Miten voi olla mahdollista, että maastaveto on jäänyt pyörimään samoihin lukuihin jo vuosiksi. 150kilolla muutamia toistoja. :( Onko tämä pitkän (185cm) miehen kirous. Vaikka aamupaino on parhaimmillaan reilusti yli satkun, niin voimaa ei vain ole. Vai voiko saman viikon kyykky syödä niin paljon hermostoa, että ei vaan kulje. Maastavedolla haen massaa selkään ja reisiin, epäkkäisiin yms. Teen 3-5 toistoja, mutta välillä myös 6-8. Ongelma tuntuu olevan lähdössä. En saa jaloilla voimaa liikkeeseen, eikä selässäkään tunnu sitten olevan muutaman toiston jälkeen. Vituttaa jo koko liike kun parikymppisetkin tekevät jo isommilla romuilla. En tee läheskään koko aikaa maksimi painoilla, ns. aallotan sarjapainoja mutta silti ei vaan voimat kasva vedossa. Mikä v*ttu siinä on? Haluan vedon sinne kahteen markkaan ainakin. Veto on myös jotenkin helvetin raskas liike meikäläiselle. En voi ottaa siinä mitään 5x5 samalla painolla, yleensä 1-2 kovaa sarjaa, muuten on paikat tukossa ja pitkään. Kaikki sanoo veto kasvaa vetämällä. Minä sanon paskat!
Ps. Tekniikka on kunnossa, lähelle maksimi romuja se sitten heikkenee toki.
Heikko maastaveto?
25
9215
Vastaukset
- ÖNN ÖNN ÖNN
Oletko ajatellut sitä ettet ehkä vaan osaa?
Tuleppas Musklefoorumille kun se taas aukeaa niin opit asioita. - pallodedu
Treenaa niitä painoja niin nousee!
- kyykkyä vain
Veto kasvaa vetämällä VÄHEMMÄN.
Kerran kuussa riittää. - HULK
Treenaa vatsoja paljon, 300-400 liikettä/viikkoon niin alkaa tapahtumaan. Kyykky ja vetopäivinä kovia liikkeitä lisäpainoilla ja välipäivinä palauttavia, kevyitä ja paljon toistoja. Leuanvetotangossa roikut ja nilkat tankoon 3x10 sarja niin alkaa lähtö keventyä.
- 67-v
Nilkat tankoon 6kg lisäpainolla!
Vatsaa myös pitkänä, poikki penkin, kaveri istuu nillojen päällä, niskan takana levykoko voimien mukaan.
- 67-v
Ikärin hidas palautuminen on aiheuttanut sen että teen etukyyky pohjaan keskiviikkoisin ja maven sunnuntaisin.
Mavessa osa vedoista hieman vaihtelevalla korkeudella, leveällä tempausotteella tai korokkeella.
Itse olen koiven kuntoutuksen jälkeen vetänyt eräänlaista pyramidia.
Esimerkiksi 5 x 90, 4 x 110, 3 x 130, 2 x 150.
Sitten pohdinta lisäänkö 20kg, yritäkö maksimiani 180kg, vai vedänkö 160:llä niin monta kuin menee.
Samoilla painoilla alaspäin mutta toistoja 1- mikä tuntuisi menevän.
Viimeeksi 90:llä tempausotteella kaksi 8:n sarjaa ylös vetäen.
Vaihtoehtoisesti nopeat ärsykkeet raaoilla rinnallevedoilla polvien yläpuolelta.
Mutta aina hieman vaihtelua.
Joskus, harvoin, saatan vetää 5:n sarjoja tasapainoilla.
Maksimia kokeillessa vedän sukkasillani, tanko uloimpien sorminivelien varassa, ykkösveto tanko säärtä hipoen.
Huom! Aloittaessani 7,5-vuotta sitten 6-kymppisenä en päässyt ilman lisäpainoakaan ( =omalla painolla) kyykystä ylös kuin leikkaamattoman jalan varassa. - sori mut
Painoa 100 kiloa? Treenitaustaa puoltoista vuotta?? Maastaveto 150 kiloa?!? Eh... heh... hah...haha he he hehe HA HA HA HAHAHAHAHA HHAAAAHAHAHAHAHA HOHOHOHOHOHOHO!!! Sniff... aaah... AAHHAHAHAHAAHAHAHAAA!!!! HOHOHOHOHOHOHOH!!!
- 67-v
Ihmettä kerrakseen!
Lomakaupunkimme Golden Gymmillä satuin näkemään kun kookas, treenatun näköinen heppu teki maatavetoa muutaman 5:n sarjan 140:llä.
Ranteissa oli jotkut hemmetin koukut ja vedot tapahtuivat noin 3 - 4cm lyhennettyinä, levyjen päältä.
Ei vaikuttanut invalidisoituneelta eikä muutenkaan toipilaalta mutta viimeiset vedot olivat oikeasti tiukan näköisiä.
Ko. salilla porukka jauhaa poienillä painoilla pitkää sarjaa.
Pohjakyykkyäni edestä 100:lla jätkät töllistelivät avoimesti ja osa peilien kautta.
Rinnallevedot polvien yläpuolelta näyttivät myös olevan jotain käsittämätöntä.
Minua ei naurattanut, ihmetytti vain.
Aivan samoin voi minulle nauraa kun, aloittaessani maanantaina sädehoidon ennen seuraavan viikon maanantaina tapahtuvaa peräsuolileikkausta, vetelen tänäänkin leukaa vain 5:n sarjoja ilman lisäpainoa enkä kyykkää enkä tee mavea lainkaan.
Minua ei naurata! - Lahjaton mies
Vitun imbesilli.
- SickLappalainen
Täydellinen idiootti
- mk
syö enämpi, alkaa rauta nousemaan
- Kosminen nauraja
Maastavetoa vähemmän ja tilalle Box kyykky ,Hyvää huomenta sekä istumaannousut,vatsarutistus taljassa,kylkiliike käsipainolla.
Eiköhän näillä rupea veto edes vähän paranemaan. - monni
100 kiloa ole paino eikä mikään. ite painan 90 ja oon 180cm ja näytän suht hoikalta tai ainaki kaikki sanoo hoikaks/normaaliks. se riippuu ruumiin rakenteesta ihan yhtä paljon ku pituudesta millanen paino näyttää hyvältä kropassa. treenannu oon 3 vuotta.
- -Janne.
Treenitaustaa 3-4 vuotta ja maastanosto 275kg.
- Rojuilla.- -Janne.
Lisäys: Hyvänä päivänä 280kg olisi voinut mennä ja jos en olisi jättänyt kuuria kesken/voimakautta, niin enpä epäilisi 285kg tulostakaan.
Vedän ristiotteella ja paljain käsin. - -Janne.
-Janne. kirjoitti:
Lisäys: Hyvänä päivänä 280kg olisi voinut mennä ja jos en olisi jättänyt kuuria kesken/voimakautta, niin enpä epäilisi 285kg tulostakaan.
Vedän ristiotteella ja paljain käsin.Nyt kun aloin harrastamaan painonnostoa, niin täytyy opetella sormilukko jotta isommat romut eivät kaadu näppivoimiin. Punttitaustasta ja mavetreeneistä varmasti hyötyä ko. lajiin... Mutta myötäotteella 200 kiloakin on monella aika raisu rauta.
- 34545
-Janne. kirjoitti:
Lisäys: Hyvänä päivänä 280kg olisi voinut mennä ja jos en olisi jättänyt kuuria kesken/voimakautta, niin enpä epäilisi 285kg tulostakaan.
Vedän ristiotteella ja paljain käsin.ois voinut mennä, van kun ei mennyt.
- voima ja massa
Paljon on sun kyykky max ?
Älä vedä, tee pukiltavetoja, roomalaisia, hyvää huomenta, nopeus vetoja, jos haluat laitaa vähän rahaa kii ostat kumivastus eli minimosterit niillä hang bar jne.. - -Janne J.
Aloittajalle:
Laitahan asiat kuntoon:
- Lepäätkö tarpeeksi?
- 1 kova vetotreeni per viikko, ei enempää.
- Hanki kunnon nostovyö, vedät ristiotteella ja jos ote ei pidä niin magnesiumia käsiin
- Jos tunnet nyt olevasi tukossa, niin pidä liikkeestä pari viikkoa taukoa ja lepää!
- Onko ravintopuoli kunnossa, saatko tarpeeksi proteiinia ja kaloreita? Vitamiinit?
- Kokeile vetää treeneissä välillä pukeilta eli lataat romujen alla vaikka jotkut korokkeet ja kehität lähtöä näin eri kulmista.
- Hyvä neuvo on myös että alat pitämään muistiota joka treenistä, eli vihko ja kynä salille mukaan. Kirjoitat siihen ohjelman ja suoritetut painot ja olet rehellinen mitä kirjotat.
- Älä vedä liikaa maksimeilla. Jos maksimisi on 150kg, niin tee 100 kilolla 5 toistoa x 2 sarjaa. Seuraavalla viikolla lisäät 5 kiloa tankoon ja teet samat perässä. Kolmannella viikolla 115kg tankoon ja sillä 3 toistoa x 2 sarjaa ja siihen vielä ykkönen perään 130 kilolla. Neljännellä viikolla palaa alkuun ja tee 110 kilolla 5 toistoa x 2 sarjaa, viidennellä viikolla lisäät taas 5 kiloa tankoon lisää romua jne. kuudennella viikolla 120 kilolla 3 toiston sarjoja vaikka 3 kpl ja perään ykkönen 140 kilolla.
Saattaa olla että 150 kiloa alkaa tuntua helpolta?
- Tee selkäojennuksia ja vatsaliikkeitä myös joka treenissä loppuun asti.
- Jos haluat mavea paremmaksi, niin keskity siihen ja tee jaloille jotain muuta kuin kyykkyä esim. prässiä. Voi olla että olet väsyttänyt selkäsi.
- Kannattaa tehdä ohjelmaan myös semmoinen juttu, että laitat vaikka alkuun 70kg tankoon ja vedät sen ihan kyykystä. Näin totut vetämään "pohjasta" ja jalat saavat treeniä enemmän kuin "selällä" vedettäessä. Tee perusvedot kuitenkin kuten ennenkin. Monet vetää selällä koska eivät ole tottuneet vetämään oikealla tekniikalla, jossa jalkojenkin kuuluu olla enemmän mukana. Pidä selkäsi suorassa kun vedät, katse yläviistoon.
Itsekään en vedä kovinkaan paljon jaloilla, mutta asiaan auttoi kun tein "pohjavetoja" joka treenissä aina pari sarjaa. Ne tuntuvat rasittavilta, mutta kehittävät ja alkuun ei isoja painoja tietenkään liikutella.
- Pituutesi ei ole mikään syy kehittymättömyyteen. Ano Turtiainenkin on pitkä äijä ja kova vetäjä.
- Sanoit että et pysty ottamaan 5x5 sarjoja.... ehkä teet liian suurella kuormalla? Vähennä painoja. Niiden ei tarvitse olla loppuun asti vietyjä. Kyllä se voima kehittyy ilman niitäkin. Voit tehdä esim 2x2 ennemmin loppuun asti mutta älä turhaan remmo heti alkuun niin paljon että tekniikkasi kärsii. Opettele ensin vetämään kevyemmillä ja pidä selkä suorana, katse etuviistossa.
Ja muista... jos ravintopuoli k*see, ei kehitystä tule. salille mukaan vaikka urheilujuomaa kunnolla ja kreatiinia käyttöön, ruokavalio kondikseen. Eikä liikaa treeniä, hiljaa hyvä tulee. - ES(ari) Jonne
Muista ES!
- mave paremmaksi
Minun maastaveto on myös heikko mutta kun aloin tekemään voimapyörällä vatsoja niin ennätys parani nopeasti 20 kg. Nyt menee se parisataa kiloa helposti.
- Alkuper.kirj.
Hyviä vinkkejä Jannelta, thanx. Turhauttavinta on treenata naisten painoilla (100-130) mavea. Pukeiltaveto on jees. Tosin ei siinäkään max. 5rm tulos ole kuin noin 40kg parempi kuin mavessa, kuitenkin lähempänä kahta markkaa. Pukeiltavedossa tanko noin. polvien alla. Mavessa selkä aina suorana ja pystyssä, en siis vedä selällä. Ehkä pitäisi kun selkä on ohut kuin kynäniskalla. Ruokaa tulee tarpeeksi, lepoa, vitskut ok, lisäravinteet enemmän kuin ok. Ei kiinnosta mikään sixpack pojujen rantakunto, vaan nyt syödään aina kun nälkä ja omapaino kasvaa. Fuck the fitness, feel the fatness! Vaimitensenytoli? Vedän myötäotteella ja remmeillä (työsarjat only). Vyötä en käytä pahemmin, se tuntuu todella ikävältä (puristaa maha läskejä alhaalla). EIkä tunnu oikeastaan tuovan lisää voimaa yhtään. Treenivihkonen on mutta välillä tuntuu että sillä vois pyyhkiä persettään.
Ehkä pitäisi panostaa enemmän vatsoihin, alaselkään, takareisiin apuliikkeiden muodossa. Tarkoituksena on kyllä enemmänkin bodailla kuin voimailla, mutta eihän se homma mihinkään mene jos painot pysyy alhaisina. Pelottaa vaan ettei mee paikat tukkoon jos tekee liikaa kaikkea. Yritän pitää treenit yksinkertasina. Moni väittää että apuliikkeet melko turhia. Itse liikettä tekemällä se paranee.
Muutenkin olen aika heikko voimatasoiltani. Ei vaan voima tartu vaikka päällä hyppisi. Mutta ei se paranekkaan siitä täällä itkemälläkään joten ei sen enempää siitä.. Ehkä multa puuttuu ne nopeat tyypin II-B vai A lihassolut millä parhaat voimantuotto ominaisuudet? Paskat geenit byääää. - kärsivälliyyskannatt
Miten voi olla mahdollista, että maastaveto on jäänyt pyörimään samoihin lukuihin jo vuosiksi. 150kilolla muutamia toistoja. :"
Kyllä se nousee säännöllisellä ja monipuolisella treenillä. Pääasia on että et riko paikkojasi liian isoilla painoilla. Suomessa on ihan tarpeeksi selkänsä rikkoneita voimamiehiä. - nopeus on voimaa
LISÄÄ NOPEUSVOIMATREENIÄ!!! 75 kilolla räjähtäviä kolmen toiston sarjoja 10 kertaa joka toiseksi maastavetotreeniksi.
prosenteilla treenaaminen auttaa kovasti kanssa.. ja siihen vielä pukilta vetoa ja romanialaista vetoa.. ja kumit ja ketjut avuksi voiman lisäykseen..ja tempaus otteellaa treeniä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12671Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491125- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206939Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13855- 72845
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297845- 39822