Meillä ei ollut eilen mitään syötävää. Ajattelin, että leivon leipää. Kaapista löytyi vehnäjauhoa ja kuivahiivaa ja öljyä. Tein taikinan, mutta se ei kohonnut. Leivoin 2 leipää, mutta leivät eivät kypsyneet. Kuori melkein paloi, mutta sisus jäi raa`aksi. 0len 57v ja leiponut lapsuudestani lähtien, mutta ikinä aiemmin tällaista ei ole tapahtunut. Nälkä sai mieheni syömään, mutta minä en pystynyt. Vein "leivät" linnuille. Rukoilen, vaikkei siitä tunnu olevan apua.
jokapäiväinen leipä
3
70
Vastaukset
- Jumalan lapsi
Rukous auttaa, kun rukolemme uskossa ja uskomme siihen mitä rukoilemme, jos emme usko mitä rukoilemme ei se auta. Sanoohan sana uskon rukous voi paljon, kun se on harras. Kiittele vaan Jeesusta rukouksen voimasta ja siitä ruuasta mitä Hän antaa, sanaansa Hän ei saata kieltää. Rukoilen puolestanne myös, että Jumala auttais Jeesuksen nimessä ja teiltä ei puuttuis leipä, vaan leipää riittäis jokaiselle päivälle. Jo tänä päivänä olis pöydässänne leipää. Jumala voi antaa muutakin kuin leipää. Kiitos Isä rakas, että Sinä autat näitä ihmisiä Jeesuksen nimessä ja maahan vuotaneessa Pyhässä Veressä.Amen.
- akat. neuvoja
Tee ensi kerralla rieskoja.
Niitä ei tarvitse kohottaa. - pian alkaa sataa
Ihmimen pärjää muutaman päivän syömättä, mutta vettä pitää saada. Joskus Hera koettelee. Rukouksemme kuullaan ja koetuksella on aina tarkoitus.
Rukoillaan teille taivaalllista mannaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad32644- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26578Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557- 25555
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17543Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523