Tuli pikainen tarve saada (ei niin virallisia) passikuvia ja yritin googlettaa mistä niitä Helsingissä löytyisi. Tietoa oli kovin niukalti joten laitetaan tällainen ketju josko google vaikka osaisi ohjata muut etsijät tänne.
Itäkeskuksessa oli ainakin kaksi automaattia tänään. Toinen keskustan pään metroasemarakennuksessa ja toinen siinä S-markettia vastapäätä Ruohonjuuren ja Täyspotin hollilla. Näiden lisäksi ainakin Rautatieasemalta löytyy automaatti ja käyttämässäni Itiksen automaatissa kehuttiin myös Pasilan asemalla olevan automaatin.
Jos tulee mieleen jotain muita varmoja bongauksia niin listatkaa ihmeessä tähän ketjuun. Ennenhän niitä oli vähän joka kulmalla, mutta kun virallisten passikuvien vaatimukset ovat tiukentuneet niin automaattejakin on entistä harvemmassa. Niitä kuitenkin kannattaa käyttää, jos ei ihan sitä virallista kuvaa tarvitse koska valokuvausliikkeet ottavat ~20 euroa passikuvista ja automaatissa hinta on 7€.
Valokuva-automaatit Helsingissä
20+6
1
1723
Vastaukset
- asdfg78
Kaisaniemen asemalla opintoputken päässä on myös automaatti. Eli siis Yliopistonkadulle johtavan käytävän alkupäässä maan alta tullessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006424
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303843törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283220Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701736- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46989Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11966Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42879