Suomen tiestö vaarallinen

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/kaksi-kuollut-kolarissa/art-1288391813038.html

Vika oli tietysti henkilöauton kuljettajassa, ehkäpä huomio kiinnittynyt kohtalokkaan hetkellisesti johonkin lapsista. Kuvien perusteella arvelisin, että kuljettaja oli yrittänyt palata omalle kaistalleen, mutta ei ollut ehtinyt.

Vastaavia onnettomuuksia tapahtuu Ruotsissa vähenevästi, sillä Ruotsi keskikaiteistaa tiestöään ja samalla muuten nostaa nopeusrajoituksia ja on jo luopunut talvirajoituksistakin.

Suomen tiestöllä suistumisonnettomuudet ovat lisääntyneet (vastaantulijoiden kaistalle, tai metikköön), mutta mitään ei juuri näytetä tehtävän näiden onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Rajoituksia tosin lasketaan, kameratolppia lisätään ja rangaistuksia kovennetaan, mutta ei levennetä tiestöä, eikä rakenneta keskikaiteita. Moottoriteitä on lähinnä Etelä-Suomessa ja muualla mitättöminä ja merkityksettöminä pätkinä. Oulun motarikin ahtaanlainen ruuhkaisimpina hetkinä ja rajoitus enimmillään vaivainen satanen, pöh.

Ihmetellä pitää myös sitä, miten Ruotsilla oli varaa panostaa tiestöön myös silloin, kun velkaa oli paljon. No, tiestön parantaminen onkin kansantaloudellisesti kannattavaa, käytettiinpä millaista rahoitustapaa hyvänsä. Kumma kun sitä ei ole Suomessa tajuttu.

Ruotsi on myös saanut velkaansa lyhennettyä siinä määrin, että taitaa olla pian jo velaton. Pitäisköhän Suomen ulkoistaa päätöstenteko Ruotsiin, niin riittäis ehkä rahaa tiestöönkin, http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Liian pieni valtionvelka ehkä ongelma Ruotsille/1135264846278

9

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Late Lapista.

      Onhan Suomi kuitenkin jossakin asiassa edellä swännejä, Suomessahan on jo leipäjonot, mitä Ruotsissa ei vielä ole !
      Melko hyviä nuo päätiet Suomessa nykyisin ovat, kuskit Suomessa vain pakkaavat olemaan niin itsepäisiä, jotta eivät anna tietä ohittajille, vaan pikemminkin rupeavat kiilaamaa ohittajaa! se takuulla lisää kolareita! Ruotsissa kun lähdet ohittamaan, sinulle annetaan tietä kohteliaasti! se takuulla vähentää kolareita!

      Late Lapista.

      • Eipä enää nykyään tuollaisia kuskeja useinkaan näe, ennen niitä kyllä oli. Tiestö ei Ruotsin tasolle yllä millään.


      • Näitä vaan riittää: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011052813801637_uu.shtml

        Kuten sanoin, suistumiset lisääntyneet, eivätkä näytä loppuvan.

        Pääosin syynä on ihan väärä liikennepolitiikka, yritetään lieventää onnettomuuksien seurauksia (vähemmän kuolleita niistä onnettomuuksista joita kuitenkin sattuu) alentamalla rajoituksia, mikä on täysin väärin, todelliset parannukset kun olisivat muka kalliita.

        Nyt rajoituksia ei koeta mielekkäiksi ja autoissa puuhataan jo niin paljon muuta, mikä vie huomion pois liikenteen seuraamisesta. Joojoo, niin se on minullakin, käytän kahta kännykkää ajaessani ja lisäksi tietokonetta, mutta minulla on jo rutiinia monen miljoonan ajokilometrin kokemuksella, kaikilla ei ole vielä samaa.


      • Tottako?!

        Leipäjonot ovat suora seuraus maamme sopeuttamisesta EU-byrokraattien vaatimuksiin.

        Ennen maanpetturihallituksemme laittamista maamme EMU-kelkkaan ajettiin tietoisesti sellaista politiikkaa josta seurasi suurtyöttömyys. Sitten oli helppo vähentää työttömyyttä "seurauksena EMU:un liittymisestä".

        Emme saaneet äänestää EMU:un eli rahaliittoon liittymistä. Se leivottiin vaivihkaa Maastrichtin sopimuksesta äänestämiseen. Kansalle valehdeltiin että EMU:n otamme myöhemmin kantaa josta kansa tulkitsi että saamme äänestää siitä erikseen. Kabineteissa sitten elitistit "äänestivät" että annetaan itsenäisyytemme pois, eli luovutaan omasta valuutasta. Kansaa kuulematta.

        Ruotsiksi, asiaan liittyen:

        http://www.miljomagasinet.se/artiklar/emu_fin.html

        Näin kansaa narutetaan, heh?


    • Late Lapista.

      Eipäs näytä nuo keskiaidatkaan estävän vastaantulijoiden kaistalle siirtymistä! Käväisin eilen Oulussa, ja tuossa heti Kemin eteläpuolella oli joku pikkuauto mennyt keskiaidan läpi vastaantulijoiden puolelle penkkaan!


      Late Lapista.

    • Näin näin.

      Toisin kuin eräs tuolla yllä väittää, nii keskikaiteet ovat siis yleistymässä myös suomessa.

      Olen ajanut ruotsissa, ja pienemmillä teillä keskikaide ahdistaa. Ajoleveyttä turhan vähän.

      • uijokla

        Olemassa olevat leveäkaistatiet on nopealla aikataululla muutettava keskikaistateiksi! Ei maksa paljoa, kun ei edes tarvitse tietä leventää. Sen kuin vain laitetaan kaidetta tekemään ohituskaistaa välillä yhteen ja välillä toiseen suuntaan, ja sitten kaistamaalaukset paikalleen.

        Vai odotetaanko seuraavaa kuolonkolaria?


    • Late Lapista.

      Kuolonkolareita kyllä tulee, odottamattakin !


      Late Lapista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1332
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      45
      950
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      367
      788
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      749
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      117
      667
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe