Perussuomalaisten uskottavuus on täysi nolla

Olen jotenkin kuvitellut Soinista kuitenkin edes vähäsen löytyvän sitä miestä jota hän yrittää uskottavasti näytellä. Mutta eihän sitä löydy. Puolue joka saa vaaleissa suurta kannatusta, ei mene hallitukseen vaikka sitä lähes sinne rukoillaan, ei ole palanutta puukeppiä arvokkaampi. Ei sitä kenenkään pitäsi pelätä. Tulee haihtumaan kuten sen edeltäjäkin haihtui.

Nyt ei pitäsi esittää järjettömiä ehtoja, pitäsi paremminkin miettiä mitä minäkin, tässä tapauksessa puolue voi isämaalleen antaa.
880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Soinilla ei ole isänmaalleen muuta annettavaa kuin eltaantunut konjakkipieru.
Emen!

Äänestä
  • Luultavasti Soini on nyt jonkinlaisessa pattitilanteessa, ja kaiken lisäksi hän on hyvin turhautunut. Ei ole ollenkaan ihme että häntä vituttaa, kun niin hyvä aika Brysselin pubeissa ja ravintoloissa pääsi loppumaan eikä sinne voi enää kiirehtiä rentoutumaan. Kyllä niissä paikoissa on hyvää olutta ja siihen sopivaa iltapalaa. Energiapoliittista selontekoakin saatettiin kopioida tai itse asiassa suunnitella tarkasti sen kopioimista pari vuotta iltapuhteella, ja siitä tulikin sitten aivan mallinsa mukainen kappale.

    Äänestä

Timo lähtee täyttelemään toto-lappuja puoluetukivaroilla. Nyt riittää pätäkkää. 10 miljoonaa euroa vuodessa pelirahaa. Ei työt rasita eikä vastuu paina. Timo on johtava kusettaja, kuten mediakin taisi todeta?

Äänestä
  • ylläolevista yksikään ei äänestänyt soinia joten he ovat vain kepujen rakkeja.soini ei vielä ole rikkonut vaalilupausta konkkamaiden rahoituksen suhteen, kiitos siitä.

    Äänestä

  • näin se menee kirjoitti:

    ylläolevista yksikään ei äänestänyt soinia joten he ovat vain kepujen rakkeja.soini ei vielä ole rikkonut vaalilupausta konkkamaiden rahoituksen suhteen, kiitos siitä.

    Soinin antamat "vaalipuheet" olikin sitten katteettomia lupauksia. Pysyköön vain siellä raviradan kaljakuppilassa, hevosnauruineen, kukaan ei kaipaa. Minusta persut eivät tarvitse sitä edustajanpalkkaansakaan, koska pettivät äänestäjänsä, kun eivät suostu edustamaan kansaa. Jaetaan nekin rahat työttömille ja köyhille lapsiperheille.

    Äänestä

Syy siihen, että Soinista ei ole vastuunkantajaksi on kai yksinkertainen. Ei aikoinaan sitä ollut Maaseudunpuoluekaan, eikä nyt tämä seuraaja. He eivät yksinkertaisesti ole siihen koskaan valmistautuneetkaan, eikä heillä ole , heillä on pääasia vain toisten arvostelu.

Perussuomalaiset on syntynyt arvostelemaan muita, heiltä puuttuu vastuunkantamisen kulttuuri. Mielenkiintoista on nyt nähdä mikä on tälläisen puolueen tulevaisuus. Jos he aikovat olla pysyvästi mukana politiikassa, joutuvat he pohtimaan myös vastuunkantoa hallituksesta.

Äänestä

Perussuomalaiset ovat poliittista viihdettä esittävä joukkio, joka ei kykene poliittiseen päätöksentekoon, kun on sen paikka. Korvien väliin on taottu ohje, joka sanoo: "Paina punaista EI-nappia". Ja sekin ottaa koville muistaa.

Äänestä

Voihan vidu!
TAAS TUO SAMA HINTTARI KIRJOITTELEE KOMMENTTEJA OMIIN TEKSTEIHINSÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mvv kirjoitti:

Olen jotenkin kuvitellut Soinista kuitenkin edes vähäsen löytyvän sitä miestä jota hän yrittää uskottavasti näytellä. Mutta eihän sitä löydy. Puolue joka saa vaaleissa suurta kannatusta, ei mene hallitukseen vaikka sitä lähes sinne rukoillaan, ei ole palanutta puukeppiä arvokkaampi. Ei sitä kenenkään pitäsi pelätä. Tulee haihtumaan kuten sen edeltäjäkin haihtui.

Nyt ei pitäsi esittää järjettömiä ehtoja, pitäsi paremminkin miettiä mitä minäkin, tässä tapauksessa puolue voi isämaalleen antaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu