juu-u

Missäpäin suomea olet tehnyt parhaat autokaupat? Pitääkö paikkansa että pohjoisemmassa saisi paremmat diilit kuin etelässä? Oletko lähiaikoina vaihtanut uuteen tai käytettyyn ja jos niin kerrotko millaisen tarjouskierroksen hyvityksineen ja vinkkejä kaupantekoon. Uusi tai uudehko olisi itselläkin mielessä ehkäpä VAG ryhmän tai Fordin tuote.
480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En tiedä, missäpäin ne oikeasti parhaat kaupat voisi tehdä, mutta ei ainakaan hintojen perusteella Pohjois-Suomessa.
Etelä-Suomen liikkeissä edullisimmat hinnat, kun vertailee vaikkapa www.nettiauto.com sivustoilla hintoja, niin reilustikin edullisemmat pyynnit on Etelässä kuin Pohjoisemmassa Suomessa.

Äänestä

Eteläinen Suomi on edullisinta seutua.

Eli mistä lie huhun / urbaani-legendan kuullut olet, että pohjoisessa olisi edullisempaa tehdä kaupat??
Kyllähän jokainen osaa vertailla ja todeta, että pohjoisessa, erityisesti pohjois-suomen ja keskisenkin suomen pienet paikkakunnat ja toisaalta myös isot kasvukeskukset maakunnissa ovat niitä kalleimpia paikkoja hankkia auto.

Etelä-Suomen suuri tarjonta ja kova kilpailu pitää hinnat kurissa, ainakin halvoissa ja keskihintaisissa käytetyissä autoissa hintaluokkaa 2000-20000euroa.

Äänestä

Tosi on että jo rovaniemeltä kemiin ja kokkolaankin hyvitys muuttuu 1000-1500e. Joten pohjoisesta etelään kannattaa lähteä katselemaan, ja vaikka pohjanmaan liikkeisiin. Pääsee kyllä tuntipalkoille, suosittelen.

Äänestä
  • Nonnih.
    Siitä kun Rovaniemi-Kokkola-Kemi akselilta (lasketaan meilläpäin vielä hyvinkin "Lapiksi") rohkenet vielä oikeaan Etelä-Suomeen matkustella, niin johan halpenee!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


empiä vai ei kirjoitti:

Missäpäin suomea olet tehnyt parhaat autokaupat? Pitääkö paikkansa että pohjoisemmassa saisi paremmat diilit kuin etelässä? Oletko lähiaikoina vaihtanut uuteen tai käytettyyn ja jos niin kerrotko millaisen tarjouskierroksen hyvityksineen ja vinkkejä kaupantekoon. Uusi tai uudehko olisi itselläkin mielessä ehkäpä VAG ryhmän tai Fordin tuote.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu