Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pienet kalut mielestäni ihania!

Pakko on saada sanoa, kun tuntuu että suurin osa
ihmisistä on omaksunut tuon pornofilmi
ideologian, että iso on hyvä.

Historiallisena takaumana, ilmiö on uusi ja
useimmille sivistyskansoille vieras.

Länsimaissa, liittyy lähinnä 1800-luvulla
alkaneeseen valokuvan tulkitsemiseen ja
ylitulkitsemiseen.

Nykyaikana näkyy esim, nettipornon muodossa,
jolloin kuvalliset superärsykkeet alkavat
haitata -liikaa nautittuna- normaali kanssa-
käymistä.

( Lihaa ja verta oleva kumppani ei kiihota
koskaan siinämäärin kuin mielikuvat )

Olen itse normaali homo ja oma ihanteeni on
pieni muna.

Termin pieni ymmärtäköön kukin omalla tavallaan
sillä, esim Minulle vastanneiden keskimitta
on ollut n. 16cm!

Ylläoleva mitta, kertoo ajatusmaailman voimak-
kaasta vääristymisestä, sillä 16cm on keski-
mitta, keskiarvo sekä tyyppiarvo,

Siis kaikkein yleisin eli Normaali penis!

Itse ihailen pienempiä, ilman alarajaa ja
koen todella kauniina, ohuet ja/tai lyhyet
tapit.

Olisi ilmaa raikastuttuva tuulahdus kuulla,
tavallisista n. 16 - 46 vuotiaista miehistä,
joilla suht terve itsetunto ja snadi sojo.

Korostan, että en ole lapsiin tai nuoriin
suuntautunut, vaan haen tuttavia/ ystäviä
ikäisistäni kavereista.

Omilta mitoiltani olen keskiarvoa, vaikka
toisessa arvostankin snadia.

Netistä löytänyt muutamia kuvia, ihan lyijykynä
luokkaakin olevia tyyppejä, mutta en ole vielä
ollut niin onnekas, että olisin livenä törmännyt
moiseen.

Onko kaltaisiani paljon?

Paljon enemmän kuin yleisesti luullaan uskoisin,
mutta, eivät välttämätta korosta, yleisen
ihanteen vastaisia mielikuviaan.

Make
11905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ethän sinä oo sillon normaali jos olet homo.joku säätöhän se täytyy olla pielessä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Riskitrapetsi kirjoitti:

Pakko on saada sanoa, kun tuntuu että suurin osa
ihmisistä on omaksunut tuon pornofilmi
ideologian, että iso on hyvä.

Historiallisena takaumana, ilmiö on uusi ja
useimmille sivistyskansoille vieras.

Länsimaissa, liittyy lähinnä 1800-luvulla
alkaneeseen valokuvan tulkitsemiseen ja
ylitulkitsemiseen.

Nykyaikana näkyy esim, nettipornon muodossa,
jolloin kuvalliset superärsykkeet alkavat
haitata -liikaa nautittuna- normaali kanssa-
käymistä.

( Lihaa ja verta oleva kumppani ei kiihota
koskaan siinämäärin kuin mielikuvat )

Olen itse normaali homo ja oma ihanteeni on
pieni muna.

Termin pieni ymmärtäköön kukin omalla tavallaan
sillä, esim Minulle vastanneiden keskimitta
on ollut n. 16cm!

Ylläoleva mitta, kertoo ajatusmaailman voimak-
kaasta vääristymisestä, sillä 16cm on keski-
mitta, keskiarvo sekä tyyppiarvo,

Siis kaikkein yleisin eli Normaali penis!

Itse ihailen pienempiä, ilman alarajaa ja
koen todella kauniina, ohuet ja/tai lyhyet
tapit.

Olisi ilmaa raikastuttuva tuulahdus kuulla,
tavallisista n. 16 - 46 vuotiaista miehistä,
joilla suht terve itsetunto ja snadi sojo.

Korostan, että en ole lapsiin tai nuoriin
suuntautunut, vaan haen tuttavia/ ystäviä
ikäisistäni kavereista.

Omilta mitoiltani olen keskiarvoa, vaikka
toisessa arvostankin snadia.

Netistä löytänyt muutamia kuvia, ihan lyijykynä
luokkaakin olevia tyyppejä, mutta en ole vielä
ollut niin onnekas, että olisin livenä törmännyt
moiseen.

Onko kaltaisiani paljon?

Paljon enemmän kuin yleisesti luullaan uskoisin,
mutta, eivät välttämätta korosta, yleisen
ihanteen vastaisia mielikuviaan.

Make

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu