Ohjeita aviovaimoille ja -miehille

vittu mitä potaskaa

Tässä ohjeita, joilla Suomikin voisi välttyä monelta kodin hajoamiselta!

Mies! muista nuolla vaimosi p****a tarpeeksi.
Nainen! muista ottaa s****n tarpeeksi usein.
Näin liittonne pysyy onnellisena aikojen loppuun asti!

potaskaa joutuu lukemaan ennenkuin silmä puhkee.

...eivät sitten koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. =D

Jos ei tietäisi, että monet ihmiset, uskovaiset sinisilmät, todella ottavat tuollaiset neuvot tosissaan, ja yrittävät jopa elää niitä noudattaen (joo'o, ihan täällä länsimaissakin!), tätä voisi luulla jopa melkein hauskaksi vitsiksi.

(Siis MELKEIN hauskaksi)

En tiedä, mutta voisin hyvin kuvitella noiden sääntöjen olevan tämän uuden uskonnollisen amerikkalaisperäisen (yllättäen) "miesliikkeen" laatimia, joiden tarkoitus on viedä sitä "miehen paikan ilosanomaa" eteenpäin. He kun ovat sitä mieltä, että miehisyys on kärsinyt inflaation ainakin länsimaissa, ja nyt tarvitaan sitten sellaista miesliikettä, joka palauttaa miehelle hänen "paikkansa" ja "kunniansa" takaisin. *rummuttaen rintakehäänsä kuin gorilla ikään*

Raamattuun vedoten tietysti.

Tämähän tarkoittaa luonnollisestikin myös naisen paikan "palauttamista" takaisin "uomiinsa".

Ei voi olla ihmettelemättä tätä naiskäsitystä, joka näkee naisen jonkinlaisena avuttomana reppanana, "heikkona astiana", holhottavana, miehen omaisuutena, jolta on evätty kaikki oikeudet oman elämänsä päätöksiin, omiin mielipiteisiin, ja omaan kehoonsa.
Ainiin...onhan naisella toki OIKEUS mielipiteisiinsä (joo'o ihan oikeesti on meillä, kiitos siitä oi armon miehet!), ja kyllähän miehelle tietysti on jopa ilmoitettu, että ne meidän naisten mielipiteet ovat "tosi tärkeitä" (niin, kyllä ne on tosi tärkeitä, ihan oikeesti, on ne...hei ihan oikeesti! =D),
mutta miehen "PERHEEN PÄÄ" - asema antaa kuitenkin valtuudet kumota ne aina, jos mies ei ole samaa mieltä. Mies on se joka päättää, ja naisen tehtävä on myötäillä miestä

(=siis tukea miehen egoa).

Lisäksi naisen (ei suinkaan miehen)) tie ulos huonosta avioliitosta on muurattu umpeen eväämällä pois siitä lähteminen, tai edes lähtemisen _ajatteleminen_ "MINKÄÄN syyn takia".

Kaiken kukkuraksi tämäkin on yritetty säälittävän läpinäkyvästi verhota lauseeseen: "TALO on sinun ainaisesti" ikäänkuin siinä ajateltaisiin NAISEN oikeuksia, naisen parasta - naisen oikeutta _taloon_! ;D
Nih! Että nainen ei saa jättää miestä...ehei, ei suinkaan siksi koska miehen pikkuego murtuisi pirstaleiksi sen takia, vaan siksi koska se TALO on naisen "ainaisesti".

Voi voi. Säälittävää.
Ensin sanotaan ettei raha saa olla tärkeämpi kuin rakkaus, mutta sitten vedotaankin materialistisiin arvoihin, kun nainen haluaisi lähteä pois avioliitosta!

Mikä on tuon tekopyhempää?

Nainen on olemassa vain miestään, perhettään ja kotiaan varten. Naisen tulee olla KAUNIS ja PUHDAS miestään varten! Siis ESIINTYESSÄÄN miehelle.
Miehelle ei jostain syystä tällaisia sääntöjä ole laadittu. Mies voi siis olla ihan kuinka epäsiisti, kuselta, paskalta ja pieruilta haiseva tahansa.

Lisäksi naisen täytyy harrastaa seksiä (siis ei saa kieltää "avioliiton iloa" mieheltä) vaikka naista ei yhtään haluttaisi.
Toki miehelle on samat säännöt, mutta kun tietää käytännön elämän olevan sitä, että mies on useimmiten valmis harrastamaan seksiä paljon useammin kuin nainen keskimäärin (ja kun ajattelee että naisen on aina oltava "esiintymiskelpoinen" - siis seksuaalisesti haluttava), tämäkin sääntö palvelee vain ja ainoastaan miehisiä tarkoitusperiä - kuten jokainen sivistynyt ja vähänkin ajatteleva ihminen kyllä huomaa.

Säännöissä myös viljellään miehisiä LUULOJA siitä mitä nainen haluaa. Ei oo tainnut näiden sääntöjen laatijat paljon _keskustella_ naisten kanssa, vai? ;) Sitä on niinkuin katsottu kilometrin etäisyydeltä naista ja vedelty johtopäätökset, vai? ;)

Säännöissä kerrotaan naisten "rakastavan viettää paljon aikaa miestensä kanssa." Miten niin juuri naiset?

Eikö miehet sitten halua viettää vaimojensa kanssa aikaa?

Tämäkin asia esitetään siten, että mies joka kerta, kun viettää vaimonsa kanssa aikaa, olisi ikäänkuin UHRAAMASSA jotain itsestään armollisesti kun hän nyt viitsii sitä "aikaa viettää vaimon kanssa" ihan vain _vaimon_ takia, ja siksi koska nämä _säännöt_ niin vaativat - ei suinkaan siksi, että ITSE oikeasti haluaisi viettää aikaa vaimonsa kanssa. Kyse on siis velvollisuudesta, uhrauksesta, ei omasta halusta.
Ihan vihjeeksi miehille; naiset tarvitsevat omaa aikaa, tilaa ja omaa reviiriä ihan yhtä paljon kuin miehetkin, elleivät jopa enemmän, riippuen aina yksilöstä.

Niin, ja miehen tulee kunnioittaa vaimoaan - ei suinkaan siksi, että vaimo olisi kunnioituksen arvoinen jo itsessään, vaan siksi jotta MIEHEN ITSENSÄ rukoukset tulisivat kuulluiksi. Siis oma lehmä ojassa-tyyliin.

*****

Tulee ihan mieleen päiväkodin lapsille laatimat säännöt;

"Älä kaiva nenää"

"Pese kädet pissalla käynnin jälkeen"

"Älä kiusaa toisia".

"Ole kiltti"

ja

"muista että päivkodin täti on aina oikeassa" vaikka olisi kuinka väärässä tahansa!

Ihmisten jotka nuo säännöt ovat laatineet, ja jotka tuollaisia sääntöjä tarvitsevat, täytyy olla henkisesti todella pahasti lapsen tasolle jääneitä.

Missä se AIKUISUUS on?

Missä ne aikuiset ovat, jotka osaavat ihan itse luoda omat "sääntönsä" omiin elämiinsä aina sen mukaan, millaisia ihmisiä he kukin sattuvat olemaan?

Missä ne AIKUISET ovat, joiden kommunikointitaito on kehittynyt sen verran pitkälle, että he osaavat keskustella tasa-arvoisesti, tosiaan kunnioittaen, kuunnellen ja ymmärtäen, kompromisseja tehden, tasa-arvoisina KUMPPANEINA eläen, ja luoda ihan itse oman elämänsä ilman ulkopuolista auktoriteettia, ulkopuolista sääntöjen sanelijaa?

Vain hyvin pienen egon ja säälittävän itsetunnon omaavan miehen miehisyys on riippuvainen naisen alisteisesta asemasta.

Tästä voidaan päätellä jotakin näiden sääntöjen laatijoista.

Tässä teille vähän kontrastia asiaan. Tällainen tunteilu ei ehkä sovi näiden palstojen henkeen, mutta laitanpa ne kuitenkin tänne, ihan vain vertailukohdaksi sille, miten uskovaiset ajattelevat, ja millainen arvomaailma heillä on. Siis vertailukohdaksi tuolle sääntöluettelolle.

Ulrich Schafferin (siis MIEHEN) runoja parisuhteesta ja ihmisten kohtaamisesta. Repikää siitä!

....

Uskallanko olla minä enkä se ihminen jonka sinä haluaisit?

Uskallanko olla täyttämättä odotuksiasi jos niin tehdessäni olisin uskoton itselleni?

Voinko odottaa, että otat minut vastaan silloinkin kun aiheutan sinulle vaivaa?

Voinko sanoa sinulle mitä sinusta ajattelen siitäkin huolimatta että koet minun torjuvan sinua?

Minä haluan luopua rooleista jotka estävät meitä löytämästä tietä toistemme luo.

Minä haluan pysyä omana itsenäni ja siitä huolimatta löytää Sinut.

....

Minä uskallan kulkea yksin, olla heitetty vain oman itseni varaan, seisoa omin jaloin ja astua askeleen kerrallaan.

Edes tämän pienen matkan verran. Minä haluan tuntea ja ottaa vastaan yksin olemisen pelkoni.

En halua sitoa itseäni kehenkään, en olla perässäkulkija, en kaiku enkä tahdoton seuraaja.

Haluan olla itsenäinen ihminen.

Haluan seistä omilla jaloillani ja tuntea että ne kantavat minua, että maa kestää ja minä voin juosta sen pinnalla, minä, vapaa ihminen.

....

Minä uskallan katsoa sinua silmiin silläkin uhalla, että näen niissä torjuntaa ja ymmärtämättömyyttä.

En halua elää sen varassa mitä sinusta kuvittelen, haluan nähdä sinut sellaisena kuin olet ja suostua mahdollisuuteen että haavoitat minua.

Olemalla avoin haluan rakentaa uutta.

....

Minä uskallan jättää sinut yksin ajatuksinesi ja päätöksinesi.

En halua ajatella sinun puolestasi, en holhota sinua ehdotuksillani en tietää aina paremmin mikä on sinulle hyväksi.

Minä uskallan olla tuntematta vastuuta sinusta. Minä annan sinun löytää oman tiesi, en siksi etten rakastaisi sinua, vaan siksi että rakastan sinua.

....

Minä uskallan uskoa hyvään sinussa, luottaa sinuun, antautua sinulle tulla sinun lähellesi.

Minä uskallan tunkeutua epäluulon noidankehän läpi. En halua enää epäillä sinua, en jättää sinua syrjään.

Luottamukseni varassa haluan rakentaa välillemme uuden todellisuuden.

Ja silloinkin kun petyn sinuun tai minuun, tahdon yhä uudestaan toivoa, en tahdo vajota ihmisten halveksijaksi.

Minä tahdon rakastaa esiin ja houkuttaa esiin kaiken mikä sinussa on rakentavaa, sinun toivosi, sinun elinvoimasi ja siten muuttua itsekin.

.....

Minä uskallan päästää sinusta irti, koska minun täytyy - niinkuin sinunkin - oppia olemaan oma erillinen ihmiseni. Vasta silloin voimme vapaudessa taas kohdata toisemme.

Minä uskallan sitoutua sinuun ja jatkaa rakentamista siitä mistä yhdessä aloitimme silloinkin kun se aiheuttaa tuskaa tai minun on vaikea ymmärtää.

Vain vapauden ja sitoutumisen välisessä jännitteessä voi mikään arvokas kasvaa.

Meillä ei ole oikeutta rajoittaa toisiamme.

Jokainen elävä suhde on taistelua ja juhlaa. Me itse ratkaisemme tuhoammeko vai rakennammeko me toisiamme.

.....

Minä uskallan olla se ihminen, joka olen: keskeneräinen, mutta kuitenkin onnellinen, uuden edessä epävarma ja kuitenkin tiedonhaluinen, joskus ratkaisujen edessä pelokas, hämmentynyt ajatusten paljouden keskellä, ja kuitenkin myös pienistä yksityiskohdista haltioitunut.

Epäilevä, empivä, sitten taas rohkea ja vakaa, sanoihin mieltynyt, sitten taas vaiteliaana syrjään vetäytynyt.

Joskus rikki revitty ja täynnä ristiriitaisuutta, mutta myös yksipuolinen ja naiivi.

Vielä paljon muutakin minä olen, jotain mitä en aina osaa kuvailla.

Minä uskallan katsoa itseäni, rakastaa itseäni sellaisena kuin olen ja antaa myös muiden nähdä minut tällaisena rakastetaan minua sitten tai ei.

.....

Minä uskallan uskoa itseeni: kypsymisen kaipuuseeni, rakastamisen kykyyni, mahdollisuuteeni kokea ystävyyttä, päättäväiseen kestävyyteeni, yhä uudistuvaan toivooni.

Mutta silloinkin kun epäonnistun ja teen virheitä, kun loukkaan tarpeettomasti, kun riistän toisilta heidän vapautensa, kun olen ahdasmielinen, kun lakkaan uudistumasta kun olen kova ja luoksepääsemätön, myös silloin haluan uskoa, että kaiken hajottavan rinnalla minussa elää elämälle suotuisia voimia.
Ne minä haluan houkuttaa esiin.

.....

Minä uskallan asettua alttiiksi synkille hetkille, joissa elämä muuttuu vankilaksi. Vain siten voin ymmärtää toistenkin pimeyttä, hiljaista kuolemaa keskellä elämää.

Minä tiedän pimeyden olevan osa elämää.

Minä uskallan nähdä pimeyden, koska tiedän, että sisälläni asuu valo.

.....

Minä uskallan kulkea sumussa.

En halua jäädä paikalleni vain siksi että pelkään tuntematonta.

Vaarallisempaa on virheiden tekemisen pelossa jäädä odottamaan kunnes kaikki kirkastuu ja pelkän odottelemisen turruttamana menettää kykynsä uskaltaa.

Pysähtyneessä tilassa pysähtyy myös kaikki kasvu. Minä en halua odottaa elämäni ohi.

.....

Minä uskaltaudun uusille teille päästäkseni sinun luoksesi, ennen kulkemattomille teille, jotka vain luottamukseni sinuun voi nähdä.

Minä haluan avata keskustelun uudelleen ja varustan koko mielikuvitukseni matkalle löytääkseni Sinut.

Emme ole vielä yrittäneet kaikkea.

Emme ole vielä panneet peliin koko elämäämme.

Emme ole vielä suostuneet ehdottoman haavoittuviksi.

.....

Minä uskallan antaa tunteideni elää, en halua asettua niiden yläpuolelle vaan olla koskettava ja haavoittuva.

Minä haluan löytää sanoja sille mitä tunnen.

Sinun on saatava tietää pelostani, mutta myös rohkeudestani.

Sinun on voitava tuntea epävarmuuteni, mutta myös lujuuteni.

Sinun on saatava nähdä kuinka minä uin, ryömin ja lennän.

Minä tahdon kokea tunteeni tietoisesti ja niin tehdessäni valita mitä haluan niille tehdä.

En tahdo työntää tunteitani syrjään, mutta en myöskään antaa niiden hillittömästi hallita itseäni.

.....

Minä uskallan katsoa omaa varjoani, nähdä pimeän, epämiellyttävän itsessäni; taipumukseni tuhota, paeta pois vaikeuksien tieltä, lyödä laimin tärkeää, juuttua itsepintaisiin mielipiteisiin.

Minä tunnen itsesäälin houkutuksen, hemmottelun monet muodot, niinkuin myös kyvyttömyyden nähdä todellista kärsimystä.

Minä uskallan nähdä itseni synkkine puolineni, sillä ymmärtäessäni ne osaksi itseäni minä riistän niiltä niiden synkeän vallan.

Varjojen läpi minä murtaudun entistä kirkkaampaan valoon.

.....

Minä uskallan löytää sen, mikä minussa on valmista muuttumaan.

Joskus se on ahdistavaa koska totunnaiset ajatusmallini kamppailevat vastaan. Hetken verran tuomitsen itseni, mutta sitten löydän jälleen luottamuksen ja kuuntelen sisäistä opettajaani.

Minä luovun aiempien kokemusteni suomasta helppoudesta.

En halua alati itseäni toistamalla muuttua harmaaksi ja elottomaksi. Vanhoissa, kuolleissa ajatuksissa riippuminen kovertaa minut ontoksi.

Minä uskaltaudun uusille teille ja toivon, että sen pinnan alla, jonka minä kuorin, kasvaa jo uusi, herkkä iho.

.....

Minä uskallan astua uuteen koska en halua enää elää vanhassa.

Minä uskaltaudun vieraaseen ja epätavalliseen, sen tuskiin ja sen iloihin.

Minä haluan tietoisesti asettua alttiiksi muutoksille ahdingosta ja epävarmuudesta välittämättä.

Minä kohtaan vaatimukset, taistelen pelkoni kanssa ja päästän mielikuvitukseni valloilleen.

Minä kehin itseni auki ja uskallan ottaa selvää, Mitä kaikkea minussa vielä nukkuu.

Ulrich Schafferhan taitaa olla ihan uskovainen mies kun noin fiksusti runoilee parisuhteesta. Tuo pitää lukea vielä uudelleen ajatuksella. Oikeasti hienoa tekstiä.