Sitten viherpunkit voivat riidellä keskenään ja Suomesta tulee NL:n kaltainen hyvin korruptoitunut maa = köyhä, kipeä ja ruma.
On hyvä että rikkaat muuttavat pois Suomesta.
Pelkkiä elättejä.
1479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sitten kun nuo musliminpaskat muuttaisivat perässä niin mikä olisi ollessa ja kuunnellessa koivujen suhinaa.
Niin on mutta ongelma on se että rikkaat kun muuttavat pois niin vievät rahat kanssa, mutta mitäs me niillä tehdään, ei rahalla saa rakkautta eikä onnellisuuttakaan :)
riitelevät keskenään niin osa kuolee ja vahvempi = kierompi osa jatkaa. Samalla tavalla kuin komujen neukkulassakin.
on aian hienoa, etä pääoma verotetaan karkuun.
Maalle kuin maalle riittää, että työttömät jäävät jäljelle:)
Paskat ne mihinkään muuta. Suomessa on laajat lain suomat oikeudet kyykyttää ja hyväksikäyttää kansalaisia. Lisäksi rikas rälssi on vapautettu veroista melkein kokonaan.
Ollilakaan ei maksa veroja kuin 3,6 miljonaa vuodessa ( kirkollisveroja 100 000 jos se kuuluu kirkkoon).
Olisin jo ajat sitten ottanut Sveitsin kansalaisuuden, jos olisin samassa asemassa.
Kuten Ingvar kamprad.
sehän on jo, eli mikä muuttuu kun isoimmat paskasäki lähtevät pois haisemasta ? Haisee lievemmin paska.
Ei Suomesta kannata rikkaitten lähteä, sillä missään muualla ei makseta yritystukia niin runsaasti kuin Suomessa. Menestyvien yritysten omistajille jaetaan joka vuosi miljardeja euroja suoraa rahaa, siis veroeuroja lisää omistavalle luokalle.
maassa maksetaan yritystukia, jopa jenkeissä.
ovat lähteneet pois Suomesta, siitä tulee Pohjois-Korea tai Kambodza. Ei kai se haittaa.
pärjäävät sitten kun rikkaat ovat lähteneet pois Suomesta ?
Onko teillä tietoa ?
tuotantovälineet, perustavat kolhooseja ja panevat juhlat käyntiin.
Tosin ne loppuvat aika nopeasti.
Pontikkaa., pontikkaa!
Tervemenoa. Riistäminen loppuu ja ikuinen valitus