Jeesuksen Jumalan Pojan PARANNUKSEKSI ja ELÄMÄKSI

Jumalan Pojan sanat täällä sijan, mutta näin on, ei niillä ole sijaa, niin kuin
EI OLLUT Jeesuksella maan päälle tullessaankaan sijaa VAAN alhaiseen
paikkaan eläinten suojaan HÄN SYNTYI.

Edelleen itkien rukoilen; "Jumala ole armollinen, HÄRÄTÄ sinä sikeässä
synnin ja saatanan tekopyhittämässä uskossa olevia."
Jos Jumala EI sitä saa tehdä, tee, niin harha unessa nukkujat tulevat kerran
kohtaamaan totuuden joka OLIKIN AIVAN muu kuin heidän totuutensa jota
kirjaimen mukaan olivat kilvan "Jumalan" totuutena tuoneet.

Tänä päivänä niinkuin kautta aikain JUMALAN omat ovat itkeneet valtava
murhe ja tuska sydämessä KUN NÄKEVÄT Jumalan totuuden MITÄ ON
"usko Jumalaan" jota sanotaan uskoksi Jumalaan.

Mitä tekevätkään nämä "Jumalaan uskovat" he vähät välittävät mihin ihmiset
on uskomassa mitä uskovat. He kemuilevat ja VAIN ITSEÄÄN KESTITSEVÄT
toisten SAMAN MIELISTEN KANSSA ja luulevat tosissaan HE OVAT
Jumalan omia, Jumalan asialla, ja nuo harvat ovat hairahtuneet jotka tuovat
Jeesuksen Kristuksen sanomaa Jumalan Hengessä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jäänyt pois SANAT.

Siis Kunpa Jeesuksen Jumalan Pojan SANAT saisivatkin täällä KAIKUA
PARANNUKSEKSI ja ELÄMÄKSI.

Mutta EI aivan väärän "Jeesuksen" sanomat täällä saavat kaikua saavat täällä
ylistystä ja kunniaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi kunpa saisikin kirjoitti:

Jumalan Pojan sanat täällä sijan, mutta näin on, ei niillä ole sijaa, niin kuin
EI OLLUT Jeesuksella maan päälle tullessaankaan sijaa VAAN alhaiseen
paikkaan eläinten suojaan HÄN SYNTYI.

Edelleen itkien rukoilen; "Jumala ole armollinen, HÄRÄTÄ sinä sikeässä
synnin ja saatanan tekopyhittämässä uskossa olevia."
Jos Jumala EI sitä saa tehdä, tee, niin harha unessa nukkujat tulevat kerran
kohtaamaan totuuden joka OLIKIN AIVAN muu kuin heidän totuutensa jota
kirjaimen mukaan olivat kilvan "Jumalan" totuutena tuoneet.

Tänä päivänä niinkuin kautta aikain JUMALAN omat ovat itkeneet valtava
murhe ja tuska sydämessä KUN NÄKEVÄT Jumalan totuuden MITÄ ON
"usko Jumalaan" jota sanotaan uskoksi Jumalaan.

Mitä tekevätkään nämä "Jumalaan uskovat" he vähät välittävät mihin ihmiset
on uskomassa mitä uskovat. He kemuilevat ja VAIN ITSEÄÄN KESTITSEVÄT
toisten SAMAN MIELISTEN KANSSA ja luulevat tosissaan HE OVAT
Jumalan omia, Jumalan asialla, ja nuo harvat ovat hairahtuneet jotka tuovat
Jeesuksen Kristuksen sanomaa Jumalan Hengessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu