Väärinkäsitys Hitleristä

yelää kyn

Yleensä toistetaan että Hitler piti saksalaisia ylempänä ja näin pois päin. Tämä ei ole aivan oikein. Myös saksalaiset jaettiin ylempiin ja alempiin rotuihin. Joitakin saksalaisia odotti sodanjälkeen sterilisointi ja kaasukammio.

2

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jep ja näin

      Tämä rotuoppi on ihan toisarvoinen juttu Hitlerin toiminnassa, Göring sanoi yhdessä haastattelussa elokuvaohjaajalle joka oli taustaltaan juutalainen, että he päättävät siitä, kuka on juutalainen ja kuka tuhotaan ja kuka ei.

      Eli kyse oli puhtasti siitä, että rotuoppia käytettiin ongelman ratkaisuna, saatiin työvoimaa tehtaille ( leirejä ), poliittisia vastustajia eliminoitua (kommunisteja ) ja omaisuutta takavarikoitua ( varastettua ), sodan jälkeen koko himmeli olisi haudattu hiljaisuudessa, mikäli sille ei olisi löytynyt uusia tarpeita.

    • autobahna

      Saksa oli sen verran paskasessa jamassa 30-luvulla että kuka tahansa johtaja kelpasi. Pelättiin neuvostotyyllistä yhteiskuntaa. Eurooppa nousi oikeistaan vasta nykyiseen kukoistukseen Marshall avun ansiosta.

      Se että Ivar Kreuger petkutti tuhansilta ruotsalaisilta rahat tai että Suomessa oli joku Mäntsälän kapina oli partiopoikien leikkiä siihen mitä Saksassa ja Venäjällä tapahtui. Venäjällä oli nälänhätä ja Saksassa yli puolet väestöstä työttömiä. Hitler pelasti saksalaiset. Teki niistä supervallan ja tappeli koko maailmaa vastaan saadakseen kansalle tällä kertaa paremmat ehdot kuin ensimmäisen ottelun jälkeen.

      Ei Yhdysvallat toki mikään paratiisi ollut mutta silti kuitenkin parempi. Ei Al Capone tavallisia kansalaisia juuri kiusannut kuten Stalin ja Hitler tekivät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe