Onko tervehtiminen seksuaalista häirintää?

Minulle ainakin on koulussa opetettu sen kuuluvan hyviin käytöstapoihin.
Olin viimeksi kokouksessa käydessäni lentää selälleni kun portaissa vastaan tuli nuori tyttö joka sanoi moi tälläiselle entiselle laitapuolenkulkijalle.

Sitten näin tytön olalla jätesäkin joten kyseessä olikin henkilökuntaan kuuluva todennäköisesti mailmallinen.
Osa kokouksistamme näet pidetään vuokratiloissa rukoushuoneemme ahtauden vuoksi.

Osaisiko joku viisaampi nuevoa minua millaiset kirjoittamattomat tervehtimissäännöt vallisevat helluntai ym. vapaisasuunnissa.
12291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Outo kysymys. En oikein ymmärrä, että miksi kyselet seksuaalisesta häirinnästä, yhdistäen sen tervehtimiseen. Ajatteletko, että on jotenkin epäsopivaa tervehtiä, tyttöjä / naisia seurakunnassa, jos on mies ja vieläpä laitapuolen kulkija ?

Äänestä

Vanhempani ovat kasvattaneet minut vanhanaikaisesti. He ovat opettaneet että naisen on epäsoviaa tervehtiä miestä, ellei mies ensin tervehdi naista, vaikka mies olisi tuttukin.

Tämä kuulemma antaa tytöstä ilotytön kuvan.

Äänestä
  • Kuulostaa aika oudolta, mutta tapansa tietty kullakin. Nainen voi tervehtiä ihan vapaasti miehiä ja se on kohteliasta ja normaalia.

    Äänestä

  • Tässä on kyse pohjimmiltaan naisen alisteisesta asemasta mieheen nähden ja hyvin ahtaasta sekä vääristyneestä suhtautumiesta jossa likaista seksuaalisuutta nähdään sielläkin missä sitä ei ole. Nykyisin katsotaan epäkohteliaisuudeksi jos jättää tervehtimättä, oli mies tai nainen.

    Äänestä

  • Hei! Tuosta tervehtimisestä.... muistan itse varhaisteininä( s.-55), kun tervehdin tuttua aikuista mieshenkilöä, niin kuin minulle oli opetettu kotona: Että nuorempien kuuluu tervehtiä ensin jos mahdollista ja yleensäkin että tervehtiminen on kohteliasta.
    Tämä kyseinen tuttu henkilö sanoa töksäytti etteivät naiset saa tervehtiä ensin, ja nimenomaan fiksut sekä kunnolliset eivät niin tee. Hän sanoi sen vielä jotenkin halveksivaan sävyyn.
    Arvatkaapa miltä tuntui nuoren naiseksi kehittymässä olevan tytön sisimmässä. Ilo meni siitä tilanteesta ja koin itseni huonoksi ja typeräksi todella pitkän aikaa.
    Eikä kyse ollut mitenkään mistään uskovaisesta ihmisestä, itsekään en vielä silloin uskossa ollut.
    Päin vastoin tuon ihmisen oma elämä ei ollut kovinkaan esimerkillinen, eikä hänen lapsensakaan.
    Mutta nyt nimim.hellari83, ymmärrän kertomasi kautta millainen mielikuva hänellä oli siitä mikä on soveliasta ja mikä ei.
    Ilmeisesti hänellä oli ollut tuollainen "vanhanaikainen" kasvatus itsellään. Se on jotenkin vääristynyt kuva naisen asemasta ja naiseudesta. Tulee mieleen eräs uskonto jossa naisen käyttäytyminen on hyvin kontrolloitua pukeutumisineen kaikkineen.
    Ikään kuin nainen olisi syyllinen kaikkeen mitä miehen päässä liikkuu, jos nainen elää vapaasti ihmisenä normaalisti tervehtien ensin ym.
    Voimia ja uskallusta irrottautua vääristä kasvatusmalleista kaikille niistä kärsiville.

    Äänestä

  • Jos tervehtiminen rinnastetaan huoruuteen on syytä katsoa niitä uskonnollisia arvoja kriittisesti joiden perusteella tällainen rinnastus voidaan tehdä.

    Äänestä

Jos nainen tervehtii ensin tulkitaan nainen kevytkenkäiseksi. Siksi seurakunnan naiset eivät koskaan tervehdi miestä ensin. Jotkut naiset eivät koskaan tervehdi miestä, koska mies voi ymmärtää tervehtimisen väärin.
Helluntaiseurakunnissa naiset ovat maineestaan tarkkoja, sillä neitsyyttä ja mainettaei koskaan saa takaisin sen kerran menetettyään.

Äänestä

Ihan outoa tekstiä nuo ylläolevat. Tervehtimisen "järjestykset" tulevat usein vanhoista ja uusistakin käytösoppaista. Niitä voisi ihan nykyaikaisetkin ihmiset lukea!

Ja missä seurakunnassa opetetaan, että tervehtiminen rinnastetaan huoruuteen? Voi olla jonkun yksilön ajatus, mutta minä en ole koskaan kuullut tuollaista ja olen sentään pyörinyt aika kauan näissä piireissä.

Äänestä
  • Kaiketi perua jostain vanhasta etikettisäännöstä, luulisin.

    Vai olisiko juuret körttiläisyydestä tai vanhoillislestadioilaisuudesta. En osaa sanoa, kun en tiedä mistä oman alueeni kristillisyys juontaa juurensa. Sen tiedän että Lapualle on hyvin vahvana körttiläisyyttä, jopa helluntaiseurakuntaankin heijastuen.

    Äänestä

Hyvää iltaa, hyvät palstalaiset


Hyvän käytöksen alkutesti

Jokainen meistä osaa käyttäytyä hyvin, jos vain haluaa. Hyvän käyttäytymisen perustana on toisen ihmisen huomioon ottaminen ja huomaavaisuus. Varmaan jokainen meistä on tuntenut olonsa joskus vaivautuneeksi tai hämmentyneeksi, kun ei ole tiennyt, miten tietyssä tilanteessa tulisi käyttäytyä.

Kun tunnet tärkeimmät käyttäytymissäännöt ja etikettiin liittyvät ohjeet, voit rauhassa nauttia viihtyisistä tuokioista muiden ihmisten seurassa. Energiaa ei tarvitse tuhlata pelkoon, että tekee jotain hölmöä tai joutuu noloon tilanteeseen. Säännöt ja ohjeet eivät ole mitään lakitekstiä. Kun ne tuntee ja tietää, niitä voi joustavasti soveltaa eri tilanteissa.

Tervehtiminen

Kun tervehdit toista ihmistä, tee se kokonaisvaltaisesti ottamalla katsekontakti, hymyilemällä ystävällisesti sekä toivottamalla selkeästi hyvää päivää.
Ystävällinen tervehtiminen luo mukavan ilmapiirin ja on osoitus siitä, että olet huomioinut toisen osapuolen.
Tervehdittäessä ei katsella muualle, pidetä käsiä taskussa, jauheta purukumia eikä tupakoida.
Tervehdi aina isäntäväkeä, kun saavut johonkin tilaisuuteen.
Työpaikalle ja kouluun tultaessa tervehditään muita, saapujalla on tervehtimisvelvollisuus.
Tervehdi mieluimmin liian usein kuin liian harvoin. Tervehdys ilahduttaa ja palkitaan hymyllä.

Kättely

Kättely kuuluu tilanteeseen, jossa tervehdit, esittäydyt, hyvästelet tai sovit asiasta.
Kättely tapahtuu aina seisaaltaan.
Fyysiset esteet tai korkea ikä oikeuttavat istumisen.
Kätensä ojentaa ensiksi vanhempi henkilö, nainen tai korkeammassa asemassa oleva. Isäntäväki kätellään aina.
Pienessä tilaisuudessa kätellään kaikki läsnäolijat.
Kättelytapasi vaikuttaa sinusta syntyvään mielikuvaan.
Hyvässä kättelyssä kämmen ojennetaan selkeästi, sivuttain avoimena vastapuolelle.
Kättä ei vatkata edestakaisin, reilu kädenpuristus riittää.
Kätellessä luodaan katsekontakti ja kohdataan ystävällisesti hymyillen.

http://www.arlainst.fi/nettipeili/kaytos/kaytos.html
_______________________________________________________________

Menneinä vuosina oli hyvän etiketin mukaista, että nainen sai istua kätellessä, mutta miehen piti kätellä seisaaltaan, paitsi invalidit ja hyvin iäkkäät. Nuori nainen tai nuorukainen tervehtii vanhempaansa seisaaltaan olipa tämä nainen tai mies Tapa on hyvä vielä nykyäänkin.

Hyvään kaytökseen Suomessa kuuluu, että nuorempi tervehtii ensin vanhempaa, mies naista ja alempiarvoinen ylempäänsä, jos arvoasema on selkeä. Mies ei ojenna kättään, ellei vanhempi, arvokkaampi tai nainen tee aloitetta kättelyyn. Muuten mies vain kumartaa kevyesti. Kulkuneuvoissa matkustettaessa miehen ei tarvitse tervehtiä naista seisaaltaan.

Lapset ja nuoret eivät saisi tervehtiä tuntemattomia aikuisia, ei ainakaan vanhoja, sanoilla "moi", "terve" tms. Nykyisin tästä on lipsuttu ja ainahan voi tervehtimistäkin soveltaa tilanteen mukaan. Voi olla, että jotkut vanhukset kavahtavat liiallista muodollisuutta ja pitävät nuorten rempseämmästä tavasta. Keskustelufoorumeilla ei ole välttämätöntä tervehtiä esimerkkini mukaisesti. Pidän kylläkin kohteliaana tapaa, jolla esimerkiksi jukka.finland tervehtii ja hyvästelee palstalaisia. Harvat taitavat vastata tervehdyksiin.
Muissa maissa etiketti voi olla olla tästä poikkeava tai jopa täysin päinvastainen.

Käytöstavoista, niiden muuttumisesta ja muusta asiaan liittyvästä on runsaasti oppaita ja kirjoja. Itselläni on Käytöksen kultainen kirja ja Käytös- ja tapatieto- niminen kirja. Olen niitä joskus lueskellut. Netissäkin on paljon tietoa, kuten tervehtimistä koskeva lainaukseni.

_______________________________________________________________

Eri yhteisöillä voi olla yleisistä tavoista poikkeavia omia sääntöjä ja tapoja.
Ne eivät kuitenkaan saisi kävellä yleisten sääntöjen yli, vaan olla vain lauman omaa kättäytymismallia, jota käytetään yhteisön sisällä, jos halutaan. Helluntailaisilla on ollut tapana sanoa tervehtiessä "Rauhaa". Tapa on kuitenkin häviämässä nuoremman polven myötä. Lestadiolaiset tervehtivät yhä sanoilla "Jumalan terve". Körttiläiset eli heränneet tervehtivät yleisiä tapoja noudattaen ilman sen kummempia metodeja.

Äänestä

ja meilla taalla kanadan maassa tervehditaan -- hello- hi-good morning-- what ever..... ja jollet tervehdi tai hymyile..olet varmaan kesavierailija suomesta..

noin se meilla menee--tuntemattomankin kanssa,,ja hyvalta tuntuu..
ei vaan pelkastaan mulkoilla ,kun tullaan vastaa.

Äänestä

Älä nyt mene halaamaan, jos sitä tarkoitit, ellet ole hyvä tuttu. Tervehtiä aina saa. Muista kaikkiin uskovaisiksi itseään nimittäväksi tulee suhtautua varauksella, älä ole lian sinisilmäinen. Voi tulla puukkoa selkään... joihinkin voi luottaa joihinki ei...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


retupekka kirjoitti:

Minulle ainakin on koulussa opetettu sen kuuluvan hyviin käytöstapoihin.
Olin viimeksi kokouksessa käydessäni lentää selälleni kun portaissa vastaan tuli nuori tyttö joka sanoi moi tälläiselle entiselle laitapuolenkulkijalle.

Sitten näin tytön olalla jätesäkin joten kyseessä olikin henkilökuntaan kuuluva todennäköisesti mailmallinen.
Osa kokouksistamme näet pidetään vuokratiloissa rukoushuoneemme ahtauden vuoksi.

Osaisiko joku viisaampi nuevoa minua millaiset kirjoittamattomat tervehtimissäännöt vallisevat helluntai ym. vapaisasuunnissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu