Eduskunta on hyväksynyt lopullisesti Portugalin lainatakauksen äänin 137-49. Tyhjää äänesti seitsemän ja poissa oli kuusi kansanedustajaa. Suomen osuus Portugalin apupaketista on noin miljardi euroa.
Paketin esitteli tiistaina eduskunnalle toimitusministeristön valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.). Eduskuntapuolueista vasemmistoliitto ja perussuomalaiset asettuivat tukea vastaan.
Portugalin tukipaketti koostuu luotoista, joiden yhteissumma on noin 78 miljardia euroa. Paketin ovat koonneet Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja EU.
Suomen osuus lainatakauksista ja järjestelmään kuuluvasta ylitakauksesta on noin miljardi euroa.
YLE Uutiset
No niin, soppatykkejä vaan kaivamaan esiin, nyt alkoi nälänhätä.
Paketin esitteli tiistaina eduskunnalle toimitusministeristön valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.). Eduskuntapuolueista vasemmistoliitto ja perussuomalaiset asettuivat tukea vastaan.
Portugalin tukipaketti koostuu luotoista, joiden yhteissumma on noin 78 miljardia euroa. Paketin ovat koonneet Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja EU.
Suomen osuus lainatakauksista ja järjestelmään kuuluvasta ylitakauksesta on noin miljardi euroa.
YLE Uutiset
No niin, soppatykkejä vaan kaivamaan esiin, nyt alkoi nälänhätä.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kohta lainataan vielä muille ja euro kaatuu ja rahat meni sinne.
nyt tuli kyllä muutto tästä entisestä suomen maasta, tämän maan omistaa nykyään vain hyvä osaiset ja pelkurit :/
Mistä näkis ketkä äänesti milläkin tavalla, niin sitten kun paketti lankeaa maksuumm, voidaan asettaa heidät moraaliselle tilille.
Itse äänestin demareita, mutta pettivät taas
Tämä ei voi missään nimessä pitää paikkaansa. Vaalien alla vaalikoneissa nyt valituista edustajista yli 150 lupasi äänestää Portugalin pakettia vastaan! Tässä täytyy nyt olla joku laskuvirhe.
Nimiä kehiin,
Vastuuhenkilöt kansan tietoisuuteen.
Haluan nähdä pettikö edustajni minut, jotta voin ottaa puheeksi.
Vaalien alla voi luvata mitä hyvänsä. Heitä jotka eivät politiikkaa seuraa muutakuin vaalikeskusteluista on paljon. Eivät jälkeenpäin paljoa seuraa mitä ehdokas lupaa ja mitä lupauksia pitää.
Ei se ole laskuvirhe vaan harkittu murha.
Vieläkö te uskotte demokratiaan? Te annatte äänenne järjestelmälle joka hukkaa äänenne merkityksen ainakin kolmessa kohdassa:
1) Äänestätte henkilöä X, mutta äänenne päätyy henkilölle Y. (vaaliliittojen ja puolueen kautta).
2) Äänestämänne henkilö ei ole teille minkäänlaisessa totuudenpuhumisvastuussaan joten menetätte äänenne takinkäännössä. Jos takinkäännön määrä on tätä luokkaa on se jo äärimmäisen selvästi edustuksellista demokratiaa heikentävä asia.
3) Puoluekuri takaa pitkälti sen että vaikka edustajanne olisi jotain mieltä niin puolueen päättäessä toisin tapahtuu toisin kuin edustajanne haluaisi äänestää. Tällöin siis asiasta ei päätä valitsemanne edustaja vaan PUOLUE jota sinä et ole äänestänyt tai jonka asioita ja hallintaa sinä et päätä mitenkään.
TE OLETTE OMISTETTUJA.
TE OLETTE KONTROLLOITUJA.
TE OLETTE SILMÄÄNKUSTUJA.
Ja tämän kaiken nielette uskoen päivästä toiseen että järjestelmä joka on pistetty silmänlumeeksi edustaa mitään muuta kuin sitä valtaa mitä omistajillanne on teihin.
Tämän maan omistavat pankit. Tämän maan kansalaiset omistavat pankit. He ajatvat teitä kuin karjaa pelolla, ha ajavat kansanedustajiamme pelololla ja lainat joita olette ottaneet ovat se piiska jolla teitä paimennetaan eteenpäin kirjoittelemaan lappuihin numeroita jotka eivät merkitse mitään.
Tämän kaiken te tiedätte kunhan valitsette tutkia asiaa, ja sitten jää vain päätös että hyväksyäkö tilanne vai sotia sitä vastaan. Äänestämällä ette voi vaikutaa tilanteeseen, syyn tälle voitte löytää alkamalla lukea tätä viestiä taas alusta.
Minusta on äärimmäisen selvää että tukipaketti menee läpi koska suomalaiset ovat niin hampaattomia luusereita. Meiltä puuttui 200000 ihmistä ajamasta suomalaisten oikeuksia eduskuntatalon edestä.
Minä en äänestänyt, ei ollut enää mitään mitä voi äänestää, on vain se ettei osallistu sairauteen.
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=aanestysu&${BASE}=aanestysu&${THWIDS}=0.23/1306316963_82478&${oohtml}=aax/hex5100&${html}=aax/aax5100&${snhtml}=aax/aaxnosyn&${savehtml}=/thwfakta/aanestys/aax/aax.htm
http://tinyurl.com/3tnm6u5
Helppo tietää kun vasemmisto ja persut olivat vastaan, kepu tyhjää.
Lisätään neljäs kohta. Koska käytännössä vain hallituksella on mahdollisuus tehdä jotain, nykyisenkaltainen vaalijärjestelmä on arpapeliä äänestäjän kannalta siksikin, että hän ei tiedä, mitkä puolueet hallitukseen pääsevät. Esimerkiksi kelvannee viime vaalien tulos, jossa ainoa voittaja jäi ulkopuolelle, ja jo oppositioon ilmoittautuneet ja suuren tappionsa hyväksyneet ovatkin vakavissa hallitusneuvotteluissa. Minä en edes äänestänyt sitä voittajapuoluetta, mutta silti minun mielestäni tämä järjestelmä kusee ihmistä silmille.
Niinpä, miten me hyvät ihmiset vaikutamme ensi vaaleissa! tämä neljä vuotta tulee olemaan todella kova vähäosaisimmille.
Jonkin asteinen vaalilupausta pitäisen pakko laki on tultava voimaan muutenhan meitä kusetetaan jatkossa ihan mennen tullen.
Jos muistatte valelääkäri tapauksen jossa kaupunki vaati palkkoja takaisin koska ne oltiin maksettu väärin perustein, mielestäni tämä sama kuuluisi takinkääntäjille ja valehtelemalla itsensä eduskuntaan saaneille!
Koska karsitaan eduskunnan menoa ei aina vaan niiden jotka ovat yhteikunnassamme hankilimmassa asemassa.
Käsittämättömintä on, että onkos sinne eduskuntaan oikein vartavasten leivottu lisää työpaikkoja pelkästään "suojatyöpaikoiksi" "eräille", kun niitä tällä palstalla olleen tiedon mukaan "tekee töitä" siellä lähes sata? Mistäs rahat riittävätkään niitten hyysäämiseen, mutta SUOMALAISET NUORET OVAT ILMAN TÖITÄ?
vuotta?
Ensi vuonna on kahdet vaalit. Jytky molemmista niin takinkääntäjien alahuuli väpättää pelosta ja saadaan ennenaikaiset eduskuntavaalit.
Te ette vaikuta vaaleissa vaan valitsette olkinukeista sen jota teidät on provosoitu tai opetettu äänestämään.
Vaikuttaminen tapahtuu jossain muualla, jos kansalainen tahtoo vaikuttaa.
Missä?
Kumman luulet vaikuttavan maailmaan enemmän, se että raavit jonkun numeron lappuun ja se ajetaan läpi poliittisen koneiston menettäen kaiken merkityksensä vai sen että käyt potkimassa 100 samaa mieltä asioista olevan kanssa ikkunat sisään helsingin keskustasta?
Mikä on vaikuttamista? Se että saat jotain konkreettisesti aikaan.
Nykyiset kansanedustajat voisi laittaa juoksemaan tukka tulessa hiekkakuopalla, ottaa siitä youtube-filmiä ja muistuttaa seuraavia että näin tapahtuu takinkääntäjille ja maansa myyville.
SE on vaikuttamista.
no siihen olisi aihetta mutta nyt perään kuuluttaisin uusia vastuuntuntoisia politikoita, itse olen jopa sellaista miettinyt kun tuntuu tuo hakkarainenkin pärjäävän ihan peruskoulu pohjalla, mutta tekisinkö itsestäni naurettavan kun ei ole ns. sivistystä. ei kunhan vaan muutkin kansalaiset joilla on vaikutus halua liittyisi sankoin joukoin, haudataan vanhat allemme!
http://www.youtube.com/watch?v=l-17qKObzjc&feature=related
Millä varmistat sen että poliitikot ovat vastuuntuntoisia jos ne jotka eivät ole pääsevät kuin koira veräjästä?
Ongelma on yhtälailla se että iltasanomien sivistämät ihmiset haluavat sekä kirjaimellisesti suklaata että laihtua samanaikaisesti. Tällöin siis sellainen malli joka Churchilliläisesti lupaa lähinnä "Verta, hikeä ja kyyneleitä (sekä voiton)" - ei ole suomessa suosittu.
Meidän poliitikoistamme vain ne jotka lupaavat äidillisesti että kaikki menee hyvin vaikka silta sortuu edessä ja lastentarha on tulessa takana saavat suosiota. Me emme äänestäjinä halua kohdata totuutta ja sitä mihin se velvoittaisi. Siksi suomalaiset äänestävät unelmaa - ja siksi suomalaiset aina myös pettyvät. Unelmia lupaavat ovat huijareita, realiteettia edustavat ovat ei-suosittuja.
Ja eivätkä ne kansanedustajat mistään toisesta ulottuvuudesta tänne meidän keskuuteemme tule, vaan he ovat suomalaisia ja edustavat suomalaista arvomaailmaa kukin tavallaan. Tällöin siis jos suomen kansa on kasa paskaa ja tätä tungetaan eduskuntataloon jollain perusteella niin voin sanoa ettei siellä prosessissa lähtötuote ainakaan arvokkaamaksi muutu...
Paskaa sisään - paskaa ulos. Se on loogista.
Tämä kansanedustaja/hallintopaskapa onkin tehnyt homman niin että he pystyvät pesemään itsensä kaikesta vastuusta koska päätösten takana on aina ÄÄNESTÄJÄ joka kantaa vastuun. Aikaisemmin luettelemistani syistä johtuen äänestäjällä kuitenkaan ei ole oikeutta/mahdollisuutta edustaa äänestämisellään omaa mielipidettään, ei oikesta.
Eli siis: Kaikki valta on puolueella mutta vastuu on kansalaisella. Niin kauan kuin kansalaiset uskovat äänestämisen voimaan nykysysteemissä on numeron kirjoitteleminen lappuun sama asia kuin kirjoittaa naapurin ökyasunnen velantakaukseen nimmaria - Itse et saa mitään muuta kuin vastuuta toisten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä :)
no mitä sä olet muuta luullut?
Onko tämä sinulle jotenkin uusi tai outo asia?
TOTTAKAI vaikuttaminen tapahtuu ihan jossain muualle,
sehän se selvä ja ikivanha asia.
mm. ydivoima lobbaus ja päätökset on tehty ihan jossain muualla
kuin eduskunta salissa.
Ja mitä tulee ylipääntänsä eduskunnan päätöksien tekemiseen,
kannattaisi ottaa selvää miten prosessit menevät
Nyt voidaan alkaa suunnittelemaan leikkauslistoja aluksi säästö on 6 miljardia:DDDDDDDDDD
Paavo Hörhönmäki mennä Kataisen ja papukaijan sylikoiraksi hyvillä mielin, kun sai hämäykseksi äänestettyä vastaan:)
luvan hämätä äänestämällä pakettia vastaan.
Perussuomalaisilla oli alusta asti hallitusneuvotteluiden suhteen asenne että varaavat itselleen oikeuden äänestää pakettia vastaan, mutta sekös vasta nostattikin ÄLÄKÄN.
kun veronmaksajilta otetaan rahat ensin ulkomaille, niin sitten pitää vielä kuristaa elintasoa ja alkaa kerjäläiseksi, eli tupla häviö.
Jyrkin elintaso ei alene.
Asialla olikin kiire, ettei espanjan tukihakemus ehdi jo tulla perille ennen kuin portugal on saatu hyväksyttyä! Ketterä tyyppi tuo Jyrki-boy!
Suomi ei ole demokraattinen maa ja vääryys on tapahtunut.
Olen edelleen sitä mieltä, että perussuomalaiset on koko ajan olleet oikeassa vastustaessaan näitä paketteja. Tuollakin työympäristössä missä on homoseksuaali ylipuutarhuri ja muita yltiösuvaitsevaisia vihreiden kannattajia. Niin silti me jotka kannatamme perussuomalaisia emme siitä luovu vaikka miten haukkuisivat perussuomalaisia joko ihan nimittelemällä puoluetta tiettyjä ehdokkaita. Tai syyttäisivät vain yleisesti jossain asiassa muka epäonnistumisessa. Niin edelleen vaan kannatamme persuja ei se ole muitten mielipiteistä kiinni eikä muiden mielipiteet mitä kuulee, lukee saa muuttuman miksikään.
Se on parempi vain ettei sellaisille puhu mitään ne o järjestään sellaisia jotka haluaakin vaan saada aikaan mihinkään johtamattoman väittelyn vain väittelyn vuoksi.
etkö ymmärrä mitä tarkoittaa demokratia?
Vai etkö halua ymmärtää?
Eduskunta on hyväksynyt Portugalin lainoitusjärjestelyt äänin 137-49.
Tyhjiä ääniä oli seitsemän.
Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto olisivat hylänneet paketin.
Tässä juuri toteutua demokrtia, joten mitä epäselvää tässä on?
asia loppuunkäsitelty. piste.
ja suut nyt tukkoon
Tästä se huuto vasta alkaa ja loppuu, kun Hallitus jota ei ole vielä muodostettu, eroaa.
joo huutoa voi olla mutta se ei ratkaise eikä muuta mitään.
Eri mieltä voi olla tai kiukutella niinkuin pikkulapset,
mutta asioihin se ei vaikuta.
Persut on vähän niinkuin pikku lapset.
Kiukuttaa, poljetaan maata, huudetaan ja melskataan
mutta aikuisten kuitenkin oikeasti päättää mitä tehdään-
näin myös eduskunnassa
Ja helvetin huonosti päättääkin.
"Protesti" sen kun nostaa päätään.
Ensi vuoden kunnallisvaaleissa PS saa 30%...
Niinistöltä!
http://www.nelonen.fi/uutiset/kaikki/kotimaa/niinistö-hallitus-ei-vielä-tiedä-suurinta-haastetta
-
mitä haluat tällä siis kertoa?
No niin, pulinat pois.
Asia päätetty.
Mennään eteenpäin kohti uusia haasteita
Kyllä näin on!
http://i.imgur.com/xf5Gq.jpg
ja tällä asialla varmistettiin että persut saivat lisää selkäänsä !
Ensi tuli turpaan hallitusneuvotteluissa ja nyt tämä "kynnyskysymys".
Joten persut on oppositiossa ja tiukasti, siellä pysyy!