EHEC-bakteeri sairastuttaa 36-vuotiaita naisia.

BBC: "Kurkkubakteerin" saaneet usein naisia

Tutkijat ovat ymmällään havainnosta, jonka mukaan suurin osa EHEC-kolibakteerin sairastuttamista on naisia.

Useissa tapauksissa sairastuneet ovat olleet lapsia, mitä selittää lasten vielä kehittymätön immuniteetti. Mutta varsinkin Saksassa aikuisten naisten osuus sairastuneista on kiinnittänyt tutkijoiden huomiota, kertoo BBC verkkosivuillaan.

Berliiniläisen Charité-yliopistosairaalan professori Ulf Göbel arvelee, että kyseessä olevassa bakteerikannassa olisi jokin erityispiirre, jolle naiset altistuisivat miehiä helpommin.

Samankaltainen havainto tehtiin Yhdysvalloissa vuonna 1994. Tuolloinkin EHEC-bakteerin sairastuttamat olivat etupäässä naisia, ja potilaat olivat iältään keskimäärin 36-vuotiaita.

Vastauksien löytämistä hankaloittaa Saksassa saatu tutkimustulos, jonka mukaan kurkut eivät olisikaan epidemian aiheuttaja. Testatuista kurkuista löydetty bakteeri viittaa toiseen bakteerikantaan.

Bakteerilähteen selvittämiseksi tutkijat yrittävät nyt muun muassa selvittää taudinaiheuttajan DNA:n.

Professori Göbelin mukaan läpimurto mysteerin ratkaisemiseksi edellyttää potilaiden yksityiskohtaisia haastatteluja: mitä he ovat syöneet ja milloin.

(MTV3)
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/06/1338787/bbc-kurkkubakteerin-saaneet-usein-naisia

Liekö kyseessä jenkkien täsmäaseen testaaminen? Seuraava versio sairastuttaa 25-vuotiaita arabialaisia miessotilaita?
2101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

.

Äänestä

Tuota noin, 36-vuotias nainen on siinä vanhenemisen rajapyykillä, jolloin tehdään kaikkensa, että pysyttäisiin nuorina. Varmaan monet heistä syövät kasviksensa raakoina, ehkä jopa pesemättöminä, mistä aiheutuen ehecit yms pääsevät tartuttamaan? Moniko miehistä syö paljon raakoja kasviksia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


USA:n täsmäase? kirjoitti:

BBC: "Kurkkubakteerin" saaneet usein naisia

Tutkijat ovat ymmällään havainnosta, jonka mukaan suurin osa EHEC-kolibakteerin sairastuttamista on naisia.

Useissa tapauksissa sairastuneet ovat olleet lapsia, mitä selittää lasten vielä kehittymätön immuniteetti. Mutta varsinkin Saksassa aikuisten naisten osuus sairastuneista on kiinnittänyt tutkijoiden huomiota, kertoo BBC verkkosivuillaan.

Berliiniläisen Charité-yliopistosairaalan professori Ulf Göbel arvelee, että kyseessä olevassa bakteerikannassa olisi jokin erityispiirre, jolle naiset altistuisivat miehiä helpommin.

Samankaltainen havainto tehtiin Yhdysvalloissa vuonna 1994. Tuolloinkin EHEC-bakteerin sairastuttamat olivat etupäässä naisia, ja potilaat olivat iältään keskimäärin 36-vuotiaita.

Vastauksien löytämistä hankaloittaa Saksassa saatu tutkimustulos, jonka mukaan kurkut eivät olisikaan epidemian aiheuttaja. Testatuista kurkuista löydetty bakteeri viittaa toiseen bakteerikantaan.

Bakteerilähteen selvittämiseksi tutkijat yrittävät nyt muun muassa selvittää taudinaiheuttajan DNA:n.

Professori Göbelin mukaan läpimurto mysteerin ratkaisemiseksi edellyttää potilaiden yksityiskohtaisia haastatteluja: mitä he ovat syöneet ja milloin.

(MTV3)
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/06/1338787/bbc-kurkkubakteerin-saaneet-usein-naisia

Liekö kyseessä jenkkien täsmäaseen testaaminen? Seuraava versio sairastuttaa 25-vuotiaita arabialaisia miessotilaita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu