Eurohölmölä

Freeride

Ruotsi ja Englanti tiettävästi kuuluvat EU:hun. Tiettävästi myös niiden kansantalouden kannalta olisi vältettävä uusi Euroopanlaajuinen talouskriisi.

Luulisi siis, että EU voisi velvottaa myös nämä jäsenmaat takaamaan konkurssimaiden lainoja ja lainaamaan nille rahaa.Vaan eipä velvoita.

Miksi meidän suomalaisten täytyy nyt sponsoroida etelän hulvatonta menoa? Kuka meitä auttoi 90-luvun lamassa?

Uskooko joku tosissaan, että pieni Suomi saisi EU-kumppaneilta tukiaisia, jos me eläisimme vuosikaudet törkeästi yli varojemme ja vastoin yhteisiä pelisääntöjä? Jos näin kävisi, niin ihan varmasti löytyisi EU-kammareista verukkeet sille, että juuri nyt juuri näissä erityhisolosuhteissa emme tukae voi saada. Eihän Suomen velat kuitenkaan kasva sellaisiin mittoihin, että isot europankit olisivat niiden vuoksi kaatumassa.

Meidän päättäjät ovat yhä edelleen kansallisen alemmuudentuntonsa vuoksi rähmällään Brysseliin - onhan se niin makeata keekoila oikeiden vallanpitäjien kanssa samoissa kabineteissa ja potreteissa.

Kylmien realiteettien latelu ei olisi ollut läheskään niin mukanvaa. Totuushan on se, että vaalien jälkeen poliittinen koneistomme on siinä tilassa, että Portugalin kokoisten päätösten tekoon ei ole todellista mandaattia kellään.

Ruotsi on Euroopan ikiaikainen vapaamatkustaja. Olivat taas kyllin viisaita pitämän oman valuuttansa, eipä ole viime aikoina Euroa sinne oltu valuutaksi vinkumassa.

26

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuuluvat

      "Ruotsi ja Englanti tiettävästi kuuluvat EU:hun."

      Kuuluvat, mutta eivät kuulu Emuun, heillä on oma valuutta ja hieman enemmän valtaa talouspolitiikassaan, siinä on suuri ero, tosiasia kuitenkin on, että EU-maille ollaan tekemässä samoja rakennesopeutuksia, kuin kehitysmaille joiden taloudet nämärakennesopeutusohjelmat ovat pääosin tuhonneet.

      "Euroalueen ulkopuolelle jääneet EU-maat voivat liittyä talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen myöhemmin täytettyään tietyt _lähentymiskriteerit_. Lähentymiskriteerit liittyvät hintatasoon, julkisen talouden rahoitusjäämään ja velkaantumiseen, valuutan ulkoiseen arvoon sekä korkotasoon."

      http://www.suomenpankki.fi/fi/suomen_pankki/eurojarjestelma/Pages/talous_ja_rahaliitto_emu.aspx

      "Esimerkiksi EU:ssa niin sanotut lähestymiskriteerit vastaavat osittain rakennesopeutusohjelmia."

      "Ennen Itä-Eurooppaa näitä rakennesopeutusohjelmia toteutettiin monissa ns. kehitysmaissa."

      "Nämä taloudelliset uudistukset perustuvat kummalliseen käsitykseen, että vauraus saavutetaan sulkemalla tuotantolaitoksia, leikkaamalla budjetteja, ottamalla resursseja pois käytöstä, alentamalla palkkoja ja eliminoimalla sosiaaliohjelmia. Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki todellakin väittävät, että palkkojen ja työllisyyden alentaminen ynnä muu sellainen on avain hyvinvointiin. Se on vähän samanlaista kuin aikoinaan usko Espanjan inkvisition hyvän tekevyyteen."

      "IMF:n reformit pahensivat velkariisiä. Tilastojen mukaan velka kasvoi yli seitsenkertaiseksi 80- ja 90-lukujen kuluessa. Ja tämä huolimatta siitä, että nuo ohjelmat pantiin virallisesti kokoon velan alentamiseksi. Velanhoitomaksuja kerättiin samalla, kun näihin maihin lainattiin lisää rahaa. Olennaista on myös se, että ohjelmat loivat olosuhteet, joissa maan oma rahapolitiikka ei enää kyennyt rahoittamaan taloudellista kehitystä sisäisistä lähteistä, toisin sanoen keskuspankin toiminnan avulla. Keskuspankit jäädytettiin niin, ettei luottoa ollut saatavilla, joten maat olivat riippuvaisia ulkomaisesta luotonannosta myös kotimaisten resurssien mobilisoinnissa. Siis velkakriisin ratkaisuksi tarkoitetut rakennesopeutusohjelmat ovat itse asiassa nykyisen velkakriisin syy."

      Chossudovskyn mukaan siis IMF:n ja Maailmanpankin toimeenpanemat taloudelliset uudistukset lisäävät köyhyyttä ja velkaantuneisuutta sekä aiheuttavat jopa sotia. Miksi niitä sitten kaikesta huolimatta jatketaan? Mikä on niiden salattu järki?

      "Näiden reformien järki on ensinnäkin luoda olosuhteet yksityiseen, usein ulkomaiseen, pääomaan perustuvan taloudellisen toiminnan laajenemiselle."

      http://www.saunalahti.fi/otammile/Chossudovsky.htm

    • Pistää miettimään...
    • Hallitusneuvottelut

      Tarkka kuvaa asiaa ykkösaamussa hallitusneuvottelujen kannalta.

      Tarkka pitää mahdollisena, että hallitusneuvottelut epäonnistuvat ja Suomeen syntyy vähemmistöhallitus tai joudutaan jopa uusiin vaaleihin. Se tietäisi perussuomalaisten kannatuksen kasvua ja puolueen johtamaa hallitusta.

      Jukka Tarkan mukaan on myös mahdollista, että Kreikan ja muiden unionimaiden velkakriisikin voi vielä nousta kiusaamaan hallitusneuvotteluita. Tarkka arvioi, että neuvotteluista sivuun siivotut tukikysymykset tulevat hallituksen eteen joka tapauksessa ennen pitkää."

      http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2011/05/quotps-haamu_kummittelee_saatytalossaquot_2629189.html

    • Lobbaus toimii

      mikään ei ole muuttunut...

      Suomessakin käytössä olevan kasvimyrkyn vaarallisuus on salattu EU:ssa ja Yhdysvalloissa. Raportin mukaan EU:n komissio on tiennyt maailman eniten myydyn torjunta-aineen glyfosaatin vaaroista jo vuodesta 2002 alkaen.

      Myrkky on myynnissä Suomessa, ja sitä käytetään sekä maanviljelyksessä että kotipuutarhoissa...

      Huffington Postin mukaan Roundup-kasvimyrkkyä valmistava Monsanto ajaa parhaillaan EU-parlamentissa läpi geenimuunnellun viljan kasvattamista sallivaa lainsäädäntöä. "

      http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Raportti Suomessa käytetyn kasvimyrkyn vaarallisuutta salattu/1135266792715

    • Jos vielä pääsee!

      Äkkiä pois EU:sta!

    • Ei muuttohaluja

      Vai pitäisi jonnekin lähteä. En vaan keksi minne. Työasioissa tuli käytyä noin 50 maassa, mutta ei niistä mikään oikein viehätä, ei ainakaan niin paljoa että täältä EU:sta lähtisin. Huvittaa vaan eläkeläisenä notkua täällä tutuissa ympyröissä.
      Katsella noita kotomaan armaita äidin kasvoja ja joskus poiketa naapureissakin.
      Ja toivoa että osana EU:ta pärjäilisimme niin hyvin kuin tähänkin asti. Äsken kävin iltakävelyllä ja ihmettelin kuinka omakotitalojen pihoissa alkaa olla 3-4 autoa, omia, pankkien, firmojen vai mitä, sitähän on vaikea tietää.

    • Rakastan totuutta

      Vastuutonta valehtelua ja isänmaan mustamaalausta sekä päättäjien henkilökohtaista herjaamista. Lähetin ylläpidolle pyynnön avauksesi poistamiseksi. Joku raja valehteltullakin sentään, pliis persut.

      • Tarkoitat siis

        että haluaisit poliittista sensurointia ja mielestäsi epämielyttävien asioiden julkitulemisen estämistä, poliittisten keskustelujen estämistä...kertomasi pyyntö oli aivan luokaton. Olisit vain esittänyt faktoihin perustuvia vasta-argumentteja asiattoman vinkumisen sijaan, sitä sanotaan keskusteluksi, jota keskustelupalstoilla on yleensä tarkoitus tehdä. Vai eikö löytynyt agumentteja..

        Ei ihme, että näillä palstoilla ei enään puhuta asiaa, jos tuontapaisia valittajia on paljonkin, asiakeskustelu siirtyy muualle ja tänne jää vain aivottomat päänaukojat.

      • Avaus..

        Se oli kohtuullisen asiallinen ja aivan Suomen lakien mukainenkin kaikilta osiltaan, valehtelua et kyennyt osoittamaan missään kohdassa, etkä oikein muutakaan väittämääsi, et oikeastaan kyennyt kuin huutelemaan puskista joutavia ilman perusteluita.

        Suomessa päättäjien arvostelu on ainakin toistaiseksi laissa sallittua toimintaa, samoin on sallittua olla eri mieltä heidän kanssaan ja heidän päätöksiäänkin saa kritisoida ja niistäkin saa olla eri mieltä, näin siis aivan Suomen lain mukaan.

        Kaikenlaisia kummallisia trolleja täällä oikein pyöriikin häiriköimässä keskusteluja.

      • EU:ssa
        Avaus.. kirjoitti:

        siellä asia on jo hieman toisin, Brysselissä.

        "Euroopan Yhteisöjen Tuomioistuin"

        Published: 12:00AM GMT 07 Mar 2001

        ~Euroopan yhteisöjen tuomioistuin päätti eilen, että Euroopan Unioni voi laillisesti tukahduttaa poliittisen kritiikin joka kohdistuu sen instituutioihin ja johtaviin poliittisiin hahmoihin,pyyhkäisten yli Englantilaisen Common Law (Common law on tuomioistuinten ratkaisuista muodostunutta oikeutta. Pääasiassa se on lähtöisin korkeimpien tuomioistuinten ennakkopäätöksistä, joita noudatetaan myöhempiä juttuja ratkaistaessa) käytännön ja Eurooppalaisen 50 vuotta käytännössä olleet siviilioikeudet. Euroopan tuomioistuin totesi, että Euroopan Unioni oikeutti erottamaan Bernard Conollyn, Brittiläisen ekonomistin, 1995 koska tämä oli kirjoittanut kriittisesti Euroopan rahaliitosta otsikolla Euroopan mätä sydän.~

        http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/1325398/Euro-court-outlaws-criticism-of-EU.html

        Siellä arvostelusta voi saada kenkää...

        http://en.wikipedia.org/wiki/Paul_van_Buitenen

        http://en.wikipedia.org/wiki/Marta_Andreasen

      • Jatkot
        EU:ssa kirjoitti:

        Luonnollisesti jatkoa edelliselle seura asioiden salailu laajemminkin.

        "EU:ssa on juuri hyväksytty uusi luottamuksellisten tietojen määrittely. Se pitää sisällään neljä ei-julkisen tiedon luokkaa, joista alin, eli "restricted" sisältää dokumentit, jotka voi tulkita EU:n intressien vastaisiksi ("disadvantageous to the interests of the European Union or of one or more of the Member States").

        EU lopetti uudella tietojen määrittelyä koskevalla säännöksellä EU-kritiikin"

        http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=675

    • sovuen

      EU uppoaa kuin Turkan setsemässä veljeksessä Valko suohon.

      • Kiristyy

        EU haluaa lisää laajoja valtuuksia määritellä valtioidensa politiikkaa, varsinkin talouspolitiikkaa, hallituksille ei jäisi kuin kumileimasimen rooli.

        >Euobserver kävi läpi EU:n jäsenmaille annetut uudet suositukset. Luvassa lisää leikkauksia, talouskuria ja yksityistämisiä.

        Ruoskaa heiluttavan Euroopan komission mukaan enemmänkään talouskuria ei ole tarpeeksi.

        Portugalin ja Kreikan tukipakettien nimen alla kulkevia pankkitukia Saksan ja Ranskan pankeille sekä liittovaltiomuotoista Euroopan Unionia, jossa on Neuvostoliiton kaltainen suunnitelmatalous ajetaan nyt väkisin läpi talouskriisin varjolla.

        Mediapimento EU:n liittovaltiokehityksestä talouslehtiä lukuunottamatta on ollut lähes täydellinen.>

        http://hemmokoskiniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/76225-köyhyys-ei-häviä-ja-tuloerot-kasvaa#comment-1014837

    • Tähän malliin

      mennään Eurohölmölässä, vaihtoehdot ovat tuho tai tuho.

      "–Kreikan kansanedustajat valitsevat valheen ja tuhon välillä, kirjoittaa Münchau.

      –EU:n ja IMF:n ei ikinä olisi pitänyt laittaa Kreikkaa tähän tilanteeseen.

      Hänen mukaansa molemmat vaihtoehdot ovat huonoja: säästöohjelma on niin tiukka, että se vie Kreikalta kaiken kyvyn kääntää taloutensa kasvuun. "

      http://www.uusisuomi.fi/raha/113465-kreikka-aanestaa-kohtalostaan-”valhe-tai-tuho”

      • Green Zone

        IMF = Amerikkalaisten ( lue tuhokapitalistien) omistama valtioiden velkauttaja ( = orjuuttaja)

        EVM = Vastine Euroopassa. Käytännössä amerikkalaisten katastrofikapitalistien uusin yritys imeä kuiviin muutama " banaanivaltio ". Klassinen esimerkki Friedmanin koulukunnan opeista. Vrt. Etelä-Amerikka, Väli-Amerikka, Venäjä, Irak, Afganistan jne.

      • Islanti se..

        Se ei mennyt tähän mukaan:

        "Kooltaan pieni mutta sielultaan suuri Islanti on kieltäytynyt antautumasta kansainväliselle pankkikartellille. NewsNetScotland aloittaa saagansa Islannista toteamalla "On hämmästyttävää, kuinka vähän valtamedia kertoo meille siitä mitä maailmalla tapahtuu" ja jatkaa: "Italialainen radiokanava teki ohjelman Islannin vallankumouksesta, joka jatkuu edelleen".

        Islanti taistelee pankkikartellia vastaan - menestyy ja valtamedia vaikenee

        Kun vuoden 2008 alussa globaali finanssikriisi alkoi, Islanti meni kirjaimellisesti konkurssiin. Syyt konkurssiin mainittiin tuolloin mediassa vain ohimennen, ja sen jälkeen tuo vähän tunnettu Islanti vaivutettiin unholaan.

        Islannin tarina on yhä ajankohtainen, erityisesti nyt kun Euroopan Unionin jäsenmaista yksi toisensa jälkeen on vaipumassa pohjattomaan velkasuohon ja koko euro on vaarassa kaatua - omaan mahdottomuuteensa, tekisi mieli sanoa.

        Ja se onkin syy siihen, miksi Islannista ei haluta puhua: Islannin ei haluta toimivan esimerkkinä muulle maailmalle."

        http://www.lansivayla.fi/keskustelut/68451?quicktabs_4=2

      • Islantivitsi
        Islanti se.. kirjoitti:

        "Islannin tulivuorenpurkauksen syöksemä tuhka on lamauttanut Euroopan lentoliikenteen ennennäkemättömästi.

        Islannissa kiertää vitsi, joka liittyy purkaukseen ja Islannin taloudelliseen välienselvittelyyn Britannian ja Hollannin kanssa:

        Iso-Britannia: Islantilaiset, oletteko hulluja? Miksi lähetitte meille vulkaanisen tuhkanne? Olemme joutuneet sulkemaan ilmatilamme.

        Islanti: Mitä? Tuhkaahan (ash) te halusitte, vai kuinka?

        Iso-Britannia: Ei, sanoimme rahaa (cash). Rahaa, te lukihäiriöiset idiootit! RAHAA!

        Islanti: Oho.

        Ja selitys: Islannin aakkosissa ei ole c-kirjainta. Islantilaiset hymistelevät, että näin käy, kun heiltä pyytää rahaa (cash)."

        http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/islantilaisvitsi-briteille-ja-hollantilaisille-vaaditte-rahaa-saitte-tuhkapilven

      • Euro ja
        Green Zone kirjoitti:

        IMF = Amerikkalaisten ( lue tuhokapitalistien) omistama valtioiden velkauttaja ( = orjuuttaja)

        EVM = Vastine Euroopassa. Käytännössä amerikkalaisten katastrofikapitalistien uusin yritys imeä kuiviin muutama " banaanivaltio ". Klassinen esimerkki Friedmanin koulukunnan opeista. Vrt. Etelä-Amerikka, Väli-Amerikka, Venäjä, Irak, Afganistan jne.

        Sen jatkot?

        "Onko Euro kaputt? - "Euron isä" Oskar Lafontaine lausui jo madonlukuja..

        Saksan, tuon Euroopan talous-norsun valtionvarainministerinä toimi aikanaan räväkkä SPD:n puheenjohtaja Oskar Lafontaine.

        Hän oli keskeinen toimija silloin, kun Euro luotiin. Nyt Lafontaine sanoo, että on aika luopua Eurosta."

        http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139954-onko-euro-kaputt-euron-isa-oskar-lafontaine-lausui-jo-madonlukuja

      • No niin
        Islantivitsi kirjoitti:

        "Islannin tulivuorenpurkauksen syöksemä tuhka on lamauttanut Euroopan lentoliikenteen ennennäkemättömästi.

        Islannissa kiertää vitsi, joka liittyy purkaukseen ja Islannin taloudelliseen välienselvittelyyn Britannian ja Hollannin kanssa:

        Iso-Britannia: Islantilaiset, oletteko hulluja? Miksi lähetitte meille vulkaanisen tuhkanne? Olemme joutuneet sulkemaan ilmatilamme.

        Islanti: Mitä? Tuhkaahan (ash) te halusitte, vai kuinka?

        Iso-Britannia: Ei, sanoimme rahaa (cash). Rahaa, te lukihäiriöiset idiootit! RAHAA!

        Islanti: Oho.

        Ja selitys: Islannin aakkosissa ei ole c-kirjainta. Islantilaiset hymistelevät, että näin käy, kun heiltä pyytää rahaa (cash)."

        http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/islantilaisvitsi-briteille-ja-hollantilaisille-vaaditte-rahaa-saitte-tuhkapilven

        Islanti lopetti neuvottelut EU:n kanssa ja totesi, että ei ole järkevää liittyä kyseiseen yhteisöön.

    • nollapäästöt..

      Loppuuko autoilukin, siis yksityisautoilu?

      "Euroopan komissio kieltämässä autot vuoteen 2050 mennessä

      Tarkoitus on kieltää myös halvat lennot Britanniasta eteläiseen Eurooppaan. Komissio haluaa, että 50% niistä matkoista joiden pituus ylittää 186 mailia, käytetään raideliikennettä.

      Tähtäin on nollapäästössä. Siim Kallas, EU:n liikennekomissaari haluaa bensa- ja dieselveron niin korkeaksi, että ihmiset lopettavat autoilun sen takia. Tarvittaessa laaditaan autoilun kieltävä laki."

      http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=512

    • Aseisiin

      EU aikoo kieltää saunakaljat. Saunan ja alkoholin yhdistäminen on vastoin uutta terveysdirektiiviä. Soinin plokissa on tarkempaa tietoa.

      • Jotenkin

        vajaaälyisen tuotoksilta vaikuttavaa häirikointiä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4167
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3403
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1775
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1633
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1412
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      915
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      852
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      813
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      778
    Aihe