Ei taida tästä tenavatähdestä olla isojen poikien homiin?
Vai onko Brysselistä tullut ohjeet, ettei hallitusta välttämättä enää tarvitse kasata, vaan pitää jäädä odottamaan liittohallitusta?
Katainen sivuun!
9
74
Vastaukset
- papparaiset
Liian nuori tuo katainen. Meillä on totuttu Neuvostoliitto malliin. Vanhat ukot hoitelee kansan asioita parhaansa mukaan, mikäli mitään muistavat!
Seuraavissa vaaleissa äänestämme vain 80 täyttäneitä, niin johan yhteiskunta alkaa pyöriä vauhdilla! - Katainen = OK
No kerrohan sitten kuka tilalle? Urputtaja on monin verroin pahempi vaihtoehto.
- Suuri huijaus jatkuu
Kokkareiden pitää mennä oppositioon, koska sieltä puolueesta ei löydy yhtään niin selväpäistä, jota voisi ajatella pääministeriksi.
Eikä kokoomus oikeasti ole suurin puolue.
Sellainen siitä tehtiin puoluekaveri Eero Lehden gallupeilla?
Ja nehän ovat vähän sitäja tätä mutta aina tilaajan toivomuksen mukaisia.
- ei piiruakaan periks
Olisi kiva tietää, missä asioissa Katainen tuli muita puolueita vastaan. Miksi Katainen edellyttää Soinin peruvan mielipiteensä EU-asioiden hoidosta, kun ei itsekään anna piiruakaan periksi, vaikka kansan mielipide on selvääkin selvempi.
- Miksi äänestin?
On se ihmehomma, ettei kansanäänestyksellä ole tässä maassa enää mitään merkitystä?
- ei meillä
Miksi äänestin? kirjoitti:
On se ihmehomma, ettei kansanäänestyksellä ole tässä maassa enää mitään merkitystä?
No miksei meillä. Muissa maissa tässä tilanteessa ihmiset ois jo kaduilla mielenosottamassa
- Mitä täällä tapahtuu
ei meillä kirjoitti:
No miksei meillä. Muissa maissa tässä tilanteessa ihmiset ois jo kaduilla mielenosottamassa
Niin.
Ei meillä.
Miksei?
- ei ymmärtää voi
Mites nää poliitikot Suomen asioita maailmalla pystyy hoiteleen, kun nyt kansan äänestettyä pikkasen eri lailla kuin aiemmin, niin ollaan huuli pyöreenä kun on niin kamalan vaikee tilanne. Kyllä taitaa ne Suomen ja maailman keskinäiset asiat olla helppoja.
- käteinen-
Kataisen touhu on nyt jo täysin naurettavaa.
Aluksi Kateinen neuvotteli jo SDP:n ja PS:n kanssa. PS kieltäytyi heti, koska tajusivat ettei EU asioista voi Kataisen kanssa neuvotella. SDP tarttui syöttiin, mutta Kataiselle koukusta tulikin syömäkelvotonta tavaraa ja näin viskattiin takaisin. Keskusta on koko ajan sanonut, että ei lähde mukaan.
Nyt sitten Katainen ei suostu vetäytymään vaan vetäisee taas hatusta jo kieltäytyneet puolueet takaisin? Siis täh? Varmaan sitten kun seuraavat neuvottelut kariutuvat niin Katainen vetää SDP:n takaisin? Herätys Katainen, ensimmäinen kierros kaikkien puolueiden kanssa on käyty jo! Siirry sinne oppositioon, kun et saanut tulosta aikaan!
Naurettavinta on että äijjä vielä lopuksi perää jotain vastuuta, kun itse pisti neuvottelut poikki, eikä suostu tietyistä asioista neuvottelemaan. Demokraattisesti SDP:n siirtyminen neuvottelijaksi ei olisi mikään oikeusmurha. SDP:n ja Kokoomuksen ero ei vaaleissakaan ollut kovin suuri. Katainen sai mahdollisuutensa ja tyri sen.
Joku voi vielä jopa kysyä, että pelaako Katainen aikaa? Kreikan vastikkeettomat tuet saavat kohta taas jatkoa. Tällä menolla Kreikan tukipaketti osa 2 hoidetaan myös toimitusministeriöllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760