Alkukirkko my ass

itemitro

tuttavani heitti ilmoille seuraavaa: ortodoksinen kirkko on alkuseurakunta. Höpöhöpö kuinka joku itselleen rehellinen ihminen voi väittää moista. Kävin useammassa ortodoksisen kirkon tapahtumassa ja sain huomata että siellä palvottiin erinlaisia pyhimyksiä ja korostettiin neitsyt Marian jumaluutta. Koko lahkolla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Kaikki oli hyvin kaunista, suorastaan juhlavaa ja pappi teurasti Kristuksen ennen ehtoollista (haloo) miksi ihmeessä eikö ristillä kuoleminen riitä ortoille. Vaatii aivan valtavaa mielikuvitustusta uskoa että 300 jKr katolisen kirkon myötä alun saanut '' kristillinen kirkko'' olisi alkuseurakunta. Paholaisen touhuja koko juttu, mikäli oikeasti haluat olla kristitty tulee sinun ymmärtää että Jeesus Kristus kuoli ristillä sinun syntien takia ja sinulla on oikeus kääntyä hänen puoleen koska tahansa. Ei siinä tarvi mitään pyhimyksiä tai muita hemmoja, Kristus riittää. Se että saatetaan uskova rukoilemaan jotain muuta kuin Kristusta on sitä toista evankeliumia mistä raamatussa varoitetaan. Jeesuskin sanoi että eksytte mikäli ette tunne kirjoituksia, lukekaa raamattua ennemmin kuin ihmisten kyhäämiä ''alkuseurakunnan'' dogmeja.

23

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se Belsebuba

      Viimeistään se nyt sinun tuhkaluukussasi sijaitsisi.

      Kyllä s täällä ihan elävässä elämässä on ollut siitä syntymästään lähtien.

      Kuka käski lähteä ateismin tielle.Theismistä ja sen dogmeista tuskin autuuttasi löydät ellei asenteesi radikaalisti käännä suuntaa.

      Ihminen on kai masokistinen luonne että aina pitää vatuloida ja vängätä...lähinnä omaksi ilokseen mutta mahanpurusikin saat itse pitää myös.

      Täysin sisäisen maailmasi tuottama ongelma jonka myös itse ratkaiset.Emme voi auttaa asiassa, pahoittelemme.Oikeastaan sisäinen maailmasi ei meille edes kuulukkaan.Tiedät missä on viisi hirttä poikki jos alkaa kiinnostamaan kerroithan käyneesi kirkossa jo.Ja sama takaperin...ellei kiinnosta se viisi hirttä poikki löytyy ulos mennessäkin.

      Oletko kenties erehtynyt palstasta vai assistenttiko käski tänne kirjoittaa...

    • jutila

      Mitä sää jehu oikeen sauhuut? Ny on nääs suvi ja ny rillataan!

    • wertq

      Provoilijat provoilee.

    • Kysymys viaton

      Kukas sen raamattusi sulle kirjoitti?

      • pyh!

        no ei ainakaan ortodoksinen kirkko!

    • T. Ollo

      Jos kävit tilaisuuksissa ja tapahtumissa, joissa "palvottiin erinlaisia pyhimyksiä ja korostettiin neitsyt Marian jumaluutta" et ole käynyt ortodoksisen kirkon tapahtumissa. Mikäli kuitenkin kävit ort.kirkon tilaisuuksissa olet ymmärtänyt jotakin todella väärin. Eihän Jeesuksen äiti eli Neitsyt Maria ole jumala, vaan Jumalan palvelija. Kun pappi teurastaa Karitsan niin kyseessä on veretön uhri. Kristuksen uhri Golgatalla ei ainoastaan riitä, vaan se on ainoa uhri. Ehtoollinen eli eukaristia on, kuten nimikin sanoo, on kiitosuhri, jossa pääsemme osallisiksi tuosta ainoasta uhrista.

      Ortodoksisen kirkon syntymäpäivä on helluntai, josta kerrotaan Apostolien tekojen kirjassa. Ei siis joku päivä vaikkapa 300-luvulla jKr. Minun ei tarvitse tämän käsittääkseni omata valtavaa mielikuvitusta. Riittää kun tiedän ja muistan, että en itsekään vauvana ollut samanlainen kuin nyt muutama vuosikymmen syntymiseni jälkeen. Kirkkokin on kasvanut ja kehittynyt Pyhän Hengen johdossa syntymänsä jälkeen mutta se on nyt sama kirkko kuin syntyessään.

      Kerro missä ja miten ortodoksinen kirkko opettaa ettei Jeesus kuollut ristillä minun ja sinun syntien takia ja että meillä ei ole oikeutta kääntyä Hänen puoleensa koska tahansa. Kun rukoilen "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä" niin miten väärässä olen sinun mielestäsi. Tosin tarvitsen ja saan vastaanottaa Jumalan lahjana "pyhimyksiä ja muita hemmoja" ja heidän opetustaan ja todistustaan, sillä en usko ja elä yksin, vaan olen Kirkon jäsen.

      "Suuresti ylistetty olet Sinä, Kristus, meidän Jumalamme, joka olet isämme valoksi maan päälle määrännyt ja heidän kauttansa olet meidät kaikki oikeaan uskoon ohjannut. Kunnia olkoon Sinulle, oi ylenarmollinen."

      "Apostolien saarna ja isien uskonkappaleet ovat kirkolle yhden uskon vahvistaneet, ja kirkko puettuna totuuden pukuun, ylhäältä annetusta jumaluusopista kudottuun, oikein hoitaa ja ylistää hurskauden suurta salaisuutta."

      • itemitro

        Totta tosiaan eksytte mikäli ette tunne kirjoituksia. Apostolien teoissa kehoitetaan perustamaan seurakuntia ja asettamaan niihin seurakunnan vanhemmat ja ennen kaikkea viemään sanomaa pelastuksesta kaikille kansoille. Kristus itse vastusti kirjanoppineiden ja papiston hierarkiaa. Sanan kirkko taustalla on kreikan sana kyriakee, suomeksi: Herralle kuuluva. Uusi Testamentti ei käytä sanaa kyriakee Jeesuksen opetuslapsista, vaan Herrasta ja sana Kyriakos (kyriakee) esiintyy kahdesti UT:ssa:
        1 Kor 11:20 Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran (Kyriakon) aterian nauttimista,
        Ilm 1:10 Minä olin hengessä Herran (Kyriake) päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan äänen,
        Raamattu ei siis opeta mitään kirkosta, vaan seurakunnasta, josta alkukieli käyttää nimitystä ekklesia (uloskutsutut, seurakunta). Kirkko käsite on Raamatulle täysin vieras ajatus eikä Raamattu opeta seurakunnan olevan kirkko, vaan seurakunta, joita ovat ne Herran Jeesuksen opetuslapset, jotka Herra Jeesus on armossaan pelastanut synnin ja saatanan vallasta iankaikkiseen elämään.

        Kysyit; missä ja miten ortodoksinen kirkko opettaa ettei Jeesus kuollut ristillä minun ja sinun syntien takia ja että meillä ei ole oikeutta kääntyä Hänen puoleensa koska tahansa. Kristuksen sovittaessaan meidän syntimme ristillä temppelin esirippu repeytyi kahtia ylhäältä alas saakka mahdollistaen meille kaikille pääsyn kaikkein pyhimpään. Enään ei tarvita papistoa viemään meidän asioita eteenpäin vaan meillä kaikilla on oikeus kääntyä suoraan Hänen puoleen. Kristuksen sovitustyöstä alkoi uuden liiton aika. ”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä…” (Apt 17: 24).

        Kristuksen opetus kiteytyy erinomaisesti vuorisaarnassa ”Kunnioita Jumalaasi ja kohtele lähimmäistäsi niin kuin haluat itse tulla kohdelluksi”. Tämä on täysin sama kuin kymmenen käskyä, neljä ensimmäistä kehoittaa kunnioittamaan Jumalaa ja kuusi seuraavaa kertoo kuinka tulee kohdella lähimmäisiämme.Kristus opettaa ettei tullut lakia kumoamaan vaan vahvistamaan sen.

        Ensi töikseen kirkko omassa viisaudessaan päätti muuttaa Jumalan pyhittämän lepopäivän sapatista sunnuntaiksi, täysin vastoin Raamatun opetuksia, vaan korostaakseen omaa auktoriteettiaan. (Mielenkiintoista on se että ortodoksisessa kalenterissa lauantai on yhä viikon viimeinen päivä, mutta siitä ei piitata vaan pyhitetään ihmisten asettamaa lepopäivää).Myös Kristus vietti sapattia koko maallisen elämänsä ajan. Jumala kieltää myös tekemästä mitään Jumalan kuvaa tai palvomaan niitä. Esim. pyhittämällä ihmeitä tekevä ikoni ja kumartamalla sitä tehdään juuri päinvastoin.

        Raamatussa varoitetaan pedosta joka muuttaa ajat ja lait ja näin pyrkii eksyttämään jopa valitut, sudesta lampaan vaatteissa. Peto korottaa itsensä jopa Jumalan yläpuolelle juuri niin kuin kirkko tekee. Kirkolla on valta antaa syntejä anteeksi ja oikeus ylentää ihmisiä pyhimyksiksi.

      • sudet ja pedot
        itemitro kirjoitti:

        uskotaan, uskotaan ja tunnistetaan helluntaiseurakunnan oppi.
        kuitenkin, mistä moinen kauna Kirkkoamme kohtaan?
        helluntalaisuus on nuorta ortodoksiseen perinteeseen verrattuna, niinpä odottaisi jonkinlaista arvostusta vanhempaa traditiota kohtaan.
        virkakäsitys ja seurakuntakäsitys ovat sen verran monisäikeisiä asioita, ettei niihin kannata tällä palstalla puuttua?

      • pyh!
        sudet ja pedot kirjoitti:

        perinteen ikä ei merkitse mitään, kun perinne on väärä.

    • itemitro

      Eipä ole ikinä tullut käytyä helluntaiseurakunnan kokouksissa, täytyypä käydä. Olen kristitty joka odottaa Jeesuksen Kristuksen toista tulemista enkä kanna kaunaa kirkkoanne vastaan. Uskon Jumalaan joka alussa loi taivaan ja maan ja kaiken mitä siinä on, varmasti vanhempi uskonto kuin teidän kirkkonne perinteet ja traditiot. Vastustan näitä ihmisten uskontoon lisäämiä perinteitä ja traditioita joilla ei selvästikkään ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. On vain yksi tie, totuus ja elämä; Jeesus Kristus. Kaikki muu vain pyrkii johtamaan ihmistä harhaan oikealta tieltä.
      Virkakäsitys ja seurakuntakäsitys ovat sen verran monisäikeisiä asioita, ettei niihin kannata tällä palstalla puuttua? Niinpä, hys hys ei totuutta saa näin julkisella foorumilla käsitellä.

      • pablo cojones

        Ja sinäkö olet sitten viimein löytänyt totuuden kaikkien näiden vuosisatojen ja -tuhansien väärässäolon jälkeen? Ja hyvää hyvyyttäsi tulet totuuttasi meille ilmoittamaan? Eipä ole turhamaisuudella ja itsensäkorostuksella mittaa. Kyllä osaa ihminen olla lapsellinen. :-)

      • itemitro
        pablo cojones kirjoitti:

        Ja sinäkö olet sitten viimein löytänyt totuuden kaikkien näiden vuosisatojen ja -tuhansien väärässäolon jälkeen? Ja hyvää hyvyyttäsi tulet totuuttasi meille ilmoittamaan? Eipä ole turhamaisuudella ja itsensäkorostuksella mittaa. Kyllä osaa ihminen olla lapsellinen. :-)

        Kyllä totuus on ollut tarjolla kaikille jotka sitä vilpittömällä sydämellä etsivät, ihan aikojen alusta lähtien, myös sinulle Pablo. Meitä kaikkia rakastava Jumala on aina ollut ja tulee aina olemaan sama iankaikkisesti.

      • ichthus

        Helluntailaisetkin ovat hurahtaneet naispappeuteen, sitten ortodoksit ovat enemmän oikeassa kuin helluntailaiset. Ortodoksit eivät taas julista evankeliumia, voi olla väärässä... Meikä taitaa jäädä kaikkien puljujen ulkopuolelle, vaikka ortodokseista kovasti pidänkin. Kuvien palvominen on kiellettyä, abiuskonnosta tuttua, kunnioittaminen suotavaa.

        Sellaista kirkkoa ei ole olemassakaan, joka olisi täydellinen. Jokaisella on oikeus kuitenkin henkilökohtaiseen pelastukseen ja uskoon. Tunnusta uskosi julkisesti!

      • piste ja pilkku perä
        ichthus kirjoitti:

        Mitä tekemistä Vartiotornilehden virallisella tiedotuksella kirkoista ja uskonnoista on helluntailaisten kanssa. Tuo keskustelun avaus kuuluu Jehovantodistaja palstalle.

    • meidän syyttäjämme

      Tämä vihanlietsoja on varmaankin Adventisti. He hyökkäävät joka palstalla kaikkia muita kirkkokuntia vastaan, koska heidän mielestään sunnuntai-pyhä on pedon merkki!

      • pyh!

        sunnuntai ei ole pyhä. Jumala kun ei sitä ole pyhäksi asettanut.

      • tjaa...

        Niinkö? Ainakin adventisti-palstalla hyökätään koko ajan adventisteja vastaan, ihan nimeltä.

    • pörje.m.

      Samoja antiälyllisiä herännäishihulleita liikkuu katolisella palstalla samoja tyhmiä kommenteja heittämässä. Minä väitän että ortodokseilla ja katolilaisilla on yksinoikeus raamattuun. Onhan se vaan se ns. kirjoitettu osuus kritillisestä opista jotka nämä "Valitut Palat" semi-kristilliset ovat omineet yksiuloitteisesti.

      • pyh!

        ja pyh! Teillä mitään yksinoikeutta Jumalan sanaan ole. Se on tarkoitettu ihan jokaiselle.

    • turpourpo

      Aivan turhaa väitellä niiden kanssa jotka Raamatulla perustelevat uskoaan. Kyllä Kirkon opetukset ovat Raamatun yläpuolella ja oikeita.

      • johanolijuttu

        Justiinsa joo, rupeaa yhä enemmän muistuttamaan JT:n opetuksia. Vartiotorni on Raamatun yläpuolella ja muut on väärässä.
        Raamattu on uskon perusta ja mikäli usko ei kestä raamatun valoa kannattaa miettiä mistä moinen usko on lähtöisin, sillä kristinuskoa se ei ainakaan ole.

      • pyh!

        Raamattu on kirkon yläpuolella ja tuomitsee kirkon harhaopit ja huoruudet helvettiin.

      • Muna vai kana?
        pyh! kirjoitti:

        Raamattu on kirkon yläpuolella ja tuomitsee kirkon harhaopit ja huoruudet helvettiin.

        Kirkko oli olemassa ennen (kristillistä) Raamattua. Uusi testamentti syntyi kirkon suullisesta perinteestä. Kirkko (siis ortodoksinen!) myös päätti, mitkä kirjat kuuluvat Raamatun kaanoniin. Miten Raamattu siis voi olla kirkon yläpuolella, kun Raamattu on syntynyt kirkossa, eikä päinvastoin? Ei, kuules, kyllä Raamattu on osa kirkon traditiota, ei sen yläpuolella, ja kirkko on siten Raamatun arvovaltainen tulkitsija, eivät mitkään eilen keksityt protestanttilahkot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5230
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      129
      1686
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1650
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1609
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1305
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1220
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1120
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1057
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1018
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      867
    Aihe