Sota EU - Islamin maailma

tikku-iivari

Olen joskus miettinyt mitä tapahtuisi jos syttyisi sota EU vastaan yhdistynyt islamin maailma. Siis ilman USA:a ja Venäjää. Nythän islamin maat eivät ole yhtenäisiä mutta kuvitellaan tilanne, jossa ne olisivat yhdistäneet voimansa yhteisen johdon alle. En tarkoita, että sellainen sota on näköpiirissä mutta aivan vain ajatuksellisena skenaariona.

EU-maathan ovat voimakkaasti ajamassa alas armeijoitaan eli n. 5 v kuluttua tästä hetkestä EU-maitten sotilaallinen voima on enää vain n. 50 % nykyisestään, jos sitäkään.

Välimatkan takia sotaa olisi tietenkin hankala käydä eli se olisi aikamoista rähjäämistä puolin ja toisin mutta uskon, että EU eli Eurooppa sen sodan lopulta häviäisi. Täällä loppuisi pullamössöjen moraali kesken kun ensimmäiset 50 000 sotilasta olisi kaatunut mitä taas ei vastapuolella tapahtuisi. En keksi oikeastaan mitään järkevää syytä millä tavalla Eurooppa voisi voittaa.

Ennen jopa yksi eurooppalainen valtio kykeni vain osan voimistaan käyttämällä miehittämään ja hallitsemaan valtavia siirtomaita mutta niin alas Eurooppa on jo vajonnut, että se itse saa alkaa pelätä joutumistaan vahvempien siirtomaiksi.

3

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selvä peli

      EU:lla on nimellisesti paljon kalustoa kalustoluetteloitten mukaan mutta sillä ei ole esikuntia eikä järjestelmiä, joilla johtaa EUn yhteistä sotaa. Vain Natolla eli käytännössä Yhdysvalloilla on siihen valmiudet.

      Kyllä EU olisi pulassa, ei sitä käy kiistäminen. EUn sotilaallisen avunannon lupaukset ovatkin lähinnä politiikkaa kansoille eli oopiumia kansoile. Amerikkalaiset suureen sotaan tarvittaisiin ehdottomasti. EU-mailta loppuisi öljy sodankäyntiin kun sitä ei enää saisi lähi-Idästä.

    • supposoo

      Päätellen äskettäisestä säälittävästä ählämien pommipelleilystä jonka kytät purki hetkessä olisi parempi että palkkaavat Petri Gerdtin kalta nulikoita eluumiin kin näitä omia "ekspertejään. i ähläm huomat ettei Suomen niemellä iinn vaan Ruotsi tyylliset pelleilyt onnistukaan.

      • perkeleen

        Perkeleen näppäimistö. Nooh korjataan virheet. Palkkaavat mieluummin Gerdtin kaltaisia nulikoita kuin omia "expertejään". Tais ähläm huomata ettei Suomen niemellä niin vaan Ruotsi tyylliset pelleilyt onnistukaan.

        Hittoako ne sitä paitsi Nestettä ahdistelee. Norjalaiset öljy-yhtiöthän ne Pohjolassa eniten hyötyy Lähi-Idän levottomuuksista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4632
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3433
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1504
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1403
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1226
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1132
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1018
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe