Vanha uutinen, mutta silti erittäin ajankohtainen.
http://yle.fi/uutiset/teemat/wikileaks/2011/02/wikileaks_yhdysvaltojen_lahetysto_paimentanut_suomalaispoliitikkoja_natoon_2356885.html
>>
Yhdysvaltain Helsingin-lähetystö on Ylen Wikileaksilta saamien diplomaattiviestien mukaan paimentanut suomalaisia poliitikkoja Nato-jäsenyyden kannalle. Lähetystö on myös seurannut tarkasti suomalaisten mielialoja Nato-kysymyksessä.
Porvarihallituksen synty ja etenkin kokoomuksen nousu ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeiseksi tekijäksi keväällä 2007 on sähkeiden valossa ilahduttanut lähetystöä. Suurlähettiläs Marilyn Ware tapasi uuden ulkoministerin Ilkka Kanervan heti toukokuussa. Raportin mukaan Suomen ulkoministeri Kanerva teki selkeän pesäeron edellisiin hallituksiin ilmoittamalla selvästi, "ettemme aio piilotella Nato-agendaamme".
Kanervan seuraaja Alexander Stubb (kok.) on raporteissa vankkumaton transatlantisti. Syyskuussa 2009 kirjatussa raportissa todetaan seuraavasti: "Stubbin puolue, jolla on ulko- ja puolustusministerin salkut, saattaa hyvinkin venyttää turvallisuus- ja ulkopolitiikan konsensusta, mikä saattaa puolestaan johtaa meidän oman politiikkamme linjoille, eli syvempään osallistumiseen Afganistanissa."
>>
Totuus Kokoomuksesta
4
<50
Vastaukset
- sama jatkuu
Tätä minä olenkin epäillyt, että tämä "Nato hullutus" Suomessa tulee suoraan ulkovalloista käsin. Niin järjettömiä on tämä Natotus ollut ja sama tulee jatkumaan, nyt kuin vaalit ovat menneet. Lälläri politiikot taipuvat painostuksen edessä ja / tai omasta pahastatahdosta.
- Pietarin motitus ??
Alexander Stubb on tiiviissä yhteistyössä NATO-lobbauksen merkeissä virolaisten kollegojensa kanssa.Onko Stubb antanut virallista kantaa jokin aika sitten virolaiselta taholta tulleeseen ehdotukseen Suomenlahden sulkemisesta NATO-yhteistyöllä? Virolaiset ehdottivat doktriinia että NATO varustaisi tukikohdat molemmin puolin lahtea (oliko se nyt) Hangon kohdalla ohjusjärjestelmillä joilla voitaisiin estää täydellisesti liikenne Pietariin ja muihin satamiin.
- Tämä on aika
paha "Pietarin motitus", emme viime kerallakaan siihen osallistunut MANNERHEIM SEN KIELSI!!
- Ne Virolaiset saavat
"virolaiselta taholta tulleeseen ehdotukseen Suomenlahden sulkemisesta Nato-yhteistyöllä? "
....vielä turpaansa, nokka töttöröllä, niin ettei kukaan tule auttamaan.
He ovat käsittäneet maanpuolustuksen täysin meille vieraalla tavalla, taas kerran!
1939-1940 virolaiset olivat toisessa ääripäässä, suostuen "Sovjettien" vaatimuksiin laukaustakaan ampumatta, nyt sitten taas näin "aggressiivisilla hankkeilla" / (pikemminkin puheilla) joista "toohottaminen" lisää turhaa jännitettä rauhan aikana ja sodassa ne saadaan yhteistyössä vähemillä etukäteispuheilla kuitenkin tarvittaessa aikaan.
Jos eurooppalainen sota sitten kuitenkin tulisi…? Tosiasiallisesti se on hyvin, hyvin epätodennäköistä nyt, kuin myös huomenna. Onneksi se ei voi olla parhaimmassakaan tapauksessa kenenkään osapuolen etu, joten ei sellainen tulisi kuin erehdyksistä ja / tai erehdysten sarjoista. Korkeammalle noussut sotilaallinen jännite lisää aina erehtymisen riskiä, tulkita toisen toimet väärin tai saada väärää tai vaillinaista informaatiota. Aivan turhaa virolaisten yritystä lisätä jännitettä Itämerelle.
Luotamme esim. Saksaan, mutta emme luota Itäblokin ja entisten Neuvostotasavaltojen kokemattomiin poliitikkoihin, joiden typeryys on käsittämätöntä, kuten esim. Georgian sota oli. Olisi parempi jos sekin sota olisi jäänyt käymättä.
Tällaisiin korkeanluokan politiikkojen puheita, epäluuloisuuden kasvamisesta ja sotilaallisen jännitteen lisääntyessä Venäjä voi käsitellä Viroa samalla tavoin, kuin aikoinaan Georgiaa.
Varsin tahditonta toimintaa taas kerran Virosta! Kaikkea toki voi jutella, mutta kaikesta keskusteleminen ei ole viisasta.
Sodassa sen sijaan Suomenlahden pohjukka sulkeutuu, näin oli viimeksi jatkosodan aikana, kun saksalaiset aivan oikein sulkivat verkolla Suomenlahden suun venäläisiltä sukellusveneiltä. Kuitenkin huomioon ottaen, sen että nyky sota on huomattavasti nopeampi tempoista, lukuun ottamatta sissisotaa. Sodan vaaran tila, jossa osapuolet valmistautuvat taisteluun ja paikoin voi olla pieniä välikohtauksiakin voi sen sijaan kestää pidempään.
Yksikään Hornetti tai Prikaati ei sitten tule Suomesta heitä auttamaan, jos tämän kaltainen virolainen ulko- ja turvallisuuspolitiikka edelleen jatkuu. Virolaisten vetäen meidätkin mukaan omiin sotkuihinsa!! SE EI KÄY, SE EI KÄY ALKUUNKAAN!!
Viro pyrkii luomaan jännitettä Itämerelle, onko ne niin tolloja vai onko jenkit taas tässäkin takana!!?? Sodan aikana on toki suunnitelmia, mutta ei niitä kuiskutella, eikä huudella naapurille provosointimielessäkään. Tämä nyt ei ollut sellainen. Ne on muutoinkin valtion salaisuuksia, joiden paljastaminen on rikos vaikka sen tekisi Presidentti.
USA on juuri koettanut hälventää Venäjän epäluuloja ohjuskilpien suhteen ja nyt tämä.
En Hypi Moskovan mukaan, mutta en myöskään Tallinan mukana!! Se joka hyppii on sen ongelma.
Silti en yhtään ihmettele, jos Venäjä on epäluuloinen, mutta meihin he voivat luottaa, me suomalaiset olemme kunnollisia, emmekä röttölöi, kuten nämä entiset Neuvostotasavallat ja itäblokin maat.
Minä en yleensä venäläisiä niin hirveän paljon puolusta, mutta pitää nyt pyrkiä olemaan mahdollisemman objektiivinen, tietysti kuitenkin Isänmaan Suomen hyväksi.
-masson.
http://www.saul-masson.info
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760