Nyt kun tukipaketti on hyväksytty ja ruvetaan leikkaamaan peruspalveluista miten käy vero tulojen kymmenen vuoden päästä?
Kun meillä ei ole kunnollista mielenterveys ja päihdepolitiikkaa, valitettavasti nykyinen sukupolvi joista nimen omaan tulisi veronmaksajia tarvitsevat kipeästi molempia palveluita. Olemmeko mekin kohta eu:lta tukipakettia hakemassa vain sen takia kun joillain ihmisillä on kyky kulkea silmät suljettuna?
Lisäksi miten me hyvitämme edellisille veronmaksajille kiitoksemme? Leikkaamalla eläkkeitä,terveyspalveluita ja lisäämällä veroa?
Maamme tulevaisuus??
4
<50
Vastaukset
- Varmasti kymmenen
vuoden sisällä päästään sellaiseen pahoinvointivaltioon, jota nyt ei kyetä edes kuvittelemaankaan.
Todennäköisempää kuitenkin on, että euroopanlaajuinen helvetti repeää jo ennen sitä. Kun kohta espanja ja italiakin avaavat käenpojan nokkansa, ja huutavat: "MUUTAMAT KYMMENET MILJARDIT TÄNNE KITOOS", ja kun suomessa on se asenne että kun ulkomaalainen tai ulkomaa jotakin pyytää niin annettava on. Niin jännäksi käy kumpi tapahtuu ensin. Euroopanlaajuinen valtava humanitäärinen kriisi ja kaaos, vai suomen tipahtaminen köyhäksi omissa mellakoissaan rypeväksi kurjalaksi, jonka diktatorista kuvernöörihallitusta pitää pystyssä vain ammattimaiseen asevoimaan nojaava tiukka kuri. - Suomi rules
Hoidetaan ensin euroopan maat, afrikan maat. Suomi saa uskottavuutta varsinkin EU:ssa. Vellikello, ei kun velkakello tikittää...
- 3+33
Meillä ei ole sellaista hallintoa maassa joka välittäisi muusta kuin itsestään.
Moraali puuttuu täysin koko virkakoneistolta joka kumartaa vain rahan perään.
Ellei tähän saada muutosta niin mitään ei kannata odottaa. - Hullut ja juopot
kuulemma ammutaan lähitulevaisuudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944