miksi lähdit?

Minä lähdin alunperin Suomesta 18-vuotiaana ylioppilaana maailmalle. Au pairina työskentelin vuoden, ja tämän vuoden aikana tapasin elämäni miehen ja sillä tiellä ollaan oltu pian 10 vuotta!

Kun au pair vuosi alkoi tulla lopuilleen ei enää Suomi kauheasti kiinnostanut ja se oli helpompaa minulle jäädä vieraaseen maahan kuin mieheni tulla Suomeen ja opetella kokonaan uusi kieli ja kulttuuri.

Au pair vuoden jälkeen hain täällä paikalliseen yliopistoon ja nyt on maisterin paperit taskusa ja oon saanut kivan työnkin täältä ja lapsiakin meillä on kaksi kappaletta :)
Elämä on mukavaa, toki sitä ikävöi omia vanhempia ja sisaruksia päivittäinkin mutta siihen tottuu ja onneksi kuitenkin nähdään useamman kerran vuodessa, kun kaikki asutaan Euroopan rajojen sisäpuolella.

Tunnen aina oloni suomalaiseksi, se on niin vahva osa identiteettiä. Asun Ranskassa ja puhun ranskaa hyvin sujuvasti. Lapsien kanssa puhun suomea ja mieheni taas puhuu heille pelkkää ranskaa. Kotikielemme on ranska ja lapset käyvät ranskalaista koulua. Silti en tunne oloani ranskalaiseksi eikä mun mielestä mun tarvikaan :)

Elämä täällä ei oo kovin paljoa erilaisempaa kuin Suomessa. Arki se on joka maassa omalla tavalla samanlaista. Koulu on varmaan aika erilainen kuin suomalaiset ala-asteet (paljon vaativampi ja ankarampi mun mielestä)
ja totta kai kulttuuri on erilainen, syömä- ja juomatavat ja ihmiset mutta tunne oloni nykyään kotoisaksi täällä :)

ollaan ja oltu kohta kahdeksan vuotta. Alunperin lähdin kouluun 1,5 vuodeksi ja siltä matkalta löysin mieheni. Koti-ikävä oli suuri aluksi, mutta kun työpaikka löytyi ja sai sen oman verkoston, alkoi kaikki tuntua helpommalta.Koulun jälkeen voisin sanoa, että 1,5 vuotta meni suomalaisen kouluruotsilla, että lakoi ymmärtämään suht hyvin. Oppiminen jatkuu edelleen, mutta todella hienosti olen pärjännyt jo useamman vuoden.

Meillä on lapsi, jonka kanssa puhun suomea ja isänsä ruotsia. Päivähoito on suomenkielistä ja ollaan kaikki ylpeitä siitä, että meillä on kaksi kielinen perhe.

Eroja minun kahden maan välillä on, mutta en usko, että elämä sen erilaisempaa olisi jos Suomessa asuttaisiin. Tietenkin minulla on suurempi perhe ja suku, jonka kanssa varmasti viettäisimme paljon aikaa. Onneksi asumme niin lähellä, että käyn kotona vanhempieni luona yhtä usein kun lapista Helsinkiin muuttanut :)

Mentaliteettiäni kutsuisin ulkosuomalaiseksi. Sitä haluaa poimia ja vaalia niitä hyviä asioita suomalaisuudesta ja siitä toisesta vaihtoehdosta. Myös tietyt perinteet ovat sellaisia, joita haluan pitää mukana matkassa.

Muutin pois Suomesta lukion jalkeen 90-luvulla. Syy syvimmallaan se etten siella viihtynyt, halusin muualle. Ja aina paadyin jostain jonnekin muualle.
Osa asuinkaupungeista ja maista on ollut tyon, osa opiskelun pohjalta. Lahes joka paikassa olen osannut kielen jo ennen sinne muuttoa (yhta ita-Euroopan maata lukuunottamatta. Romaaniset kielet opin helposti mutta venaja/tsekki pohjaiset kielet on minulle vaikeita jo oppia kuuntelemaan).
Joka maahan muuttaessa kestaa muutama kk siihen etta oppii miten asiat toimii ja miten itse toimii parhaiten siella. Jossain paikoissa olen viihtynyt paremmin kuin muissa, ja jonkin aikaa tuli sahailtua Italian ja Britannian valilla, tyota ja opiskelua vuoron peraan. Yhteensa olen asunut 10 valtiossa (osavaltioita en laske), 6 eri kielta naissa (joista yhta en ole koskaan osannut).
Nykyinen auinpaikka on etelainen USA, ja taalla on perhe (paikallinen mies joka on tosin asunut kanssani Euroopassakin ja kissat). Hyvin viihdytaan, tosin joskus aikanaan on harkinnassa esim Karibia vanhuuden varalle.
Mun tavat, preferenssit ym on kaikkien asuinpaikkojen summa, eli "joku muu". Joissain paikoissa on viihtynyt paremmin kuin muualla, mutta harvoin olen omatoimisesti etsinyt muita suomalaisia asuinalueella. Talla hetkella kotona ainoina suomi-tuotteina on joku Aarikan tms ikkunalla roikkuva koriste ja pyyhkeita joita sain siskoltani, ja jaakaapissa taitaa olla viela muutama siivu miehen ostamaa Finlandia-juustoa. Kotikaupungissa taalla asuu varmaan lahes 50 suomalaista, ja tiedan etta pari kertaa vuodessa on jotain isompaa miittia heilla.
Se miten elama poikkeaa taalla siihen Suomesta - en oikein tieda. Lukion jalkeen ei viela ollut kaikkia resursseja eika tapoja joita voisi verrata. Osa harrastuksista on kuitenkin yllaettaen edelleen samoja kuin silloin.
"Joku muu", loydan siis jatkuvasti itseni uudestaan, muutun. Ulkosuomalainen ei ole myoskaan ihan tarkin maarite, niitakin kun on niin moneen lahtoon. Osa haluaa takaisin Suomeen melkein heti, osa parin vuoden paasta, ja osa viihtyy paremmin missa on nyt. Ja jos/kun aikanaan hankkii muunkin (muitakin) kansalaisuuden on seuraavaksi Suomalais-Jonkunmuunmainen tai Suomalais-Jokumuu-Jokumuu.
Silloin talloin teen toki itse lakka- mustikka- ym likooreita erityistilaisuuksiin, niita kun ei myyda missaan.

Me muutimme mieheni työn takia Floridaan vuonna 2006 kun lapsemme olivat 3v ja 1 puoli vuotta. Floridassa asuimme viisi vuotta ja sinä aikana saimme kaksi lasta. Kesäkuun alussa muutimme Suomeen ja lapset ovat nyt 8, 6½, 4½ ja 2 vuotiaita. Täällä Suomessa lapset menevät suomenkieliseen kouluun. Kieli oli tuttu ja tavat opin nopeasti. Myös lapset tottuivat hyvin. Suomeen muutimme, koska mieheni työ loppui Floridassa.

Vuonna 2001 olin 31-vuotias, erosin vaimostani, lapsia ei ollut, vanhempani olivat menneet jo manan majoille ja työ otti päähän niin, että meinasi veri pysähtyä. Jokainen päivä tuntui tuskalliselta, joten lähtöpäätös oli helppo.

Tuttavani oli töissä Lontoossa ja pyysin häneltä puhelinnumeron erään hotellin johtajalle, jolle soitin ja pyysin töitä. Osa-aikaiseksi vastaanottovirkailijaksi päädyin kahden viikon kuluttua puhelusta. Elämänmuutoksen laajuutta kuvasi se, että olin Suomessa ison yrityksen rahoitusosaston keskijohdossa kohtuullisen mukavalla tulotasolla ja Lontoossa palkka ei riittänyt mihinkään, ei edes vaatimattomaan elämään. Velaksi ostetun asunnon myynti eron yhteydessä onneksi toi muutaman tonnin tilille elämisrahaa.

Kieli olikin jo hallussa silloin, joten sen suhteen sopeutuminen oli helppoa. Myöhemmin pääsinkin jo oman alani töihin ja nyt asun Ranskassa vaimoni kanssa. Ranskaan muuttaessani opettelin uuden kielen nollatasolta, mutta se tuntui helpolta, koska vaihtoehtoja ei ollut. Liioittelematta kahden viikon ummikkokuuntelemisen ja iltapänttäämisen jälkeen kieltä pystyi käyttämään. Surkeasti, mutta kuitenkin.

Kirjoitin ensimmäisen kerran suomen kielellä noin vuonna 2004 ja puhuin suomalaisen ihmisen kanssa ensimmäisen kerran lähtöni jälkeen vuonna 2006. Koen, että kyseessä oli jonkinlainen pesäeron tekeminen.
Nykyään tykkään lukea suomalaisia lehtiä ja netissä surffailen usein suomenkielisillä sivuilla. Suomeksi juttelukin ja suomalaisten tapaaminen tuntuu mukavalta.

En silti aio koskaan palata Suomeen. En edes halua käydä Suomessa, minullahan ei siellä ole mitään. Vaimoni on joskus pyytänyt minua viemään hänet Suomeen, mutta en ole kovin innostunut asiasta.
Olen täällä suomalainen, tai oikeammin ulkomaalainen. Ranskalaiseksi minusta ei ole.

Aiomme taas vaihtaa asuinpaikkaa, ainakin toistaiseksi. Olemme menossa asumaan Etelä-Ranskaan, mikä jo ilmaston puolesta viehättää kovasti.

Elämäni on mukavaa, tavallista, sanoisin. Ongelmat esimerkiksi työssä ovat aivan tavallisia; klenkkaava ruokapöytä harmittaa, flunssa on flunssa täälläkin. Elämämme on yltäkylläistä. Lapsia meille tuli yksi ja jo se yksin tekee elämästä onnellista.

Olen tyytyväinen, että lähdin Suomesta. Olisin ehkä saanut elämästäni yhtä onnellisen Suomessakin, mutta nyt olen täällä ja se sopii minulle. Asia olisi voinut olla toinen, jos Suomeen olisi lähtiessäni jäänyt lapset, tms.

Onnea matkaan lähtijöille!

ihania oikein sellaisia elämänmakuisia kirjoituksia :)

"Koska?" Tarkoitat kai "Milloin?"? Minua ärsyttää nuo, usein suomenruotsalaisten tekemät virheet. Sori vaan.

Muutin pois Suomesta, koska en jaksanut siellä enää. Nyt en jaksa täällä ja haluaisin takaisin. Mitäpä tässä muuta.

Asuin opiskelujen jälkeen vuoden Euroopassa ja hiukan alle kolmekymppisenä muutin Australiaan. Lomalle tulin ja rakastuin maahan. Hieno maahan tämä on. Nyt on jotenkin Suomi taas alkanut viehättää. En sanoisi, että olisin koskaan tuntenut koti-ikävää sinne, mutta toissakesäinen käynti siellä, ja sen ennätyshelteisen heinäkuun lomailu maassa, joka tuoksui ja näytti tutulta ja jossa ihmiset puhuivat samaa kieltä ja joiden käyttäytyminen oli enemmän järkeenkävää kuin täällä kulttuurien sekamelskassa, se sai minut oivaltamaan, miten suomalainen lopulta olen. Juuret ovat siellä. Klisee, mutta siltä se tuntui. Juuret suomalaisessa mättäikössä.

Ei silti, olen viihtynyt ihan hyvin täälläkin. Australiakin jotenkin sopii suomalaiseen mentaliteettiin, ehkä sen takia, koska täällä tosiaan on niin paljon eri kansallisuuksia.

Seikkailu mielessä, ei työttömyyttä pakoon yli 40 vuotta sitten. Näin taakse katsoen rahallisesti on kannattanut, henkisesti vaikeampaa. Kieli noin vuoden tavat ovat lähes samat (Ruotsi). En ole "oikea" suomalainen.

Seikkailumielellä lähdin yli 40 v. sitten .Sopeuduin jollain lailla, mutta totuus on, että Suomi säilyy ain mielessäin. Vasta seuraava polvi omaksuu uuden kotimaansa täysin.

Eräs tuttu muutti Suomesta pois kun DDR tunnustamiskomitean jäsen Halonen valittiin pressaksi.

Syy on yksinkertainen: Elämä Suomessa kävi liian kalliiksi, kaikki asumiskustannukset ym. nousivat niin korkeiksi, ettei "köyhän" työkyvyttömyyseläkeläisen ollut enää varaa asua siellä. Lopetin verojen maksun Suomeen, ja se verojen osuus riittää täällä asumiseen ja melkein elämiseenkin. En ikinä edes käy Suomessa.

Heips,

Muutin Suomesta Australiaan vuonna 2006 perinteisesti miehen perassa. Kielta tietysti ymmarsin jo etukateen ja tavatkin oli tullut jotakuinkin tutuksi aikaisemilla vierailuilla ja Euroopassa tavattujen aussienkin avulla. Ainahan sita tosin oppii uutta ja kun Sydneyssa nyt asustan, niin taalla on kylla sellainen maahanmuuttajien kirjo,etta mitaan yhtenaista kulttuuria on vaikea hahmottaa :)

Olen mentaliteetiltani muuttunut hieman rennommaksi ja positiivisen elamanasenteen omaavaksi, mutta lieko tuo ympariston vai elaman tuomaa kokemusta/viisautta? Mielestani olen kuitenkin ihan Suomalainen. En oikein usko, etta mikaan sita seikkaa tulee muuttamaan?

asun vielä täällä, mutta näin nuorena en voi muuttaa vaikka haluaisinkin.

Olen asunut poissa Suomesta tammikuusta 1970 (hupsista, niin ne vuodet vierii :),
Reitti on ollut USA-Kolombia-USA-Ruotsi ja tarkoituksena on eläkevuodet oleskella kesäkuukaudet Ruotsissa, jossa lapsenikin asuvat, Suomessa muutama viikko landella ja talvikuukaudet Kolumbiassa, jossa minulla on kaupunkitalo.

Lähdin Suomesta kesken opiskelujen koska maailma tuntui aivan liian kiinnostavalta ja elämänhaluni aivan liian suuri. Suuren rakkauteni tapasin Kolumbiassa jossa minulla on koti ja jossa lapseni syntyivät. Leskeydyttyäni muutin takaisin USA:han käytännöllisistä syistä ja sitten edelleen Ruotsiin, myös käytännön syistä. Olen kotiutunut hyvin Ruotsiin (yllättävän hyvin, sanoisin), mutta en tunne itseäni millään tavalla ruotsalaiseksi. Samaa taigaa tämä on kuin Suomikin...siis yhtäläisyydet Suomeen verratuna ovat niin suuret ettei oikei edes tajua olevansa "ulkomailla". (paitsi tietysti kilen takia).

Niin kielistä, englannista minulla olikin pohjaa jo yo-opintojen oerusteella (luin englannin filologiaa) joten amerikanenglanti napsahti paikalleen muutamssa kuukaudessa, kielikylvyssä veljen huushollissa joka oli mennyt avioon amerikattaren kanssa, espanjan oppimiseen meni pitempi aika...sanoisin pari vuotta vähintään ennenkuin oli todella jyvällä nyansseista ja ruotsi oli päässyt kokonaan unohtumaan kouluvuosilta...sain opetella kaikki alusta, joten pari-kolme vuotta meni siihenkin.

En kaipaa mitään suomalaisia sapuskoita (saan melkein kaikkea lähikaupasta jos tekee mieli ja ostan melkein ainoastaan Fazerin ruisleipää ) suomalainen musiikki ei kuullosta hyvältä (miksi ihmessä Suomessa lopetettiin musiikinteko vuonna 1970? ) ja urheilukilpailuissa heijjaan ekaks Kolumbiaa koska ne tarvii kaikkein eniten mun kannustusta:) Suomea toiseksi ja sitten Ruotsia ennen muita maita.

Lähdin suomesta vanhakantaisuuksien vuoksi. Suomalaiset eivät osaa elää ja vapaa-aika ja viihde on toisten ihmisten vainoamista, ahdistelua ja halveksuttavaa juoruviihdettä. Täällä etelämämpänä on ihan normaalia istua katukahviloissa, panostaa itseensä ja omaan hyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Suomessa kaikki on politiikkaa ja pennin venyttämistä ylimitoitetussa ja hintaisessa omakotitalossa jota maksetaan koko elämä. Arkipäiväistä puurtamista mitä turhemmassa työssä jossa kukaan ei oikeastaan saa mitään aikaiseksi ja kauppakassin kantamista, jonka päivittäinen sisältö maksaa useita kymmeniä kertoja enemmän kun illan vietto ulkona. Suomessa ei yksinkertasesti ulkona tapahdukkaan mitään. Ihmiset vain istuvat kotonaan arkipäiväisissä toimissaan ja aloittavat murmelina uuden. Sama politiikan, ankeuden ja kankeuden ilmapiiri vallitsee netissä vaikka palvelin sijaistsisi ulkomailla. Lennokasta elämää ei vain hyväksytä ainakaan niiden toimesta jotka sitä i itse osaa elää.

Ihmisten takia kohta lähden.
Kireitä, kateellisia, kyykyttäviä.
En ole vuosiin enää käynyt tansimassakaan koska rento romanttinen ilmapiiri puuttuu nuorten elämästä.

tuolla sanottiin-- Hän opastaa arjen asioissa, niin etten eksy suomalaisen byrokratian viidakkoon. Suomalainen valvontamentaliteetti minua varmaan eniten ensi alkuun ärsyttää. Kai siihen tottuu, tai kai sitä oppii sietämään.

ei totu eika opi...muutin kanadasta suomeen 85 //10v kanadassa jalkeen ..kestin perheeni kanssa tuota pompotusta 2 vuotta--kiitti sitten riitti takaisiin kanadaan eika koskaan ajatustakaan muuttaa takaisin,aivan hirveaa byrokratiaa..suomessa..oli ainaki silloin..
jos ajattelette muuttaa suomeen---menkaa ihmeessa ensin katsomaan ehka 3ksi. kuukaudeksi.ja ottakaa selvaa mita tapahtuu esim. elakkeellenne tai muulle tulolle ulkomailta..saattaa tulla ikavia yllatyksia..
nyt olemme olleet 35v kanadassa--eika kaduta...johatuksen makua on ollut

Mielenkiintoisia tarinoita mutta onko ketään "nuoremman" sukupolven edustajia jotka eivät ole siis "varsinaisesti" koskaan muuttaneet minnekkään vaan ovat aina asuneet ympäri maailmaa vanhempien töiden sekä uran takia ja siinä samalla kasvaneet ja käyneet kouluja ja opiskelleet ympäriinsä ja päätyneet kukin jonnekkin itselle sopivaan paikkaan. Itselleni tälläinen muuttaminen kuulostaa oudolta koska minulla ei ole koskaan ollut kotimaata ja omasta kaveri piiristäni kukaan ei ole ainakaan vielä päätynyt Suomeen vaikka suomea he kaikki osaakin koska molemmat tai toinen vanhempi on suomalainen. Hyvin moni on sitten itse asettunut Singaporeen, Sveitsiin tai Kanadaan.

Lueteltuihin Italiaan, Lontooseen, Ruotsiin tai USAan ei ole ainakaan kukaan minun tuttuni vielä päätynyt, vaikka moni on noissakin maissa asunut nuorempana vanhempien kanssa.

Olen joutunut muuttamaan Suomeen takaisin.

En kestänyt Suomen ahdasmielisyyttä ja lamakin puski päälle. Suomi on paska maa, häviäisi pois kartalta, niin olisi parempi niin.

Yhdysvalloissa kesti kyllä aika pitkään oppia kieli ja maan tavat. Vaikka koulussa tietysti opetetaan englantia, niin siellä ei opetata englantia KUNNOLLA.

Nyt minä olen kosmopoliitti. Kyllä minussa on paljon länttä, mutta myös vähän suomalaista. Minä olen rakentanut kotiini pienen Amerikan ja verhot pidän kiinni, ettei todellisuus ahdistaisi. Ei minulla ole mitään ongelmaa käydä esimerkiksi saunassa. Itse asiassa olen saunan suuri ystävä. Niin, ja kalakukon. Kalakukko, pähkinävoi ja root beer. Mutta ei samana päivänä.

huomenta mita kuuluu haluan tutustua asun helsinki

Hei!

Suomi on liian pieni maa.

Terveisin: Helmi L

80 luvulla lähtin Ruotsiin..Suomessa ei töitä löytynyt.Vaikka koulutus oli hyvä.Osaan englantia ja Ruotsia..Alussa Ruotsi tökki.Englannin kielessä ei ole ollut koskaan ongelmia.Mutta olen välillä ollut suomessakin..Oli hyvä työ silloin.Mutta firma meni konkkaan.Mutta se oli helppoa lähtä takaisin Ruotsiin.Maksoihan se tiedysti.Mutta työ paikka löytyi heti.Nyt vain käyn suomessa,Aika usein...Joskus voin viellä takaisin muuttaa.Kun vain suomen asiat menee paremmaksi""!!

Asun Ruotsissa ja olen pitänyt sumalaisuuteni kaikella lailla. Olosuhteet ovat olleet sallivia, eli en ole kokenut ahdistusta siitä että en asu Suomessa. Ikävä on kuitenkin Suomeen juurilleni.

En osannut ruotsin kieltä enkä englantia kun tulin ja tulinkin vain rahaa hankkimaan, eli töihin mielessä muuttaa takaisin Suomeen myöhemmin.

Sain lapse ja niin oli helpompi kasvattaa heidät täällä kuin lähteä muuttamaan. Nyt on lapset isoja ja voisin muuttaa milloin vain. Kylässä voi käydä puolin ja toisin maiden läheisyydeb vuoksi.

Minulla on sellainen kuva että olisin eheämpi ihmisenä jos muuttaisin takaisin suomeen, sillä ihmiset ovat hiukkasen erilaisia täällä kuin suomalaiset Suomessa. Onhan täälläkin paljon suomalaisiakin, että ei ole orpo olo.

Uskon että tulen aina kokemaan olevani suomalainen. Niin lujassa istuu juuret.

Monet moittivat tässäkin keskustelussa Suomea. Olen sen verran suomalainen että en en moiti, vaan toivoisin että useammat ymmärtäisivät että kannustaminen ja tukeminen on tärkeää, vieläkin oraalla olevalle kansalle.

Sodan jälkimainingit ovat vieläkin polttomerkkinä kansan sielussa. Monella huono itsetunto. Miksi muuten niin monet väärinkäyttävät alkoholia? Miksi kuolleisuus alkoholin vuoksi on niin yleistä?

Kun katsellaan käyriä ja verrataan pohjoismaiden kesken on Suomi joka käyrän kohdalla eturintamassa, eli johtaa tilastoja. Ajattelen perheiden lapsia ja sitä että heillä ei ole helppoa. Olisitte ulkosuomalaiset tukemassa omia veljiä ja siskoja kun teillä on niin hyvät oltavat ulkomailla.

Työn perään läksin tänne Ruotsiin 60-luvun lopulla,kielitaidttomana nuorena likkana.Töitä löytyi heti,samoin asunto.Kieltäkin oli pakko opetella,löytyi mies joka ei suomea osannut.Nyt on yhdessä asuttu yli neljäkymmentä vuotta ja eläkkeellekin ollaan jo päästy.Kyllä Suomi on aina mielessä,mutta lapset ja lapsenlapset ovat täällä,niin että tänne sitten loppuiäksi jäätiin.Joskus käydään Suomessa vanhenevia siskoksia tapaamassa,mutta muuten ei enää tuttuja ole sielläpäin.

vaarit suomalaiset, 40 vuotta en puhunut suomea.
Aina olin ja olen suomalainen.

Muutin vuonna 2003 Englantiin, koska poikaystävä asui täällä. Olen muutellut elämässäni niin paljon, että olen aina ollut hiukan juureton. Ei siis ollut mitenkään vaikeaa lähteä. Virallisesti tulin tänne kuitenkin opiskelemaan silloin kun en halua esittää itseäni miehen perässä juoksevana naikkosena ;). En ole tosin saman miehen kanssa enää.

Kieli oli muuten kyllä hallussa, mutta kun muutin pohjoiseen niin joskus oli murteiden kanssa hiukan hankaluuksia. Englantilaisten tapoja ja kummallisuuksia ihmettelen vieläkin vaikka olenkin sulautunut tänne kai suhteellisen hyvin. Teetä en juo vieläkään, eikä englantilainen aamianen mene alas edes Suomalaisen aamiaisen (oluen) kyydittämänä.

Olen Suomalainen. Se kyllä vaan pysyy niin isona osana identiteettiäni.

Olen kai sielunelämältäni hybridi. Näen ehkä vieläkin suomalaiset todella jäyhinä ja siihen porukkaan en kyllä itse kirjottaudu. Kuitenkin suomalaisilla on paljon hyviä arvoja, joista pidän itsekin kiinni.