Ketkä adventismin harhaopin mukaan tallasivat taivaan likaiseksi?
Ellen White ja sitä mukaa adventistit yrittävät perustella Raamatusta löytymätöntä Tutkivan Tuomion ja Pyhäkköoppiaan seuraavalla Raamatun kohdalla:
"Sitten minä kuulin yhden pyhän puhuvan, ja toinen pyhä sanoi sille, joka puhui: "Kuinka pitkää aikaa tarkoittaa näky jokapäiväisestä uhrista ja kauhistavasta rikoksesta: pyhäkön ja sotajoukon alttiiksi antamisesta tallattavaksi?" Ja hän sanoi minulle: "Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa." (Dan 8:13-14)
Tähän asti olen lukenut Ellen Whiten näkykirjoituksia ja adventistien sepityksiä siitä, kuinka ihmisten synnit menivät taivaaseen Jeesus-Miikaelin veren mukana ja niitä sitten 22.10.1844 lähtien Jeesus on siellä pessyt ja laittaa ne lopulta saatanan lopullisesti kärsittäviksi ja sovitettaviksi. Mutta nyt havahduin tuohon käyttämäänne Danielin kohdan sanaan "tallattaviksi". Ketä siis ovat nuo taivaan tallaajat?
Jeesusmiikaelinneko veri siellä tallusteli monena puna- ja valkosolukomppaniana likaisin jaloin, vai mitkä?
Taivaan tallaajat
28
306
Vastaukset 28
- pyh!
Etkä sinä osaa lukea?
Juu ei, en sitten millään. Täytyy opetella tavaamaan:
PEE, YY, HOO - PYH.
EE, TEE, KOO, ÄÄ - ETKÄ
ÄS, II, ÄN, ÄÄ - SINÄ
OO, ÄS, AA, AA - OSAA
ÄL, UU, KOO, EE, AA - LUKEA
No en nyt tuosta näe, mitä vastasit kysymykseeni. Mitä piti osata lukea? Tavasin kaiken, mutta ei vaan näytä vastaukselta. Mitkä siellä taivaassa talsi?- pyh!
uskova_1 kirjoitti:
Juu ei, en sitten millään. Täytyy opetella tavaamaan:
PEE, YY, HOO - PYH.
EE, TEE, KOO, ÄÄ - ETKÄ
ÄS, II, ÄN, ÄÄ - SINÄ
OO, ÄS, AA, AA - OSAA
ÄL, UU, KOO, EE, AA - LUKEA
No en nyt tuosta näe, mitä vastasit kysymykseeni. Mitä piti osata lukea? Tavasin kaiken, mutta ei vaan näytä vastaukselta. Mitkä siellä taivaassa talsi?Väität lukeneesi Whiten tekstin. Silti kysyt. Joko et siis osaa lukea, vaikka White sen sulle sanoo, tai sitten taas tapasi mukaan urputat.
- Kysytään kysytään
uskova_1 kirjoitti:
Juu ei, en sitten millään. Täytyy opetella tavaamaan:
PEE, YY, HOO - PYH.
EE, TEE, KOO, ÄÄ - ETKÄ
ÄS, II, ÄN, ÄÄ - SINÄ
OO, ÄS, AA, AA - OSAA
ÄL, UU, KOO, EE, AA - LUKEA
No en nyt tuosta näe, mitä vastasit kysymykseeni. Mitä piti osata lukea? Tavasin kaiken, mutta ei vaan näytä vastaukselta. Mitkä siellä taivaassa talsi?Minäkin KYSYN, mutta uskova1:ltä.
Miksi sinun mielestäsi lahkosi kokouksissa saarnaavilla "ns. opettajillanne" on suurempi sananvalta kuin Jumalan Sanalla Raamatussa?
Sillä näinhän se on, eikö vain. - uskova_
Kysytään kysytään kirjoitti:
Minäkin KYSYN, mutta uskova1:ltä.
Miksi sinun mielestäsi lahkosi kokouksissa saarnaavilla "ns. opettajillanne" on suurempi sananvalta kuin Jumalan Sanalla Raamatussa?
Sillä näinhän se on, eikö vain.uskova_1 ei anna vastausta puhuu mielummin toista sataa vuotta sitten kuolleesta Ellen Whitesta. Mutta niin se on että uskova_1 uskoo enemmän kokouksessa vaikuttavaan "henkeen" kuin Ramattuun.
- tottuutta kehiin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9918336
Onko vaikeata vastata Bushmannille asiaa.
Eli bussi meinaa, että aadamin ja eevan elämän on tarua.
Kerropa asiasi hänelle, eli todista uskostasi Kristukseen ja sanaan.
Vai onko niin, että tarkoitus kruunaa sanat?
uskova_1- Eppäiliä ¤
Pystyykö uskova_1 todella uskomaan, että Kreikkalais-Aramealinen Testamentti on todella totta? Syy epäuskoisuuteeni on se, että näin mainitut mythologiat on sekoitettu keskenään. Todellista sokeaa uskoahan tämä Uskova_1 edustaa, vai onko eriäviä mielipiteitä kyselee tarinan perusteellisesti lukenut[]
En minä ole nähnyt hänen mitään kysyneen. Sinä kai se kyselet ja sinulle jo vastasin tuolla:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8088228- pyh!
Eppäiliä ¤ kirjoitti:
Pystyykö uskova_1 todella uskomaan, että Kreikkalais-Aramealinen Testamentti on todella totta? Syy epäuskoisuuteeni on se, että näin mainitut mythologiat on sekoitettu keskenään. Todellista sokeaa uskoahan tämä Uskova_1 edustaa, vai onko eriäviä mielipiteitä kyselee tarinan perusteellisesti lukenut[]
Genesis ei ole mikään kreikkalais-aramealainen testamentti. Se on heprealainen.
- pyh!
uskova_1 kirjoitti:
En minä ole nähnyt hänen mitään kysyneen. Sinä kai se kyselet ja sinulle jo vastasin tuolla:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8088228menkää muille palstoille urputtamaan toisillenne.
- näin on marjat
Kävin naapurin palstalla, mutta eivät olleet vielä mansikat kypsiä, joten hukka reissu.
- "näkykirjoituksesi!
Ainakin paljon parempia kuin sinun
Sinun viesteissäsi ja kaikissa kirjoituksessasi ei ole muuta nähtävää, kuin se haiseva rikinkatkuinen saatanasi, joka sinulla lon läsnä aina syyttäjähenkenä sisälläsi!
Kaikki sinun valheelliset ja raamattua vääristelevät plokisi ovat LAPSELLISIA tekeleitä, joilla ei ole mitään muuta arvoa kuin epätoivoinen yritys koroitaa omaa itseään.
Oletko jotenki jälkeenjäänyt, vai muutoin vain tyhmä?- sivusta katselija
uskova_1 kirjoitti:
Jaa Sirkka-Iitakos se siellä jakaa katkeruuden sappeaan!
ai että oikein nimen kanssa syyttelit? etkö tajua että se osoittaa minkälainen ihminen olet, häikäilemätön neutroottinen naisparka joka sekoilee oman tuskaisen elämänsä kanssa eikä halua että muutkaan voisivat peremmin.
Eipä löydy nyt adventisteilta selitystä Ellen Whiten demoninäylle. Ja niinpä pitää putputtaa suustaan haukkumasanoja kysyjää kohtaan.
- Näin on näreet.
Käytöstapoja kun vähän opettelet, niin saatat saada adventisteilta vastauksia. Ethän sinä niitä oikeasti edes halua, vaan haluat vain mollata muita. Olet tyypillinen ainoan oikean totuuden edustaja. Teikäläiset on niin nähty.
- pyh!
Olet niin täynnä itseäsi oleva urputtaja, ettei kenenkään kannata vastata sulle mitään.
- muistamme kaiken
ei löydy ei, ei edes sinun demoni näyillesi löydy selitystä. vai oletko jo unohtanut ne näkysi? rikille haisevan saatanan sänkysi jalkopäässä, tai sen tietäjä naisen jonkaluona olit kysymässä että oletko oikeassa (oikeasti) uskossa. ja tietäjä nainen vastasi että olet samassa uskossa kuin hän. olit sokeudessasi jopa onnellinen ja helvettiin joutumisen pelkosi painui hieman taka alalle. mutta se ei ole koskaan poistunut kokonaan, tosiasiassa se on kuin piikki ahterissasi joka ei anna sinulle rauhaa ei päivällä eikä yöllä.
muistamme kaiken kirjoitti:
ei löydy ei, ei edes sinun demoni näyillesi löydy selitystä. vai oletko jo unohtanut ne näkysi? rikille haisevan saatanan sänkysi jalkopäässä, tai sen tietäjä naisen jonkaluona olit kysymässä että oletko oikeassa (oikeasti) uskossa. ja tietäjä nainen vastasi että olet samassa uskossa kuin hän. olit sokeudessasi jopa onnellinen ja helvettiin joutumisen pelkosi painui hieman taka alalle. mutta se ei ole koskaan poistunut kokonaan, tosiasiassa se on kuin piikki ahterissasi joka ei anna sinulle rauhaa ei päivällä eikä yöllä.
Siinäpä Tero S:n muunnoksia totuudesta
- apua sika syö papua!
pyh! kirjoitti:
Olet niin täynnä itseäsi oleva urputtaja, ettei kenenkään kannata vastata sulle mitään.
Täm "PYH" on sotkenut suunsa muutamalla haisevalla sana-sonnalla, kun hänen sanavarastoonsa ei juuri muuta löydykkään. Täällä ei ole yhtään ainoata toista niin sikamaista tyyppiä ilmennyt ei edes lähellekään!
- thomasmcelwain
Näin on näreet. kirjoitti:
Käytöstapoja kun vähän opettelet, niin saatat saada adventisteilta vastauksia. Ethän sinä niitä oikeasti edes halua, vaan haluat vain mollata muita. Olet tyypillinen ainoan oikean totuuden edustaja. Teikäläiset on niin nähty.
Adventistit kyllä vaativat toisilta käytöstapoja, jopa kynsin hampain, mutta samat säännöt eivät päde niille. He ovat Jumalan jäännöskansa, joten ylimielinen ja vihamielinen suhtautuminen toisille on heille itsestään selvyys.
thomasmcelwain kirjoitti:
Adventistit kyllä vaativat toisilta käytöstapoja, jopa kynsin hampain, mutta samat säännöt eivät päde niille. He ovat Jumalan jäännöskansa, joten ylimielinen ja vihamielinen suhtautuminen toisille on heille itsestään selvyys.
Minäkin olen tavannut adventistien kekuudessa paljon ylimielisyyttä ja niin sanoakseni opillista narsismia. Haluan kuitenkin korostaa, että sitä ei ole heissä kaikissa. On myös hyvin kauniilla tavalla nöyriä ja myötätuntoisia seurakuntalaisia. Hekin tosin passiivisesti tukevat seurakunnan arroganttia asennetta.
Jyrkän eksklusivistinen asenne johtaa pelottavan herkästi siihen, että ensin hyvät tavat ja sen jälkeen maan lait saavat väistyä "pyhien" tarkoitusten tieltä.
Vaikka adventistit ovat pääsääntöisesti aseistakieltäytyjiä, näen mahdollisena, että merkittävä osa tuosta joukosta olisi värävättävissä "pyhään sotaan", kunhan joku karismaattinen johtomies osaisi taitavasti vedota heihin.- PYH!
apua sika syö papua! kirjoitti:
Täm "PYH" on sotkenut suunsa muutamalla haisevalla sana-sonnalla, kun hänen sanavarastoonsa ei juuri muuta löydykkään. Täällä ei ole yhtään ainoata toista niin sikamaista tyyppiä ilmennyt ei edes lähellekään!
PYH!
- thomasmcelwain
Jokaisella uskonsuunnalla on oikeus laatia niin omituisia oppeja kuin haluaa. Tietysti täytyy sitten kestää kovaakin kritiikkiä. Olipa oppi mitä tahansa, Adventtikirkko on mitä kauhistuttavimpiä paikkoja, mihin ihminen voi joutua. Lapset, jotka syntyvät siihen, saavat erityisesti kärsiä.
thomasmcelwain kirjoitti: «...Adventtikirkko on mitä kauhistuttavimpiä paikkoja, mihin ihminen voi joutua. Lapset, jotka syntyvät siihen, saavat erityisesti kärsiä.»
Kiitos ymmärtämisestä. Arvostan tätä kommenttia erityisesti, koska tiedän näkökulmasi ulkopuolelta tulleena havainnoitsijana. Jotta sieltä käsin huomaisi seurakuntaan syntyneiden lasten vaikean tilanteen, pitää olla hyvä myötäelämisen kyky.
Vain harvat ihmiset tajuavat, minkälaista tuhoa saa aikaan lapsen sielussa se, että totuus ja rehellisyys määritellään uudestaan lojaalisuudeksi kummallisille opeille ja teksteille. Samalla merkittävä osa ympäröivän yhteiskunnan tapakuttuurista demonisoidaan. Ja varsinkin, kun näitä kohtaan esitettyä arvostelua ei sallita, vaan se tuomitaan rienauksena ja saatanan puheena.
Ilmeisesti ihmisikä ei riitä tuollaisten traumojen hoitamiseen. Itse olen aika vahvoilla, mutta onpa tässä ikääkin ehtinyt tulla.- pyh!
Sinulla antiadventistilla ei ole varaa sanoa yhtään mitään. Valehtelet niin paljon, että oksettaa....
thomasmcelwain 10.6.2011 10:56
Thomasmcelwain olet erehtynyt kauhein paikka johon ihminen voi joutua on kadotus, vaikka se ei olekaan ikuista piinaa, mutta ero Jumalasta ja syntien kärsimys on itkua ja parkua.
Siksi Jeesus sanookin jokaiselle ihmiselle: Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä (Joh. 3:7 ). Synnyitpä mihin perheeseen tahansa täytyy sinun uudesti syntyä.
Viimeiset ajat ovat kauheita, koska paholainen riehuu kaikella voimalla tietäen, että hänen aikansa päättyy pian.
Poikanen Jeesus syntyi juutalaiseen sukuntaan Marialle, joka oli kihlattu Joosefille.
Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä (Luuk. 2:52).
- thomasmcelwain
Kaikki Amerikasta tulleet kulttimuodot ovat vaarallisia monestakin syystä. Päällimäinen syy kaikissa on hyväksikäyttö. Suomessa Adventtikirkko, Mormonikirkko, ja Jehovan Todistajat ovat näkyvimmät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran94867Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150819- 61697
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29542- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 44451
- 30446
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29441Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401
