Falwell, jonka 324 asemalta lähetetyt saarnat saivat arviolta 50 miljoonaa katselijaa.
Osa Yhdysvaltojen kristillisestä oikeistosta on sillä kannalla, että maailmassa on käynnissä ratkaiseva taistelu hyvän ja pahan välillä. Uuskonservatiivit toimivat sillanrakentajina politiikan ja uskonnon välillä ja erityisen aktiivisia hankkeessa ovat olleet muun muassa American Enterprise Institute, Heritage Foundation ja Ethics and Public Policy Center.
Uuden oikeiston vaikutus voimistui republikaanisen puolueen sisällä 1990-luvun mittaan. Poliittisen ja kristillisen oikeiston kesken toteutui symbioosi, jonka sisäpoliittiseksi tavoitteeksi tuli kehittää autoritaarista, valkoista etnosentristä nationalismia ja ryhtyä ulkopolitiikassa taisteluun vihamielisiä kulttuureja vastaan. Taistelu "pahan akselia" vastaan käynnistyi. Se merkitsee enemmän tai vähemmän kuvitteellisten vihollisten ja vaarojen korostamista, oman demokratian määrittelemistä poliittiseksi uskonnoksi, joka huolehtii Jumalan siunauksella maailman hyvinvoinnista ja omaa siksi myös globaalin rauhan- ja kontrollitehtävän. Se tarjoaa ideologisen oikeutuksen Yhdysvaltojen roolille maailmanpoliisina ja tuomarina maailmanlaajuisessa taistelussa terrorismia vastaan. Se yhdistyy rasistisesti värittyneeseen sosiaalidarvinismiin, joka uhkaa murentaa demokratian perustan niin maan sisällä kuin kansainvälisen politiikan alueellakin.
"Amerikan asia on koko ihmiskunnan asia."
- Benjamin Franklin
"Vapaus on Jumalan lahja ihmiskunnalle, ja minä pidän huolen siitä, että tämä lahja tulee ihmiskunnan käyttöön", julisti Yhdysvaltain presidentti George W. Bush puhuessaan Irakin sodasta. Tällainen retoriikka ei ole uutta. Republikaanisenaattori Mark Hatfield argumentoi vuonna 1976 seuraavasti: "George Washington johdatti kansansa Mooseksen tavoin orjuudesta luvattuun maahan. Perustuslaki ja itsenäisyysjulistus ovat Jumalan luomia ja siunaamia. Luvatusta maastamme on kehittynyt lähes täydellinen, pyhää tehtäväänsä maan päällä toteuttava maa. Sotaakin käydessämme olemme erehtymättömiä, siksi yksinkertaisesti, että toteutamme jumalallista tehtävää."
Yhdysvaltojen kansallista identiteettiä on leimannut itsenäisyysjulistuksesta lähtien käsitys pohjoisamerikkalaisista valittuna kansana, jonka johtajat ovat erityisen läheisissä suhteissa Jumalaan ja yhteiskuntajärjestys ja kehitysaste inhimillisen sivilisaation huippua.
Näkemys yhdysvaltalaisista valittuna kansana ulottuu aatehistoriallisesti valtion syntyhistorian alkuvaiheisiin. Puritaanit omaksuivat rauhantutkija Johan Galtungin mukaan 1620-luvulla juutalaisten opin valitusta kansasta ja luvatusta maasta ja käyttivät sitä oikeutuksena luodakseen "Jumalan uuden Kaanaan maan". Tämän näkemyksen julkituominen oli niin raskauttava teko, että New Yorkin City University kieltäytyi siksi jatkamasta Galtungin professuuria, ja hän menetti myös useita vierailuprofessuurejaan Yhdysvalloissa.
Puritaanien keskuudessa uskottiin 1600-luvulla yleisesti "kadotettuun paratiisiin" ja mahdollisuuteen löytää se uudelleen. He katsoivat kaitselmuksen valinneen puritaanit valmistelemaan Jeesuksen uutta tulemista ja ihmiskunnan pelastamista Pohjois-Amerikkaan muuttamalla. He näkivät itsensä "kollektiivisena Mooseksena", joka johdattaa "kärsivän kansan" (protestantit) katolisesta Euroopasta (Egyptistä) kauas Atlantin (erämaan) tuolle puolen "luvattuun maahan".
Vanhatestamentillinen historia oli puritaaneille henkisen innoituksen lähde ja opas käytännön toimintaan. He lähtivät näkemyksestä, että heidän oma vaelluksensa idästä länteen noudatti jumalallisen opin leviämistä. Pohjois-Amerikka oli heidän käsityksensä mukaan "viimeinen toivo" ja sinne tulisi syntymään uusi Jerusalem, "kukkulalle rakennettu kaupunki", jossa "kansojen katse saattaisi kerran levätä", kuten asia ilmaistiin Massachusettsin siirtokunnan perustajan saarnassa. Vain tätä taustaa vasten on ymmärrettävissä myös Ronald Reaganin presidenttiehdokkaana julistama lupaus siitä, että "tulemme rakentamaan tuon loistavan kaupungin (uuden Jerusalemin) kukkulalle".
Amerikka ei merkinnyt uutta alkua ainoastaan puritaaneille; se nähtiin koko "eksyneen ihmiskunnan" uutena mahdollisuutena. Tästä näkemyksestä tuli keskeinen osa amerikkalaisten kansallista tietoisuutta. Käsite "uusi maailma" rajoittui aluksi ajatukseen maailmasta, jonne eivät ulotu feodaalisen maailman rajoittavat hierarkiat ja katolisen kirkon vaino. Amerikka näyttäytyi "luvattuna maana", joka tarjosi asujaimilleen aineellista hyvää, henkistä vapautta ja kuvitelman "rajattomista mahdollisuuksista". Tälle mielikuvalle antoi reaalista perustaa maan suuruus ja alkuperäisväestön kansanmurhan hinnalla aikaansaatu vapaiden alueiden ylitarjonta.
Kapitalismikin pääsi Yhdysvalloissa kehittymään ilman eurooppalaisen feodalismin kahlitsevia ja kehitystä estäviä piirteitä ja vailla vanhan maailman historiallisten ristiriitojen painolastia. Yhdysvaltojen yhteiskunnallis-poliittisen kehityksen ehdot olivatkin demokratian ja vapauden ulottuvuuksien näkökulmasta ainutlaatuisia. Feodaalisten hierarkioiden puuttumisen on tulkittu johtaneen luonnollisten hierarkioiden heikkouteen Yhdysvalloissa. Sosiologi Geoffrey Hawthornin mukaan tämän seurauksena "kukaan ei ole voinut koskaan lähtökohtaisesti olettaa jonkun olevan itsensä ylä- tai alapuolella", jolloin "jokaisen on ollut pakko nähdä itsensä yksilönä". Edellytys johtopäätökselle, että "luonnollisia hierarkioita" ei Yhdysvalloissa ole ollut, on kylläkin se, että mustat (orjat) ja alkuperäiskansojen edustajat (intiaanit) jätetään tämän tarkastelun ulkopuolelle.
Yhdysvaltain presidentti William McKinley julisti, että Jumala on antanut hänelle määräyksen pysyä Filippiineillä, sivistää saarivaltion asukkaita ja kastaa heidät kristinuskoon. Hän kertoi keskustelleensa Jumalan kanssa kävellessään keskiyöllä Valkoisessa talossa. Bushin puhe jumalallisen vapauttajan tehtävästä nojautuu pitkään aatehistorialliseen traditioon.
Kansakunnan ainutlaatuisuutta korostavan ideologian olettamus on Yhdysvalloissa "manifest destiny" eli ennaltamäärääminen. Sen taustalla on presidentti Monroen julistus vuodelta 1823, ja sen muuntuminen ekspansion oikeuttavaksi ideologiaksi. Monroen oppi rajasi Yhdysvaltojen ulkopoliittiset intressit läntiselle pallonpuoliskolle. Tämä oppi oli alkujaan isolationistinen ja perustui puolustukselliseen argumentaatioon. Myöhemmin se muuntui johtolauseeksi, jolla perusteltiin Yhdysvaltojen aggressiivista levittäytymistä Pohjois-Amerikan mantereella ja sen ulkopuolella. Diplomaatti John Louis O'Sullivan käytti ensi kertaa vuonna 1844 termiä "manifest destiny" Yhdysvaltojen alueellisista laajentumishankkeista. Yhdysvaltojen vaikutuksen ulottaminen Kanadaan, Alaskaan, Meksikoon ja Kuubaan ja muualle Länsi-Intian saaristoon oli hänen mukaansa "selvä ja ilmeinen, Jumalan säätämä tehtävä". Tavoitteeksi tulikin amerikkalaisen lähetystehtävän, amerikkalaisen lahjakkuuden ja amerikkalaisten instituutioiden levittäminen muualle maailmaan. Amerikan ja sen arvojen tuli olla tulevaisuuden malli maailmalle.
Messiaaninen henki yhdistyi 1800-luvun lopulla sosiaalidarvinistisiin ja geopoliittisiin konseptioihin. Protestanttinen lähetyssaarnaaja Josiah Strong julisti teoksessaan Our Country (1886), että Jumala on valinnut anglosaksisen rodun sivilisoimaan maailman. Samaan aikaan yhdysvaltalainen senaattori Albert J. Beveridge saarnasi rasistista sanomaansa amerikkalaisuuden ainutlaatuisuudesta: "Ei Jumala valmentanut germaanisia ja englantia puhuvia kansoja tuhatta vuotta vain joutavaan ja laiskaan itseihailuun. Hän on luonut meidät maailman parhaiksi organisaattoreiksi, jotta me toisimme järjestyksen sinne, missä vallitsee kaaos. Hän on antanut meille kyvyn hallita, jotta voisimme hoidella barbaariset ja vanhuudenheikot kansat. Jollei tätä voimaa olisi, maailma vajoaisi takaisin raakalaisuuden yöhön. Hän on nimennyt kaikkien rotujen joukosta Amerikan kansan valituksi kansakseen, joka johdattaa maailman lopulta uudestisyntymiseen." Beveridge kehitti myös oman rasistisen perustelunsa Yhdysvaltain 1800-luvun valloituspolitiikalle: "Me olemme valloittava rotu, meidän on seurattava veremme vaatimusta ja otettava haltuumme uusia markkinoita ja alueita silloin kun se on välttämätöntä." Theodore R. Roosevelt (1858-1919), joka valittiin Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1901 ja sai Nobelin rauhanpalkinnon viisi vuotta myöhemmin, totesi puolestaan: "Meidän kohtalonamme on maailman amerikkalaistaminen."
Yhdysvaltojen ulkopolitiikan uuskonservatiivisten arkkitehtien ajattelua siivittää edelleen ajatus Yhdysvaltojen erityisestä, ennalta määrätystä roolista maailmanpolitiikassa. Mutta Yhdysvaltojen ja sen väestön ainutlaatuisuuden korostus ei rajoitu vain konservatiiveihin. Tätä osoittaa Clintonin hallituksen korkea-arvoisen jäsenen, demokraatti David Rothkopfin lausunto Yhdysvaltojen ei-sotilaallisen hegemonian merkityksestä maailmalle: "Amerikkalaisten ei tule kiistää sitä tosiasiaa, että maailman kaikkien kansakuntien joukossa heidän mallinsa on tulevaisuutta ajatellen oikeudenmukaisin ja paras."
Uskonto on säilyttänyt sekularisaatiosta huolimatta vahvan sijansa kansakunnan poliittisessa elämässä. Kehitys on ollut jatkuvaa kamppailua maallistuneiden ja uskonnollis-fundamentaalisten näkemysten välillä. Uskonnollis-fundamentalistisen tietoisuuden erityisen äärimmäinen muoto on näkemys maailmasta hyvän ("uskovaisten Amerikka") ja pahan (kommunistit, arabifundamentalistit) taistelutantereena. Fundamentalistien dualistinen maailmankuva ei tunne harmaata aluetta eikä kompromisseja.
Uskonto ja politiikka sekoittuivat Yhdysvalloissa vuoden 1980 vaalien myötä uudella laadullisella tasolla toisiinsa. Taustalla vaikutti voimakkaasti vuonna 1979 perustettu "moraalinen enemmistö" (Moral Majority), konservatiivis-protestanttinen liike "Yhdysvaltojen henkiseksi uudistamiseksi". Sen johdossa oli tv-pappi Jerry Falwell, jonka 324 asemalta lähetetyt saarnat saivat arviolta 50 miljoonaa katselijaa.
Osa Yhdysvaltojen kristillisestä oikeistosta on sillä kannalla, että maailmassa on käynnissä ratkaiseva taistelu hyvän ja pahan välillä. Uuskonservatiivit toimivat sillanrakentajina politiikan ja uskonnon välillä ja erityisen aktiivisia hankkeessa ovat olleet muun muassa American Enterprise Institute, Heritage Foundation ja Ethics and Public Policy Center.
Uuden oikeiston vaikutus voimistui republikaanisen puolueen sisällä 1990-luvun mittaan. Poliittisen ja kristillisen oikeiston kesken toteutui symbioosi, jonka sisäpoliittiseksi tavoitteeksi tuli kehittää autoritaarista, valkoista etnosentristä nationalismia ja ryhtyä ulkopolitiikassa taisteluun vihamielisiä kulttuureja vastaan. Taistelu "pahan akselia" vastaan käynnistyi. Se merkitsee enemmän tai vähemmän kuvitteellisten vihollisten ja vaarojen korostamista, oman demokratian määrittelemistä poliittiseksi uskonnoksi, joka huolehtii Jumalan siunauksella maailman hyvinvoinnista ja omaa siksi myös globaalin rauhan- ja kontrollitehtävän. Se tarjoaa ideologisen oikeutuksen Yhdysvaltojen roolille maailmanpoliisina ja tuomarina maailmanlaajuisessa taistelussa terrorismia vastaan. Se yhdistyy rasistisesti värittyneeseen sosiaalidarvinismiin, joka uhkaa murentaa demokratian perustan niin maan sisällä kuin kansainvälisen politiikan alueellakin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aina samoja ennakkoluuloja ja kuvitelmia. Tosiasiassa USA:ssa käydään kokoajan kriittistä keskustelua maan suunnasta ja toiminnasta maailmalla. Luepa esimerkiksi erästä maan tärkeimmistä lehdistä, Washington Postia. Ei 300 miljoonan asukkaan USA ole muutenkaan mikään monoliitti vaan pikemminkin lukemattomien kulttuurien ja poliittisten suuntausten sulatusuuni.
Sinulla taitaa olla pientä suurempi kompleksi amerikkalaisia vastaan. Ehkä kannattaa hoidattaa sitä asiantuntijan pakeilla ennemmin kuin täällä.
Sattuu olemaan niin, että näitä samoja "ennakkoluuloja ja kuvitelmia" esiintyy myös mainitsemasi Washington Postin pääkirjoitussivulla (ks. linkki). Harmi vain, että Washington Post ei muodosta USA:n tämänhetkistä ulkopoliittista valtaklikkiä. Kuten ei se paljon mainostamasi "300 miljoonan asukkaan sulatusuunikaan".
Omasta kompetenssistasi kertoo paljolti se, että ryhdyt heti ensimmäisessä vastauksessasi viljelemään omia "kompleksihoitojasi", kun et kiistatta paikkansapitävän aloitusviestin faktapohjaa pysty horjuttamaan.
http://www.ucomics.com/tedrall/
" Tosiasiassa USA:ssa käydään kokoajan kriittistä keskustelua maan suunnasta ja toiminnasta maailmalla "
Keskustelu ei ole osoitus demokratiasta tai siitä, että keskustelijoilla on valtaa. Monestihan sanotaan, että karavaani kulkee ja koirata haukkuu. Kansalaisilla on USA:ssa tuo koiran osa, maan demokratian tilan ollessa surkea.
" Sinulla taitaa olla pientä suurempi kompleksi amerikkalaisia vastaan. Ehkä kannattaa hoidattaa sitä asiantuntijan pakeilla ennemmin kuin täällä. "
Olisit nyt edes malttanut pysyä asiassa, etkä ryhtynyt arvostelemaan ja arvioimaan toista kirjoittajaa. No, sehän on vain osoitus siitä, että kokee jääneensä alakynteen itse asiassa.