kaikki ei aivan täsmää. seura sanoo olevansa jumalan ohjaama. miksi sitten seura on muutellut opetuksiaan? miksi seuran päämajassa pitää äänestää asioista ja olla kahden kolmanneksen enemmistö jos jumala antaa tiedot? miksi seura ei avoimesti vastaile kysymyksiin eikä todistelijat? ja mikä oli se bulgarian tapaus ja se meksikon?
jokin mättää seurassa
2
<50
Vastaukset
- jt
Vartiotorni-seura puolustelee esim. pieleen menneitä ennustuksiaan sillä, että Valo lisääntyy. Esim. Franz ennusti Harmagedonin tulevan vuonna 1975. No ei sattunut, eli raamatun mukaan hän oli väärä profeetta. Monia jt:jia on erotettu paljon vähemmästä, ei Franzia, koska hän oli tuomiokomiteoiden yläpuolella.
Mutta VT-seurassa kaikki riippuukin pärstäkertoimesta eli hyvä-veli-järjestelmä toimii. Veljet keskenään päättävät, siis äänestävät, mitä pyhä henki sanoo kenestäkin. Toisin sanoen, porukkaan valitaan ne sosiaalisesti lahjakkaimmat tyypit, joiden kanssa muut haluavat tehdä yhteistyötä. Muita lahjakkuuden aloja ei arvosteta. Esim. UM-käännöksen tekivät ukkelit, jotka eivät osanneet alkukieltä ja siksi "kääntäjien" nimiä ei ole julkaistu. - - helel -
No huh huh, tulkaas ny kaikki kattomaan kun "jt", joka sanoo olleensa vuosikymmeniä todistaja kertoo "faktoja".
Mitä ihmettä jotkut saavat todistajana esiintymisestä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626067Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813606Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242731- 212219
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402175Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85128281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281165