Miksi Jumalaan uskomisesta tehdään KUMMALLISTA?

Ja omistuista...
Mutta jos lapsenusko ja tieto ei vieläkään kuole, niin kerron miksi uskon Jumalaan....

Jumala on kielioppia, sen Jahve merkitys tarkoittaa: MINÄ OLEN!
Jumala on myös määritelty Raamatussa tarkoittamaan KAIKEN LUOJAA, persoonallista vaikuttajaa, jolla on ollut sanansa, tuntonsa ja kuvansa ja äänensä muutamia aisteja mainitakseni - pelissä alusta saakka, jo ennen maailman luontia, koska ennen TÄTÄ oli mm. tällaisia infomaatioulottuvuuksia, jossa Jumalan persoonat "leikkivät" keskenään, mutta täällä ei ole vielä niin eläväistä kuin voisi olla....

Siis kaikki minuudesta, 1. persoonasta lähtoisin olevat asiat ovat Jumalasta alun perin, tosin alunperin Jumalan sanomat sanat ovat saattaneet muuttua, ja esiintyä väärissä yhteyksissään... Jeesuksen sanoja on paljon lentävinä lauseina, ja monesta voidaan löytää helposti monia Jeesuksen lauselmia elämän eri aloilta - lähtökohtinaan....

Jumala SUOMENKIELESSÄ tarkoitta "Julmuria", Jumisevaa Alaa, tms...
Juu, maalaria ehkä tai jotain vastaavaa.....
Juuda (ei -s) saattoi olla myös aiheuttajana Jumala-sanalle, koska Hän oli Israelin pojista voimakkain, jos Ruubenin naissikailut lasketaan hänelle heikkoudeksi....
Siis MINUUDESTA, omasta itsestänne tuntemalla, voitte tuntea Jumalan ja vapautua MAYSTA, harhakuvasta, joka tulee ulkopapäin helppojen aistihavaintojen saastuttamana....
Jumalalle on muita nimiä myös, Allah varmaan tunnetuin seuraava, tarkoitta tietysti KUUN ALLA olevaa.... Ja Sebaot on sotajoukkojen Jumala, ja A-do-nai varmaan juurikin se....
676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Otahan lääkkeesi, Aki.

Äänestä
  • Lääkkeet ovat tarpeen, kun on synty tarve ja vaiva niiden lääkitsemiseen.
    Esimerkiksi tupakkia käytettiin aluksi keuhkolääkkeenä, HISTORIA-lehti kertoi näin. Samoin on paljastumassa, että lääke itsessään on aiheuttanut koko sairauden, se koukku, johon ihminen saarrettin lääketeollisuuden toimesta.

    Olin tänään PÄIVÄLLÄ kolme tuntia tupakkilakossa, kun tupakit loppui, kaverilta pummasin sitten yhden ja tein sätkätumpeista ylimääräisen.

    No, tupakkia ei enää pidetä lääkkeenä, paitsi flunssaan joskus auttaa yhtä hyvin kuin eukalyptys höyryhengitys!
    Ja totta, mulla menee vielä jonkinverran psyykelääkettä, lähinnä unilääkkeenä niitä otan.....

    Äänestä

No no Apo, anna höpsön höpistä.

Mutta ei Luojaan uskominen silti tarvitse tieteellisiä perusteita. Riittää kun tajuaa vain sen että kaikessa luomakunnassa näkyy hyväntahtoisen Luojan käden jälki. Se on niin selvä ettei siinä mittareita tarvita.

Tämä ei sulje pois sitä tosiasiaa että Luojasta on myös hyvät tieteellisen metodin hyväksymät todisteet joita tällä palstalla on ihan tarpeeksi nähnyt.

Luojaan uskominen kuitenkin edellyttää syntiinlankeemuskertomuksen tajuamista oikein.
Tilannehan ei aina jatku näin pahana maan päällä. Pian meillä ei Apokaan kiroile, jos mielii täällä olla ilmaa pilaamatta.

Äänestä
  • Hyväksytkö kielitieteen tieteelliseksi todisteeksi?
    Raamattu, ja profetiansa ulottuvan niin kauas, kuin löytyy herkkauskoisia lukioita.
    Raamattu on niin kauan tieteelle mysteeri, kunnes selitetään, miksi tietyn lauseen jälkeen tietyssä jakeessa ja luvussa tuli sekin lauselma....

    Äänestä

  • Aki Karppov vs. ??? kirjoitti:

    Hyväksytkö kielitieteen tieteelliseksi todisteeksi?
    Raamattu, ja profetiansa ulottuvan niin kauas, kuin löytyy herkkauskoisia lukioita.
    Raamattu on niin kauan tieteelle mysteeri, kunnes selitetään, miksi tietyn lauseen jälkeen tietyssä jakeessa ja luvussa tuli sekin lauselma....

    Vihje, teologia tieteenalana on toisinaan melko lähellä kielitiedettä.
    Teologia, kristillinen, tutkii mm. Raamattua, ja pyrkii löytämään ne "otsakkeet", jotka johdattavat Raamatun kerrontaa eteenpäin, toisinaan nähdään toistoa ja kopiointia rakenteissa esim. samojen lukemien(jaenumerot esim.) kohdalla, ja eri profeetoilla on toisinaan samojakin tuomioita julistaa "Israeeloilleen ja maailman kansoille", yleensä ei kuitenkaan läheskään samoin sanoin....
    "Henki puhaltaa missä tahtoo, sinä kuulet sen juminan muttet tiedä minne se menee ja mistä tulee..." Henki ei tarkoita tässä nyt ilmaa, vaan juurikin logiikkaa ja sanoja.

    Äänestä

Kirkon teologit saavat henkäillä omista Raamatuistaan esille mitä homomyönteisyyttä tahansa,mutta totuus on se ettei sellaista siellä ole.

Tämän kerroin vain esimerkkinä siitä että Raamattu on ihan selkeä ja yksinkertainen kertomus ihmiskunnan historiasta. Ei siellä mitään mystistä ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


A_KR kirjoitti:

Ja omistuista...
Mutta jos lapsenusko ja tieto ei vieläkään kuole, niin kerron miksi uskon Jumalaan....

Jumala on kielioppia, sen Jahve merkitys tarkoittaa: MINÄ OLEN!
Jumala on myös määritelty Raamatussa tarkoittamaan KAIKEN LUOJAA, persoonallista vaikuttajaa, jolla on ollut sanansa, tuntonsa ja kuvansa ja äänensä muutamia aisteja mainitakseni - pelissä alusta saakka, jo ennen maailman luontia, koska ennen TÄTÄ oli mm. tällaisia infomaatioulottuvuuksia, jossa Jumalan persoonat "leikkivät" keskenään, mutta täällä ei ole vielä niin eläväistä kuin voisi olla....

Siis kaikki minuudesta, 1. persoonasta lähtoisin olevat asiat ovat Jumalasta alun perin, tosin alunperin Jumalan sanomat sanat ovat saattaneet muuttua, ja esiintyä väärissä yhteyksissään... Jeesuksen sanoja on paljon lentävinä lauseina, ja monesta voidaan löytää helposti monia Jeesuksen lauselmia elämän eri aloilta - lähtökohtinaan....

Jumala SUOMENKIELESSÄ tarkoitta "Julmuria", Jumisevaa Alaa, tms...
Juu, maalaria ehkä tai jotain vastaavaa.....
Juuda (ei -s) saattoi olla myös aiheuttajana Jumala-sanalle, koska Hän oli Israelin pojista voimakkain, jos Ruubenin naissikailut lasketaan hänelle heikkoudeksi....
Siis MINUUDESTA, omasta itsestänne tuntemalla, voitte tuntea Jumalan ja vapautua MAYSTA, harhakuvasta, joka tulee ulkopapäin helppojen aistihavaintojen saastuttamana....
Jumalalle on muita nimiä myös, Allah varmaan tunnetuin seuraava, tarkoitta tietysti KUUN ALLA olevaa.... Ja Sebaot on sotajoukkojen Jumala, ja A-do-nai varmaan juurikin se....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu