VIHDOINKIN hyvä uutinen valtionhallinnosta!

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Yle Somalien perheenyhdistämiseen tulossa tiukennuksia/1135266770275
HS "Somaliasta saapuvien turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämiseen on tulossa tiukennuksia, kertoo Ylen uutiset. Maahanmuuttoviraston johtaja Heikki Taskinen arvioi, että käytäntöjä ollaan yhtenäistämässä pohjoismaiseen suuntaan.

Ruotsissa somalien perheenyhdistämiset ovat käytännössä loppuneet, kun Ruotsi alkoi viime vuonna vaatia tulijoilta passeja, jotka on myönnetty ennen vuotta 1991. Myöhemmin myönnettyjä henkilöllisyysasiakirjoja ei ole pidetty luotettavina.
Suomessa perheenyhdistämiskäytäntö tarkentuu ensi vuoden alussa, jolloin yhdistämistä täytyy anoa sen ihmisen, joka on maailmalla.
Muitakin kiristyksiä voi olla luvassa ja ne riippuvat pitkälti tulevan hallituksen linjasta.

Puolueista kokoomuksen ja keskusta ovat katsoneet, että säännöksiä pitää kiristää. Puolueiden mielestä se jäi viime vaalikaudella tekemättä, vaikka aihetta olisi ollut.

Voimakkaimmin perheenyhdistämiskäytännön tiukentamista on vaadittu perussuomalaisissa. .
...jatkuu HS sivulla.
363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sama kun kanalan ovet suljetaan kun kettu on jo häkissä?

Mamut lisääntyvät nyt eksponentiaalisesti, päämäärä on majoriteetti ja sharia. Vaikka vie sata vuotta, ei haittaa. Allah on ikuinen, ja paratiisi myös?

Tärkeämpää olisi hulvattomien lapsilisien pienentäminen jos lapsia on maan ja maapallon kestokyvyn kannalta liikaa, eli 3 lasta tai enemmän?

Äänestä

Alkaako kansainvälinen mamubisneksemme Suomen valtionkassan kustannuksella k-seen?

Hjälp!

Äänestä

Tämä on tätä perinteistä Suomalaista perseennuolentapolitiikkaa. Suomessa ei uskalleta tehdä mitään ensimmäiseksi. Mutta kun Ruotsissa tehdään maahanmuutoon tiukennuksia niin sitten tehdään heti Suomessakin. Ensin Ruotsi ja sitten Suomi, että ei vain missään nimessä tulisi sellaista mainetta, että Suomalaiset ovat rasisteja. Oksettavaa kaksinaamaisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milloin kotiutus alk kirjoitti:

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Yle Somalien perheenyhdistämiseen tulossa tiukennuksia/1135266770275
HS "Somaliasta saapuvien turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämiseen on tulossa tiukennuksia, kertoo Ylen uutiset. Maahanmuuttoviraston johtaja Heikki Taskinen arvioi, että käytäntöjä ollaan yhtenäistämässä pohjoismaiseen suuntaan.

Ruotsissa somalien perheenyhdistämiset ovat käytännössä loppuneet, kun Ruotsi alkoi viime vuonna vaatia tulijoilta passeja, jotka on myönnetty ennen vuotta 1991. Myöhemmin myönnettyjä henkilöllisyysasiakirjoja ei ole pidetty luotettavina.
Suomessa perheenyhdistämiskäytäntö tarkentuu ensi vuoden alussa, jolloin yhdistämistä täytyy anoa sen ihmisen, joka on maailmalla.
Muitakin kiristyksiä voi olla luvassa ja ne riippuvat pitkälti tulevan hallituksen linjasta.

Puolueista kokoomuksen ja keskusta ovat katsoneet, että säännöksiä pitää kiristää. Puolueiden mielestä se jäi viime vaalikaudella tekemättä, vaikka aihetta olisi ollut.

Voimakkaimmin perheenyhdistämiskäytännön tiukentamista on vaadittu perussuomalaisissa. .
...jatkuu HS sivulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu