Mitä pelleilyä tämä on?

niinpa.niin

Eilisessä eduskuntakeskustelussa nähtiin varsin merkillinen näytelmä. Istuvan hallituksen pääministeri ei ollut esittelemässä sopimusta, jonka solumisessa hänellä oli merkittävä rooli. "Vastuunkantajana" itseään pitävä hallituksen puheenjohtaja oli oppositiossa ja jätti vastuunkantamisen toisille. Hämmästyttävintä oli Pekkarisen toiminta, hän syytti selkärangattomiksi heitä jotka vastuullisesti pyrkivät hyväksyttämään eduskunnalla, Keskustapuolueen aloittaman ja jo kansainvälisesti sopiman neuvottelutuloksen.

Ehkä takinkäännöstä ei Keskustapuolueen ministereitä voida syyttää, ilmaus on aivan liian lievä. Käsittämättömästä temppuilusta on kuitenkin kyse, ei voida toimia, kun on kyse kansallisista eduistamme ja maamme uskottavuudesta, kuin kyläpoliitikot raitilla. Puolueen selkäranka ei voi taittua ja ministerit eivät voi täysin unohtaa omia tekojaan, vaikka vaaleissa takkiin tulikin.

Kiviniemen tulisi ryhdistäytyä, lapsellinen kiukuttelu äänestystuloksesta ei ole aikuisen ihmisen touhua. Harmissaan voi tietenkin olla, mutta ei kuitenkaan uhmaikäisen lailla. Keskustapuolueen olisi aika katsoa peiliin ja miettiä, mikä meni vikaan omassa toiminnassa, sivulle vilkuillen eivät kannatusluvut parane.

Maamme uskottavuus ei ole onneksi kiinni Keskustapuolueesta, vaikkakin puolueen ministerit nauruhermoja nykyisellä käytöksellään kutkuttelevatkin meillä ja maailmalla.

44

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos kerran

      maamme uskottavuus ei ole kiinni Suomen Keskustasta, niin miksi sitten uliset täällä Heinäluoma propagandaa??!

      Tuo näyttää jo todella pahalta. Jokainen järjissään oleva äänestäjä ymmärtää tuon olevan demarien petoksen selittelyä.

      Kun palauttaa mieleensä millä paatoksella kuminaama kiljui ennen vaaleja Portugal pakettia vastaan jokaisessa TV-esiintymisessään, niin hiljaiseksi vetää tämä nykyinen politiikan teko.

    • niinpa.niin

      En ole Heinäluomaa siteerannut lainkaan. Uskoisin kuitenkin jopa Keskustapuolueen kannattajien tajuavan sen, että kansainvälisten sopimusten aikajänne EI ole vaalikausi. Keskustapuolueen puheenjohtaja on pääministerin ominaisuudessa ollut nykyistä portugalinpakettia solmimassa ja nyt nyyhkitään nurkassa, kun toiset pyrkivät jäljet siivoamaan. Keskustapuolue puolusteli tukitoimia hyvinkin tarmokkaasti ennen vaaleja, nyt tukea ei tulisi sitten antaa minkään muun puolueen toimesta.

      Erittäin hiljaiseksi tämä vetää, vastuuttomuus noin korkealla taholla tuntuu käsittämättömältä. Pekkarisen esiintyminen vielä alleviivasi sen, ettei päähallituspuolueen vastuunkanto kestänyt, selkäranka ei pelkästään taipunut -se katkesi. Suomen onneksi vaalitulos oli mitä oli, näin ainakin voimme toivoa saavamme hallitukseen ministereitä, jotka tietävät mitä ovat tekemässä vielä seuraavallakin vaalikaudella. Keskustapuolue ei luimistelemalla nouse seuraavaankaan hallitukseen, eivät kansalaiset sentään mitä tahansa niele.

      • Kommettia...

        Kovin voinoon katsot jos vain Kepun toiminnassa näet takinkääntelyä tai vastuuttomuutta.

        Takit ovat pyörineet tuulimyllyjen lailla vasemmistossa, niin demareissa kuin vasemmistoliitossa. Heinäluoma kyllä koettaa selittää sopimuksia muutetun, mutta yhtään esimerkkiä siitä miten sopimuksia on muutettu hänkään ei ole kyennyt esiin tuomaan.

        Sinänsä hyvä, että SDP ja Vasurit ovat siirtyneet vastuunkantajine joukkoon. Siitä heille tunnustus. Mutta se ei poista sitä faktaa, että oppositiossa esitetty ei päde enää nyt kun ollaan hallituksen muodostajien joukossa.

        Linjansa ovat pitäneet Kokoomus, RKP ja Vihreät siellä vastuullisten puolella, ja PerusS vastuuttomien opportunistien joukoissa. Kepu horjuu kyllä jo selkeästi persujen suuntaan, mutta ainakin vielä on siis jättänyt takkinsa kääntämättä.

        Vasemmistolle ja Kepulle voi siis ennustaa kovia aikoja mitä kannatukseen tulee, sen verran läpinäkyvä kannanmuutos nyt oli, vaikkakin siis oikeaan suuntaan. Persut jatkaa porskutamistaan, Kokoomus tasaista menoaan ja vihreät toipuu hiljalleen. Kepu noista häviäjistä taitaa sittenkin hävitä vähiten, Pekkarisen terrierimäinen oppositioräksytys on kuitenkin parempaa kannatuksen suhteen kuin Heinäluoman suunnaton tyhjäpäisyys oli viime kaudella

      • niinpa.niin
        Kommettia... kirjoitti:

        Jaahas, minä olen eettisiltä arvoiltani selkeälinjainen. Solmitut sopimukset ovat sellaisia joiden takana tulisi seistä. Kansainvälisistä sopimuksista tulisi ainakin pitää kiinni, tätä vaatii maamme etu. Keskustapuolueen venkoilu ja irtopisteiden haalinta ovat juuri tästä syystä kuvottavia.

        Mikäli Vasemmistoliitto ja Sos.demit äänestäisivät pakettia vastaan, niin silloin koko väliaikainen vakaussopimus kaatuisi, tätä toimintaa näyttäisi Keskustanjohto haluavan, muutenhan tuota räksytystä ei voi ymmärtää. Onkin varsin yllättävää, että aiemmin niin tärkeäksi nähty sopimus ei sitä enää olekaan, kun oikein päästään venkuloimaan. Erikoista oppositiopolitiikkaa vielä vallassa olevalta päähallituspuolueelta.

        Pääministeri ei tee työtään, hän istuu kuitenkin vielä maamme johdossa. Eräs ministereistä on tyrmistynyt, kun puolueensa neuvottelema sopimus tullennee hyväksytyksi, vaikka hän itsekin on sitä mieltä, että sutta ja sekundaa on tullut tehdyksi.

        Vaalilupauksista ei tulisi tinkiä, se on selvä, mutta vielä selvempää on se, ettei omia sotkuja toisten siivottavaksi tulisi jättää ja jos niin tekee, ei ainakaan riekkumalla riekkua heitä, jotka tunkiota siivoavat. Outoa on perin outoa on Keskustaministereiden puheet.

      • Iso Jytky
        Kommettia... kirjoitti:

        Kovin voinoon katsot jos vain Kepun toiminnassa näet takinkääntelyä tai vastuuttomuutta.

        Takit ovat pyörineet tuulimyllyjen lailla vasemmistossa, niin demareissa kuin vasemmistoliitossa. Heinäluoma kyllä koettaa selittää sopimuksia muutetun, mutta yhtään esimerkkiä siitä miten sopimuksia on muutettu hänkään ei ole kyennyt esiin tuomaan.

        Sinänsä hyvä, että SDP ja Vasurit ovat siirtyneet vastuunkantajine joukkoon. Siitä heille tunnustus. Mutta se ei poista sitä faktaa, että oppositiossa esitetty ei päde enää nyt kun ollaan hallituksen muodostajien joukossa.

        Linjansa ovat pitäneet Kokoomus, RKP ja Vihreät siellä vastuullisten puolella, ja PerusS vastuuttomien opportunistien joukoissa. Kepu horjuu kyllä jo selkeästi persujen suuntaan, mutta ainakin vielä on siis jättänyt takkinsa kääntämättä.

        Vasemmistolle ja Kepulle voi siis ennustaa kovia aikoja mitä kannatukseen tulee, sen verran läpinäkyvä kannanmuutos nyt oli, vaikkakin siis oikeaan suuntaan. Persut jatkaa porskutamistaan, Kokoomus tasaista menoaan ja vihreät toipuu hiljalleen. Kepu noista häviäjistä taitaa sittenkin hävitä vähiten, Pekkarisen terrierimäinen oppositioräksytys on kuitenkin parempaa kannatuksen suhteen kuin Heinäluoman suunnaton tyhjäpäisyys oli viime kaudella

        Kyllä kokoomuskin tulee vielä kokemaan saman kuin demarit ja kepu aikaisemmissa vaaleissa. Eli pitkä hallitustaival tulee syömään kannatusta selvästi kun liikkuvammat äänestäjät yksinkertaisesti kyllästyvät kokoomukseen ja sen kovin kyseenalaiseen vastuullisuuteen.
        Se on totta että persut porskuttavat ja seuraavissa eduskunta vaaleissa tulos on 25 prosentin luokkaa (kuntavaaleissa sitä ennen tulee suurimman kuntapuolueen asema). Demarit ja kepu ovat todennäköisesti saavuttaneet jo pohjakosketuksen ja kannatukseen voi tulla pientä nousua tulevaisuudessa. Vihreät taas ovat niiiiin selkärangatonta (ydinvoima, ollako hallituksessa vai oppositiossa jne.) porukkaa että kannatus jumittuu nykylukemiin vuosikymmeneksi.
        Pekkarisen oppositiopopulismi tulee kyllä jäämään armotta Soinin vastaavan jälkoihin. Ja jos kepussa muut kuin Pekkarinen yrittävät kampittaa Soinia Soinin omin opein niin se tulee olemaan lähinnä komiikkaa.

      • Olisihan se ollut

        mukava nähdä, kun Kiviniemi olisi pöntöstä lukenut, että hallitus esittää Portgal-paketin hyväksymistä ja puheenjohtajaa kiittäen poistunut paikalta.

        Nyt kuitenkin laajojen selitysten intressit ovat Kataisella, joka petaa tulevaa pääministeripostiaan.

        Neljäntenä pöntöstä puhui Antti Kaikkonen, joka selkeästi sanoi Suomen Keskustan kannattavan Portugal-paketin hyväksymistä.

        Sitä vain ihmettelen, mitä vittua sinä vielä olisit halunnut???Mikä siinä meni väärin?

        Olisiko pitänyt vielä ylistää demareiden petostakin?

      • niinpa.niin
        Olisihan se ollut kirjoitti:

        Ei olisi pitänyt demareita ylistää. Olisi pitänyt esitellä hallituksen esitys, aivan kuten pääministerin kuuluisikin. Olisi hyvä ollut hyvää käytöstä, jos suu olisi pysynyt hieman soukemmalla.

        Keskustapuolueella oli varmasti tiedossa, että paketin hylkääminen tässä vaiheessa olisi ollut varsin vaikea paikka niin suomalaisille kuin euromaille muuallakin. En ymmärrä sitä, jos väistämättömän tekee, siitä nousee tuollainen riemu, varsinkin kun Keskustapuolueen taitamattomuuden vuoksi tähän tilanteeseen on jouduttu.

        Sijoittajien vastuuta olisi pitänyt aiemmin perätä, kreikkapakettia ei olisi tullut solmia, ei niillä ehdoin kuin se tehtiin. Euromaiden laittaminen täysin erilaisten sopimusehtojen piiriin on mahdotonta. Espanjan pankkien vastuiden konkretisoituminen ja Ranskan ja Saksan pankkien vastuiden kaataminen euroalueen veronmaksajien piikkiin, se ei olisi mennyt läpi.

      • Keskustan taita-
        niinpa.niin kirjoitti:

        mattomuuden?!

        Oletko sokea vai pölöjä? Ilmeisemmin kaunan sokaisema ;)

        Ei tainnut Suomen puheet ja kitinät paljon painaa Kreikan yhteydessä, mikäli oikein muistan. Ja muistanhan minä.

        Eli siis keskusta äänesti oikein mutta kaikki meni kuiteski mielestäsi väärin :)))

        Mistä näitä viisaita demuja riittää loputtomasti tässä maassa? On niin aukotonta logiikkaa, ettei siihen alempi korkeakoulututkinto riitä sen ymmärtämiseen...

      • niinpa.niin
        Keskustan taita- kirjoitti:

        Aivan, taitamattomuudesta ja kokemattomuudesta lienee ollut kyse. Tietenkin sijoittajien vastuita olisi pitänyt lisätä jo kreikkapaketin aikoihin. Suomi oli eräänä sopijaosapuolena ja jos pelkästään kitistiin niin selvähän se, että tuli tehtyä virhe.

        Keskusta äänesti kuten pitikin, mutta muutahan se ei voinut edes harkita. Käytöstavat, vastuunkanto ja oman toiminnan kriittinen tarkastelu pääsi koko puolueelta unohtumaan totaalisesti.

        Minun puoluekannallani ei ole oikeastaan mitään merkitystä, ei silloin kun keskustelemme hallituspolitiikasta ja päähallituspuolueen tunaroinneista.

      • Voi Jumalan

        äiti tuota loputonta ääliömäisyyttä....

        "Minun puoluekannallani ei ole oikeastaan mitään merkitystä, ei silloin kun keskustelemme hallituspolitiikasta ja päähallituspuolueen tunaroinneista."

        Hurskastelukin sujuu demarilta kuin vettä vaan :)))

    • Kysyisin minäkin

      - Miksi vasurit saa äänestää apupaketteja vastaan, muuta persut ei saaneet?
      - Miksi nyt äänestetään edesmenneen hallituksen luottamuksesta, mutta ei sen pääministerin luottamuksesta?
      - Naurua: takkeja on käännelty, sanoo Pekkarinen, mutta onneksi viimeinkin oikeinpäin. Kenen takin vuorista tai selästä lopulta paljastuu se kuuluisa taantumuksen leima?
      -Mikseivät kriismaat suostu EU:n apupaketteihin liitettyihin toiveisiin kunkin maan talouden järkeistämisestä?

      • niinpa.niin

        Mielenkiintoisia kysymyksiä Sinulla, en tiedä vastauksia ja siksi harkitsin näin kauan viestiisi vastaamista.

        Perussuomalaiset eivät olleet ykkösvaihtoehto hallitukseen, tämän vuoksi luultavasti kynnyskysymys oli apupaketin äänestäminen. Sos.dem kuitenkin halusi vasemmistoliiton hallitukseen ja suostuttava Kataisen siihen oli, muuten hallitusneuvottelut eivät olisi tuottaneen tulosta. Politiikka ei ole pragmaattista eikä aina edes oikeudenmukaista. Perussuomalaisten meno hallitukseen tällä kokoonpanolla olisi ollut sekä Soinille, että myös toisille hallituspuolueille hankala yhtälö.

        Mikähän on taantumuksen leima, en tiedä. Uskon kuitenkin siihen aforismiin, jonka mukaan: Vain typerykset tarrautuvat vanhoihin uskomuksiin, viisautta on kyky muuttaa mielipiteitään -tiedon lisääntyessä. Jo roomalaiset aikoinaan näkivät ihmisillä mahdollisuuden kehitykseen.

        Kriisimaiden tilanne on vaikea, niiden kansalaisten elintaso on ollut varsin huono jo ennestään. Kreikalla on oma hyvinvoivien joukko samoin on myös Portugalilla ja Irlannilla, kuitenkin kansalaiset ovat elintason noususta jääneet osattomiksi. On varsin ymmärrettävää, ettei ehtoihin kovin suopeasti suhtauduta.

        Portugalissa ja myös Kreikassa harmaatalous on osa kulttuuria ja sosiaalista kanssakäymistä. Vaihdantatalous toimii ja näin veroja ei makseta. Valtion kannalta tilanne on huono sikäli, ettei verokertymä ole toivotunlainen, kuitenkin näin saadaan myös säästöjä mm. sosiaalimenoissa. Portugalissa ollessani haastattelin ihmisiä ja havaitsin heidän pettyneen nimenomaan euroon ja sen aiheuttamiin ongelmiin, joista vähäisin ei ollut inflaatio. Eurosta hyötyi, sekä Kreikassa, Irlannissa että Portugalissa, varsin pieni eliitti, kansalaisten elämänlaatua ei rahaliitto parantanut -päinvastoin.

    • Ylil evp

      Tyhmä Sinä Kapi olet, kirjoitusvirheitä myöten.

      • niinpa.niin

        Jaa, kiitos.

        En kuitenkaan ole noin häikäisevää armeijauraa suorittanut.

      • ole hyvä

      • Niinpä niin

    • Jutta Hyrrätakki

      SDP teki takinkäännön maailmanennätyksen!

    • saatanan pellet

      haistakaa vittu!

    • 90848790849089658958

      Te olette tyhmiä ja rumia! Lahnanen lisäksi tuhma.

    • ????

      Just..joo....vaaleissa oli äänestys siitä, että saako entinen hallitus luottamuslauseen politiikalleen...ja katos vaan..nyt ko. "vanha hallituksen" politiikka sai luottamuksen....ja nyt herää kysymys mistä oli oikein kysymys eduskuntavaalia edeltäneissä vaalikeskusteluissa kun nyt ne puolueet, jotka vastustia Portugalitukean onkin nyt tukemassa sitä...eli...SDP, Vasemmistoliitto ja Kristiliset...kuka kusetti ja ketä !!?????

      • niinpa.niin

        On hieman eri asia vastustaa sopimusta sen neuvottelujen aikana, kuin ryhtyä kaatamaan jo valmiiksi sovittua vakauttamispakettia. Oikeasti täytyy ihmetellä, miten tätä yksinkertaista asiaa on niin vaikea käsittää.

        Kansainväliset sopimukset eivät ole torikokousten luonteisia, niihin on vaikea saada muutoksia nopealla aikataululla. Keskustapuolueen kannalta, nyt eduskunnassa siunauksen saanut portugalinpaketin kaatuminen, olisi ollut hankala. Puoluehan on kuitenkin ajanut tämän tyyppistä ratkaisua varsin vakaasti. Hurskastelu on kornia ja myös typerää. Piileskely Soinin selän takana on vähintäänkin huvittavaa.

      • Kysymyksiä...

        Tuota tuota... Mistä sinä nyt horiset.

        Ennen vaaleja Portugalipakettia kannattivat Kokoomus, Keskusta, Vihreät ja RKP Sitä vastaan olivat erityisesti PerusS ja Vasemmistoliitto sekä SDP, jonka vastuksessa oli enemmänkin kyse hallituksen kuin itse asian vasustamisesta. Kristillisten kanta jäi ainakin minulle hieman hämäräksi, taisivat olla paketin puolella.

        Vaalien jälkeen tämänpäiväisessä äänestyksessä Portugalipakettia kannattivat Kokoomus, Keskusta, Vihreät, RKP, Kristilliset ja SDP. Pakettia vastustivat PerusS ja Vasemmistoliitto.

        Siis joukossa on yksi kantaansa vaihtanut. SDP. Lisäksi muutama kepulainen ja muutama persu äänestivät tyhjää. Eli persujenkin rintama repesi.

        Kerroppa nyt siis missä Kepu hurskastelee. Ja miksi et tuomitse ainoaa kantaansa vaihtanutta, siis demareita?

    • ernesto rafael

      Kuse punikki suuhus.

    • Se oon minä vaan.

      Pelleilyäpä juuri.

      Näin toimii Suomessa vain keskusta ja sen poliittis-asenteellisessa käenpesässä kasvaneet perussuomaialiset.

      Perussuomalaiset teeskentelivät hallitushalukasta siihen saakka kun saivat tekosyyn mennä oppositioon ja keskusta taas meni sinne heti ja pyyhki pöydän kaikesta, mitä mieltä oli ollut asioista edelliset kahdeksn vuotta.

      Tästä syystä saamme hallituksen, joka pitää Suomen kasvu-uralla ja hyvinvointipalvelut rahoitettuina

      • Onko se...

        sitten huono asia, jos saamme hallituksen joka pitää suomen kasvu-uralla ja hyvinvoitipalvelut rahoitettua?

        Sehän olis hieno asia. Keskustan tavoitteet toteutuisivat ilman keskustaa!

      • Näin oN
        Onko se... kirjoitti:

        sitten huono asia, jos saamme hallituksen joka pitää suomen kasvu-uralla ja hyvinvoitipalvelut rahoitettua?

        Sehän olis hieno asia. Keskustan tavoitteet toteutuisivat ilman keskustaa!

        No..

        Nyt jo tiedetään että työttömyys lähtee nousuun!

        Syy on se että nyt aletaan taas tarjoamaan talkootyövoimaa yrityksille ja kunnille. Työnantajat alkavat odottelemaan ilmaista ammattitaitoista työvoimaa. Siitä syystä rahalla maksettuja työntekijöitä ei palkata.

        430 eurolla teetetään 7 tunnin työpäiviä.

        Häviääkö köyhyys tuolla tempulla?

    • ????????????????????

      Siinäpähän tuli konkreettisesti näytettyä ne vaalivalheet.

      Nyt jos Suomalaiset ei huomaa että valheella on vaalit voitettu niin on ihme.

      Keskustaa syytettiin noista tuista.- Nyt tuhon tukeen ei Keskustalla ole m itään vaikutusta ja se on kuitenkin hyväksytty.

      Eli joko olet valmis tekemään johtopäätöksen että Petoksella on vaaleissa saatu ääniä?

      • Niimpä niinkään..

        ..ei löydä keskustan toimista mitään väärää mutta yrittää moittia tyyliä?

        Siinä tyyliasiassakin NN on väärässä, koska keskusta luovutti tyylikkäästi päätöksenteon niille jotka sen "osaavat" .))

        SDP,n Heinäluoma, Lipponen ja Urpilainen antavat erittäin junttimaisia lausuntoja.
        Ei mitään tyyliä.

      • Jutta on...
        Niimpä niinkään.. kirjoitti:

        ..ei löydä keskustan toimista mitään väärää mutta yrittää moittia tyyliä?

        Siinä tyyliasiassakin NN on väärässä, koska keskusta luovutti tyylikkäästi päätöksenteon niille jotka sen "osaavat" .))

        SDP,n Heinäluoma, Lipponen ja Urpilainen antavat erittäin junttimaisia lausuntoja.
        Ei mitään tyyliä.

        semmoinen "Lyyli", että sillä on naurettava tyyli.

      • niinpa.niin

        Olen ollut hieman hämmästynyt siitä, kuinka huonomuistisia ovat Keskustapuolueen johdossa olevat. En ole ymmärtänyt, että tietynasteinen dementia on myös puolueen kannattajille ominaista.

        Portugalipakettia ja muidenkin maiden tukitoimia kritisoitiin eri perusteilla. Perussuomalaiset vastustivat euromaiden tukemista, sitä ei hyväksytty missään tapauksessa. Sosiaalidemokraatit eivät vastustaneet tukipaketteja sinänsä, he vaativat sijoittajien vastuuta osaksi sopimuksia. Jos portugalipakettiin sijoittajien vastuuta on saatu sopimusluonnokseen, silloin demareiden vaalilupaukset ovat täyttyneet.

        Keskustalla oli ainoastaan pari selkeää vaaliteemaa: Asialinja ja vastuunkanto. Hieman abstraktit vaaliteemat ovat sikäli helppoja, koska niiden rikkomista on vaikeampi havaita, kuin konkreettisten lupausten. Keskustapuolueen toiminnasta ei nyt kuitenkaan löydy, ei edes hakemalla, vastuunkantoa ja asiaakaan ei ole, ei häivän vertaa, ainakaan Kiviniemen käytöksessä, Pekkarisen puheista puhumattakaan.

      • Sijoittajan...

        vastuu täyttyy demarien mielestä sillä kun muistuttaa raharikkaita siitä, että "teidän on tehtävä tuottavia sijoituksia".

        Jos köyhien kyykytys ei toimi niin silloin sijoittaja on tehnyt tyhmän sijoituksen?

        Vastuullinen sijoittaja ei satsaa demarien VAL-HE firmaan, elikkä valtion henkselitehtaaseen.

      • niinpa.niin
        Sijoittajan... kirjoitti:

        Kreikan tukipaketti oli Saksan ja Ranskan finanssitavarataloille varsinainen kultakaivos. Tukipäätöksellä pankit tekivät varsin ison tilin, koska riskikorot tulivat maksuun ja takaukset saatiin veronmaksajien avulla kuntoon. Sopimus oli erittäin huonosti neuvoteltu ja paketin avulla ei Kreikan taloutta saatu kuntoon, toki Saksan ja Ranskan pankkien vakavaraisuus saatiin säilymään.

        Portugalin tilanne on hieman erilainen sikäli, että maata ovat luotottaneen Espanjan pankit, koska maa on muutenkin varsin huonossa tilanteessa, pankkien kaatuminen nostaisi maan heti avuntarvitsijoiden joukkoon. On vaikea perustella sitä, miksi nimenomaan Portugalin tukemisessa olisi vahva sijoittajan vastuu, kun hallituksemme on kevytmielisesti tukenut edellisiä maita. Veronmaksajien rahoilla kun on helppoa maailmalla kavereita hakea.

        Sijoittajien vastuu on kuitenkin elintärkeä kysymys, se tulisi olla jo väliaikaisessa vakauttamispaketissa. Ongelmalliseksi on muodostunut, maiden demokratiavaje. Yhä useammat euromaat ajautuvat finanssivalvonnan piiriin, meitä ei siis hallitse demokraattisesti valitut eduskunnat ja hallitukset vaan taloudelliset intressipiirit. Keskustapuolue voi kunnian tästä kehityksestä (myös meidän maamme kohdalla) ottaa. Vastuu ei häviä, vaikka nyt istutaankin suu mutrussa ja teeskennellään oppositiossa olemista. Suomen velkaantuminen ja takausvastuiden konkretisoituminen ovat edellisen hallituksen tekemien virheiden syytä.

      • No nythän!!

        "Yhä useammat euromaat ajautuvat finanssivalvonnan piiriin, meitä ei siis hallitse demokraattisesti valitut eduskunnat ja hallitukset vaan taloudelliset intressipiirit. Keskustapuolue voi kunnian tästä kehityksestä (myös meidän maamme kohdalla) ottaa."

        Oletko sinä henkisesti aivan kunnossa? Ylirasitusta?

        Jonkun suomalaisen puolueenko olisi ohjattava maailman finanssipiirejä? Enpä ole moista paskaa ennen kuullut ;)))

        Nyt sulta äijjäpolo meni viimeinenkin uskottavuus. Kapi sarjan kahjoja :)))

      • niinpa.niin
        No nythän!! kirjoitti:

        Aha, kiitos, minulla ei ole mitään Kapiin vertailua vastaan.

        Jos talouspolitiikkaa on vähäkään seuraillut ja pysyvän vakauttamispaketin valmisteluista kiinnostunut, silloin tyhmempikin on havainnut se, kuinka demokraattista päätöksentekoprosessia ollaan siirtämässä Unionin määräysvaltaan. velkaantuneiden maiden mahdollisuudet päättää omista verovarojenkäytöstä, eläkeiästä, valtion omistuksista tms. vähenevät oleellisesti.

        Euromaiden talous on varsin vankasti jo nyt kytköksissä suuriin finanssitavarataloihin ja velkaantuminen edelleenkin tätä prosessia syventää. Tanssimme jo nyt finanssipiirien tahdissa. Koska valtion velka vain lähitulevaisuudessa lisääntyy meilläkin, ohjaus on varsin todennäköinen tulevaisuudenkuva myös meidän kohdallamme.

        Näköala on oikeastaan varsin surrealistinen, takaamalla kevytmielisesti annettuja lainoja ja vahvistamalla Euroalueiden pankkien taseita, maamme velkaantui ja jäi riippuvaiseksi näiden pankkien lainoituksesta tulevaisuudessa. Pysyvän vakauttamispaketin tullessa voimaan kaavaillussa muodossa, meidän demokraattinen päätöksentekomme kaventuu merkittävästi ja valtionomaisuuden hallinta siirtyy maamme rajojen ulkopuolelle. Kalliiksi siis tuli typeryys.

        Sijoittajanvastuu ei ole koskaan ollut pelkästään puhetta, se on varsin tärkeä instrumentti jos ja kun valtioiden suvereniteetista pidettäisiin huolta. Valtio on muutakin kuin maataloustukien maksaja.

      • Maataloustukiheitot

        voit jättää, ei hetkauta paskaakaan. Sitäkin touhua ovat demarit yhtenä pääpäsmäreistä ollut rakentamassa ja ne olisi, maailmanlaajuisesti, lopetettava mitä pikimmin.

        Tuohon mitä edellä kirjotat on helppo pitkälti yhtyä mutta tuosta Euroopan laajuisesta kehityksestä syyn pistäminen Suomen Keskustan kontolle on lapsellista skeidaa.

        Saksa ja Ranska tanssittavat EU:ta tahtonsa mukaan ja Suomen rooli on nöössipojan rooli, olipa siellä sitten sönköttämässä keskusta, kokoomus tai demarit. Se asia tuli selväksi viimeistään tämän uuden hallituskoalaation hankkimien "lisävakuuksien ja sijoittavastuun" perusteella.

        Ainoastaan Soinin porukka sai hetkellisesti jonkinlaisen hätkähdyksen aikaiseksi EU-piireissä. Sen vaikutus on jo mennyt ohitse heidän jättäytyessä oppositioon.

      • niinpa.niin
        Maataloustukiheitot kirjoitti:

        Maataloustuki on varsin oleellinen asia, kun suomalaiset neuvottelevat Unionin kanssa. Omintakeisten maataloustukien vuoksi olemme taipuneet varsin moneen kompromissiin. Sirkka-Liisa Anttilan huoli kansallisten maataloustukien puolesta oli perusteltu, tätähän argumenttia käytettiin varsin paljon, kun Portugalipaketista oli vaalien alla keskustelua.

        Suomella oli aivan tasavahva neuvotteluasema, tämä johtuu euroalueen yhtenäisyyden pyrkimyksestä. Päähallituspuolueen neuvottelijat eivät halunneet ottaa sijoittajanvastuuta mukaan, kun neuvotteluja kreikkapaketista käytiin. Mahdollisuus siihen toki olisi ollut. Huono neuvottelutulos ja siitä kasaantuneet ongelmat ovat tietenkin edellisen hallituksen vastuulla. Ongelman ydin on luonnollisesti se neuvottelutulos joka saatiin aikaiseksi kreikan tukien muodossa, nöössipojat siis eivät tienneet mitä olivat tekemässä. Eduskunnan kritiikkiä ei otettu vakavasti ja leikkikehäksi muodostui niin suuret ympyrät, ettei tiedetty mitä ollaan tekemässä ja kuuntelulle ei aikaa ollut.

        Olemme varsin hankalassa tilanteessa, lisävakuuksia tulee koko ajan lisää. Lohdutuksenamme olkoon kuitenkin se, että tähän tilanteeseen on tultu tietäen riskit ja niistä ei ole välitetty. Keskustapuolueen oppositiotaival näyttää aika kuoppaiselta, vaikka puolue pyrkiikin irtisanoutumaan hallituksiensa tekemisistä. Kokoomuksen myötätuulenkaan en usko kovin kauan jatkuvan, koska takuiden kasvaessa valtionvelka kasvaa kohtuuttomaksi. Soini kerää potin ja tämä ei vaikuta hyvältä kehitykseltä.

      • Näin oN
        niinpa.niin kirjoitti:

        Olen ollut hieman hämmästynyt siitä, kuinka huonomuistisia ovat Keskustapuolueen johdossa olevat. En ole ymmärtänyt, että tietynasteinen dementia on myös puolueen kannattajille ominaista.

        Portugalipakettia ja muidenkin maiden tukitoimia kritisoitiin eri perusteilla. Perussuomalaiset vastustivat euromaiden tukemista, sitä ei hyväksytty missään tapauksessa. Sosiaalidemokraatit eivät vastustaneet tukipaketteja sinänsä, he vaativat sijoittajien vastuuta osaksi sopimuksia. Jos portugalipakettiin sijoittajien vastuuta on saatu sopimusluonnokseen, silloin demareiden vaalilupaukset ovat täyttyneet.

        Keskustalla oli ainoastaan pari selkeää vaaliteemaa: Asialinja ja vastuunkanto. Hieman abstraktit vaaliteemat ovat sikäli helppoja, koska niiden rikkomista on vaikeampi havaita, kuin konkreettisten lupausten. Keskustapuolueen toiminnasta ei nyt kuitenkaan löydy, ei edes hakemalla, vastuunkantoa ja asiaakaan ei ole, ei häivän vertaa, ainakaan Kiviniemen käytöksessä, Pekkarisen puheista puhumattakaan.

        No...

        Jos verrataan noita "sijoittajavastuita" Irlannin vastaaviin vastuisiin niin ei niistä ole jälkeäkään.

        Keskustan EHTO Portugalilainoille oli VÄHINTÄÄN samat vastuut sijoittajille kuin Irlannin tapauksessa.

        Nyt nuo vaatimukset Ei toteutuneet, vaan niistä livettiin.

        Eli Demarit käänsivät selkeästi takkinsa. Demarit Valehtelivat vaalikampanjassaan törkeästi Keskustan roolista Portugalin tuessa ja vaadituista vastuista. Kukaan ei kuunnellut mitä Keskusta todella vaati Portugalilta, vaan väitti asioita jotka ei pitäneet paikkaansa.

        Nyt hallitusneuvotteluihin on kokoontunut VALEHTELIJOIDEN kerho.

        Sitähän ei kuulemma saa sanoa tälläkään saitilla ketään valehtelijaksi mutta kun kyse on selkeästä valehtelusta (Puolueen valehtelusta) sille ei ole korvaavia ilmaisuja. Valehtelu on valehtelua vaikka sitä ei saisi niin ilmaista.

        DEmareiden sijoittajavastuu" on täysi NOLLA: Keskusta ajoi selkeää sijoittajavastuuta Portugal-rahoitukselle.

      • N'äin oN
        niinpa.niin kirjoitti:

        Maataloustuki on varsin oleellinen asia, kun suomalaiset neuvottelevat Unionin kanssa. Omintakeisten maataloustukien vuoksi olemme taipuneet varsin moneen kompromissiin. Sirkka-Liisa Anttilan huoli kansallisten maataloustukien puolesta oli perusteltu, tätähän argumenttia käytettiin varsin paljon, kun Portugalipaketista oli vaalien alla keskustelua.

        Suomella oli aivan tasavahva neuvotteluasema, tämä johtuu euroalueen yhtenäisyyden pyrkimyksestä. Päähallituspuolueen neuvottelijat eivät halunneet ottaa sijoittajanvastuuta mukaan, kun neuvotteluja kreikkapaketista käytiin. Mahdollisuus siihen toki olisi ollut. Huono neuvottelutulos ja siitä kasaantuneet ongelmat ovat tietenkin edellisen hallituksen vastuulla. Ongelman ydin on luonnollisesti se neuvottelutulos joka saatiin aikaiseksi kreikan tukien muodossa, nöössipojat siis eivät tienneet mitä olivat tekemässä. Eduskunnan kritiikkiä ei otettu vakavasti ja leikkikehäksi muodostui niin suuret ympyrät, ettei tiedetty mitä ollaan tekemässä ja kuuntelulle ei aikaa ollut.

        Olemme varsin hankalassa tilanteessa, lisävakuuksia tulee koko ajan lisää. Lohdutuksenamme olkoon kuitenkin se, että tähän tilanteeseen on tultu tietäen riskit ja niistä ei ole välitetty. Keskustapuolueen oppositiotaival näyttää aika kuoppaiselta, vaikka puolue pyrkiikin irtisanoutumaan hallituksiensa tekemisistä. Kokoomuksen myötätuulenkaan en usko kovin kauan jatkuvan, koska takuiden kasvaessa valtionvelka kasvaa kohtuuttomaksi. Soini kerää potin ja tämä ei vaikuta hyvältä kehitykseltä.

        Näkymiä.

        Seuraava hallitus on Keskusta ja PerusSuomalaiset.

        Voi käydä niin että saavat kahdestaan määräenemmistön.

      • niinpa.niin
        Näin oN kirjoitti:

        No...

        Jos verrataan noita "sijoittajavastuita" Irlannin vastaaviin vastuisiin niin ei niistä ole jälkeäkään.

        Keskustan EHTO Portugalilainoille oli VÄHINTÄÄN samat vastuut sijoittajille kuin Irlannin tapauksessa.

        Nyt nuo vaatimukset Ei toteutuneet, vaan niistä livettiin.

        Eli Demarit käänsivät selkeästi takkinsa. Demarit Valehtelivat vaalikampanjassaan törkeästi Keskustan roolista Portugalin tuessa ja vaadituista vastuista. Kukaan ei kuunnellut mitä Keskusta todella vaati Portugalilta, vaan väitti asioita jotka ei pitäneet paikkaansa.

        Nyt hallitusneuvotteluihin on kokoontunut VALEHTELIJOIDEN kerho.

        Sitähän ei kuulemma saa sanoa tälläkään saitilla ketään valehtelijaksi mutta kun kyse on selkeästä valehtelusta (Puolueen valehtelusta) sille ei ole korvaavia ilmaisuja. Valehtelu on valehtelua vaikka sitä ei saisi niin ilmaista.

        DEmareiden sijoittajavastuu" on täysi NOLLA: Keskusta ajoi selkeää sijoittajavastuuta Portugal-rahoitukselle.

        Jaahas, tämähän on varsin mielenkiintoista.

        Keskustan neuvottelema Portugalipaketti ei siis sisältänyt puolueen haluamia vastuita ja tämä on nyt demareiden syytä? Ettei vain olisi unohtunut se, että demarit EIVÄ ole hallitusvastuussa ja näin ollen portugalipaketit sisältö ei voi olla heidän käsialaansa. Aivan mahdottomia ei kannata yrittää väittää. Keskustapuolueella on unohtunut eilinen ja nyt vielä tämän päiväisetkin tekemiset, niin nyt pieni määrä todellisuudentajua ei olisi pahitteeksi, vaikka puolue tulee oppositiossa olemaankin seuraavan vaalikauden.

        Keskustan pääministeri (ja Valtionvarainministeri) siis neuvottelivat tuloksen, joka ei Keskustapuoluetta tyydytä. Muuhun neuvottelutulokseen ei voitu päätyä, vaikkakin irlantilaisten neuvotteluissa (näiden neuvokkaiden suomalaisten toimesta) sijoittajavastuineen onnistuikin. Ilmeisesti välissä olevat vaalit tekivät keskustalaisista yllättäen demareita, näin nurinkuriseen päättelyyn pystynee ainoastaan keskustaa lähellä olevat tahot

        Juuri niin.

        Siksihän tuo asia erotettiin hallitusneuvotteluista että SE Ei tulisi Uuden hallituksen piikkiin:D

        Siis Neuvottelut oli kesken. Keskustan ehdot oli luettu. Sitten Urpilainen teki Kataisen kanssa sopimuksen uuden hallituksen nimiin samasta paketista.

        Siis... Urpilasen ja Kataisen sopimus oli välistä veto. Kun tämä välistä veto tuli ilmi ei Keskusta enää koskenut asiaan neljän metrin kepilläkään, koska SE EI OLLUT enää>>>>> Keskustan veuvottelutavoitteen mukainen!!!!

        Heh, tämähän menee jännäksi.

        Suomalaiset siis neuvottelivat Unionissa hallituksen nimissä, jota ei ole vielä muodostettu ja jonka pohjakaan ei ole vieläkään tiedossa. Varsin merkillisiin suorituksiin näymme pystyvän, etenkin kun tiedämme minkälaiset neuvottelutavat ovat EU:ssa.

        Katainen joutui käymään hallituksen nimissä neuvottelut yksin, koska pääministerimme vetäytyi, itseään säälien nurkkaan surkuttelemaan kansalaisten väärin äänestämistä. Pohja oli kuitenkin valmiiksi neuvoteltu ja kovin suuria muutoksia ei ollut mahdollista tehdä, koskapa neuvottelija olivat kuitenkin samoja Suomen hallituksenjäseniä. Vaalitulos ei siis muuttanut keskustalaisia demareiksi yhdessä yössä.

        Keskustan neuvottelutavoitteita ei julkisuudessa ole kerrottu, ei silloin kun neuvotteluja käytiin. Jälkipuheet ovat olleet sitten aika vauhdikkaita, kuten voi arvattakin onhan kyse varsin huonomuistisesta ryhmästä.

    • niin. niin

      Sijoittajavastuita ei saatu minnekään, joten SDP petti ja Upialinen menentti aksvonsa.

      • Täs Totuus

        OPETTELE lukeen ja kuunteleen sillä ne sijoittaja vastuut on siellä mukana ja jopa Saksa on alkanut vaatiin näitä sijoittaja vastuita sekä takuita!!

        Suomen kepulit EIVÄT VAATINEET velkamailta mitään takauksia tai vastuita!!!

    • Pettää kuin Jutta

      Missä ne vastuut ovat ovat ovat? Kukaan muun tiedä Portugalin pakettiin kuuluvan sijoittajavastuista. Ei asia julistamalla parane. Niitä ei ole joten ei ole.

      Pysyvässä vakausjärjestelässä (sopimusehdotuksessa) ne olivat jo ennen "Suomen vaatimuksia".

      Kysynkin etkö ymmärrä asiasta mitään vai valehtelotko kuin Jutta?

      Koko kansa nauraa demareille ja kasvonsa menettäneelle Jutalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4183
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3414
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1779
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1637
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1414
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      920
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      819
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      784
    Aihe