"Yhdysvalloissa kannabis-huumeen käyttö on sallittua lääkeaineena. Yksin Montanan osavaltiossa on lääkekannabiksen käyttöluvan saanut 28 000 henkilöä, joista 51 on alaikäisiä.
Yksi Montanan nuorimmista kannabisluvan haltijoista on 2,5-vuotias Cash Hyde.
Poika sairasti aivosyöpää, mutta parantui siitä. Pojan isän Michael Hyden mukaan huumeen käyttö auttoi Cashia voittamaan taistelun syöpää vastaan.
- Uskon, että Cashy on luonamme useista syistä, yksi niistä ovat rukoustemme voima, mutta myös lääkekannabis, jonka uskon auttaneen merkittävästi sairautta vastaan, isä kertoi KPAX Newsin haastattelussa.
Cashin vanhempien mukaan lääkäreiden määräämät lääkkeet saivat lapsen hallusinoimaan ja jopa pysäyttivät tämän sydämen.
Cashin isän mukaan pojan saama lääkekannibis auttoi lapsen kehoa korjaamaan elimiä, joita kemoterapia oli vahingoittanut. Lisäksi se auttoi lapsen ruokahaluun ja nukkumiseen.." Lainaus IS 23.2.2011
Mitä olisi tapahtunut lapselle jos sille olisi annettu alkoholia kannabiksen sijaan?
Hahahahaaaa kannabis parantaa jopa syövän ja pelkästään suomessa kuolee joka päivä keskimäärin 8kpl.ihmistä alkoholin takia,siinä mietittävää kannabiksen vastustaja jäkättäjille!
Kannabis=ihme lääke jopa syöpä parantuu
3
51
Vastaukset
- Ich liebe cannabis
Pelkästään suomessa kuolee keskimäärin 8 ihmistä joka päivä alkoholin takia ja viime vuonna WHO mukaan maailmassa kuoli 2,5 miljoonaa ihmistä alkoholin takia eli todella vaarallinen liuotin aine on kyseessä.
Kukaan ihminen ei ole kuollut koko maailman historian aikana kannabiksen takia joka parantaa jopa aivosyövän eli miksi tätä ei laillisteta suomessa niinkuin se on laillista Saksassa/Tsekeissä/Hollannissa? - Lääkäri/lakimies
Lääkkeeksi kannabis on ihan ok. mutta ei hupikäyttöön.
Siis samoin kun morfiinin kohdalla.
Kannabiksen lääkekäyttö, joka on jo laillista suomessakin, on lähinnä terminaalikäyttöa. Siis poislähtevien hoitoa.
Kannabis ei ole laillista missään päin maailmaa, se on vain dekriminalisoitu joissakin maissa. Aika lähellä dekriminalisointia ollaan myös suomessa.- Ich liebe cannabis
Siis ai ei ole laillista Tsekeissä/Hollannissa ja miksi Saksassa saat kantaa mukanasi 15grammaa kannabista eikä niitä takavarikoi poliisi?
On suhteetonta vertailla kannabista morfiiniin sillä jälkimmäinen tappaa mutta kannabis ei vaan auttaa monia ihmisiä.
Ja mikä vittu siinä on teille jäkättäjillä vastaan jos jotkut haluavat olla PILVESSÄ ILMAN MITÄÄN JÄRKEVÄÄ SYYTÄ siis ihan hupina niinkuin jotkut vetävät viinaa ihan hupina?
Was is das ? has is das
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773