Kieltäytyivät osallistumasta maanpuollustukseen yhtä suurella panotuksella kuin muut? Miksi esimerkiksi vaativat että suomenkielisten suojeluskuntalaisten oli vuonna 1918 kuoltava heidän rähjäisen saarensa puolesta vain sen takia että Julius Sundblom saisi myöhemmin toteuttaa maanpetollisia aikeitaan.
Oma arvioni on homoseksuaalisuus ja pelkuruus. Homoseksuaalisuus selittää Ålannin väestön pienuuden ja pelkuruus sen miksi se on pysynnyt suhteellisen vakaana vaikeiden vuosisatojen aikana.
Miksi ahvenanmaalaiset
8
61
Vastaukset
- Pojasta polvi happan
Jos suomalaisista varusmiehistä lasketaan pois totaalikieltäytyjät, sivarit, kutsunnoissa vapautetut/hylätyt, kahden viikon sisällä armeijasta "mamman helmoihin" lähetetyt, niin suomenkielinen kurantti tavara on nykyisellään 50% ikäluokasta.
Muut ovatkin sinun kaltaisia luusereita joilla ei ole elämässä mitään muuta tekemistä kuin kirjoitella homojuttuja 16:00-06:00 välisellä ajalla.Aikataulu taas johtuu nukkumisrytmistä.
Sinähän voisit ottaa toiseksi "keppihevoseksi" itseäsikin lähivuosina koskevan ongelman. Sateenkaariperheiden adoptio-oikeuden. - P.A.Nettaa
Mielenkiintoinen näkemys sinulla tuosta panotuksesta. Ehkä Ahvenanmaan miehillä oli mielessään isompia asioita kuin panot.
- MOT.
VAIN siksi, että Suomessa saa syrjiä kunhan sen tekee Suomen ruotsalaiset.
MOT -ohjelmaa katsoi varmasti jursitejakin, tasa-arvon asiantuntijoita ja korkea-arvoisia virkamiehiä. Silti Gunnar Jansson ei saanut minkäänlaisia moitteita, vaikka tuki ja perusteli syrjintäkäytäntöjä.
Näin ollen syrjintä on Suomessa sallittua. Perustuslaki ei voi tehdä eroa syrjinnän kohteen perusteella, koska se olisi epätasa-arvoista.
http://www.yle.fi/mot/af041025/kasikirjoitus.htm
Lainaus:
................................................
YLE-MOT: Mutta Ahvenanmaalla kaikilla EU-kansalaisilla ei ole samoja oikeuksia. Ovatko siis Ahvenanmaan lait ristiriidassa EU’n syrjintädirektiivin kanssa?
Gunnar Jansson: Koko Ahvenanmaan itsehallintojärjestelmä perustuu syrjintään.
Tää on aika yllättävä, mutta näinhän se on kaikkialla. Siis jotta vähemmistö voidaan suojella ja tässä mielessä ahvenanmaalaiset ovat vähemmistö Suomessa, niin tähän suojelukseen tarvitaan menetelmiä, erikoisjärjestelyjä, jotka syrjivät muita. Ja sitten järjestyksen ystävä totta kai kysyy ”saako syrjiä?”. Vastaus on kyllä, mutta saa syrjiä ainoastaan kahdella edellytyksellä. Ensimmäinen: että syrjintään on objektiiviset perusteet ja että nämä perusteet ovat laissa, siis lakitasolla määriteltyjä. Objektiivisuus-laintaso ensimmäinen, toinen , että näitä objektiivisia lakeja sovelletaan ystävällisesti, ei aggressiivisesti.
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=Content77446 - Nahkatukka peräkamma
Eihän tuosta enään puutu kuin sinun postaamat tilastot ahvenanmaalaisista kaatuneista sotien aikana, niin sinunkin päiväsi on pelastettu.
Mikä maksaa. - Aapo Jukola
Syynä on maakunnan kansainvälisillä sopimuksilla jo Krimin sodan jälkeen ja moneen kertaan sen jälkeenkin uusilla sopimuksilla vahvistettu asema demilitarisoituna alueena. Suomi ei ole, kuten ei Venäjäkään aiemmin, lähtenyt muuttamaan näitä tekemiään sopimuksia kansainvälisillä neuvotteluilla tai yksipuolisesti.
- xczxczxczxcz
voi, ihanko totta
onko tässä maailmassa todella noin naiiveja ihmisiä jotka uskovat että kovan paikan tullen voivat sitten näyttää mitä sopimukseen on kirjoitettu??? - Aivan oikein
Kaksi asiaa pelotti: Vihollinen ja anaalin saamisen loppuminen.
- Ei ulottunut ajatus
niin kauas että jos NL vallottaa Suomen ml. Oolanti, siihen loppuu myös hinurointi. Ehkä uskoivat Ruotsin lunastavan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760