Positiivinen syrjintä on sitä että jotakin ryhmää tuetaan toisia enemmän jotta saavutettaisiin tasa-arvoa. Sellaisissa tapauksissa jossa tasa-arvoisuus ei ole positiivisen syrjinnän perustelu niin siinä meillä on sitten sellainen ongelma johon tulee puuttua
Perussuomalaisten manifestin esimerkit eivät ole sellaisa johon tarvitsee puuttua koska ne positiivisen syrjinnän muodot on tarkkaan tarveharkittu ja ovat siis tarkoitettu tasa-arvon paranemiseen.
Esimerkiski kielitaitokiintiöt perustuvat siihen että kielivähemistöjen peruspalveluita tuotettaisiin vielä heikommin kuin tänään jolloin meillä jo on selkeitä puutteita siinä verrattuna enemmistöön.
Maahanmuutajien positiivinen syrjintä työmarkkinoilla on aiheellista koska heillä on suuremmat vaikeudet päästä töihin ja suurempi vaara syrjäytyä.
Mutta siinä olen samaa mieltä että kukaan ei saa harrastaa rasismia ihonväristä riippumatta. Ja sehän on ollut selvää kaikille paitsi Soinille, joka ei allekirjoittanut sitä paperia pari vuotta sitten. Hänen mielestään se olisi sotkenut puolueen ehdokasasettelua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.