SDP on aktiivisesti mukana kaavaisluissa joissa lapsilisän verotus lähinnä voi merkitä usealla lapsilisän poistumista.
Onko tämä SDP:n nykyinen kanta. Hävetkää!
Onko tämä SDP:n nykyinen kanta. Hävetkää!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei demari köyhien kyykyttämistään häpeä,
onhan tämä nähty ennenkin.
Paremminkin saisi äänestäjä hävetä, jos erehtyi
demaria äänestämään.
Ei pitäs tulla yllätyksenä. SDP on ajanut samaa jo 80-luvulla. Kun keskituloistenkin marginaaliprosentti on 40-45%, demarit leikkaisivat lapsilisät käytännössä puoleen. Kahden lapsen perheelle n. 100 eur/kk veronkiristys.
Kokoomuksen porukka sitä kaavailee
Päinvastoin, kokoomus ajaa jopa työnverotuksen alentamista. Jolloin palkkapussi lihoisi. Demarit itse ajaa työnverotuksen ja etuuksien verotuksen kiristäviä toimenpiteitä, joihin kokoomus ei voi suostua. Siksihän sdp marssi ulos, kun kokoomus ei voinut moiseen hullutukseen suostua. Olisi pitänyt antaa kaikessa myöten ja vaalivoittaja ei olis saanut mitään läpi. Se on käsittämätön tilanne.
Ja eniten lihoisi hyvätuloisimpien työntekijöiden palkkapussi. Toimitusjohtajan palkkapussi lihoisi sen mitä siivoojan lihonutkin palkkapussi kokonaisuudessaan on. Ne, joilla ei ole työtä, esim. maata aikoinaan rakentaneet nyt laitoksissa viruvat vanhukset, puolestaan laihtuisivat entisestään.
Tilanteessa, jossa työ rupeaa olemaan harvojen herkkua, pitää ajatella muidenkin etua kuin niiden, joilla sattuu vielä se palkkapussi olemaan.
Kokkareilla on se joku ihme kuvitelma, että mitä enemmän työstä saa rahaa, sitä enemmän työtä tehdään. Tavallinen duunari (tai esim. minä virkamies) teen kuitenkin ihan sen saman määrän työtä, palkasta riippumatta. Jos rahaa tulee kovin paljon enemmän, rupean säästämään päästäkseni aikaisemmin eläkkeelle. Kaikki eivät ole niin pohjattoman rahanahneita kuin kokoomuslaiset itse.
Täällä taas haukutaan demareita syyttä suotta. Tällä kertaa lapsilisistä.
Otetaanpa esille demareiden vaihtoehtobudjetti heidän ollessaan oppositiossa viime vaalikaudella.
Kuntapalveluihin
- vanhusten- ja terveydenhoitoon 500 miljoonaa euroa lisää,
JEP JEP. Oikein hyvä.
Työttömille
- työttömille peruspäivärahaan +43 €/kk
- työttömyysturvan lapsikorotus +20 %
- työmarkkinatuen tarveharkinta pois
Lapsiperheille
- lapsilisän yh-korotukseen ´20 €/kk
- toimeentulotukeen +30 €/kk
- yleistä asumistukea suuremmaksi
Eläkeläisille
- asumistukea +50 - 70 €/lisää
Pienituloisille
- keveämpi kuntaverotus ym.
- tulonsiirtoja niitä kipeästi tarvitseville
Kyllä nyt SDP ottaa hallitusneuvotteluissa esille ne lupaukset, jotka se teki ennen vaaleja. Kokoomus-kepu hallitus päästi tuloerot kasvamaan ja köyhät kärsimään. Nyt tähän eriarvoistumiskehitykseen ja luokkayhteiskunnan syntyyn on tultava loppu.
Sosiaalietuuksia on parannettava ja monimutkainen etuusjärjestelmä yksinkertaistettava siten, ettei etuuksien alikäyttöä synny byrokratian tai tietämättömyyden vuoksi.
150.000 suomalaista on jätetty yhteiskunnan ulkopuolelle heidän terveys- ja toimeentulo-ongelmissaan kirkon diakoniatyöntekijöiden mukaan. Näille äärimmäisessä köyhyydessä sinnitteleville, joille jokainen päivä on uusi "selviytymistarina" on nyt tehtävä oikeutta.
Kokoomuslaiselle kamreeripolitiikalle on tehtävä loppu. Meillä on varaa parantaa perusturvaa ja poistaa leipäjonot, mutta meillä ei ole varaa kasvattaa yritysten katteettomia tukiaisia ja veroetuja, jotka ovat jo nyt lähes 6 miljardia.
Meillä ei ole varaa verottomiin osinkoihin eikä ökyrikkaiden mataliin tasaveroihin. Meillä ei ole varaa pienentää yritysveroja. Meillä ei ole varaa maksaa 18 miljardin vuosittaisi veroetuja, joista eniten saavat kaikkein rikkaimmat.
Niin siis vaalien jälkeen *luvattiin* kahta hyvää ja kolmea kaunista. Luvattiin ettei Portugalille lähetetä miljardeja.
Vaalilupaukset sitten heti unohdettiin samantien vaalien jälkeen. Kaikkihan tekee niin (paitsi yksi puolue).
Käsitykseni mukaan neuvottoluista on, että nimenomaan SDP on suurin leikkaaja. Sitä vain ei kerrota.
Mitkä tätä meidän talouttamme pyorittävät? Yritykset tietenkin, eivät sohvalla makaavat sosiaalipummit ja muut töitä tekemättömät ihmiset.
Koko sosiaaliturva tulisi muuttaa sellaiseksi, että rahaa saa valtiolta vasta kun sitä oikeasti tarvitsee. Tämä nykyinen malli on täysin järjetön ja vie tuhottomasti rahaa ja vähentää yksilöiden solidaarisuutta, kun kukaan ei viitsi antaa rahaa esim. hyväntekeväisyyteen, kun oletetaan valtion hoitavan kaiken.
Sosiaaliturvan tulisi olla ainoastaan väliaikainen turvaverkko, joka estää ihmistä syrjäytymästä ja vajoavasta absoluuttiseen köyhyyteen. Sen ei pitäisi olla riippumatto, jossa voi vain lojua ja nostaa kuukausittain erilaisia valtion tukia, jotka on rahoitettu muiden, työssäkäyvien ihmisten rahoilla. Suomessa ihmiset ovat oikeutettuja vain pieneen osaan työnsä tuotosta ja ne jotka eivät töitä tee, kinuavat aina lisää. Oikeudenmukaistako? Yhteiskuntamme ei palkitse ahkeruutta ja osaamista vaan laiskuutta ja passiivisuutta. Jokaisen tulisi olla vastuussa itsestään ja ympäristöstään, ei valtion.
Niin, tämä on nyt sitä muutosta.
Lapsilisiin ei koskettu edellisen hallituksen toimesta, mutta kun Demari on asialla niin heti leikataan.
Sitähän se tarkoittaa kun Demari on köyhän asialla. Luodaan leikkauksia, joiden toteuttaminen lisää myös byrokratiaa. Näinköyhän kyykyttämisestä pääsee hyötymään ennen kaikkea Demari-virkamiehet.
NINEL
Demarit aina olleet kokoomuksen käsikassara köyhien lyömisesssä!
Jostain on pakko säästää ja keinoja on löydyttävä.Minä kyllä lähtisin siitä,että lapsilisiä olisi maksettava niitä tarvitsijoille,ei niile joiden tulot ovat vaikkapa 50000 Euroa vuodessa.Tämä ei ehkä ole fiskaalinen kysymys vaan kysymys on oikeudenmukaisuudesta jos säästettävä on jostain.
muttaku kaikki maataloustuilla (70.000€/viljeliä/vuosi) elävät kepuloiset haluaa kaikki tuet siis myös lapsilisätkin!!
Minä en ymmärrä miksi nämä punikit valittavat maataloustuista.
Ostakaa maatila, vaikka pienempikin niin saatte ilmaista rahaa
70000 €/vuosi tarvitsematta tehdä yhtään mitään.
Sehän on itsestä kiinni haluaako olla köyhä kun rikastuminen
on noin helppoa.
Nostetaan oikeisto politiikalla ALV ylös niin saadaan vanhalla lapsilisämallilla ostettua vähemmän ja tehdään pienituloisten elämä vaikemmaksi. Jos lapsilisästä otetaan pieni prosentti pois ja ALV säilyy entisellään niin ei tehdä köyhille niin huonoja oloja.
Lapsilisien verotus sortaisi isotuloisia. Ei kokoomus sellaiseen suostu.
Lapsilisät vähentävät lapsista aiheutuvia kuluja ja kuuluvat kaikille. Tulis helvetinmoinen byrokratia tilalle ja säästöt olis oikeasti minimaallisia.
Tuo on demareiden taholta enemmänkin silmänkääntötemppu, mutta senhän ne osaa. Eli puhua paskaa tavalla, että tyhmät on tyytyväisiä.
Jos lapsilisät pannaan muiden tulojen päälle ja verotetaan koko summasta, niin tottakai isompituloinen maksaa progression takia enemmän kuin pienempituloinen.
Lapsilisiä on nostettava ja jo ensimmäisestä lapsesta.
SDP marssi ulos hallitusneuvotteluista itse ja nyt kehtaa vielä väittää, etteikö aloite (lue vaatimus) lapsilisien verottamisesta olisi tullut juuri ja ainoastaan heiltä. Luuleeko SDP, että tätä asiaa ei nosteta pöydälle nyt. Sitä saa mitä tilaa.
Ensinnäkin on todella törkeätä rikkoa vaalilupaukset. Lapsilisien vieminen verole on kuitenkin vielä törkeämpää. Häpeäisitte!
KAIKISTA VIISAINTA.AHNEILTA LAPSI LISÄ POIS:Kokonaan.raja perhettä kohden vallä 5-6 000euroa kk.AHNEITA NYT TULEE KURITTAA.
Kysymys on vain se, etä kuka ryhmästä vuosi tiedon lehdistölle
Huom.
Vain ökyrikkailta lapsilisät verolle.
Kokoomus suojelee vain rikkaita.
Jaa, ei minua hävettäisi, jos olisin demari. Verotus juurikin olisi järkevä tapa toteuttaa lapsilisien tarveharkinta ilman että byrokratia lisääntyy. Joiltakin lapsilisä käytännössä puolittuisi - nimittäin juuri niiltä, jotka sitä muutenkaan eivät tarvitse. Joillakinhan on varaa esim. säästää lapsilisät lapselle pesämunaksi odottelemaan täysi-ikäistymistä, mikä on selvä merkki siitä että koko lapsilisää eivät olisi edes tarvinneet. MIksi ihmeessä yhteiskunnan tuollaista tukea pitäisi?
Oikeassa olet. Lapsilisiä olisi vain korotettava selvästi ennen verollepanoa, etteivät pienituloisimmat häviäisi. Keski- ja suurituloiset saisivatkin tyytyä nykyisiä pienempiin lapsilisiin. Progressio pusiri juuti oikein.