Ylimielinen kassa käsitteli asiakkaan ostoksia mielensä mukaan ja huomautteluista huolimatta asiaton käytös jatkui. Lopulta asiakasta lyötiin pampulla päähän ja kännykkäkin hajotettiin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011060313821612_uu.shtml
Oikeus kuitenkin onneksi toimi oikein.
Lidlissä henkilökunta pamputti asiakasta
35
327
Vastaukset
- Kiitos!
Erittäin opettavainen tarina. Kertoo kaiken meistä ihmisistä ja antaa myös vastauksen siihen, miksi me sodimme ja tappelemme keskenämme.
- Minä-,.
Laitetaan Lidl boikottiin. Eihän siinä sen kummempaa ole. Minua on kohdeltu ihan samalla tavalla. Tavaroita heitellään kassalla niin rajusti, että ne menevät rikki.
- piste.
Huono kohtelu ja äkäiset myyjät jotka kärsivät tiukasta kurista, huonoista olosuhteista ja pienestä palkkauksesta ei silti ole vielä kyllin hyvä syy moiseen tapahtumaketjuun.
- 3+3
Lidlistä käyn joskus jotain makkaraa, jota ei muualta saa, ostamassa. Jos vertaa johonki S-ryhmään niin onhan se Lidl edullisempi mutta vielä edullisempi on toi lähikauppa jossa yleensä käyn vaihtamaan rahat ruokiin.
- popopöölöl
Kannattaa ottaa asiasta selvää ennen kuin alkaa kirjoitella...tuo juttuhan meni niin että myyjä siirteli rikkoutuvia tuotteita sivummalle josta mies asiakas suivaantui ja alkoi huutamaan myyjälle...vartija tuli paikalle jolloin mies asiakas alkoi suihkuttamaan paprikasumutetta muujän ja vartija päälle...vartija löi pampulla miestä...Mielestäni tässä ei ollut kyse muusta kuin itse ja myyjän puolustuksesta...mutta suomi on tällänen paska maa jossa nää pakolaiset yms kamelikauppiaat saa tehä ihan mitä vaan...tää asiakashan oli joku kurdi
- Todellakin-
-kannattaa ottaa selvää.
"Oikeus tulkitsi tapahtuneen 51-vuotiaan miehen eduksi. Sekä todistajien kertomusten että videotallenteiden perusteella mies käytti sumutinta vasta saatuaan iskun pampusta. Vartija puolestaan iski ennen kuin häntä kohti oli yritetty sumuttaa."
Miten nämä jotkut tomppelit yrittää vääntää asian aina nurinpäin ja tietysti mamukortti esiin. - enimmäkseen....
Todellakin- kirjoitti:
-kannattaa ottaa selvää.
"Oikeus tulkitsi tapahtuneen 51-vuotiaan miehen eduksi. Sekä todistajien kertomusten että videotallenteiden perusteella mies käytti sumutinta vasta saatuaan iskun pampusta. Vartija puolestaan iski ennen kuin häntä kohti oli yritetty sumuttaa."
Miten nämä jotkut tomppelit yrittää vääntää asian aina nurinpäin ja tietysti mamukortti esiin.Niin, onni asiassa oli todellakin se, että kamerakännykän rikkoutumisesta huolimatta (vai oliko siellä montakin kännykkäkameraa, ja joku niistä putosi lattialle ja meni rikki - tosin se, mikä kohta meni rikki, ei kerrottu) Video saatiin säästettyä ja pystyttiin esittämään oikeudessa. Vartija siis sen videon mukaan käyttäytynyt huonosti ja epäasiallisesti, mm. kiroillut.
No. Onni tosiaan. Sillä ilman sitä videota, oikeus olisi varmaan toiminut toisin. Harvemmin sitä "viranomaistahoa" syylliseksi mihinkään todetaan.
Ja vartijat nyt lähteävät roikkumaan vähänkin nukkavierun perään, ne kun arvioivat ihmisen ulkoisten merkkien perusteella. Tämä nyt vain niin kuin yleisenä huomiona, vaikka tässä ei mistään roikkumisesta ole ollutkaan kyse. Ja yleensähän se on niin, että jos asiakas rupea urputtamaan, niin hän on se hankala tyyppi, jota pitää ruveta monottamaan - asenne tulee siis heti: hankala asiakas.
No, nukkavieruun asuun pukeutunut voi sitten olla vaikka mikä isokenkäinen, jolla ei ole tarvetta varastaa yhtään mitään. Mutta vartija lähtee perään, jää pönöttämään jonkun kemikaliohyllyn päähän ja vahtimaan kun asiakas valitsee, että minkähän dödön tosta koriin ottais... Tällainen ääliö vartija löytyy ainakin yhdestä S-marketista. Sitten kun se kauppa on muutenkin niin pieni, niin yleensä se äijä sitten pönöttelee siinä kassojen myymälän sisäpuoleisessa päässä. No, mitäs, palkkansa eteen sekin äijä töitä tekee.... Huvittavaa vaan, kun ne jonkun stereotypian mukaan valitsee ne potentiaaliset varkaat! Ihan samaa on jossain Malmin Prismassa Helsingissä - nuoret klopit laukkaa perässä... No, ei se mitään. Onhan se turvallista asioida kaupassa kun jätkä on kintereillä, eipä iske taskuvarkaat ainakaan sitten ... - Marssijärjestys
Todellakin- kirjoitti:
-kannattaa ottaa selvää.
"Oikeus tulkitsi tapahtuneen 51-vuotiaan miehen eduksi. Sekä todistajien kertomusten että videotallenteiden perusteella mies käytti sumutinta vasta saatuaan iskun pampusta. Vartija puolestaan iski ennen kuin häntä kohti oli yritetty sumuttaa."
Miten nämä jotkut tomppelit yrittää vääntää asian aina nurinpäin ja tietysti mamukortti esiin.Uhkaili käyttää sumutinta - se riittää jo pamputukseen?
Miksi asiakkaalla oli pippurisumutin matkassa? - +++++++
Marssijärjestys kirjoitti:
Uhkaili käyttää sumutinta - se riittää jo pamputukseen?
Miksi asiakkaalla oli pippurisumutin matkassa?Etkö sinä osaa lukea? Uutisen mukaan sumutin on otettu käyttöön vasta kun pampusta tuli.
Aivan samalla periaattella: Uhkaili käyttää pamppua.
Sillä vartijallahan ne pamput ja muut vehkeet ovat jossakin kätevästi esillä, vai. Jatkuva uhka päällä. - Eikö Ollutkin
+++++++ kirjoitti:
Etkö sinä osaa lukea? Uutisen mukaan sumutin on otettu käyttöön vasta kun pampusta tuli.
Aivan samalla periaattella: Uhkaili käyttää pamppua.
Sillä vartijallahan ne pamput ja muut vehkeet ovat jossakin kätevästi esillä, vai. Jatkuva uhka päällä.Se oli oikeuden mielipide tapahtuneesta - oletan, että asiakas otti esille sumutteen - ei käyttänyt sitä! - mutta se riittää jo syyksi puolustautua aivan samoin olisi tehnyt jos joku olisi kaivanut pistoolin esille, niin - mitä olisi tapahtunut?
- ei voi kiistää.
Eikö Ollutkin kirjoitti:
Se oli oikeuden mielipide tapahtuneesta - oletan, että asiakas otti esille sumutteen - ei käyttänyt sitä! - mutta se riittää jo syyksi puolustautua aivan samoin olisi tehnyt jos joku olisi kaivanut pistoolin esille, niin - mitä olisi tapahtunut?
no, olihan niillä video tapahtuneesta!
Katsos sun olettamus perustuu sun omaan mielikuvitukseen, oikeuden päätökset todisteisiin, joita oli mm. video. - dfhfsdhdfhfsh
ei voi kiistää. kirjoitti:
no, olihan niillä video tapahtuneesta!
Katsos sun olettamus perustuu sun omaan mielikuvitukseen, oikeuden päätökset todisteisiin, joita oli mm. video.Ehkä myös kaupan oma videotallenne joka tietääkseni lidleissä on erittäin tarkka.
- bbbfnkljhhklö
enimmäkseen.... kirjoitti:
Niin, onni asiassa oli todellakin se, että kamerakännykän rikkoutumisesta huolimatta (vai oliko siellä montakin kännykkäkameraa, ja joku niistä putosi lattialle ja meni rikki - tosin se, mikä kohta meni rikki, ei kerrottu) Video saatiin säästettyä ja pystyttiin esittämään oikeudessa. Vartija siis sen videon mukaan käyttäytynyt huonosti ja epäasiallisesti, mm. kiroillut.
No. Onni tosiaan. Sillä ilman sitä videota, oikeus olisi varmaan toiminut toisin. Harvemmin sitä "viranomaistahoa" syylliseksi mihinkään todetaan.
Ja vartijat nyt lähteävät roikkumaan vähänkin nukkavierun perään, ne kun arvioivat ihmisen ulkoisten merkkien perusteella. Tämä nyt vain niin kuin yleisenä huomiona, vaikka tässä ei mistään roikkumisesta ole ollutkaan kyse. Ja yleensähän se on niin, että jos asiakas rupea urputtamaan, niin hän on se hankala tyyppi, jota pitää ruveta monottamaan - asenne tulee siis heti: hankala asiakas.
No, nukkavieruun asuun pukeutunut voi sitten olla vaikka mikä isokenkäinen, jolla ei ole tarvetta varastaa yhtään mitään. Mutta vartija lähtee perään, jää pönöttämään jonkun kemikaliohyllyn päähän ja vahtimaan kun asiakas valitsee, että minkähän dödön tosta koriin ottais... Tällainen ääliö vartija löytyy ainakin yhdestä S-marketista. Sitten kun se kauppa on muutenkin niin pieni, niin yleensä se äijä sitten pönöttelee siinä kassojen myymälän sisäpuoleisessa päässä. No, mitäs, palkkansa eteen sekin äijä töitä tekee.... Huvittavaa vaan, kun ne jonkun stereotypian mukaan valitsee ne potentiaaliset varkaat! Ihan samaa on jossain Malmin Prismassa Helsingissä - nuoret klopit laukkaa perässä... No, ei se mitään. Onhan se turvallista asioida kaupassa kun jätkä on kintereillä, eipä iske taskuvarkaat ainakaan sitten ..." Ja vartijat nyt lähteävät roikkumaan vähänkin nukkavierun perään"
Tätä vartijoiden tyhmyyttä ammattiritsarit käyttävätkin hyväkseen. Siistit kuteet päällä ja sliipattuna saa vaikka koko kaupan tunkea taskuunsa. - Anonyymi
Marssijärjestys kirjoitti:
Uhkaili käyttää sumutinta - se riittää jo pamputukseen?
Miksi asiakkaalla oli pippurisumutin matkassa?Seuraavaksi Arvovieraamme olisikin jo vetänyt esiin puukon.
Tällä kertaa päästiin sentään ilman Arvovieraan suorittamia kurkun viilauksia.
- sivusta seur.
No, jos asiakas on ollut pakolainen, asian yhteydessä ei kannata puhua oikeudesta mitään, kaikki menee ns. rasismikortin piikkiin.
Sääliksi käy Lidlin henkilökuntaa, jotka yrittävät palvella tätä karvalakkiporukkaa olivatpa he sitten kotimaisia tai ulkolaisia alkuperältään.
Käyn aina silloin tällöin kaupunkini lidlissä ja pienet erimielisyydet ovat alkaneet aina asiakkaiden puolelta. Lidlissä toimiva henkilökunta osoittaa, että suomalainenkin voi olla työssä palkalla, mikä tuskin ylittää pakolaisen saamaa sosialiapua. Suomessa on menossa vallankumous ilman varsinaista sotilaallista toimintaa. Ase se on pippurisumutinkin, jonka pitämiseen täytyy olla jokin erikoinen motiivi.- 12+20
Eiköhän todistajat ja kuvamateriaali kuitenkin ratkaise aika paljon.
Pikkupersut vain inisee joka asiaan vastaan vaikka tapaus olisi täysin selvä. - kokoomusnuori
Osuit juuri naulan kantaan, asia on juuri niin. Eniten minua ihmetyttää se, miksi ihminen kulkee pippuriase taskussa yleisellä paikalla.
- virkkuaamu
kokoomusnuori kirjoitti:
Osuit juuri naulan kantaan, asia on juuri niin. Eniten minua ihmetyttää se, miksi ihminen kulkee pippuriase taskussa yleisellä paikalla.
Mitä ihmeellistä sumuttimessa on? Vaimollani ja minulla on luvalliset sumuttimet ja kerran on tarttenut vain tähdätä sillä.
Suomessa on sekopäitä paljon ja yllättävästi ne on ihan alkup. Suomalaisia jotka kännissä uhoilee. - asiakas-
virkkuaamu kirjoitti:
Mitä ihmeellistä sumuttimessa on? Vaimollani ja minulla on luvalliset sumuttimet ja kerran on tarttenut vain tähdätä sillä.
Suomessa on sekopäitä paljon ja yllättävästi ne on ihan alkup. Suomalaisia jotka kännissä uhoilee.En ole ikinä kaupassa tarvinnut mitään asetta..
- virkkuaamu
asiakas- kirjoitti:
En ole ikinä kaupassa tarvinnut mitään asetta..
Ei mekään mutta näppärästi nuo kulkee mukana.
- gdfdgdfg
Sanottiinko siellä jossain uutisessa asiakkaan kansalaisuudesta tms. yhtään mitään. Mitä?
- onpa nähty
Jos vaikka ulkolainen pitsanpyörittäjä saa luvan sumuttimelle, niin sen pitämiseen mukana myös kauppareissulla täytyy olla jokin erikoinen syy.
Tottakai pippurisumute antaa potkua rehvakkaalle käyttäytymiselle, joka voi ilmetä myös aggressiivisenä käytöksenä asiakaspalvelijoita kohtaan. - 3+3
onpa nähty kirjoitti:
Jos vaikka ulkolainen pitsanpyörittäjä saa luvan sumuttimelle, niin sen pitämiseen mukana myös kauppareissulla täytyy olla jokin erikoinen syy.
Tottakai pippurisumute antaa potkua rehvakkaalle käyttäytymiselle, joka voi ilmetä myös aggressiivisenä käytöksenä asiakaspalvelijoita kohtaan.Itselläni on kädet mukana, ja ne on todettu olevan tehokas tappamis väline läpi historian...En silti käyttäydy aggressiivisena kaupoilla yms. Mielestäni olen oikeutettu kumminkin asialliseen palveluun.
Omalla kohdallani olisin pyytänyt kassaa lopettamaan ja jos finniposki tiskin takana ei siitä laannu, niin jätän ostokset siihen ja hiihdän naapurikauppaan.
Jos joku tulee patukalla huitomaan, niin sit on jo ihan eriasia. - joku peräshiihtää
asiakas- kirjoitti:
En ole ikinä kaupassa tarvinnut mitään asetta..
Ei kaupas luuliskaan tarviavan mutta kaduilla ja sivukujilla. On välillä heiluvaa poikaa ja ties mitä.
- 9+20
Ihmeellistä jankututusta???
Oikeus on puhunut ja syyllisiä olivat lidl ja innokas vartija.
Vai olisko pikkupersujen pitänyt olla oikeudenkäynnissä inisemässä KYLLÄ KANSA TIETÄÄ!!!
:D - potkut heti
Laiskat paskiaiset pitää potkia ulos asiakaspalvelusta.
- hyvä että ...
Jos vaikka kassalla ollutta oli joku aikaisempi asiakas jotenkin loukannut, ja hänen mielensä niin pahoittui, että hän sitten ei jaksanut enää palvella asiakkaita kauniisti ja kohteliaasti.
Olisi varmaan tarvittu jonkinlainen rentouttava keskustelutuokio sen pahan olon aiheuttaneen asiakkaan jälkeen, niin olisi jälleen hymy palannut huulille. Vaikka toisaalta, eihän sen tarvitse olla asiakas, joka mielen pahoittaa työntekijältä, voi se olla vaikka esimies tai toinen työntekijä, joka on ollut ilkeä.
TYÖNOHJAAJAT ja TERAPEUTIT paikalle.
Mitä siitä nyt tulee, että pitää itseänsä terapoida heittelemällä asiakkaan tavaroita, tavaroita, joista asiakas maksaa. Mitäs sitten jos asiakas vaikka kotona avaa juuri ostamansa kananmunapaketin ja kaikki munat oli rikki - kassapoika hajotti... Hyi hyi. Vai oliko se tyttö.
- valesuomal.
Luulenpa, että monia muitakin pienipalkkaisia asiakaspalvelijoita ottaa pattiin suuremmilla sosialituloilla rehvastelevat asiakkaat varsinkin, jos ovat ei -suomalaisia. Näitä epäkohtia oikeus ei ota huomioon milloin syytettynä on suomalainen.Se ei ole lieventävä asianhaara, vaan yleensä päinvastoin, johon nimenomaa vaikuttaa se väljehtynyt rasismikortti ja sen mukanaan tuoma pelko.
- muistan hyvin..
Jahans entinen palstanseriffi osallistuu keskkusteluihin :)
- joopa joo.
ai ketku, just kävin paikallisessa lidlissä. Kun menin kassaportista läpi ostokset maksettuani, alkoi siellä katossa joku lamppu valo sätkyttää ja pilli soi. No, kun siellä on aiemminkin näin tapahtunut (ei mun kohdalla) niin en ollut moksiskaan. Mutta kai se mun kassi sitten oli, kun siellä oli kirjaston kirjat ja paikallisen seutukirjaston kortti, joka hälyttää seutukirjastoissakin joskus vaikkei olis mitään aihetta. No, en kuitenkaan mitenkään mennyt kyselmään, että onko se joku varashälytin, eikä kukaan tullut kyselemään multa tai ruvennut perään huutelemaan, kun vielä jäin siihen pöydälle pakkaamaan ostoksia, niin ei kai siinä mitään, tosin joku innokas muija siellä heti alkoi selittää lasisista kirjastoistaan...
no, joo. Yleensähän se hälyttää jos joku vie Lidlin ostoskorin kassalinjan ulkopuolelle... vai onko se joku niitten ovihälytin, että kuormaa olis tulossa. No, hällä väliä, mutta kun se muija rupes puhuun, niin....- jep jep.
Hehe, tämä nyt ei sitten tosiaankaan liity alkuperäiseen aloitukseen mitenkään. Mutta tänään kävin sitten paikallisessa Prismassa ja kauppakeskuksessa siis. No, olipas siellä höveliä toimintaa, kun kuului kauppakeskuksen puolelle sitten Prisman kuulutus: Tuotehälyttimet ovat aiheuttaneet aiheettomia hälytyksiä, pahoittelemm asiaa.
No niin.... Joo, niillä varmaan hälyttelee, kun on jotkut bonuserikoispäivät ... Mun kohdalla ei kyllä hälyttänyt aiheettomastikaan, aihettakaan ei tosin ollut.
Ja toisenlaista asiakaspalvelua sitten, mikä ei sitten liity sekään Lidliin. Mutta joo, olisi ollut erikoisliikkeeseen asiaa ja asiana sellainen parin minuutin juttu, jonka yleensä hoitavat heti siinä ja saman tien, kun se ei vie kauan aikaa. Nyt menin liikkeeseen, siinä oli yhdellä henkilöllä asiakas, yksi jotain puuhasi tiskillä - ei edes vilkaissut kun menin siihen likelle, toinen tiskillä ollut sitten kysyi asiaa. No, esitin asiani, myyjä sanoi, että kyllä näitä tehdään mutta vain muutama liikkeessä tekee, ja voi ei, sattui olemaan juuri se päätänsä nostamatta ollut tyyppi, joka niitä tekee. Oli kyllä jo tässä vaiheessa kipittänyt viiden metrin päähän jotain puuhastelemaan. No, tältä sitten meni minun myyjäni kysymään, että voisitko tehdä. Tämä kääntyi myyjään päin, naama kuin sitruunaa maistaneella "En ehdi, on nyt näitten paikalleen laittaminen, kysy siltä että olisko sillä jotain muuta asiaa täällä" - täh,,, tuo ei edes itse ottanut kontaktia, käytti toista viestinviejänä, antoi joka eleellä ja ilmeellä ja äänellä merkin, että ei kiinnosta mokoma kympin homma, olis tässä hyllytystä tai jotain muuta tekemistä. No, minä sitten tokaisin kun tämä myyjäni palasi luokseni, että no, voinhan viedä muualle kun ei näytä olevan halukas tähän työhön. Myyjä nyt vähän siinä pönötteli eikä antanut esinettäni heti pois, vaan jouduin pariin kertaan sanomaan, että saanko omani takaisin. No, mitäs, lähtiessä itsekseni jupisin, että olipas epäkohtelias (ei palvelualtis) - no, tuopa sitruunan syöjä kuuli sen, ja tuli vielä liikkeen ulkopuolelle perässäni ja alkoi siinä selkäni takana sanomaan että olettepa epäkohtelias asiakas ja hyvää päivän jatkoa vaan - siis tuli siihen vielä ikään kuin siinä tarkoituksessa että nolaa asiakkaan - no, enpä voinut muuta sanoa kuin, että sinähän se tässä asiakaspalvelija olet enkä minä!
että itsehän viestitti jokaisella eleellä, ilmeellä, äänellä, koko olemuksellaan että ei kiinnosta eikä ole halua.
No, kauppakeskuksessa on muitakin erikoisliikkeitä, seuraavassa liikkeessä homma hoituikin sitten parissa minuutissa. Ei oltu nirppanokkia tuon kolmikymppisen ihmisen tavoin, että enpä vaivaudu moisen pikkujutun takia. Oli varmaan vielä se kolmikymppinen luokitellut minut joksikin pultsarityypiksi!
Sellaista..... ASIAKASPALVELUA!
- Gerarrd gepardi öö
Jää sympatiat kyllä asiakkaiden puolelle tuolta lukemalta. Aika erikoista, että pläjäytetään pampulla päähän heti alkuunsa.
- Itse en pidä...
Lidlin, enkä muidenkaan kauppojen kassojen tavasta laittaa "pienet" ostokset
maksupisteen viereen, ikään kuin en olisi siitä "helppo ja nopea poimia",
vaan kun ei ole. Haluan, että tavarat menevät hihnaa pitkin eteenpäin. Jos rupean avaamaan reppuani siinä, laittaakseni tavaroita reppuun, hidastan jonoa.
NYKYÄÄN KUN KAUPASSA KÄYNTIKIN ON URHEILUSUORITUSTA
VASTAAVAA TOUHUA, KUN kusipää, SOKEA, vitun IDIOOTTI TUNKEE KÄRRYÄSI SELKÄÄN KIINNI. vitun HEIKKOVOIMAISET PELLET, ANTAKAA EDELLÄ OLEVAN ASIOIDA RAUHASSA, ÄLKÄÄKÄ TUNKEKO SITÄ SAATANAN KÄRRYÄ TOISEEN KIINNI. ENSI KERRALLA KÄYN KURKKUUSI KIINNI JOS TÖNIT SILLÄ SAATANAN KÄRRYLLÄ, SENKIN VOIMATON paska.
JOS ET JAKSA MAITOPURKKIA KANTAA, NIIN MENE HAUTUUMAALLE.- Anonyymi
Minua ei kärryllä tönitä. Johtuu varmaan siitä, että osaan asioida nopeasti ja tarvetta tönimiselle ei ole. Enkä mene kauppaan ruuhka-aikaan, jolloin kaikki idiootit ovat siellä kiroilemassa ja tallomassa toisiaan.
- Anonyymi
Yli-innokkat vartijat ovat huono merkki heikosta tuloksesta ja karkottavat loputkin asiakkaat. Ei vartijan tehtäviin kuulu häiriköidä asiakasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753514Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1421941Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041681- 861548
- 901536
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531202Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001170Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä
Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity2671156Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois731123- 631041