San Marino-Suomi-pelin dumari lahjottu?

Huomasin, että se antoi vedellä Suomen pelaajia koiville ihan surutta. Saman huomasivat selostajat ja kommentaattorit. Lisäksi dumari antoi ihan liikaa lisäaikaa lopussa ja vielä maalipaikankin. Viisi minuuttia tuohon peliin ja sen tapahtumiin nähden oli ihan liikaa. Tuntui siis, että dumari halusi Suomen menettävän pisteitä. Siitä olisi saanut vedonlyöntimarkkinoilla huimia kertoimia. San Marinon voitosta olisi saanut mm. yli 80 kertoimen joistain paikoista. San Marino oli kuitenkin niin huono, että ei saanut maalia aikaan. Lopussa dumari oli silmiin nähden pettynyt, kun joutui viheltämään pelin poikki ja voiton Suomelle.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jäihän San Marinolle aivan selvä rankkari viheltämättä?

Äänestä

Jos siellä oli ammattimaisia ja ei maksettuja erotuomaritarkkailijoita paikalla niin saattaa jäädä viimeiseksi A-maajoukkuetason peliksi latvialaiselta vähään aikaan tai sitten vuosiin.


Karmeaa kuunneltavaa oli myäskin Tapsa Suomisen selostus. Olisipa Porttila taoi Mertarnta selostanut olisi ainakin kuultu selostusta eikä uutistenlukua.

Äänestä

En näköjään ollut ainoa joka epäili tuomarin olleen lahjottu ja vaikka tuomari ei olisi ollutkaan lahjottu oli hänen tuomarointi joka tapauksessa niin luokatonta, että hän ansaitsee hyllytyksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomannut 0-1 kirjoitti:

Huomasin, että se antoi vedellä Suomen pelaajia koiville ihan surutta. Saman huomasivat selostajat ja kommentaattorit. Lisäksi dumari antoi ihan liikaa lisäaikaa lopussa ja vielä maalipaikankin. Viisi minuuttia tuohon peliin ja sen tapahtumiin nähden oli ihan liikaa. Tuntui siis, että dumari halusi Suomen menettävän pisteitä. Siitä olisi saanut vedonlyöntimarkkinoilla huimia kertoimia. San Marinon voitosta olisi saanut mm. yli 80 kertoimen joistain paikoista. San Marino oli kuitenkin niin huono, että ei saanut maalia aikaan. Lopussa dumari oli silmiin nähden pettynyt, kun joutui viheltämään pelin poikki ja voiton Suomelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu