Positiivinen syrjintä on perustuslain vastaista

Positiivinen syrjintä on perustuslain vastaista. Perustuslain 6 §:

"Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

Ei ole olemassa positiivista syrjintää, on vain syrjintää. Syrjintä on rangaistava teko.
23108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

"hyväksyttävää perustetta"

No. onhan mamujen työllistäminen hyväksyttävä peruste. Kaikkihan suomalaiset haluavat ne töihin, ja ainoa keino on kiintiöt.

Äänestä

Kuka määrittelee mikä on "hyväksyttävä peruste" ? Kuinka pitkälle pitää hyväksyä ja kuinka suurelle joukolle voidaa myönää etuoikeuksia tällä nojalla ?

Äänestä
  • Hallitus voi säätää asteuksen tai määrätä poikkeuslain.

    Äänestä

hehh, surkea yritys!

Otappa kuule hiukan paremmin selvää Suomen Perustuslaista
sekä YK:n lauselmista!

Ihan nyt vaikka aluksi Suomen perustuslaki turvaa yhdenvertaisuuden ja YK:n kansainvälinen ihmisoikeusajattelu linjaa syrjinnästä.

Esimerkiksi vammaisten tai saamelaisten yhdenvertaisten oikeuksien varmistaminen edellyttää heidän erityistarpeidensa tunnistamista

Äänestä
  • Rinnastat siis maahanmuuttajat vammaisiin... Olette te hyysärit kyllä sairasta porukkaa!

    Äänestä

  • antihyysäri kirjoitti:

    Rinnastat siis maahanmuuttajat vammaisiin... Olette te hyysärit kyllä sairasta porukkaa!

    ei kukaan sellaista ole väittänyt?

    Onko sulla vikaa ymmärryksessä tai halussa?

    Äänestä

  • Että toiset on tasa-arvoisempia kuin toiset. Laithan on niin kuin ne luetaan ja lakeihinhan on jätetty sopivat "porsaan reiät" fiksumpia varten.

    Äänestä

  • Vammaisten etuudet määritellään eriperustein, eikä sillä ole mitään tekemistä RASISMIN kanssa. Samat säännöt saamelaisten eri erivapauksista, taas taitavat löytyä löytyä aivan muualta, kuin rasismin vastaisesta vetoomuksesta.

    Äänestä

Kansalaiset eivät olekaan mikään yksi-ilmeinen joukko vaan kirjava ryhmä erilaisia ihmisiä. Tämän moninaisuuden tunnustaminen ja hyväksyminen kuuluu demokratian perusarvoihin. Demokratia on vuoropuhelua erilaisten ihmisten ja heidän arvojensa välillä.

PS. Se mikä lauma kulloinkin istuu hallituksessa viitoittaa demokratian suuntaa, tällä hetkellä sitä pyrkii viitoittamaan vaaleissa rökäletappiot kokeneet puolueet.

Äänestä

Kaikki samalle viivalle ja samat edut mikä vitun oikeus toisella on saada enemmän turha sitten on puhua tasa-arvosta.

Äänestä
  • että sä kehtaat!

    Väitätkö tosissaan että vammaisilla, köyhillä, vanhuksilla, lapsilla
    tai SOTAVETARAANEILLA ei saisi olla erityisoikeuksia!?

    TUO MIELIPIDE LOUKKAA KAIKKIA SIVISTYSVALTION MÄÄRITELMIÄ!

    mene kuule ja lopeta omat kärsimyksesi!

    Äänestä

  • uskomaton spede kirjoitti:

    että sä kehtaat!

    Väitätkö tosissaan että vammaisilla, köyhillä, vanhuksilla, lapsilla
    tai SOTAVETARAANEILLA ei saisi olla erityisoikeuksia!?

    TUO MIELIPIDE LOUKKAA KAIKKIA SIVISTYSVALTION MÄÄRITELMIÄ!

    mene kuule ja lopeta omat kärsimyksesi!

    ...erityiskohtelua eivät tarvitse maahanmuuttajat sosiaalietuuksissa, asuntojonossa, terveydenhoidossa tai työpaikan saannissa. Mutta tällä hetkellä he ovat etuoikeutettuja, ja se on väärin. Oma kansa jää toisarvoiseksi.

    Äänestä

Nyt puhutaan NORMAALEISTA ihmisistä eli pummeista vittu ne ei tarvii mitään erikoiskohtelua Suomessa on tapana vaan nuolla muiden paitsi Suomalaisten persettä.

Äänestä

"Väitätkö tosissaan että vammaisilla, köyhillä, vanhuksilla, lapsilla
tai SOTAVETARAANEILLA ei saisi olla erityisoikeuksia!?"

Tietenkin saa olla!!!
Mutta ei siten että mamu vammaisilla on erityisoikeuksia
Ei siten että islaminuskoisilla köyhillä on erityisoikeuksia
Ei siten että ruotsia puhuvilla vanhuksilla on erityisoikeuksia
Ei siten että mustilla lapsilla on erityisoikeuksia
Ei siten että lestaadio sotaveteraaneilla on erityisoikeuksia

Äänestä
  • Nimenomaan! vetskuilta kaikki erityisoikeudet pois. Myös eläkkeet, sillä he ovat saaneet erityiskohtelua jo niin kauan että on aika maksaa takaisin.

    Tämä on ensimmäinen hyvä asia jonka taakse persut ovat asettuneet. Myöhässä tosin.

    Syrjintä ei ole sallittua missään muodossa.

    Äänestä

  • ai miksei?

    MIKÄ SUSTA TEKEE PAREMMAN KUIN NOI MUUT?

    ja SINÄKÖ sen päätät kenellä saa tai ei saa olla erityisoikeuksia

    Äänestä

  • Esim. sotaveteraani on normaali kansalainen. Hän on vain elänyt sota-aikana. Jokainen joutuu kriisitilanteessa sotimaan tai hänet ammutaan.

    Ei ihmisiä voi eritellä, vai pitäisikö esim. tyhmien saada lisäpisteitä pyrkiessään yliopistoon ja rumien hyvitystä missikisoissa.

    Äänestä

  • ryhtiä kirjoitti:

    Esim. sotaveteraani on normaali kansalainen. Hän on vain elänyt sota-aikana. Jokainen joutuu kriisitilanteessa sotimaan tai hänet ammutaan.

    Ei ihmisiä voi eritellä, vai pitäisikö esim. tyhmien saada lisäpisteitä pyrkiessään yliopistoon ja rumien hyvitystä missikisoissa.

    Ilmeisesti SuomenRuotsalaiset on tyhmempiä kerran ne pääsee opistoihin pienemmillä pisteillä,kun muut vai onko se niin,että muita syrjitään.

    Äänestä

Positiivinen syrjintä on pelkkä sanahirviö. Sen varjolla tehdyt toimet ovat rikoksia. Odotankin oikeusministeriön puuttuvan sitä harjoittaneiden virkamiesten toimiin ja syytteiden nostoa.

Äänestä

Moni politiikkokin on joutunut positiivinen syrjinnän kohteeksi ja poliisi on niitä sitten tutkinut. Entinen pääministeri Matti Vanhasellakin huhuttiin olleen positiivisella syrjinnällä saatua tuppeeseen sahattua lautaa asunnossaan.

PS. Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko aikoo valittaa käräjäoikeuden torstaisesta tuomiosta, jolla hänelle määrättiin sakkoja potitiivisen syrjinnä johdosta.

Otsikoita on pilvin pimein..

Suomen rauhanturvajoukossa Afganistanissa palvellut päätulkki oli syyllistynyt törkeään positiivisen syrjinnän ottamiseen.

Äänestä

Perustuslain vastaisiin toimiin kannustaa mm. Halonen ja Brax. Pitäisikö heidät laittaa työkykyselvitykseen?

Äänestä

Kaikki samalle viivalle tai kantasuomalaisten pinna ei kestä. Kantasuomalaisten syrintä on saatava loppumaan ja uuden hallituksen pitää kirjata toimet jotta tämä toteutuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selvä tapaus kirjoitti:

Positiivinen syrjintä on perustuslain vastaista. Perustuslain 6 §:

"Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

Ei ole olemassa positiivista syrjintää, on vain syrjintää. Syrjintä on rangaistava teko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu