Mitä kirkkomme opettaa ja levittää

Ole alamainen

Suomen evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL ) on kirkon virallinen, sekä kotimaassa että ulkomailla toimiva lähetysjärjestö. Kirkko rahoittaa järjestön toimintaa miljoonilla euroilla vuosittain.

SEKL:n kannoista kertovissa dokumenteissa kerrotaan seuraavaa:

"Emme hyväksy samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteiden siunaamista, emmekä heidän ottamistaan järjestömme tai kirkon työntekijöiksi. Vastustamme naispappeutta. Emme tunnusta pappisvihkimyksen ottanutta naista seurakunnan pastoriksi ja kehotamme kaikkia kieltäytymään yhteistyöstä naispappien kanssa. Seurakunnissa ja perheissä tulee noudattaa luomisjärjestyksen mukaista sukupuolten välistä järjestystä, jossa naisten tulee aina olla alamaisia miehille."

Ja kyseessä on siis kirkon virallinen lähetysjärjestö, jonka toimintaa kirkko rahoittaa miljoonilla euroilla ja joka siten edustaa kirkon virallista kantaa ja kirkon virallisia näkemyksiä, sekä kotimaassa että ulkomailla. Noin siis kirkkomme lähetystyöntekijöidensä välityksellä kaikkialla maailmassa opettaa ja tukee miljoonilla euroilla tuollaisen opetuksen levittämistä kaikkialle ja etenkin maihin, joissa naisten asema on jo ennestään alisteinen ja huono.

http://ranneliike.net/teema/syrjivan-lahetystyon-tukea--selvitetaan-evl-seurakunnissa?srt=2&cid=18&aid=5624

3

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jepjeb

      Ja sitten ne vielä ihan pokkana väittää, että ei kirkko ja kristinusko levitä mitään ahdasmielistä suvaitsemattomuutta, ehei. Vaikka näköjään muualla maailmassa levittävät koko ajan sanomaa, jonka naisnäkemykset eivät mitenkään ero islamin vastaavista. Nainen kumartakoon herraansa miestä ja pitäköön turpansa tukossa.
      Ja tuollaista arvomaailmaa levitetään sitten Afrikassa kirkon miljoonilla? Vittu.

    • Se on yksi ja paskan sama mikä kirkon mielipide on. Sen näkemyskiä ei tarvitse kenenkään jakaa vasten tahtoaan. Ja laki takaa vapaan eroamisen. - Ja hyvä niin.

      Tietenki tuo ulkomaailman vaikutus on eri mutta sielläkään kuten Virossa, Latviassa, Puolassa, Saksassa päivittäin yhä enemmän ja enemmän ihmisiä eroaa jokapäivä uskonnoista. Joten tulevaisuus näyttää ihan positiiviselta, Ainakin euroopassa.

    • >>>...Virossa, Latviassa, Puolassa, Saksassa päivittäin yhä enemmän ja enemmän ihmisiä eroaa jokapäivä uskonnoista. Joten tulevaisuus näyttää ihan positiiviselta, Ainakin euroopassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1713
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1113
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      437
      1087
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      801
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe