ELENIN on tulossa!

Totuuden etsijä

ELENIN (komeetta) on tulossa syksyllä, eikä kukaan pysty vielä sanomaan mitä se tuo tullessaan. Mutta jotain on taatusti luvassa, sitähän varten on ympäri maailmaa rakennettu maan alle bunkkereita, jopa tänne Suomeen! Enkä huijaa! Asia selviää kunhan Googlaa ja käyttää järkeänsä. Tietty vain rajattu määrä ihmisiä pääsee sisään kun maan päällä alkaa käydä olo kuumottavaksi eli viimeistään ensi vuonna. Ja sisään tietty pääsevät vain vallassa olevat ja tietyssä sosiaalisessa asemassa olevat rikkaat sikaniskat. Luultavasti moni päättäjä tietää jo näistä asioista, vaikka kyseessä onkin äärimmäisen salattu operaatio. En tiedä Suomen päättäjistä, sillä he ovat melko pieniä pelinappuloita suurella kartalla.

Enkä nyt halua pelotella, on hyvinkin mahdollista ettei tule tapahtumaan yhtään mitään ennen vuoden 2012 loppua. On olemassa erilaisia aikajanoja, jotka manifestoituvat fyysiseen ulottuvuuteemme tai sitten eivät. Jos ihmiset keskittyisivät yhdessä rakkautteen ja onnen tunteisiin niin mitään tuskaa ei koettaisi tässä määrin, mutta koska maailma suorastaan tällä hetkellä värisee kurjuuden ja onnettomuuden energiaa, on hyvin mahdollista että tulee tapahtumaan suurempiakin tapahtumia kuin Japanin maanjäristys. Emme me elä missään stabiililla jalkapallolla joka pyörii avaruudessa ikuisesti, vaan Maa ELÄÄ ja hengittää ja me ihmiset vaikutamme sen toimintaan ajattelullamme. Kaikki ei ei kuitenkaan ole ennaltakirjoitettua ja meillä on mahdollisuus muuttaa tulevia asioita, koskaan ei ole liian myöhäistä. Mutta tietyt asiat on myös tarkoitettu koettavaksi vaikka ne olisivat niin tuskallisia ettei sanoja löydy.

Jos kysyt Jumalalta että miksi maailmassa on niin paljon kurjuutta ja nälänhätää niin ei siihen ole yksinkertaista vastausta. Koska kyse on tavallaan ihmisten karmisesta velasta. Me pelaamme tätä elämänpeliä täällä maanpäällä ja tehtävänämme on kokea iloa ja tuskan tunteita. Kyse on niin monimutkaisesta asiasta että sen tutkiminen vie kuukausia ellei vuosia. Mutta me taatusti elämme juuri tällä hetkellä käännepistettä ihmiskunnan historiassa, halusimme sitä tai emme. Jos keskitymme positiivisuuteen niin sillä on aina suurempi vaikutus kuin negatiivisuudella. Jos tietää, että elämä ei pääty kuolemaan niin lakkaa pelkäämästä kuolemaa ja se on suurin vapaus minkä voi koskaan tietää.

Tiedän, että on tyhmää yritellä herätellä ihmisiä tällä tavalla, sillä tavallinen tallaaja ei tule koskaan ymmärtämään näistä asioista yhtään mitään ennenkuin on liian myöhäistä. Ehkä parempi heille. Suurempi taakka se on meille, jotka tiedämme ja saamme vain naurut kuten kaikki viestintuojat aikanaan. Mutta tiedän että täälläkin palstalla on tietä tästä asiasta tietoisia. Toivoisin asiallista keskustelua aiheesta. Kertokaa ihmisille ja levittäkää sanomaa, mutta älkää pelätkö tai vaipuko epätoivoon! Aina on toivoa.

Keskittykää siis ihmiset hädänkin keskellä siihen pieneen toivon valoon, sillä se on ainoa asia mikä tulee teitä kantamaan rankankin elämän läpi. Eläkäämme ja koettakaamme rakastaa toisiamme enemmän. Rakkautta ei tule koskaan olemaan tässä maailmassa liikaa.

43

717

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -Valon soturi

      Hyvää tekstiä. Itse olen valmis lähtemään täältä koska vaan, koska tiedän ettei se elämä siihen lopu.

    • v3v3v3

      kaikki on ainakin lähitulevaisuuteen katsoen valmiiksi kirjoitettu. ennustaminen perustuu tähän ja selvännäkeminen

    • Totuuden etsijä

      Mutta polku ei ole täysin ennaltamäärätty. Käsitykseni mukaan on olemassa useita eri vaihtoehtoja, jotka on mahdollisia tapahtua, jotka kuitenkin mukailevat tuota yhtä ns. pääpolkua. Tämä siis vapaan tahdon vuoksi.

      • yrtggwha

        Aivan. Tulevaisuus, oli se sitten kuinka lähellä tahansa, ei ole itsestäänselvä jatkumo/automaatio. Aina on muuttujia jotka tapahtuvat mikrosekunnin murto-osassa. Eli mikään ei todellakaan ole 100% varmaa. Minkälaisia energioita ihmiset päästäät valloilleen, niistähän se tulevaisuus muodostuu. Ajatellaan planeetan törmäystä (kaikki maan ihmiset) niin se muovautuu todeksi, sillä ajatuksethan ovat energiaa.

    • Tuo jo viesti

      Vuonna 2012 ei ole tulossa loppua.

      Jos mielestäsi Elenin tulee aiheuttamaan jotain, kerro ihmeessä etukäteen mitä. Voimme sitten arvioida miten oikeassa olit. Palstalla huutelu ilman arviointikriteerien esittämistä ei ole mistään kotoisin. Jos olet viestintuoja, tuo sitten se viesti äläkä arkaile.

      • yhhrfaeasg

        Alex Collierhan sanoi, että läheltä se tulee liippaamaan, mutta mitään direct hittiä ei tule tapahtumaan.

    • Totuuden etsijä

      Kuten sanoin, kuten kukaan muukaan en voi varmasti tietää mitä varmasti tulee tapahtumaan. Kuitenkin hyvin suurella todennäköisyydellä tämä väitetty "komeetta" ELENIN on aiheuttanut useita maanjäristyksiä maassa jo useamman vuoden ajan ja tulee lähestymisensä aikana aiheuttamaan entistä enemmän häiriöitä.

      Ja 2012 ei ole tosiaan loppu, 2013 on uuden ajan alku tavalla tai toisella.

      • Okkipzeks

        Joka päivä Planeetta Maassa tapahtuu kymmeniä järistyksiä, satoja, riippuen mihin voimakkuuteen asti tarkastellaan. Jos siis ennustat järistyksiä se on yhtä pätevä kuin minun ennustukseni että seuraavana hellepäivänä Suomessa ostettava mansikkajäätelön määrä aiheuttaa Tyynen meren tuliringissä järistyksiä!

        Niin, 2013 on uuden ajan alku; kuten oli 2011, 2001, 1001, jne. Joka sekunti on uusi alku edellisen jälkeen.

      • Kerro lisää

        "en voi varmasti tietää mitä varmasti tulee tapahtumaan"

        No mitä sitten epäilet tapahtuvaksi? Kai sinulla jokin syy oli kirjoittaa viestisi.

        "hyvin suurella todennäköisyydellä tämä väitetty "komeetta" ELENIN on aiheuttanut useita maanjäristyksiä"

        Kuinka suurella todennäköisyydellä? Miten tuo syy-yhteys on todennettu?

        "2013 on uuden ajan alku tavalla tai toisella."

        Minkälaisen uuden alun, mitä sinä tarkoitat?

      • Totuuden etsijä
        Kerro lisää kirjoitti:

        "No mitä sitten epäilet tapahtuvaksi? Kai sinulla jokin syy oli kirjoittaa viestisi."

        Voin vain arvella. Luultavasti jotain näennäisesti traagista, mutta joka on pidemmällä mittakaavalla vain osa ihmiskunnan kehitystä. Energiamme maan päällä tulevat määrittämään onko tapahtuma negatiivinen vai postiiviinen. En vain tiedä kuinka paljon voimme näihin asioihin vaikuttaa.

        "Kuinka suurella todennäköisyydellä? Miten tuo syy-yhteys on todennettu?"

        Youtubeen kun kirjoitat ELENIN, niin johan alkaa löytyä vastausta. Osa on tietysti harhainformaatiota, mutta jyvät on karsittava akanoista.

        "Minkälaisen uuden alun, mitä sinä tarkoitat? "

        Uusi alku ihmiskunnalle. Moni profeetta ym. on erehtynyt ja pelottelevat ihmiskuntaa maailmanlopulla vuoden 2012 lopussa. Mutta he eivät ymmärrä sitä, että Maya-kalenterin päättyminen ei suinkaan tarkoita maailman konkreettista päättymistä vaan vain yhden aikakauden. Mutta kyseinen tapahtuma on silti suurin ja tärkein mitä on koskaan ihmiskunnan historiassa tapahtunut. Toivon vain, että me kaikki selviämme siitä. Jos ei tässä fyysisessä ulottuvuudessa, niin sitten toisessa.

      • Kuinkas niin
        Totuuden etsijä kirjoitti:

        "Luultavasti jotain näennäisesti traagista,"

        Etkö voi olla yhtään tarkempi? Miten me muuten marraskuussa arvioimme puheitasi, kun et ole täsmällisempi. Tuo nyt voi tarkoittaa ihan mitä tahansa.

        " Mutta kyseinen tapahtuma on silti suurin ja tärkein mitä on koskaan ihmiskunnan historiassa tapahtunut."

        Ilmeneekö se heti vai kestääkö vuosikymmeniä ennen kuin vaikutukset näkyvät?

      • Totuuden etsijä
        Kuinkas niin kirjoitti:

        "Etkö voi olla yhtään tarkempi? Miten me muuten marraskuussa arvioimme puheitasi, kun et ole täsmällisempi. Tuo nyt voi tarkoittaa ihan mitä tahansa."

        On mahdollista, että ELENIN:ta saattaa irrota kappaleita jotka syöksyvät maahan. Mutta todennäköisempää on vain suuret maanjäristykset ja tsunamit, jonka ELENIN aiheuttaa läsnäolollaan maalle. Ja on jo aiheuttanut kuukausien ellei vuosien ajan. On todella valitettavaa, että tulevat tapahtumat tulevat vaatimaan tuhansien ihmisten hengen ellei miljoonien, mutta se on osa muutosprosessia ja luonnon kiertokulkua. Toivon kuitenkin sydämestäni ettei näin tapahdu, mutta kaikkeen kannattaa varautua niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla.

        "Ilmeneekö se heti vai kestääkö vuosikymmeniä ennen kuin vaikutukset näkyvät? "

        Sen mitä ymmärrän niin vaikutusten pitäsi jo pikkuhiljaa alkaa näkymään. Mutta luultavasti muutos tulee olemaan voimakas, vaikka se ei välttämättä silmänräpäyksessä tapahdu. Uskon, että jokainen tulee tavalla tai toisella huomaamaan sen. Kuitenkin melko lyhyellä aikavälillä, enkä usko että kyse on edes vuosista. Saattaa olla, mutta en voi mitään varmaksi mennä sanomaan.

      • support [:]

        Koko Pohjois-Amerikka tulee lähiaikoina tuhoutumaan... Ei niin raiskattua mannerta kannata pitää pinnalla....
        Ainakin itse ajattelin olla täällä sen aikaa, että tuon Googlen ansiosta näkee. :D

      • dasawwa

        En ole lukenut yhtäkään vakuuttavaa tieteellistä tutkimusta tämän ELENININ vaikutuksista mannerlaattoihin. Jotenkin ajatus, että komeetta aiheuttaisi maanjäristyksiä, tuntuu aika aika epätodennäköiseltä (eikä tämän sanomiseen tarvita kuin pari lukion maantieteen kurssia).

      • tutkija256512
        dasawwa kirjoitti:

        En ole lukenut yhtäkään vakuuttavaa tieteellistä tutkimusta tämän ELENININ vaikutuksista mannerlaattoihin. Jotenkin ajatus, että komeetta aiheuttaisi maanjäristyksiä, tuntuu aika aika epätodennäköiseltä (eikä tämän sanomiseen tarvita kuin pari lukion maantieteen kurssia).

        Sitten on aika lukea ensimmäinen artikkeli aiheesta:
        http://arxiv.org/ftp/arxiv/papers/1104/1104.2036.pdf

    • UrsuAdams

      Ladatkaa ton äijän videoita, ennenkuin ne poistetaan, komeetat on todellakin tulossa.
      Äijä levittänyt vain jumalan sanaa ja nyt hallitus jahtaa häntä.
      Kattokaa vaan kuinka kauan äijä pysyy elossa, eli ladatkaa nopeasti
      noi videot ja levittäkää sanaa. Ei oo pakko tietenkään.

      http://www.youtube.com/watch?v=_Vfb6xpLCbQ&feature=channel_video_title

    • höpö höpö

      äijällä jääny lääkkeet ottamatta

      • entä valon asukit?

        mites sen Aurinkon laita on?

    • ttkk

      Millä he bunkkerissa elävät, jos happi loppuu!? Jumbojetit pottavat yhä enemmän happea!!! Jokaisen pitäisi päästä etelän rannoille jne. Hapen loppuminen voi olla maailmanlopun syy joulukuussa 2012!!!

    • Jeppejeeee
    • En Usko.

      Mitään komeettaa ei ole tulossa syksyllä eikä muulloinkaan.Oli kyse sitten Elen,-planeetta X-tai Nibiru-nimisistä kuvitteellisista kohteista.

      Nämä asiat voitte todeta tässä loppuvuoden aikana sekä erityisesti vuoden 2012 lopussa.

      Vuonna 2013 ilmeisesti alkaa taas "outojen kohteiden metsästys" uudestaan.

      Minua ei muuten pelota sellainen mahdollisuus että kohta ovikelloa rimpauttaisi pari vaatekomeron kokoista jäbää,poplarit päällä ja Raybanit silmillä uhkailemassa.

      Selliasetkin käsitykset ovat urbaania legendaa.

    • Totuuden etsijä

      Itken välillä tavallisten ihmisten puolesta, mutta onko se turhaa? Eliitti pakenee bunkkereihin ja meidät loput jätetään maan päälle kärventymään ja hukkumaan. Joku, kertokaa mikä järki tässä kaikessa on? Ymmärrän karman lain, mutta miksi hyvien ihmisten tulee aina kärsiä?

      • Mistä nyt puhut

        Mistä bunkkereista sinä nyt puhut? Miksi eliitti niihin menee?

    • Totuuden etsijä

      Oletko elänyt tynnyrissä viime vuodet? Maan alle on jo vuosikausia ellei kymmeniä rakennettu maanalaisia bunkkereita ja verkostoja, koska taatusti ainakin vuodesta 1983 on tiedetty NIBIRU tai X-nimisestä planeetasta, joka tulee aiheuttamaan tuhoa maassa. Jotkut väittävät, että lokakuussa saapuva ELENIN-komeetta olisi Nibiru, mutta en usko että se pitää paikaansa. Jotkut väittävät, että Nibiru saapuu vasta ensi vuonna. Mene ja tiedä.

      Joka tapauksessa kaukana mutta kuitenkin niin lähellä avaruuden kylmästä syvyydestä on saapuvassa maata kohti suuri objekti, joka tulee törmäämään luultavasti mereen, tai ainakin toivottavasti sillä osuma maahan tuhoaisi välittömästi suurimaan osan elämästä maapallolla. Osuma mereen taas aiheuttaa niin järkyttävät tsunamit, että suurin osa elämästä ellei kaikki tulee pyyhkiytymään pois maan päältä. Ainoastaan aluksissa (meri tai avaruus) elävät ihmiset selvityvät, maan alla elävät myös JOS bunkkerit ovat vesitiiviitä sekä maanjäristyksenkestäviä mitä harva tuskin on.

      Ja koska kyseisiin bunkkereihin ja aluksiin mahtuu vain rajattu määrä ihmisiä, niin arvata saattaa että sisään pääsevät vain tarpeeksi varakkaat ja vaikutusvaltaiset. Joidenkin arvioiden mukaan ihmiskunnan populaatio olisi tämän "vedenpaisumuksen" jälkeen parikolme miljoona, mutta itse uskon että luku saattaa olla valitettavasti jopa laskettavissa vain sadoissatuhansissa.

      Mitä tulee noihin bunkkereihin, niin niitä on lähes koko maailma täynnä. Taatusti melkein joka Euroopan maassa, kuten Suomessa, Ruotsissa, Norjassa sekä Tanskassa. Ja Afrikassa sekä Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa sanotaan muuten, että suurin bunkkeri tai maanalainen kompleksi sijaitsee Denverin lentokentän alla ja että uusi hallitus tulee operoimaan sieltä. Ikäänkuin siis tuon jälkeen olisi mitään hallittavaa enää.

      Tietty tuohon on lisättävä se, että hurjimmat huhut väittävät että tuon katastrofin jälkeen FEMA-armeija hallitsisi kaikkea ja ihmiset sirutettaisiin eli tämä ns. Pedon merkki tulisi käyttöön. Suoritettaisiin kuulemma puhdistuksia, ja kaikki vastustajat ammuttaisiin heti. Kaikki myös joita epäiltäisiin pettureiksi ammuttaisiin heti. Eli pättäjillä olisi täysi valta ihmisistä.

      Tiedän että tämä kaikki kuulostaa synkältä, mutta älkää pelätkö! Tuo on vain yksi suuri mahdollinen skenaario. Mutta suuremmat voimat, VALON Voimat ovat työskentelemässä meidän hyväsydämisten ihmisten puolesta. Sillä vuoden 2012 loppu on monelle loppu tällä planeetalla, ja kaikille loppu tässä fyysisessä tihentymässä. Mutta myös erittäin monelle se on ylösnousemus uuteen ulottuvuuteen joka on niin kirkas ja puhdas että sitä voidaan sanoa paratiisiksi.

      Kysessä on ilosanoma, sillä vain puolentoistavuoden päästä tulee olemaan ihmiskunnan historian suurin tapahtuma!

      • Olet aivan väärässä

        "Oletko elänyt tynnyrissä viime vuodet?"

        Ihan vaan Suomessa.

        "Maan alle on jo vuosikausia ellei kymmeniä rakennettu maanalaisia bunkkereita ja verkostoja"

        Posiva louhii isoa tunnelia Eurajoelle, mutta sinne sijoitetaan ydinjätettä. Tuskin eliitit nyt sinne haluavat mennä. Kaupunkien alla on isot tunneliverkostot, sen nyt tietää jokainen. Mutta siinä se ongelma onkin, kun jokainen tietää sen niin kaikkihan niihin tunneleihin voivat mennä. Muuten en ole kyllä nähnyt mitään sen kummempia louhintatöitä missään, enkä ole kuullut kenenkään kertoneen sellaisia nähneensäkään.

        "Jotkut väittävät, että Nibiru saapuu vasta ensi vuonna. Mene ja tiedä. "

        Minä muistan, kun tuon Nibirun piti edellisen kerran saapua, taisi olla toukokuuta 2003. Seurasin verkosta ennustuksia ja olin aivan varma, että mitään Nibirua ei saavu (sen verran menin ja tiesin). OIin aivan oikeassa. Jotkut hassasivat omaisuutensa Nibirua odottaessaan ja olivat pahassa pulassa, kun mitään ei tapahtunutkaan. Nibirua profetoinut nainen oli vaikeana hiljaa kotiovellaan, kun kannattajansa vaativat selitystä. Kertoi sitten erehtyneensä. Laiha lohtu sellaisille, jotka uskoivat.

        "Joka tapauksessa kaukana mutta kuitenkin niin lähellä avaruuden kylmästä syvyydestä on saapuvassa maata kohti suuri objekti,"

        Ilman muuta, koska sellaisia on saapunut ennenkin. Jupiter on tosin hyvä siivoamaan tuollaiset kohteet pois päiväjärjestyksestä. Mutta tuon tietäminen, että joskus joku asteroidi vielä osuu Maahan, ei ole kovin kiinnostavaa. Siihen voi mennä kuukausi tai 10 miljoonaa vuotta. Emme tiedä ennen kuin näemme.

        "Ainoastaan aluksissa (meri tai avaruus) elävät ihmiset selvityvät, "

        Riiippuu täysin siitä kuinka iso se asteroidi on. Pienikin voi aiheuttaa suurta paikallista tuhoa, riittävän iso tuhoaa aivan kaiken. Ei siinä mikään bunkkeri auta.

        "niin arvata saattaa että sisään pääsevät vain tarpeeksi varakkaat ja vaikutusvaltaiset. "

        Luuletko, että eliitit haluavat asua jossakin postapokalyptisessä maailmassa kivikauden tasolla? Eivät halua. Mitä järkeä on selvitä apokalyptistä mutta kitua ja kuolla nälkään viiden vuoden sisään?

        "Mitä tulee noihin bunkkereihin, niin niitä on lähes koko maailma täynnä. "

        No missä ne ovat Uudellamaalla? Niiden pitää olla tarpeeksi lähellä, jotta eliitit ehtivät niihin, jos varoitusaikaa on vain parisen tuntia.

        "suurin bunkkeri tai maanalainen kompleksi sijaitsee Denverin lentokentän alla"

        Tuossa on se ongelma, etteivät Yhdysvaltojen eliitit asu Coloradossa. Ja vaikka asuisivat siellä, niin Coloradokin on aika iso paikka, jos pitää kaaoksessa kohti Denveriä pyrkiä. Kuvittele nyt, jos saamme hyvin lyhyellä varoitusajalla tiedon, että asteroidi iskee. Eivät eliitit ehdi Denveriin mitenkään. Kuka lentäisi lentokoneita, kun lentäjätkin varmasti haluaisivat viettää viimeiset hetkensä perheensä kanssa eikä eliittejä lennättelemässä. Kuka ohjaa kaikki eliitin lentokoneet Denverin kentälle, kun lennonjohto on kaikonnut perheittensä seuraan? Bunkkeri Denverissä on käyttökelvoton selviytyimisstrategia etenkin sellaisessa tapauksessa että varoaikaa on vain vähän.

        "Ikäänkuin siis tuon jälkeen olisi mitään hallittavaa enää."

        My point exactly. Olet siis itsekin sitä mieltä, että tulevaisuuden visiosi on hupsu.

        "että tuon katastrofin jälkeen FEMA-armeija hallitsisi kaikkea ja ihmiset sirutettaisiin eli tämä ns. Pedon merkki tulisi käyttöön."

        Mjaa. Pedon merkki on Raamatusta, joka ei kerro että Maahan osuisi mitään Koiruohoa ennen Pedon merkin asettamista. Ilmestyskirjan kauheudet koskettavat heitä, jotka ovat jo merkin ottaneet. Merkki tulee ensin, kauheudet sitten. Aikajärjestyksesi on väärä. Jos uskot Raamattuun, usko sitten siihen kaikilta osin, eikä vain Pedon merkin asettamisen osalta. Tällaisenaan sinä vain poimit summassa jotain termejä Raamatusta, käyttämättä niitä kuitenkaan raamatullisessa merkityksessä. Sellaisessa ei ole mitään järkeä.

        "Suoritettaisiin kuulemma puhdistuksia, ja kaikki vastustajat ammuttaisiin heti. "

        Juuri, kun pääsit uskomasta että vain sadat tuhannet selviävät. Miten sellaisesta joukosta vielä puhdistetaan ketään? Ihmisillä on luultavasti ihan riittävän kiire ruumiiden polttamisessa, jotta ehtisivät miettiä puhdistuksia.

        "Mutta suuremmat voimat, VALON Voimat ovat työskentelemässä meidän hyväsydämisten ihmisten puolesta."

        Minä en usko, että sinulla on yhteyttä Valkeuden voimiin. Kirjoituksesi on niin sekavaa ja aukollista, ettet sinä tiedä mitään.

        "Sillä vuoden 2012 loppu on monelle loppu tällä planeetalla, ja kaikille loppu tässä fyysisessä tihentymässä. "

        Jos sitä ei tapahdukaan, niin tiedämme ainakin ettei sinulla ole ollut mitään yhteyttä Valkeuteen. Enää 1,5 vuotta aikaa ja sinä paljastut.

        "Mutta myös erittäin monelle se on ylösnousemus uuteen ulottuvuuteen joka on niin kirkas ja puhdas että sitä voidaan sanoa paratiisiksi. "

        Ei tule tapahtumaan. Laitan kirjanmerkin tähän ketjuun ja palaan asiaan tammikuussa 2013. Pääset sitten uudestaan lukemaan näitä erheitäsi.

      • No comments
        Olet aivan väärässä kirjoitti:

        "Olet aivan väärässä"

        :-) Kylläpäs tuota vastausta miinuspeukutetaan, mutta kukaan ei osaa sanoa siihen mitään. Ilmeisesti siis vastaus samanaikaisesti harmittaa, että mykistää.

    • Realismia, kiitos!

      Voi v*ttu mitä bullshittiä taas kerran. Aina kannattaa uskoa kaikki mitä internetissä sanotaan, vai? Lähdekritiikki on keksitty!

      Ihmisiä on nähtävästi helppo saada uskomaan kaikenlaiseen hömppään. ELENIN, Planeetta X, Nibiru ym. Kaikki nämä ovat epätieteellistä satua vailla todellisuutta. Joka vuodelle joku hullu ennustaa maailmanlopun ja aina pitäisi olla ihan varma, että tänä vuonna se tulee ja me kaikki kuollaan. Ihan järjetöntä ja älyvapaata hommaa, hyvät ihmiset, herätys! Teitä kusetetaan.

      Ja usein maailmanloppua perustellaan vielä jonkin yli 2000 vuotta vanhan pseudohistoriallisen kirjan, Raamatun erinäisillä kaukaahaetuilla tulkinnoilla. Eli kaikki perustuu pelkästään ihmisten usein itse kehittämiin satuihin.

    • Totuuden etsijä

      Ymmärrän, että moni ei halua eikä pysty ymmärtämään sanomaani totuutta. Mutta on mielestäni kohtuutonta väittää minua sentään hulluksi. Minä en tästä hyödy mitään, haluan vain levittää viestiä eteenpäin jotta edes murto-osalla ihmisistä olisi tajua asioiden kulusta tulevaisuudessa ja jos edes yksi ihmishenki pelastuu niin olen tehnyt tehtäväni. Totuus jonka olen kirjoittanut ei edelleenkään ole 100 % varmaa kuten mikään tässä maailmasas, mutta uskon siihen vakaasti kuten tietääkseni kymmenet ellei sadat tuhannet muut ihmiset ympäri maailmaa. Ovatko he kaikki muka hulluja?

      Voi olla, että ELENIN ei tarkoita mitään eikä tänä vuonna tapahdu kummempia, mutta se ei muuta ensi vuoden lopun ihmeellisiä tapahtumia jotka tulevat tapahtumaan todella suurella todennäköisyydellä.

      • Tiedämme siis

        "se ei muuta ensi vuoden lopun ihmeellisiä tapahtumia jotka tulevat tapahtumaan todella suurella todennäköisyydellä."

        Vuonna 2013 tiedämme ainakin kaksi seikkaa:

        1) olet ollut väärässä kaiken aikaa
        2) sinun taustallasi olevat "Valon voimat" ovat myös olleet väärässä eivätkä ole valkeuden puolella.

        Odottelemme siis rauhallisesti vuotta 2013 ja palaamme sitten asiaan. Sinulla on silloin paljon anteeksipyydettävää.

      • jussirama

        Ja vielä useammat ihmiset uskovat, että maailma luotiin seitsämässä päivässä. Vielä noin 500 vuotta sitten suurin osa ihmisistä uskoi, että maapallo ei ole pallon vaan pannukakun muotoinen. Pitkälle 1900-luvun alkuun asti uskottiin, että mielenterveysongelmat johtuivat siitä, että ihminen oli paholaisen riivaama. Onneksi ihmiset ovat tieteen ja järjenkäytön avulla päässeet eroon näistä uskomuksista.

        Elenin ja planeetta X-jutut ovat vain netissä nopeasti levinneitä "urbaaneja legendoja" mihin useat valitettavasti uskovat ja kärsivät sen vuoksi vahvoista pelkotiloista ja sekoittavat elämänsä turhaan. Vahvojen maailmanloppu-uskomusten taustalla voi hyvinkin olla psyykkisiä häiriöitä tai jopa psykoottisuutta (en väitä että olisit mielisairas).

        Kaikki Planeetta X- ja Nibiru-teoriat on todistettu virheellisiksi ja epätosiksi, ne ovat meidän universumissamme yksinketaisesti mahdottomia. Nibirua ei ole olemassa ja Elenin on pieni komeetta, mikä ohittaa maan vain hiukan Venusta lähempää ja on kooltaan niin pieni, ettei sillä ole mitään vaikutusta täällä. Itse asiassa Elenin on niin pieni, ettei sitä voi edes nähdä paljaalla silmällä.

        Usein ne lähteet, joiden mukaan Elenin aiheuttaa tuhoa maassa tai, että Nibiru törmää maahan, perustuvat myytteihin tai jopa pelkkään fiktioon tai mielikuvitukseen. Esimerkiksi Nibiru-teorian kehittäjä Nancy Lieder uskoi vahvasti olevansa alieneiden yhteyshenkilö ja saanensa heiltä tiedon Nibirusta. Jokainen selväpäinen tajuaa, että kyseessä oli mieleltään sairas henkilö, minkä puheisiin ei pidä uskoa. Muutenkin koko Planeetta X-ilmiö perustuu täysin fiktiivisiin tarinoihin ja pseudotieteisiin. Eli niihin ei ole mitään syytä uskoa eikä niitä tule pelätä.

        Tässä hiukan luettavaa:
        http://en.wikipedia.org/wiki/Nibiru_collision

        Elenin:
        http://en.wikipedia.org/wiki/C/2010_X1

        Ehkä tämä auttaa ihmisiä näkemään faktat.

      • $$$$
        jussirama kirjoitti:

        Asia on aivan kuten nimimerkki jussirama toi esille.

        Käsitteet Nibiru,Planeetta X tai Elenin ovat todellakin puhdasta potaskaa,humpuukia ja hölynpölyä.

        Eli ne käsitteet ovat todellakin pelkää pseudotiedettä eikä niihin kannata uskoa.

        Tällä tajunnan tuolla puolella elävällä,ja hänen kaltaisillaan,Nancy Liederillä on edessä melkoinen selittelyjen kausi loppuvuoden ja varsinkin vuoden 2012 jälkeen.

        Ellei hän sitten vetäydy "eläkkeelle" niiden rahojen turvin joita hän on herkkäuskoisilta vuosien varrella lypsänyt tyylillä "tilille taaloja tallallaa.."

      • jussirama
        $$$$ kirjoitti:

        Monestihan nämä "salaliittoteoreetikot" haluavat kannattajiltaan rahallista tukea toimintaansa. Kyllä hyväuskoisia ihmisiä vedätetään ja kunnolla.

    • Kiva viteo
    • Mmmielenkiintoista
      • bhnjmkyuio

        On se helppo ennustaa auringonpurkauksia tälle vuodelle, kun tuntee auringon aktiivisuuden 11 vuoden rytmin ja tietää, koska edellinen maksimi oli.
        Ei sen kummempaa kuin ennustaisi, että Joulukuussa on kylmempi kuin kesäkuussa.

    • Eimitäänhätäämutta..
      • Tampaisu taas

        Mistä sinä ne lähiajat tuohon tempaisit? Eihän tuota ole edes päivätty.

      • jussirama

        No sanoisin, että aina kannattaa olla valmis, tulevaisuus aina epävarma. Mutta ei tuo tarkoita, että jokin täystuho olisi tulossa lähiaikoina.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe