Potilaiden

Isäni kuoli Tallinnan Mustamäen sairaalassa talvella. Hän oli hyvin parantumassa ennen kuolemaa.

Epäilen koko ajan, että siskoni mies on hänet "pannut nukkumaan" maksusta hoitajille. Sekä Viron että Saksan lainsäädännön mukaan on kielletty kuoleman avustaminen. Siskon mies, joka on myös Saksassa Düsseldorfin yliopiston lääkiksen proffana täytyisi sen myös tietää. Kuitenkin siskoni mies koko ajan puhui, että isälläni ei ole minkälaista järkeä jäädä elämään, vaikka isäni ei ollut ei hengituskoneessa eikä myöskään muissa koneissa. Hänellä ei ollut kehukotulehdusta eikä kuumetta, haava näytti hyvältä, hän oli hyvää vauhtia parantumassa, paitsi että kädet ja jalat olivat vielä niskan luun murtumisen jälkeen halvantuneita. Hän halusi jatkuvasti voimistella käsiä ja jalkoja.

Siskoni mies puhui sairaalassa, että isäni olisi täytynyt heti sinä pivänä "panna rauhallisesti nukkumaan" kun tulin sairaalaan. Hän oli koko ajan hermostunut isäni parantumisestaan ja korosti koko ajan, ettei isäni elämällä ole järkeä. Miksi nämä puheet? kun tilanne on hyväksyttävä sellaisena kun on ja Viron sekä Saksan lainsäädäntö ei salli kenenkään "nukkumaan panemisen". Miksi saksalainen lääkiksen proffa puhuu näin Tallinnan sairaalassa, ja sanoo mistään piittämättä, että se olisi tullut jo tehdä aikaisemmin? vaikkapa kyse ei ollut mistäkään toimenpiteen keskittämisestä. Isäni viereessä olevan koneen näytötkin olivat hyvät silloin kun olin siellä. Hän söi, joi jatkuvasti ja ongelmitta ja jutteli sängyssä. Siskoni miehen puheet tuntuivat hyvin suggestoivalta, pakottavalta. Onko se sopiva puhua sairaalassa omaisille tällaisia puhteita? kun omaiset riemutsevat jokaisesta parantumisen askeleesta. Sanoin sisko´ni miehelleni, että olisin silloinkin onnellinen jos isäni jää pyörätuoliin. Hänen haavansa kaulalla pienen laastarin alhaalla oli ihan puhdas ei tulehduksia sen ympärillä. Ja niistä halvannuksista voi vielä päästää liikkumaankin. Myös siskoni alkoin puhua sairaalassa, ettei hän ikinä antaisi isänsä jäädä sängyynlepämään. Jo kerran myöhäisillalla todennäköisesti siskoni mies oli jo suunnitellut, että isälleni laitettaisiin joku putki kaulaan, josta hän ei selviytyisi enää, vaikka isälläni ei ollut keukotulehdusta eikä vaikeuksia syömisen ja juomisen kanssa. Sen hän suunnitteli yksinään omassa asunnossaan ilman lääkäriä ja näköjään toivoi lääkärien toimeksipanoa.

Siskoni miehelläni ei ole ollut muita tavoitteita kun saada kaikki perintö ja kinnisvara itselleen. Hän vaati sitä jo ennen isäni kuolemaa ja sairaalassa ja sen jälkeenkin, että mun täytyisi kirjoittaa hänelle kirjallinen luopumisilmoitusperinnöstään ja että paperiin olisin kirjoittanut, että siskoni on ainoa perillinen.

Myös toinen tapaus mietityttää, jonka luin virolaisesta Kroonikan lehdestä. Siellä kuollut maanviljelysministerin ex-leski kerro suorustaan ja varakkuudestaan sekä siitä, että hänen isoin toivomuksensa oli, että miehensä nukkuisi pois ilman kipuja ja kärsimyksiä. Näin olevat käynytkin. Ministeri olevat itse uskonut siihen, että menee viimeiseen kemoterapiaan, mutta...