SDP,PS,KES,VAS seuraava hallitus 130 paikalla

Lähettäkää nyt viestiä Timo Soinille että SDP:n, perussuomalaisten, keskustapuolueen sekä vasemmistoliiton hallitus 130 paikalla olisi paras vaihtoehto. Kokkarit, RKP ja kristilliset äärioikeistolaisine arvoineen eivät tähän hallitukseen sovi puukottamaan sen yhtenäisyyttä. Myös vihreät ovat ulkopuolella.
1074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos keskusta ei tee kaikkien takinkääntöjen äitiä ja petä taas menemällä kokkareiden juoksupojaksi, niin äkkiä SDP, PS ja Kepu yhteisen pöydän ääreen muodostamaan uutta hallitusta.

Äänestä
  • "niin äkkiä SDP, PS ja Kepu yhteisen pöydän ääreen muodostamaan uutta hallitusta"

    Niinhän Väyrysen Paavo on koko ajan sanonut. Kuunnelkaa nyt persut ja kepulaiset Väyrystä ennen kuin on liian myöhäistä.

    Äänestä

Kyllä kepu mielummin on porvarihallituksessa.

Äänestä
  • Demarit, persut, vasemmisto ja kristilliset voisi olla mahdollinen. Olihan persuilla ja kristillisillä aikoinaan vaaliliittokin.

    Äänestä

  • Kokkareiden kanssa kepu menettää loputkin kannattajansa seuraavissa vaaleissa. Hyvä yhteistyö SDP:n ja PS:n sekä vasemmistoliiton kanssa saattaa lisätä kannatusta. Huonompaan suuntaan ei enää voi mennä mihin porvarihallitus kokoomuksen suitsissa meitä on vienyt. Tästä eivät ole hyötyneet kuin hyväosaiset, eliitti ja euroopan pankkiirit.

    Äänestä

  • sen sijaan.. kirjoitti:

    Demarit, persut, vasemmisto ja kristilliset voisi olla mahdollinen. Olihan persuilla ja kristillisillä aikoinaan vaaliliittokin.

    2007 vaaleissa PS oli vaaliliitossa kokoomuksen kanssa 3 vaalipiirissä, kristillisten kanssa 3 vaalipiirissä ja IPU:n kanssa 8 vaalipiirissä.

    Äänestä

  • sfssf kirjoitti:

    Kokkareiden kanssa kepu menettää loputkin kannattajansa seuraavissa vaaleissa. Hyvä yhteistyö SDP:n ja PS:n sekä vasemmistoliiton kanssa saattaa lisätä kannatusta. Huonompaan suuntaan ei enää voi mennä mihin porvarihallitus kokoomuksen suitsissa meitä on vienyt. Tästä eivät ole hyötyneet kuin hyväosaiset, eliitti ja euroopan pankkiirit.

    Olihan se ihmeellistä, että päähallituspuoluetta vietiin viime vaalikaudellakin kuin pässiä narusta. Vanhasen nahjusmaisuus ei yksinään selitä kaikkea. Joka tapauksessa äänestäjät eivät antaneet anteeksi eivätkä tunteneet vaaleissa armoa. Kepusta siirryttiin joukottain persuihin.

    Jos kepu vielä prostituoi itsensä kokoomukselle, se tippuu seuraavissa vaaleissa pikkupuolueeksi.

    Äänestä

Kyllähän 130 hengen enemmistö on täysin riittämäntön verrattuna ehdotettuun 105 hengen enemmistöön. Näin ollen tarvitsemme välttämättä RKP:n apupuolueeksi hallitukseen.
T: Matemaatikko-Jyrki

Äänestä
  • On vain kaksi realistista mahdollisuutta: jokok kokoomusvetoinen porvarihallitus, jossa ovat ruotsalaiset ja vihreät mukana (siis jatkuisi se politiikka joka vaaleissa sai tuomionsa), tai Väyrysen ehdottama PS SDP Keskusta, johon kokoomus ei pääse tuhoamaan maata ja johon ei viherpiipertäjillä ole asiaa eikä toivon mukaan hurreillakaan.

    Äänestä

kokkarit kepulit ristilliset ruåttalaiset viherpiipertäjät siinä seuraavan hallituksen kokoonpano!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


130 paikan enemmistö kirjoitti:

Lähettäkää nyt viestiä Timo Soinille että SDP:n, perussuomalaisten, keskustapuolueen sekä vasemmistoliiton hallitus 130 paikalla olisi paras vaihtoehto. Kokkarit, RKP ja kristilliset äärioikeistolaisine arvoineen eivät tähän hallitukseen sovi puukottamaan sen yhtenäisyyttä. Myös vihreät ovat ulkopuolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu