Hei sisaret! En tiedä miksi, mutta tunnen halua kirjoittaa teille tarinani. Tapasin 18-vuotiaana 25-vuotiaan muslimimiehen. Aloimme seurustella yhdessä(seurustelemme edelleen. Olemme seurustelleet noin kolme vuotta. Tästä ajasta olemme asuneet kaksi vuotta yhdessä ja olleet puolitoista vuotta kihloissa. Meillä on todella ihana suhde. Mieheni rakastaa minua täysillä, osoittaa hellyyttä, pistää minut aina etusijalle kaikessa, kuuntelee minua, haluaa minua, jaksaa joka päivä halata, pussata ja muistuttaa rakastavansa minua. Hän haluaa rakastella kokoajan kanssani. Hän ei myös koskaan ole epäitsekäs taloudellisesti.(Olen opiskellut kokoajan ja hän ei ole koskaan valittanut etten maksaisi samaa kuin hän. Mieheni on siis hyviltä puoliltaan unelmieni mies. Hän tulee myös hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa. Hän on hyvin sosiaalinen hauskuuttaja. Hänen suomalaiset työkaveritkin pitävät hänestä. Hänellä on paljon suomalaisia miehiä, vanhoja ja nuoria kavereinaan.
Sitten tämä huono puoli on se, että meille tulee sillointällöin uskonnon ja kulttuurin takia yhteentörmäyksiä. Se ei ole kummankaan syy, mutta niin vain tapahtuu. En voi ymmärtää hänen ajatuksiaan aina, enkä sitä kuinka hän ei kyseenalaista koraania missään suhteessa. Olemme yrittäneet erota useita kertoja, koska se olisi paljon helpompaa. Meillä on kuitenkin syvä rakkaus, jonka takia palaamme aina takaisin yhteen. Joskus toivoisi, etten olisi koskaan tavannutkaan häntä, että eläisin tietämättömämä suomalaisen miehen kanssa, koska kaikki olisi helpompaa. En aloittaisi suhdetta enää kenenkään Itämaisen kanssa, jos valitsisin uudelleen. Mieheni kunnioittaa minua paljon ja antaa minulle vapautta. Kuitenkin rakastamme ja välillä myös kärsimme eroavaisuuksistamme. Olemme keskustelleet asioista hyvin paljon.
Sitten tämä huono puoli on se, että meille tulee sillointällöin uskonnon ja kulttuurin takia yhteentörmäyksiä. Se ei ole kummankaan syy, mutta niin vain tapahtuu. En voi ymmärtää hänen ajatuksiaan aina, enkä sitä kuinka hän ei kyseenalaista koraania missään suhteessa. Olemme yrittäneet erota useita kertoja, koska se olisi paljon helpompaa. Meillä on kuitenkin syvä rakkaus, jonka takia palaamme aina takaisin yhteen. Joskus toivoisi, etten olisi koskaan tavannutkaan häntä, että eläisin tietämättömämä suomalaisen miehen kanssa, koska kaikki olisi helpompaa. En aloittaisi suhdetta enää kenenkään Itämaisen kanssa, jos valitsisin uudelleen. Mieheni kunnioittaa minua paljon ja antaa minulle vapautta. Kuitenkin rakastamme ja välillä myös kärsimme eroavaisuuksistamme. Olemme keskustelleet asioista hyvin paljon.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olipa kirjanasi Raamattu tai Koraani, suurinta on rakkaus. Olitpa sinä tai miehesi kuinka uskovainen vain, uskontoansa vastaan taistelette vain, jos rakkauden asetatte uskonnon taakse, ja tämä asia selviää Koraanista ja Raamatusta, jos kyseisiä teoksia tuntee.
Rakkaus on uskonto, eikä mikään paperinpalanen.
Muista että ihminen voi antaa anteeksi, mutta ei unohtaa, vain Jumala voi unohtaa. Puhukaa asianne, päättyivät kokonaan halki, päättyivät ne sitten vaikka eroonne, mutta parempi hetki tulessa, kuin pitkä aika hieman liian kuumassa.
Oletko kääntynyt muslimiksi, vai hyväksyykö hän suhteen muun uskonnon edustajan kanssa?
*..mieheni antaa minulle paljon vapautta*
Tarviiko miehesi ANTAA sinulle vapautta, eikö se ole itsestäänselvyys että sinulla on yhtä paljon vapautta kuin miehelläkin? Vai tarkoititko näitä tavallisia parisuhteen kiemuroita, jossa myös SINÄ voit antaa miehellesi vapautta tai rajoittaa hänen vapauksiaan?
Kyllä tuollaisella suhtella on mielestäni toivoa, jos kumpikaan ei laita uskontoaan tai kulttuuriaan liian isoon asemaan ja on valmis joustamaan omista näkemyksistään.
Tämä siis koskee myös sitä miestäsi!
Olen muuten kuullut että islam ja kristinusko on alunperin jakautuneet yhdestä ja samasta uskonnosta, joten eiköhän ne kaksi asiaa voi yhdistää.:)
Kunhan kumpikaan ei sorru fanaattisuuteen.
En ole kääntynyt muslimiksi vaan olen kristitty. Hän ei ole missäänvaiheessa vaatinut minua kääntymään muslimiksi. Hänen veljellään on myös kristitty vaimo. Sen hän kuitenkin vaatii, että jos meille tulee joskus lapsia niin niiden täytyy olla muslimeita. Siitäkin olen huolissani, että kuinka se tulee sujumaan. Muslimeilla kun on tapana suojella ja vahtia tyttäriään huomattavasti enemmän kuin meillä suomalaisilla. Olen siis miettinyt, että vaikka minä olen vapaa niin hän haluaa kuitenkin kasvattaa tyttärensä( ja poikansa) oman kulttuurinsa mukaan. Ja se ei varmasta tule toimimaan Suomessa.
Tarkoitin vapaudella ihan näitä normaaleja parisuhteen kiemuroita. Tapaan paljon kavereitani, päätän itse omista asioistani jne.
Kuitenkin tuntuu joskus, että olemme liian tiukasti yhdessä. Mieheni ei halua lähteä koskaan yökerhoon tai risteilyille yksin ilman minua. Hän kunnioittaa tarpeitani ja mieltymyksiäni. Mutta mielestäni hän vaatii minulta myös paljon. Hän vaatii mielestäni enemmän kunniotusta, kuuntelemista, hyväksyntää jne. vaimoltaan kuin suomalainen mies. Joskus on vaikea vastata hänen tarpeisiinsa. Sitten se ahdistaa, että meidät on kasvatettu niin itsenäiseksi. Itämaisessa kulttuurissa ei ole vastaavaa itsenäisyyttä. Kaikki tulisi tehdä yhdessä ja meidän tulisi kertoa kaikki toisillemme. Mieheni ei tee koskaan päätöksiä kysymättä ensin minulta. Minun pitäisi myös toimia samoin. Ja sitten se rassaa, että kyllähän toi kulttuuri on aika miesvaltainen. Vaikka oltais kuinka onnellisia niin kyllä mies on aina enemmän perheenpää. Mutta mitäs teille tästä valita. Eihän mun mikään pakko olis olla hänen kanssan jos en haluaisi olla. Rakastan häntä, mutta pelottaa vaan tämä riski, että mitä tulevaisuus tulee hänen kanssaan olemaan.
ei varmaankaan lainkaan aiheetonta. Mietippä miten sitten mahd. lasten käy ja mihin he joutuvat, jos suksenne menevät jostain syystä ristiin.
Juu kannattaa kyllä miettiä tarkasti ennenkuin alkaa hommaamaan lapsia. Yleensähän parisuhde muutenkin joutuu kriisiin juuri lapsen syntymän jälkeen, ja eihän sitä tiedä miten lapsen saaminen vaikuttaisi miehesi tunteisiin, kun se uskontohan on aika tunnepitoinen juttu. Ja onhan noita Sabiroita ja muita jotka sitten joutuvat ristituleen.
Välillä toivoisi, että me kristityt suomalaisetkin pidettäis vähän enemmän tyttäriämme ja yleensäkin toisiamme silmällä. Sehän merkitsee sitä että on tärkeä.
Tää "itsenäisyys" merkitsee usein myös tietynlaista yksinäisyyttä, ja parisuhteessakin voi sen takia tuntea itsensä aika irralliseksi, kun ollaan niin NIIN itsenäisiä.
Ja kai sekin kuuluu asiaan että hän vaatii myös sinulta paljon jos itsekin tekee paljon parisuhteenne eteen. Kuulostaa ihanalta ettei hän edes halua koskaan mennä yökerhoon tai risteilylle ilman sinua, kun minun ex:äni, kuten monet muutkin suomalaiset haluavat aina mennä "kaveriporukassa"jolloin ainakin minä tunsin itseni erittäin ärsyttävällä tavalla ulkopuoliseksi ja toisarvoiseksi. Sinä olet siis niin tärkeä hänelle.
Siitähän parisuhteessa muutenkin pitäisi olla kysymys että omistautuu toiselle kokonaan. Ei hemmetti...tässähän tulee kateelliseksi...pitäiskö sitä mennä ja hommata itselleen muslimimies kun ei nää kristityt oikeen nappaa...
Hänellä todellakin on mahtavat arvot. Ja sen huomaa, että hän välittää minusta. Kaikki ystävämme ovat kateellisia suhteestamme, koska mieheni huomio minut jatkuvasti, hellyyttelee jne. Silti kokemuksen perusteella voin sanoa, ettei länsimainen ja itämainen kulttuuri voi elää koskaan täysin sopusoinnussa.
Itämaiset näyttävät tunteensa hyvin helposti, hyvä ja huonot. Mieheni tulistuu helposti, (hän ei ole väkivaltainen). Itämaalaisilla vain on korkea temperamentti, joka saattaa välillä rasittaa kylmäverisiä suomalaisia. Yksi suuri ero on myös se, että heidän kulttuurissaan naisella ja miehellä on aivan omat roolinsa, mitä meillä suomessa ei ole. En tarkoita sillä sitä, että olisin joku kotiorja. Mieheni tekee kotitöitä ja ruokaa siinä missä minäkin. Esimerkiksi mieheni ei kestä sitä, että riitatilanteessa minä "hypin mieheni silmille". Heidän kulttuurissaan nainen on pehmeämpi ja luultavasti periksiantavampi. Meille tulee joskus tosi suuria riitoja, koska minä en ole valmis antamaan missäänasiassa periksi. Toki suomalaistenkin suhteissa tulee välillä tulisiakin riitoja, koska toisen täytyy olla aina se joka joustaa hieman. Yleisesti ottaen olen kasvanut mielettömästi mieheni kanssa. Ennen kuin tapasin hänet minulla oli huono itsetunto. En uskaltanut sanoa vastaa kenellekään vaan annoin kaikkien aina pompotella minua. Nyt olen kuin toinen ihminen. Kunnioitan itseäni, olen vahva ihmisten keskuudessa ja ihmiset ovat alkaneet arvostaa minua paljon enemmän.
Joo, kyllähän niitä lapsia kannattaa harkita ennenkuin niitä tekee. Siitä olen varma, että jos eroaisimme ja meillä olisi lapsia, niin mieheni ei koskaan hyväksyisi niin kauan kuin lapset ovat pieniä, että minä ottaisin heille "suomalaisen isukin". Olen varma, että hän olisi todella hyvä isä lapsille. Hän ei koskaan esim. jättäisi perhettään jonkun toisen naisen takia tai lapsiaan eron tultua. Olen varma, että ensimmäiset 15 vuotta tulisi menemään hyvin, mutta sen jälkeen voi olla paljon ongelmia. Jos asumme suomessa on mahdotonta kasvattaa lapset muslimikulttuurin mukaan. Varmaan viettäisin lapseni kanssa välillä aikaa mieheni kotimaassa, että lapset oppisivat kunnioittamaan muitakin arvoja. Kyllähän ajatus on ihana pienestä ruskeasilmäisestä, vaaleaihoisesta nyytistä. En tiedä uskallanko vain koskaan tehdä lapsia, eikä sekään taas ole sitten hyvä. Asia tulee ajankohtaiseksi parin vuoden kuluessa. Mieheni on minua seitsemän vuotta vanhempi. Jos en halua lapsia sitten kun mieheni on eläkkeellä niin olisi parempi tehdä lapset mahdollisimman pian. Muuten meillä on asiat ihan hyvässä jamassa.
No ei ne suomalaisetkaan miehet niin kauheasti kestä että heidän "silmilleen hyppii", vaikka ehkä vähemmän näyttävät miltä heistä oikeasti tuntuu, kuten ei suomalaiset naisetkaan.
Ehkä siinä on juuri tuo roolien ero, että itämaissa on selkeämmät roolijaot, mutta täällä taas jokaisen pitää/jokainen saa muodostaa itse roolinsa aika pitkälle.
Ehkä joillekin suomalaisillekin sopisi paremmin sellaiset selkeät roolit, ettei tarvitsisi olla niin "hukassa" kuin monet ovat, josta johtuu esim. juuri se että antaa kaikkien pompotella ja on epävarma itsestään.
Ei kai muuten hänen perinteisiinsä kuulu tyttöjen ympärileikkaus? Se olis aika kamalaa.
Hän ei hyväksy ollenkaan tyttöjen ympärileikkauksia. Tyttöjen ympärileikkaukset ovat perinne jossain afrikan maissa. Se ei millääntavalla kuulu islamin uskontoon. Koraani sanoo, että naisen tulee nauttia seksistä siinä missä miehenkin. Asiaa voisi verrata näin, että sanoiko Jeesus ihmisille, että juokaa viinaa? No ei todellakaan, mutta kuitenkin sitä viinaa jotkut lipittävät. Sanooko Koraani, että tyttölapset on ympärileikattava? Ei todellakaan, mutta silti se on jossakin vanha sairas kulttuurinen perinne. Yhtä vähän ympärileikkaus kuuluu islamiin kuin viina kristinuskoon. Pojillehan tehdään aina islaminuskonnossa ympärileikkaus. Sehän on kuitenkin eri asia.
niin eriasia? Silpomista mikä silpomista.
Kulttuurierot voi olla todella vaikeita! Hyvä, kun kirjoitit kokemuksistasi. Se antaa paljon ajattelemisen aihetta monelle nuorelle tytölle - ja mixei monelle vanhemmallekin. Elämmehän maailmassa, jossa törmäys toiseen, usein meille vieraaseen kulttuuriiin on yhä vaan tavallisempaan. Mitä tulee tohon sun suhteesees, Rakkaus ja Halu selviytyä vaikeistakin asioista (mikäli se ei aina ole yksipuolista)auttaa monen vaikean ajan yli. Muista myös, et suhde samaa kulttuurii edustavankan kaa ei sekään automaattisesti sen helpompaa oo. Sä punnitset sun suhtees hyvät ja huonot puolet ja teet johtopäätökset ite - kukaan muuhan niitä päätöksii ei pysty sun puolest tekeenkään. Et tzemppii ja HYVÄÄ JA AURINKOISTA KEVÄTTÄ SULLE VAAN
tätä keskustelu päätin esittää muutama omaa näkemystä tähän asiaan.
Avioliitto on vaikeaa samassakin kulttuurissa kasvaneiden, saatikka näin erilaisten kasvatuksen saaneiden kesken. Kun vielä uskonto sotketaan mukaan, niin ongelmat sen kun moninkertaistuvat.
Uskoisin, että avioliiton onnistumiseen tässä tapauksessa tarvitaan avarakatseisuutta molempien taholta. Olen itse nähnyt läheltä tällaisten avioliittojen tuhoutuvan, vain harvoin ne onnistuvat, mutta poikkeuksiakin on. Näissä tapauksissa ovat kyseiset henkilöt koettaneet perehtyä heille vieraaseen kulttuuriin, ja löytäneet sen, mikä niissä on hyvää, pahat asiat kun nähdään helpommin vieraasta ympäristöstä kuin omasta.
Muistan itse hyvin erään opetuksen, jonka sain eräässä maassa, missä pintapuolisin tiedoin arvostelin naisten asemaa. Otin tämän puheeksi erään siellä tutustumani paikallisen valveutuneen ja sivistyneen miehen kanssa. Hän kuunteli aikaansa vuodatustani, ja totesi sitten yksinkertaisesti: katso ympärillesi; näyttävätkö naiset täällä onnettomilta? Minä tietenkin tuhahdin mielessäni, etteivät he paremmasta ymmärrä, mutta kysymys jäi jonnekin aivonlohkoon raksuttamaan. Palattuani Suomeen tarkkailin työmatkoilla naisia junissa ja busseissa, ja huomasin kuinka väsyneiltä ja kitkeriltä he näyttivät. Ensimmäistä kertaa ymmärsin, ettei naisten asema täällä niin hääppöinen ole verrattuna kyseiseen maahan. Täällä nainen käyvät työssä, ja hoitavat yleensä sen jälkeen suurimman osan kotityöstä. Näin on vielä tänä päivänä, vaikka miehet yleensä jo ”auttavat” taloustöissä (onhan poikkeuksiakin, perheitä missä työt todella jaetaan, mutta nämä ovat harvassa).
Tämän jälkeen otin selvää kyseisen maan naisten todellisesta asemasta, ja hämmästyin sitä, ettei se niin huono ollut, miksi sitä olin kuvitellut. Siellä oli naisten oma maailma, mihin miehiä ei haluta, ja miesten piiriin naiset eivät tahdokaan. Nämä kaksi maailmaa kohtaavat avioliitossa, missä nainen oli tosiasiassa pomo, ja kotikin on hänen omistuksessaan. Tässä maassa myös naisilla on oikeus koulutukseen ja halutessaan luoda uraa. Tietenkin löytyi näitä puolisoitaan huonosti kohtelevia miehiä, niin kuin kaikkialla, mutta silmiinpistävä oli, kuinka käydessään ulkona syömässä, miehet olivat ne, jotka huolehtivat lapsista antaen vaimoilleen tilaisuuden vapaaseen seurusteluun. Ja yllättävää kyllä, niin jokainen perheenisän, jonka kanssa keskustelin, puhuivat eritoten tyttäristään todellisella hellyydellä.
Kerroit että miehesi rakastaa sinua, ei ole uskoton, on huumoritajuinen, teillä on paljon yhteisiä ystäviä. Minusta kuulostaa siltä, kuin teillä olisi hyvät edellytykset onnelliseen avioliittoon. Se, ettei miehesi siedä arvostelua muiden kuulleen on minusta pikkuasia, kuinka moni suomalainen mies kestää sitä? Miehesi on vieraassa kulttuurissa, häneltä vaatii paljon sopeutumista. Minusta sinun kannattaa perehtyä myös hänen kulttuuriinsa, ja löytää sen hyvän mikä sieltä on saatavilla.
Mitä tulee uskontoon, voisitteko ehkä sopia siitä, että lapsenne perehdyttäisiin molempien uskoon, ja saisivat aikuisena tehdä oman valintansa?
Minusta tämän liiton puolesta kannattaa taistella, eritoten kun teillä tuntuu olevan näinkin hyvät lähtökohdat.
...olen myös kuullut monen ulkomaalaisen sanovan että suomen naisia kohdellaan huonosti, mikä kuulostaa suomalaisesta, joka pitää itseään niin vapaana, itsenäisenä ja tasa-arvoisena, todella oudolta.
Eihän se huntukaan tarkoita usein muuta kuin sitä, että naista pidetään niin tärkeänä ja arvokkaana miehen aarteena, että häntä yritetään suojella himokkailta katseilta (ei sillä etttä itse laittaisin sellaisen päähäni), tosin siinäkin voidaan mennä liian pitkälle kuten muissakin asioissa.
Joka maassa kai on omat tapansa eikä niitä pitäisi mennä suin päin tuomitsemaan ennen kuin tietää mistä on kysymys. Sitäpaitsi Suomessa ollaan perheväkivaltatilastoissakin kärjessä, joten mitä tässä nyt on varaa sanoa mistään hunnuista ja muista mitään.