yhteiskunta tieteitä, tai politiikkaa kouluissa. Itse olen oppinnut asiat, ja perehtynyt asioihin syvällisemmin. Apuna olen käyttänyt internettiä, josta olen saanut tarvitsemani tiedon.. Yksi tyyppi sanoi, ja kehui kirjoitustani yo kirjoitukseksi. Siitä olin hyvin iloissaan..
Nykyään olen kiinnostunut politiikasta, yhteiskunta tieteestä.. Haluan pysyä mukana hyvinvointi valtion kehityksessä, ja miten se toimii/rakentuu.. Maailmassa on paljon mielenkiintoista asiaa, ja niihin on perehdyttävä.
Opiskelu, itse oppiminen on hyvä itsensä kehittämiselle. Ajan kuluttamiselle aina löytyy tekemistä. On mukava tietää, ja oppia uusia asioita jota tämä maailma meille antaa..
Ulkopolitiikka, ja kansainvälinen politiikka sekä hyvinvointiyhteiskunnan asiat kiinnostavat minusta eniten..
Olen nyt tutkinut Perussuomalaisten vallan nousua, ja heidän keinoja, menetelmiä politiikassa. Heistä ei ole jäänyt minulle hyvä kuva.. Siellä on niin paljon epäpäteviä politiikkoja, jotka eivät oikein ole parasta hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseksi. Yksinkertaisesti ; liian kielteinen. Konkreettinen ja kansallis-sosialismiin sijoittuva Perussuomalaiset eivät rakenna oikeaa yhteiskunta toiminta mallia, vaan päinvastoin..
On porskuttava, siinä missä muutkin. Jos me emme olisi eu:ssa, niin olisimme sulkeutunut rasistinen yhteiskunta, joka ajaa vaan omia etujaan. Liika kiihkoilu, ja populistinen politiikka ajaa vaan vääristynyttä kuvaa.. Kansallis-sosialismi ja konservatiivinen linja ei sovellu nyky maailmaan ollenkaan..
On otettava maahanmuttajia, jotka oikeasti tarvitsevat turvapaikkaa. Jos tekevät rikoksia, on heidät laitettava takaisin. On annettava apua kehitysapuun, koska nälänhätä on tyrähdettävä. On ajateltava nykyaikaisesti, ja kehittää, ja uudistaa vanhaa. Modernisaatio on yhteiskunta myönteinen ja uudenaikainen linja nykyaikaiselle yhteiskunnalle..
Kansainvälistyminen, ja hyvät välit toisten maiden kanssa ovat tärkeää. Kaupankäynti kansainvälisesti takaa talouskasvua. On oltava mukana hankkeissa, ja operaatiossa. Ulkopuolisiin rauhanturvaamis operaatioihin on lisättävä resursseja. Vapaaehtoiset sotilaat saavat sotia, jos haluavat..
Vaikka kaikki maksaa, on se demokratian arvoista. Emme voi olla takapajula, joka ei tee mitään, ja ole missään. Sulkeutunut yhteiskunta on kaikista typerintä mitä koskaan voisi olla.. On oltava avoin mahdollisimman moneen asiaan, ja maahan..
En ole opiskellut yhtään
22
236
Vastaukset
- Samaa mieltä
Persujen toimintaa voidaan kuvata yhdellä sanalla. Se on itsekkyys. Heidän mukaansa meidän suomalaisten on jokaisessa tilanteessa pyrittävä itsekkäästi ajamaan omaa etuamme. Kyse on siis nationalismista kansainvälisyyden asemasta. Itsekkyys on tuotu jopa maan sisälle. Myös maan sisällä pitäisi pyrkiä ajamaan valtaväestön etua. Vähemmistöt kuiten suomanruotsalaiset ja islamilaiset kyykkyyn!
Perussuomalaisuuteen liittyy myös pelottelu. On luotu mielikuva jonka mukaan Suomi on juuri nyt menemäisillään katasrofaaliseen suuntaan, mutta vielä se voidaan pysäyttää.- Lue ja viisastu
Aika outoa ja realiteetin vastaista puhetta.
Jokaisen maan on pidettävä itse puolensa kuten jokaisen ihmisenkin.
Elämme aikaa jossa pieni globaali pankkiirieliitti tavoittelee maailmanherruutta.
Haluatko jäädä sen orjaksi?
Minä taas en halua. Siksi pidän puoleni enkä alistu sen 'yhteistyökuvioihin', jotka todellisuudessa ovat sen orjaksi antautumista.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=1&id=200
Lue ja viisastu.
Prussuomalaiset ovat juuri nyt ainoa puolue joka ymmärtää tämän asian.
- Viisastumista
toivon myös sinulle. Nytkään sinulla ei ollut mitään sanomista ajatuksiini ja siksi korvasit asiakeskustelun salaliittoteorioilla. Kuten totesin, niin juuri tuollaisista älyttömyyksistä on päästävä eroon ja alkaa elämään täällä reaalimaailmassa.
- orjana on hyvä olla
sinulle reaalimaailma on pankkiirien orjuutta.
Hyvää orjuutta toivotan! - 4+18
orjana on hyvä olla kirjoitti:
sinulle reaalimaailma on pankkiirien orjuutta.
Hyvää orjuutta toivotan!Olet pian Vehkalan tilanteessa, mielipidevankina.
http://www.verkkomedia.org/
Sekin on mahdollista ellet herää.
- minä olen
"Jos me emme olisi eu:ssa, niin olisimme sulkeutunut rasistinen yhteiskunta, joka ajaa vaan omia etujaan."
KOMMENTTI: Ovatko EU:n ulkopuolella olevat maat rasistisia ja sulkeutuneita? Kuka maan etuja ajaa paitsi maan hallitukset, jos nekään? Mikä on ajatuksesi kluu?
"Siellä on niin paljon epäpäteviä politiikkoja, jotka eivät oikein ole parasta hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseksi."
KOMMENTTI: Ketkä heistä on epäpäteviä ja miksi?
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex3000.sh?LAJITNIMI=$
"Perussuomalaiset eivät rakenna oikeaa yhteiskunta toiminta mallia, vaan päinvastoin."
KOMMENTTI: Millä perustelet tämän? Perussuomalaiset eivät ole hallituksessa, vielä.
"On otettava maahanmuttajia, jotka oikeasti tarvitsevat turvapaikkaa."
KOMMENTTI: Niin on ja vain sellaisia. Nyt otetaan sellaisia joka ikinen vuosi 850 kpl perheet. Mutta se lisäksi tulee koko joukko elätettäväksemme sosiaalipakolaisia, jotka eivät täytä kansainvälisiä pakolaiskriteereitä.
" On annettava apua kehitysapuun, koska nälänhätä on tyrähdettävä."
KOMMENTTI: Tänä vuonna Suomen kehitysapu oli 1 074 miljoonaa euroa, Suomen valtion velaksi, koska budjettimme alijäämäinen. Nälkä ei poistu rahaa antamalla KOSKAAN, koska kannettu vesi ei kaivossa pysy.
"Ulkopuolisiin rauhanturvaamis operaatioihin on lisättävä resursseja. Vapaaehtoiset sotilaat saavat sotia, jos haluavat..
KOMMENTTI: Suomen puolustusvoimat on tarkoitettu puolustamaan omia rajojamme ja maatamme.
"Emme voi olla takapajula, joka ei tee mitään, ja ole missään. Sulkeutunut yhteiskunta on kaikista typerintä mitä koskaan voisi olla."
KOMMENTTI: Olemme takapajula, koska kaikki meistä eivät ymmärrä puolustaa omia arvojamme, maatamme ja kulttuuriamme. Sulkeutunut emme ole, koska koko maailman väki on löytänyt meidät ja sosiaaliturvamme. Maahamme on pesiytynyt kansainvälinen rikollisuus, ihmiskauppiaat, varkaat, kerjäläiset, pakolaiset, turvapaikkashoppparit ja koko joukko kunniallistakin väkeä. Ja lisää pukkaa tänne monen kymmenen jopa sadan hengen päivävauhtia.
Jatka vaan itseopiskelua ja kannattaa myös panostaa luetun ymmärtämiseen ja kirjoitetun kritisointiin! - Kannattiko
taas kaiken jälkeen lopussa lähteä aloittaneen kirjoittajan helnkilökohtaiseen solvaamiseen? Hänen kirjoituksensa oli ihan hyvä.
Epäpäteviä ovat ne, joilla ei ole sopivaa koulutusta tai työkokemusta.
Perussuomalaisia voi arvioida, vaikka he eivät olisikaan hallituksessa. He ovat kyllä julkaisseet tavoiteohjelmansa ja se on täysin järjetön.
Mihin tutkimukseen tai selvitykseen perustat väitteesi siitä, että kehitysapu ei koskaan poista nälänhätää?
Pitäisikö Suomen mielestäsi luopua YK:n rauhanturvaoperaatioista?
Lopetuksesi olikin melkoinen. Väität, että olemme takapajula, koska emme käperry itseemme. Mieti ensin ja kirjoita vasta sen jälkeen. Mikä yleensäkään on meidän omat arvomme ja kulttuurimme? Nehän muuttuvat kaiken aikaa.- aina kannattaa
Kuten toteat, kirjoitus oli kirjoituksena hyvä, mutta KOMMENTOIN asiasisältöjä, koska en ole kirjoittajan kanssa samaa mieltä eivätkä väitteet olleet perusteltuja.
Loppukaneetti oli kannustusta ja kritiikkiä. Politiikassa on erittäin tärkeä luetun oikein ymmärtäminen, oikeastaan rivien välistä lukeminen, sillä politiikko ei sano koskaan siten kuin asia oikeasti ovat.
Kaikkea, mitä on painettuna, ei kannata ottaa kirjaimellisesti vaan kannattaa selvittää asiaa, vähintään suhtautua siihen kriittisesti. Mm. kun katsot Persujen koulutustietoja, havaitset, etteivät ne kalpene varrattaessa bkoko edustajakunnan koulus- ja ammattietietoja vaikka lehdistössäkin panetellaan ja vähätellään vain Persuja.
"Perussuomalaisia voi arvioida, vaikka he eivät olisikaan hallituksessa."
KOMMENTTI: Niin saa ja pitääkin, mutta jos esittää väitteitä, kannattaa esittää jotain konkreettista tietoa tai näkemystä väitteensä tueksi, jotta toinenkin pääsee siihen kiinni.
"He ovat kyllä julkaisseet tavoiteohjelmansa ja se on täysin järjetön."
KOMMENTTI: Jos joku sanoo, että monikymmen sivuinen läpyskä on täysin järjetön, en usko, että kommentoija on edes lukenut sitä. Kun esittää tuollaisen kohdistamattoman, ympäri pyöreän väitteen, se on samaa faktaluokkaa, kun väitän, että kaikki suomalaiset ovat varkaita.
"Mihin tutkimukseen tai selvitykseen perustat väitteesi siitä, että kehitysapu ei koskaan poista nälänhätää?"
KOMMENTTI: Kehitysapuohjelmia ja -ihmisiä mediasta kuuntelemalla ja lukemalla. Suuri ongelma on jo se, että kehitysapua menee jo yhdestä maasta useammasta eri tuutista: valtioiden kassoista, eri järjestöiltä ja jopa yksityisisltä niin paljon, etteivät vastaanottajamaiden hallituskoneistot pysty niitä hallinnoimaan ja koordinoimaan järkevällä tavalla. Ja lieneekö aina motiiviakaan, kun sitä tulee kuitenkin joka vuosi kahmalokaupalla lisää.
Lisäksi kerrotaan esimerkkejä siitä, jos jossain kylässä huutaa 1000 ihmistä nälkäänsä, ruoka-avun jälkeen luku tuplaantuu pian. Syntyvyydensäännöstely ei kuulu YK:n 10 kohdan tavoiteohjelmaan jostain syystä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kehitysapu
Kehitysavun pitää olla koulutusta jaloilleen toipumiseen ja omatoimisuuteen. Väestönkasvun hillitseminen on avainsana. Seuraavaksi maailmasta loppuu ruoka.
"Pitäisikö Suomen mielestäsi luopua YK:n rauhanturvaoperaatioista?"
KOMMENTTI: Ei kokonaan vaan kriittisesti harkiten eikä lainkaan mukaan sotatoimiin.
"Väität, että olemme takapajula, koska emme käperry itseemme."
KOMMENTTI: Missä noin sanoin? Miten se luetun ymmärtäminen olikaan...
"Mikä yleensäkään on meidän omat arvomme ja kulttuurimme?"
KOMMENTTI: Jos niitä ei tunne tai niistä ei välitä, ei niitä voi puolustakaan. Ehkä oma identiteetti on hukassa tai ei tunne kuuluvansa kyseiseen kansaan.
- Persut
ovat kuitenkin esiintyneet rehteinä henkilöinä, jotka sanovat asiat suoraan ja kaartelematta. Kuten totet, niin se tosiaan on puppua. Persut ovat ihan samanlaisia kuin muutkin ja heidän puheitään ei kannata ottaa todesta.
Esimerkiksi Persujen kulttuuria koskevat kommentit olivat täysin järjettömiä. Se samalla osoitti heidän ylimielisen elitisminsä.
Sitten siitä luetun ymmärämisestä. Puhuimme kehitysavusta, jota on monen sorttista. Sinä tulkitsit minun puhuneen suorasta safkan jakamisesta.
Oletko sitten sitä mieltä, että kriisiavusta pitää luopua kokonaan? Eli kun ihminen on kuolemaisillaan nälkään, niin saako antaa ruokaa? Yksi arvo on kristillinen lähimmäisenrakkaus eli pitääkö siitä luopua?
Suomi harkitsee mihin rauhanturvaoperaatioon lähtee mukaan. Minkä osalla sinusta on tehty väärä ratkaisu? En minäkään ole ollut puolustamassa niitä kaikkia.
Käy toisiaan lukemassa se oma takapajulakommenttisi.
Osaatko vieläkään sanoa, mitä ovat meidän arvomme ja kulttuurimme? Sinulla on todistajantaakka.
Syntyvyydensäännöstelyyn on tosiaan syytä puuttua. Kaikki ihmiskunnan suuret ongelmat johtuvat pohjimmiltaan siitä, että meitä on liian paljon. Jos syntyvyydensäännöstelykamppanjat eivät kuulu YK:n tavoiteohjelmiin, niin oletettavasti taustalla on ainakin katolisia maita. Suomessakin on erä puoluejohtaja, joka ei hyväksy kortsun käyttöä ja aborttia. Mitä pitäisi tehdä sellaiselle henkilölle? Jos sellainen henkilö pääsisi valtaan esim. ministeriksi, niin hän ujuttaisi politiikkaan omia vanhentuneita ajatuksiaan. Eikö ole pelottava tulevaisuudenkuva?- globaali on kirosana
"Esimerkiksi Persujen kulttuuria koskevat kommentit olivat täysin järjettömiä."
KOMMENTTI: Kaikkiko sivulla 10 olevassa kulttuuriosiossa? Vai ainoastaan tämä kohta, jota mediassa vatvottiin, muttei ymmärretty TARKOITUKSELLA oikein: "Perussuomalaiset kokevat suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen olevan ensisijaista postmodernin nykytaiteen tukemiseen verrattuna. Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle."
"Puhuimme kehitysavusta, jota on monen sorttista. Sinä tulkitsit minun puhuneen suorasta safkan jakamisesta."
KOMMENTTI: En. Se oli vain toinen käytännön esimerkki mahdottomasta tehtävästä, se toinen esim. oli se raha-avun koordinointi. Muut olivat siinä Wikipedian linkissä mm. kohdassa KEHITYSAVUN TEHO.
Ja tässä lisää, kun löysin nämä vt-tavoitteet: http://www.undp.fi/mdgtausta/
Huh-huijaa, kuinka lapsenuskoisia tavotteita. Ja se kaikkein tärkein puuttuu.
Ja vielä kerran: Kehitysavun pääpaino pitää olla koulutusta jaloilleen toipumiseen ja omatoimisuuteen. Siis hätäapua ja koulutusta, sitten kuokka ja työkalut käteen. Ei voi olla että vuosituhannesta toiseen sinne lapioidaan rahaa. Äkkiä katsoen siitä linkistä katsomalla, kehitysapua on lapioitu monen kansakunnan voimin jo yli 50 v ja vuosittain sitä tarvitaan yhä enemmän ja enemmän. Mikään ei riitä.
"Suomessakin on erä puoluejohtaja, joka ei hyväksy kortsun käyttöä ja aborttia." KOMMENTTI: "Lakien muutokseen tarvitaan eduskunnan enemmistö eli 101 ääntä, perustuslain vielä enempi. Jos viittaat Soiniin, sanoi moneen kertaan vain, että kunnioittaa elämää. Kortsuista en ole kuulut mainittavan ja vain kaksi lasta tuntuu median mukaan olevan.
"Suomi harkitsee mihin rauhanturvaoperaatioon lähtee mukaan. Minkä osalla sinusta on tehty väärä ratkaisu?"
KOMMENTTI: Viime aikaisista Afganistan arveluttaa kovin. Somalian merirosvojahti oli täysi farssi, verovarojemme väärinkäyttöä.
"Osaatko vieläkään sanoa, mitä ovat meidän arvomme ja kulttuurimme? Sinulla on todistajantaakka."
KOMMENTTI: Osaan, entä sinä? Minulla ei ole mitään taakkaa itselle eikä muille. Sen verran kuitenkin vihjaan, että arvomme kansakuntana (ei kaikilla) liittyvät kieleemme ja siihen puuhasteluun, jolla sisimpäämme ravitsemme.
Tulevaisuus pelottaa, mutta muista syistä.
- On samantekevää
onko globaali kirosana vai ei, mutta kun pakostakin elämme yhä kansainväistyvämmässä maailmassa. Yhä suurempi osa kohtaamistamme asioista oin kansainvälisiä. Ei ne ilmansaasteetkaan rajalle pysähdy, vaikka miten pistäisimme pään pensaaseen. Persut tosiaan edustaa itsekästä impivaaralaista nationalismia kansainvälisyyden asemasta. Kansainväisyydestä tietysti poimitaan rusinat esim. vientoitulojen muodossa, mutta ongelmilta ummistetaan silmät.
Persujen mukaan kehitysapua pitää supistaa (itsekkyyttä). Haluat sivuuttaa tämän pääasian siirymällä sille alisteisiin toissijaisiin asioihin. Mikset sano, että pidetään keshitysapu edes samalla tasolla, mutta kohdennetaan sitä paremmin?
Mitä ohjeman tavoitteista haluat kritisoida?
Kyllä sinulla on todistajantaakka kertoa mitä ovat meidän arvomme ja kulttuurimme, koska itse aloit niistä puhumaan. En ymmärrä, miksi et voi kertoa, kun kerran omasta mielestäsi tiedät. Samoin voisit kertoa, mikä on aikaisemmin mainitsemasi "suomalainen identiteetti". Vihjailet esim., että arvomme liittyvät kieleemme. Onko tuossa kirjoitusvirhe ja tarkoitit, että kieliimme? Olemmehan sentään kaksikielinen maa.
Olen kansallismielinen ja ylpeä meidän kansallisvaltiostamme. Kansallisvaltio tarkoittaa sitä, että Suomen on oltava koti meille kaikille riippumatta esim. uskonnosta tai seksuaalisesta suuntaumisesta.- Mulle merkitsee
"Kansainväisyydestä tietysti poimitaan rusinat esim. vientoitulojen muodossa, mutta ongelmilta ummistetaan silmät."
KOMMENTTI: Miltä ongelmilta on silmät suljettu? Suomihan on koko Euroopan lepsuimmalla ulkomaalaispolitiikalla jo koko maailman Kela: Turvapaikkashoppareiden ihannemaa, paperittomien, laittomasti maassaolijoiden passari, Romakerjäläisten, rikollisten ja ihmiskauppiaiden suojamaa:
http://vastaanottokeskusinfo.wikidot.com/aloitus
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/paperittomien_klinikalle_saatu_toihin_yli_30_laakaria/
Näin mennään ja omia KÖYHIÄ lähes miljoona, leipäjonot kilometrien mittaisia eikä tulevaisuuskaan vaikuta ruusuiselta:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Oudot viestit ylistävät Helsingin räjähteitä arabiaksi Supo selvittää/1135266668278/?cmp=tm_etu_luetuimmat_uutiset
"Persujen mukaan kehitysapua pitää supistaa (itsekkyyttä)."
KOMMENTTI: Olen samalla linjalla heidän kanssa, sillä annamme kehitysapua nyt VELAKSI:
http://velkakello.fi/
Kehitysapua pitää leikata esim. puolittaa se ainakin siihen asti kunnes budjettimme alijäämä on kurottu umpeen. Apu muille kannattaa keskittää koulutukseen ja palveluihin, joista mallikkaita onkin lueteltu linkin kohdassa Tehokkaimmat apumuodot:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kehitysapu
"Kyllä sinulla on todistajantaakka kertoa mitä ovat meidän arvomme ja kulttuurimme..." "Vihjailet esim., että arvomme liittyvät kieleemme. Onko tuossa kirjoitusvirhe ja tarkoitit, että kieliimme? Olemmehan sentään kaksikielinen maa."
KOMMENTTI: Kerroin jo niistä. En voi tehdä sitä tyhjentävästi, koska ihmisillä on erilaisia arvoja ja kulttuurinautintoja. Ja vain yksi kieli merkitsee minulle jotain syvällisempää.
Juu, rajat voivat olla avoinna niille, jotka tapamme ja kulttuurimme hyväksyvät, noudattavat lakejamme, hankkivat toimeentulonsa itse eivätkä käytä hyväkseen hyvinvointivaltiomme palveluita. Muut painukoot rikastuttamaan vaikka omaa kulttuuriaan!
- Köyhät kyykkyyn
En ymmärrä, miksi nähdään vastakkainasettelu Suomen vähävaraisten ja ulkomaiden köyhien välillä. Sekin nähdään ongelmana, että jotkut lääkärit tekevät vapaaehtoistyötä.
Kuten totesin, niin Perussuomalaiset perustavat toimintansa juuri esittämällesi pelottelulle. Luodaan mielikuva, jonka mukaan Suomi olisi juuri nyt suistumassa esim. rikollisten käsiin, mutta vielä tilanne voidaan korjata. Kannattaisi välillä muistaa, että Suomessa kuitenkin on hyvin vähän ulkomaalaistaustaisia ihmisiä.
Ihan hyvin voisit kertoa arvoistasi. Ei sinun tarvitse väistää kysymystä, sillä että ihmisillä on erilaisia arvoja. Kysyin sinun arvoistasi. Muuta vastaavat omasta puolestaan, jos heiltä jotain kysytään.
Jos et kerro arvoistasi, niin minä kerron arvoistasi ja sinä saat väittää vastaan. Puhut siitä, että ulkomaalaisten pitää hyväksyä tapamme ja kulttuurimme. Paljon kiinnostavampaa on miettiä kuinka paljon sinä siedät heidän erilaisia tapoja. Kaikkea ei tietenkään tarvitse hyväksyä.
Samoin minulle äidinkielemme on tärkeä. Tässäkin on pohdittava, miten paljon siedämme erilaisuutta esim. kielivähemmistöjen muodossa. Perussuomalaisilla tuntuu yleisemminkin olevan käsitys, jon ka mukaan olisi olemassa joku yhtenäinen suomalainen identiteetti. Suomalaisuutta on monensorttista ja tämän maan on oltava kansallisvaltio meille kaikille.
Kristillinen lähimmäisenrakkaus tuntuu olevan sinulle täysin vieras ajatus. Köyhien auttaminen ulkomailla on usein perustunut juuri sille. Sinusta kehitysmaat on laitettava kärsimään siksi, että meillä on USA:n talouspolitiikan seurauksena ajauduttu taloudellisiin vaikeuksiin ja valtion budjetti on alijäämäinen. Ne kaikkein köyhimmät köyhät pitää laittaa kyykkyyn.- ei kerjuulle
"En ymmärrä, miksi nähdään vastakkainasettelu Suomen vähävaraisten ja ulkomaiden köyhien välillä. Sekin nähdään ongelmana, että jotkut lääkärit tekevät vapaaehtoistyötä."
KOMMENTTI: Verovarapottimme on kuin suuren perheen lompakko, jota usemimmat Suomessa töitä tehneet ovat kykynsä mukaan kartuttaneet. Siitä on tarkoitus maksaa pääasiassa siihen porukkaan kuulvien kulut ihan kuin perheessänne. Et kai sinäkäään varojasi naapureillesi jaa. Ja nyt se suuri lomakko on TÄYSIN TYHJÄ ja velkaa on n. 80 miljardia. Velka on maksettava!
Lääkärit tehnevät töitä ilmaiseksi, mutta kaikki muu kuten tilat ja hoivattavien ylöspidon maksaa veronmaksajat. Hoidettavat ovat osin rikollisisa, niitä joilla ei ole poliisin lupaa olla enää maassamme. Muistaakseni laittomia on täällä 6.000 - 8.000 päätä. Arvaahan maksaako ne veroja tänne? Ja voit käyttää mieleikuvitustasi, millä he elantonsa hankkivat, täysin tyhjätaskut?!
"...Perussuomalaiset perustavat toimintansa juuri esittämällesi pelottelulle. Luodaan mielikuva, jonka mukaan Suomi olisi juuri nyt suistumassa esim. rikollisten käsiin"
KOMMENTTI: Niinkö?! Seesteiseltäkö näyttää?
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?messageID=4569504
Myös terrorismin torjuntaakin tarvitaan varoja. Iltalehdessa 1.4.2011 oli kansantaloudelle kalliita uutisia. Lehden mukaan yhden (1) terrorismista epäillyn tarkkailu voi maksaa Supolle jopa 300 000 euroa vuodessa. Jonkinlaisen tarkkailun alla on Suomessa muutama kymmen ihmistä, joita arvioidaan terroristiuhaksi.
Terrorismin torjuntaan meni v. 2005 reilut 14 miljoonaa euroa ja viime vuonna eduskunta myönsi Supolle 850 000 e lisämäärärahan.
Jo vankeinvaihdon nopeuttaminen toisi lisävaroja poliisien palkkaamiseksi:
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194671347567/artikkeli/ulkomaalaisvankien lasku veronmaksajalle 29 miljoonaa euroa.html
Hyvin vakavaa tämä anarkistiterrorismi, jotka Demari, Vihreät ja Vasurit tukevat päättämättömyydellään ja lepsulla kuntapolitiikallaan:
http://mediaseuranta.blogspot.com/2011/06/iltalehti-anarkistit-ilmoittautuivat.html
"Kannattaisi välillä muistaa, että Suomessa kuitenkin on hyvin vähän ulkomaalaistaustaisia ihmisiä."
KOMMENTTI: Vähän on, mutta paljon rikoksia niin vähällä porukalla.
Totta puhuen joillekin 2 voi olla vähän joillekin 5 miljoonaa:
http://mediaseuranta.blogspot.com/2011/06/ilta-sanomat-maahanmuuttajat.html
http://www.stat.fi/artikkelit/2010/art_2010-07-09_001.html
"Puhut siitä, että ulkomaalaisten pitää hyväksyä tapamme ja kulttuurimme. Paljon kiinnostavampaa on miettiä kuinka paljon sinä siedät heidän erilaisia tapoja."
KOMMENTTI: Kerroin jo, mutta tulkoot uudelleen: ...rajat voivat olla avoinna niille, jotka tapamme ja kulttuurimme hyväksyvät, noudattavat lakejamme, hankkivat toimeentulonsa eivätkä käytä hyväkseen hyvinvointivaltiomme palveluita. Siedä sinä minua niin minä sinua. Vapaasti saa pukeutua, muttei naamioitua. Työvoiman tulossa pitää pitää saatavuusharkintalaki ennallaan.
"Perussuomalaisilla tuntuu yleisemminkin olevan käsitys, jonka mukaan olisi olemassa joku yhtenäinen suomalainen identiteetti."
KOMMENTTI: Kerrohan, missä niin sanotaan?. Onhan meillä mm. yhtenäinen menneisyys, kieli, tapakulttuuri, vapaa-ajankulttuuri, josta viimeisestä tulee mieleeni esim. saunominen, mökkeily, perskänni, teatteri, ooppera, tukkilaisromantiikka. Dedaljit ovat erikseen.
"Kristillinen lähimmäisenrakkaus tuntuu olevan sinulle täysin vieras ajatus."
KOMMENTTI: En katso enkä kysy uskontoa kun autan. Valitsen autettavani lähipiiristä ja lähialueen järjestöistä. Harrastan kuitenkin positiivista syrjintää ja autan suomalaisia, jos voin eritellä apuni.
Kehitysavusta kerroin jo, siihen on lapioitu monen valtion toimesta vuosikymmeniä rahaa, joista vain murto-osa päätyy oikeaan tarkoitukseen. Tiedätkö, miksi esim. köyhän Somalian sota ei lopu millään? - Kuten totesin
ei kerjuulle kirjoitti:

Kehitysavusta kerroin jo, siihen on lapioitu monen valtion toimesta vuosikymmeniä rahaa, joista vain murto-osa päätyy oikeaan tarkoitukseen. Tiedätkö, miksi esim. köyhän Somalian sota ei lopu millään?itsekkyys jyllää. Apua tarvitsevalle ei saisi antaa apua. Laastariakin kuluu...
Onko Suomessa tosiaan noin vähän laittomasti maassa olevia ihmisiä? Tuo oli yllättävä tieto.
Ulkomaalaistaustaiset henkilöt leimaat rikollisiksi. Mitähän Nokian insinööritkin tuosta tuumaavat?
Myös maahanmuuttajat haluavat tehdä töitä Suomessa. Ei niiden asema soskunluukulla ole niiden valinta. Sitten kun ne saavat töitä, niin huudetaan kurkku suorana, että ne vie meidän työpaikat. Mikään ei ole oikein.
Meidän suomalaisten kannattaisi romuttaa käsitys meistä jotenkin erityisen kovina työntekijöinä. Oikeasti me olemme laiskoja ja siksi palkkaamme maahanmuuttajia tekemään töitä, mitkä ei meille enää kelpaa.
Suomalainen identiteetti. Meillä on kaksi tasaveroista kieltä (siedätkö). Perskännäämisestä ja siihen liittyvästä väkivallasta ei kannata olla ainakaan ylpeä. Teatteria ja opperaa harrastavat käytännössä vain keski-ikäiset naiset. En muutenkaan ymmärrä, miten oppera voisi olla erityinen suomalaisuuden ilmentymä. Kännäämistä eivät harrasta ainakaan Suomen islamilaiset. Ja tällä viittaan lähinnä vanhaan Suomessa olleeseen pieneen islamilaiseen yhteisöön. Monet näkevät kansallisena hyveenä kristillisen lähimmäisenrakkauden, mutta siitä sinä sanoidut irti.
Tuossa on esimerkkejä siitä, että ei meillä ole koskaan ollut mitään yhtenäistä muuttumatonta kansallista identiteettiä. Olemme aina imeneet vaikutteita muualta ja se on pelkästään hyvä asia.
Erityisesti tunnut vastustavan ruoka-avun antamista silloin kun sitä eniten tarvitaan. Tuota on kauhistuttavaa ajatella oman maamme näkökulmasta. 1980-luvun puolivälissä huomattava osa suomalaista kuoli nälkään, kun ei kerta kaikkiaan ollut ruokaa. Mutta tuohan sinä autuaasti unohdat. Silloin tilanne olisi mennyt vielä paljon pahemmaksi, jos pankkiiri Rotshild ei olisi avustanut Suomea omasta pussistaan. Mutta tämänkin sinä näet ongemana, kun osa tuesta on valtiolta ja osa yksityisiltä.
Edelleen pidän kiinni lähtökohdastani: perussumalaiset edustavat itsekkyyttä. - Samaa virttä veisaat
Kuten totesin kirjoitti:
itsekkyys jyllää. Apua tarvitsevalle ei saisi antaa apua. Laastariakin kuluu...
Onko Suomessa tosiaan noin vähän laittomasti maassa olevia ihmisiä? Tuo oli yllättävä tieto.
Ulkomaalaistaustaiset henkilöt leimaat rikollisiksi. Mitähän Nokian insinööritkin tuosta tuumaavat?
Myös maahanmuuttajat haluavat tehdä töitä Suomessa. Ei niiden asema soskunluukulla ole niiden valinta. Sitten kun ne saavat töitä, niin huudetaan kurkku suorana, että ne vie meidän työpaikat. Mikään ei ole oikein.
Meidän suomalaisten kannattaisi romuttaa käsitys meistä jotenkin erityisen kovina työntekijöinä. Oikeasti me olemme laiskoja ja siksi palkkaamme maahanmuuttajia tekemään töitä, mitkä ei meille enää kelpaa.
Suomalainen identiteetti. Meillä on kaksi tasaveroista kieltä (siedätkö). Perskännäämisestä ja siihen liittyvästä väkivallasta ei kannata olla ainakaan ylpeä. Teatteria ja opperaa harrastavat käytännössä vain keski-ikäiset naiset. En muutenkaan ymmärrä, miten oppera voisi olla erityinen suomalaisuuden ilmentymä. Kännäämistä eivät harrasta ainakaan Suomen islamilaiset. Ja tällä viittaan lähinnä vanhaan Suomessa olleeseen pieneen islamilaiseen yhteisöön. Monet näkevät kansallisena hyveenä kristillisen lähimmäisenrakkauden, mutta siitä sinä sanoidut irti.
Tuossa on esimerkkejä siitä, että ei meillä ole koskaan ollut mitään yhtenäistä muuttumatonta kansallista identiteettiä. Olemme aina imeneet vaikutteita muualta ja se on pelkästään hyvä asia.
Erityisesti tunnut vastustavan ruoka-avun antamista silloin kun sitä eniten tarvitaan. Tuota on kauhistuttavaa ajatella oman maamme näkökulmasta. 1980-luvun puolivälissä huomattava osa suomalaista kuoli nälkään, kun ei kerta kaikkiaan ollut ruokaa. Mutta tuohan sinä autuaasti unohdat. Silloin tilanne olisi mennyt vielä paljon pahemmaksi, jos pankkiiri Rotshild ei olisi avustanut Suomea omasta pussistaan. Mutta tämänkin sinä näet ongemana, kun osa tuesta on valtiolta ja osa yksityisiltä.
Edelleen pidän kiinni lähtökohdastani: perussumalaiset edustavat itsekkyyttä.Näyttää se luetun ymmärtäminen olla nyt jokseenkin hukassa.
- 4+13
Kuulostaa kuin sanoisit, ettei kannata olla huolissaan koska muuallakin on isoja ongelmia ellei vielä isompia.
Typerää.
Jokainen maa saa ja sen pitääkin hoitaa itse soppansa. Tukea voidaan antaa paikan päälle mutta se, että ihmisiä nyt ajetaan imperialistin sotilaiden voimin eri maista pakolaisiksi on törkeää.
Sodat on heti lopetettava ja apua annettava sinne missä ihmiset kärsivät. Kulttuureja ei saa hajottaa ja sotkea. Ne ovat arvokas luonnonvara erilaisuudessaan ja niitä pitää kunnioittaa eikä sekoittaa.
Sitä tervettä mallia persut juuri edustavat. Eivät he mitään rasisteja ole kuten on mustamaalattu porvareiden ja biderbergiläisten taholta.
Todrllisia rasisteja ovat juuri suurporvarit joiden vierasmaalaisten rakkaus on pelkkää hyväksikäyttöä: heistä saadaan työvoimaa jolla omaa kukkaroa lihotetaan.- hallituksen moka
"Sodat on heti lopetettava ja apua annettava sinne missä ihmiset kärsivät. Kulttuureja ei saa hajottaa ja sotkea. Ne ovat arvokas luonnonvara erilaisuudessaan ja niitä pitää kunnioittaa eikä sekoittaa."
KOMMENTTI: Täysin samaa mieltä. Kulttuurien tarkoituksellinen laaja sotkeminen pitäisi saada loppumaan. Jokainen tuntee turvalliseksi olonsa omiensa keskellä, kuulemalla omaa kieltänsä ja murretta.
Kaikista ei ole maahanmuuttajiksi vieraisiin kulttuureihin, minkä olemme huomanneet. Juuri tämän takia globaalisuus on peruksista, en kannata tässä mittakaavassa.
Pakolaiset pitää sijoittaa lähimaihionsa, joissa samanlaiset olot ja tavat. Ja sinne apua. Kuinka paljon ja monelle silläkin rahalla saisisvat apuavun, jonka nyt täällä heidän elatukseensa ym. laitamme. Väärä tapa, sanovat monet asiantuntijatkin.
- Jos sodat
saataisiin loppumaan yhteisellä päätöksellä, niin niitä ei
olisi koskaan ollutkaan. Edustamistasi ajatuksista minulle tulee mieleen lähinnä sinisilmäiset lukiolaistytöt.
Ei meillä Euroopassa ole harrastettu mitään kulttuurien tarkoituksellista laajaa sotkemista. USA:ssa sitä on tehty läpi historian ja minusta se on kaikkine puutteineekin ihan hyvä maa.
Keistä ei olisi maahanmuuttajiksi vieraisiin kulttuureihin?
Maailman pakolaisongelma on kehitysmaiden ongelma. Suurin osa pakolaisista on siirtynyt kehitysmaasta toiseen. Pieniä eriä on tullut rikkaisiin maihin. Sinä siis alkaisit syytämään rahaa näihin köyhiin maihin. Sinne sitä rahaa ainakin menisi lapiokaupalla. - vähän vai paljon = 2
Kaikki on suhteellista
http://www.amnesty.fi/tietoa-meista/amnestyn-teemat/pakolais-ja-siirtolaisuuspolitiikka
Kait nyt sentään tavoitteena tulisi olla rauhaan pyrkiminen.
Varmasti on edullusempaa hoitaa humanitäärinen apu paikan päällä, koska avustusrakenteet ovat siellä usein valmiina ja "valuutta kelluu" eri lailla. Niin ne avustustöissä mukana olevat kertovat.
Tänne suuntautunut pakolaisuus on usein talousperusteista. Näyttää kuitenkin, että monilla ei työperäisllä mamuilla on eri syistä vaikeuksia sijoittua uuteen yhteiskuntaa varsinkin jos maan tavat poikkeavat jyrkästi omista. Senhän näkee mm. rikostilastoista. Jokainen voi itse tutkiskella, spekuloida:
http://pxweb2.stat.fi/dialog/varval.asp?ma=020_polrik_tau_102_fi&ti=Rikokset ja niiden selvitt%E4minen vuodesta 1980&path=../Database/StatFin/oik/polrik/&search=RIKOKSET&lang=3
Kuuleman mukaan kroonisten punavihersilmäisten kannattaa pistäytyä Helsingin käräoikeudessa ovenpielihavaintoja tekemässä. - Ja se näkyy...
"Jos me emme olisi eu:ssa, niin olisimme sulkeutunut rasistinen yhteiskunta, joka ajaa vaan omia etujaan."
=> Kuten esim. Norja, Sveitsi, Yhdysvallat ja monet muut maat jotka eivät kuulu Euroopan unioniin...?
"On otettava maahanmuttajia, jotka oikeasti tarvitsevat turvapaikkaa. Jos tekevät rikoksia, on heidät laitettava takaisin."
=> EU:n määräykset kieltävät sen takaisin laittamisen, jos alueella on turvatonta.
"On annettava apua kehitysapuun, koska nälänhätä on tyrähdettävä."
=> Nälänhädät syntyvät pääosin länsimaiden taloudellisten vaatimusten ja toiminnan seurauksena kehitysmaissa, ruoan puutteesta nälänhädät eivät synny, maailmassa tuotetaan ruokaa vuosittain reilu 11 miljardille ihmiselle, maailmassa ei ole läheskään tuota määrää ihmisiä.
"On oltava mukana hankkeissa, ja operaatiossa. Ulkopuolisiin rauhanturvaamis operaatioihin on lisättävä resursseja. Vapaaehtoiset sotilaat saavat sotia, jos haluavat.."
=> Rauhanturvaamien on aivan eri asia kuin puolueellinen rauhaan pakottaminen, kuten kenraali selvittää:
"Suomi Afganistanissa: ”Turha puhua rauhanturvaamisesta”
Puolustusvoimain entinen komentaja Gustav Hägglund katsoo, että Afganistanin operaatiosta on turha puhua rauhanturvaamisena.
- Suomalaisten rauhanturvaajien kunnia-asiana on ollut puolueettomuus ja konfliktien yläpuolella pysyminen."
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/74796-suomi-afganistanissa-”turha-puhua-rauhanturvaamisesta”
"Vaikka kaikki maksaa, on se demokratian arvoista."
=> "Totta, globalisaatiovoimat ovat hävittämässä melkoisella vauhdilla demokratiaa eri maista, pelkästään jo Euroopan unioni on demokratian irvikuva ja kulissi suurine demokratiavajeineen ja kähmintöineen, vallattomine parlamentteineen..."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9832904- ei demokratiaa
Näin se valitettavasti on. EU on kertakaikkiaan varsinaisten kähmiöiden ja väärinkäyttäjien suuri kusiaispesä.
Vielä hetki tätä menoa, niin emme päätä itse enää yhtään mistään tässäkään maassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770